perjantai 2. syyskuuta 2011

To 1.9 Etupihaan asfaltti

AM: 5km
PM: 3km + 30min. spinning + 3km +1km
Juoksua yht. 12km + 30min. spinning

Ihan hyvä reenipäivä. Spinningissä jalat sai erilaista rasitusta, joka oli ihan tervetullutta. Sen jälkeinen "kevyt" 3km:n verryttlyjuoksu kotiin ei oikein painavan repun kanssa kevyeltä tuntunut. Niin heitinkin repun kotiterassille ja hölköttelin vielä ylimääräisen kilsan sisältäen polvennostoa yms.

Olin tilannut tässä aiemmin kesällä etupihan asfaltoinnin. Edellisessä talossamme oli myös piha kestopäällystetty ja koin sen niin käteväksi, että moisen tännekin halusin. Kalliiksihan tuo kävi, mutta olin tästä kyllä valmis maksamaan. Kyllä siinä nyt kelpaa uutta luiskaa pitkin hurauttaa auto talliin. Talvella asfaltti on myös esim. murskepintaa satakertaisesti parempi, sillä lumia kolatessa ei mene hermot kun kola tuon tuostakin tökkää jokonkin pikkukiveen. Asfaltin kanssa ei tarvitse myöskään pelätä, että mursketta päätyy pihanurmikolle, jolloin nurmikkoa laikatessa välttyy siltä ainaiselta rahinalta ja kolinalta, kun kiviä pääsee terän sekaan pyörimään.

1 kommentti:

  1. Entisessä elämässä minäkin valitsin lopulta asfaltin. Aluksi oli kivituhkaa, mutta kyllästyin kun se tuli jaloissa sisään. Jotkut tykkää jotkut ei, mutta on se niin huoleton...

    VastaaPoista