Plan for 2018, THE REVENGE is still going on:

26.5 Terwamaraton
2.9 Ruskamaraton

perjantai 25. marraskuuta 2011

Pe 25.11 Taas Suomen maaperällä

Palasin Amerikan matkalta takaisin itse asiassa jo eilen. Vuorokaudenrytmi on luonnollisestikin ollut aivan sekaisin. Viime yönä en saanut nukuttua juuri lainkaan ja tänään nukuinkin sitten aamusta pitkälle iltapäivään. Viikonlopun aikana pitäisi jotenkin päästä taas normaaliin rytmiin sillä maanantaiaamuna ei muu auta kuin vääntää ruhonsa työpaikalle.

Ajattelin, että takaisin tullessa maassa saattaisi olla jo pieni lumipeitekin, mutta täällähän onkin oikein kunnolla mittarit plussan puolella. No ei ainakaan tarvii vielä loskaisesta kelista ja liukkaista teistä kärvistellä, tosin eiköhän niidenkin aika vielä koita.

Matkalla juoksin jonkin verran, taisi tulla pariin viikkoon kilsoja yhteensä huikeet 65. Mistään reenistä ei siis voida puhua, mutta ei nyt aivan joka päivä mennyt ihan löhöilyksi. Paino tosin pääsi muutaman kilon nousemaan, sillä ikuisena ahmattina mätin ruokaa lähes lakkaamatta ja en mitään ihan pieniä annoksia. Lisäksi ruoan laatu ei todellakaan ollut mikään hedelmä / muropainotteinen, vaan aamiaisella mätettiin pekonia yms. niin paljon, että terveysintoilijat saisivat sydärin jo pelkästä ajatuksesta. Lounaalla, päivällisellä (+ lukuisilla "pienillä" välipaloilla) jatkettiin samaan tyyliin. Syöminen kun on meikän mielestä yksi kivoimmista harrastuksista ja välitän vähät mitä moinen mässääminen mun painolle tällaisilla lomilla tekee. Kyllä kilot (ehkä) sitten reenien myötä vähenee. Nyt ei jaksa enempiä kirjoitella. Tarkemmin tarinoin matkasta joskus lähipäivinä.

Jospa ensi viikolla saisi palattua jotenkin reenienkin pariin. Hierontaa tosin kaipaan kipeästi, sillä Floridan maisemissa oikea lonkan seutu alkoi kipuilla vietävästi. Toivottavasti kyse olisi vaan lihaskireydestä, eikä esim. jostain lihaspussin tulehduksesta.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Ke 9.11 Kohti Amerikkaa

Tänään alkaakin matka kohti Amerikan mannerta. Odotan matkaa ihan innolla, sillä en ole vielä koskaan Jenkeissä käynyt. Etelä-Amerikassa on tullut käytyä ja monessa muussa paikassa, mutta jostain syystä Jenkit on toistaiseksi jäänyt käymättä. Nytpä tuo puutos korjaantuu.

Seuraavat 2½ viikkoa lymyän vaimon kanssa siis Floridan ja Bahamasaarten maisemissa. Blogipäivitykset jää luultavasti aika minimaaliseksi, mutta tuskin eloni nyt niin hohdokasta onkaan, että kukaan harvoista lukijoistani sitä varsinaisesti kaipaa. Samalla vietän ikään kuin ylimenokautta (= lusmuilen aika totaalisesti). Reeneihin palaan reissun jälkeen, jolloin into uutta kautta varten on varmasti huipussaa. Palataan kunnolla asiaan siis kuun lopussa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Ti 8.11

AM: tukilihasjumppa
PM: 9km

Jaahas. Aattelin jotain pientä tehdä. Oikea lonkankoukistaja oireili hieman, mutta kyllä se siitä. Eipä tuo nyt niin eronnut tavanomaisesta könkköstyksestäni.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Syöpöttelyä, juopottelua ja krapulaa

La 5.11
lepo, Tukholman risteilylle kavereiden kanssa

Su 6.11
lepo, paluu risteilyltä ja armoton krapula

Ma 7.11
lepo, krapula jatkuu

Edelliseen viikkoon juoksua yhteensä 66km.

Tulipa sitten käytyä hieman laivareissulla. Perinteiseen tyyliinhän se taas meni, eli hirveää syöpöttelyä seisovassa pöydässä ja hirveää juopottelua koko reissun ajan. Iän karttumisen myötä törpöttelypäivistä toipumiseen menee vähintäänkin tuplasti se aika kun 10-vuotta sitten reiluna parikymppisenä opiskelijana. Olo ei juurikaan helpottunut eilisen jälkeen, vaan on jatkunut aika lailla kamalana. Vaikka välillä onkin hauska kavereiden kanssa resuta ikään kuin huomista ei olisi, niin onneksi moisia paheita harrastaa tarpeeksi harvoin.

Ylihuomenna nokka kohti Amerikan mannerta ja tarkemmin Floridaa. Pitänee joku lenkki koettaa heittää Miamin ja Fort Laurerdalen maisemissa, vaikka pääasiassa reissu meneekin lusmuilun merkeissä.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Pe 4.11

AM: 5km
PM: 5km + tukilihasjumppa
Yht. 10km

Loma alkoi. Juoksin töihin ja takaisin, sekä tein päälle pienen tukilihasjumpan. Muuta en kerta kaikkiaan viitsinyt.

Illalla ajoin Turkuun, josta lähden lauantaiaamuna laivalle parin kaverin kanssa viettämään ensisijaisesti kai paheellista elämää. Mikäänhän ei nostata reenifiilistä kuin kunnon törpöttely, vai miten se nyt menikään ;-) Loma eteneekin sillai, että laivareissusta on aikaa pari päivää toipua. Sitten lähenkin vaimon kanssa Jenkkeihin Floridan maisemia pariksi viikoksi katteleen. Lenkillä saatan käydä silloin tällöin, mutta reenit eivät ole tulevina viikkoina päällimmäisenä ajatuksissa. Voikin ola, että aika hujahtaa lähinnä maisemia katsellen, syöden ja juoden. Antaa jan näyttää...

torstai 3. marraskuuta 2011

To 3.11 Kankeaa menoa

AM: 5km
PM: 5km + 5km, sis. koordinaatioharjoituksia ja hieman hyppyjä
Yht. 15km

Olipa taas vaihteeksi aika lailla kankeaa menoa. Aamulla meno oli väsynyttä siitä yksinkertaisesta syystä, että mies oli väsynyt. Tuli taas kerran edellisenä iltana tsiikattua mestareiden liigan futismatsia töllöttimestä ja nukkuminen jäi ilmeisesti unen tarpeeseen nähden liian lyhyeksi. Ennen kuin lähdin juoksemaan töistä kotiin, niin venyttelin taas hieman. Se ei juurikaan juostessa tuntunut, vaan jalat olivat todella tönkköiset. Kotimatka sujui siis tutun kankeasti. Päätin lisälenkkkiin sisällyttää hieman polvennostoa, vartalon kiertoa ym. koordinaatiojuttuj, sekä hieman hyppyjä, jotta keho saisi poikkeavaa ärsykettä. Tuon hyödyistä en nyt mene vannomaan sillä sen verta väsyneeltä touhu tuntui.

Huomenna onkin sitten viimeinen työpäivä ennen lomaa. Jee!!!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Ke 2.11

AM: 5km
PM: 5km + 5km
Yht. 15km

Sellaista aika perusmenoa oli tämän päivän juoksut. Ei mitään loistokasta, mutta ei pahemmin kinnaillutkaan. Tällaista sen kai suurimmaksi osaksi tuleekin olla. Huomenna jatkuu samaan malliin ennen viikonlopun paheita.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Ti 1.11

AM: 5km
PM: 3km + reilun tunnin punttisalireeni + 3km
Juoksua yht. 11km

Marraskuun eka päivä, lokakuukin sitten tuli ja meni. Syksy on mennyt jotenkin todella nopeasti kun oon päässy ehjänä ja suht terveenä lenkkeilemään. Kevään ja kesän vaikeuksien jälkeen aika on siis suorastaan lentänyt. En oo jaksanut tänne alkuvuoden jälkeen kuukausien kilometrimääriä ynnäillä. Laitan jotain yhteenvetoa sitten vuoden lopussa.

Päivän reeni oli ihan hyvä. Koetan tehdä nyt yhden pidemmän punttisalireenin viikossa ja vaihtelen hieman sen sisältöä pitäytyen vuoroviikoin kolmessa pääohjelmassa. Näin pyrin saamaan voimatason kohilleen talven aikana. Tämän pitäisi ehkäistä vammoja kun keväällä pitäisi alkaa vauhteja ja tehoja lisäämään.