Plan for 2018, THE REVENGE is still going on:

1.9 Ruskamaraton
25.11 La Rochelle marathon

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Viikko 39

Ma 22.9; i: 16km, viimeiset 5km hieman reippaammin
Ti 23.9; lepo, flunssa
Ke 24.9; lepo, flunssa + päivällä kortisonipiikki oikeaan polveen
To 25.9; lepo, flunssa
Pe 26.9; lepo, flunssaa
La 27.9; i: pieni kuntopiiri
Su 28.9; p: 8km

Viikko 39: juoksua yht. 24km

Tauti tuli sitten kylään. Osasin tätä kyllä odottaakin koska Maija sairasti jo edllisellä viikoalla ja työkaveritkin ovat köhisseet urakalla. Tiistaina ja keskiviikkona oli jo sellainen olo että ei viitsinyt lenkille lähteä, mutta torstai ja perjantai menivät täysin kotona makoillessa kun tauti yltyi todella jylläämään. Lauantaiaamuna kuume oli laskenut ja tein illalla rauhalliseen tahtiin pientä kuntopiiriä töllöttimen ääressä. Nyt viikon lopuksi uskaltauduin tekemään jo lyhyen lenkin rauhallisella vauhdilla, mutta eipä tuo hääviltä tuntunut siltikään. Keuhkot röhisee ikävän tuntuisesti ja meno olo todella väsyneen tuntuista. Pitänee vielä alkuviikosta tarkkailla, mihin suuntaan tämä alkaa kehittymään. Mitään jälkitautia en tietenkään kaipaa.

Keskiviikkona kävin Sakari Oravan vastaanotolla tuota oikeaa polvea näyttämässä. Sakke totesi vaivan olevan plica. Tapaus on hänen mukaansa aivan selvä. Polvea tunnustellessa ja liikutellessa sieltä kuului kuulemma selvää rahinaa, mitä juuri plica aiheuttaa. Kortisonia pistettiin polveen, koska muutoin tulehdus ei tahdo millään rauhoittua. Hyvä asiassa oli se, että tulin Saken mukaan ajoissa käymään, sillä myöhemmässä vaiheessa vaiva olisi saattanut kerätä arpikudosta ympärilleen siinä määrin, että ainoa tepsivä hoito olisi täsystys. Sain kehotuksen välttää aamulenkkejä tulevilla viikoilla koska aamuisin jänteet ja lihakset ovat yön jäljiltä jäykät. Plica-vaivaan auttaa ahkera venyttely ja se paranee paremmin jos nyt juoksee muilla kun kankeilla aamujaloilla. Toivottavasti vaiva tällä asettuisi eikä jatkotoimia tarvita. Ainakaan nyt sunnuntaina tekemäni hipsuttelu ei aristuksia aiheuttanut, mutta olihan tässä tuoa lepoakin aika messevästi alla flunssan takia.

Nyt sunnuntaina tuli myös seurattua tietenkin Berliinin maratonia. Dennis Kimetto pisteli hurjat uudet ME-lukemat 2:02.57. Huh huijaa! Aivan käsittämätön on vauhti maratonmaailman huipulla. Mahdollista toki on että hyvän sään sattuessa Chicagoon 2 viikon päästä, siirtyy Kimetton ennätys pikavauhtia historiaan. Ainakin se on mahdollista sillä viivalla ovat mm. herrat Kenenisa Bekele ja Eliud Kipchoge joilla on potentiaalia vaikka mihin. Pitääki tässä vielä selata tuttujen juoksutulokset Berliinistä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Viikko 38

Ma 15.9; i: 14km
Ti 16.9; a: 5km. i: 16km + tunnin hieronta. Yht. 21km
Ke 17.9; i: 13km, sis. 6km tv-reipas
To 18.9; a: 5km. i: 3km + 90min. punttisalireeni + 2km. Yht. 10km
Pe 19.9; a: 4km. i: 16km. Yht. 20km
La 20.9; i: 25km
Su 21.9; p: 13km

Viikko 38: juoksua yht. 116km

Koetin reenata ihan kunnolla silläkin uhalla että polveen alkaisi enemmänkin koskea. Tiistain hieronta teki jaloille hyvää ja keskiviikkoiltana uskaltauduin jo vetämään osan lenkista reippaammin. Polvi ei ollut tästä oikeastaan pientä kivistystä lukuunottamatta millänsäkään. Sen sijaan torstain ja perjantain aamulenkeillä se mokoma meinasi taas hirttää kiinni, perjantaina oikein kunnolla. En käsitä yhtään mikä tämä juttu on. Tutuilta kun olen vaivasta kysellyt ja hieman oireista lueskellut, on plica vamma ollut todennäköinen selite. Se ei kuulemma ultrassa näy ja mangneetissahan en kuvattavana käynyt. Jos vaiva todella on plica niin se ei kai aina parane mitenkään helposti. Viikonlopun pitkällä lenkillä tuntui pientä kivistystä, mutta mitään noiden aamulenkkien kaltaista jumittumista ei onneksi esiintynyt.

Suunnitelmani on nyt edetä sillä tavalla, että koetan malttaa passailla noita aamulenkkejä. Yön levon jälkeen kun tuo polvi tuntuu olevan ylivoimaisesti alttiimmillaan jumittumiseen ellei jopa täydelliseen "kiinni hirttämiseen". Muutoin en ala juoksua lopettamaan, elleivät oireet sitten pahene radikaalisti. Ajattelin jopa kokeilla kovempaa menoa joinakin päivinä. Harvoin (ei juuri koskaan) vaivat parenee sillä millä ne ovat tulleet. Tiedän että tässä on riskinsä, mutta en millään halua kärvistellä puolittaisen kivun kanssa hamaan tulevaisuteen. Aina on mahdollista että tällä ajattelulla mennään metikköön ja pahasti, mutta muutoin homma junnaa paikallaan ja hermot vaan menee.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Viikko 37

Ma 8.9; i: hieman keskivartalojumppaa
Ti 9.9; lepo
Ke 10.9; a: 6km. i: 16km. Yht. 22km
To 11.9; a: 4km. i: 13km. Yht. 17km
Pe 12.9; a: 6km. i: 22km. Yht. 28km
La 13.9; p: pieni kuntopiiri. i: 16km
Su 14.9; i: 10km

Viikko 37: juoksua yht. 93km

Lepuutin polvea rasitukselta alkuviikon ja hoidin ahkerasti kylmällä venyttelyn lisäksi. Tuntui tepsivän sillä keskiviikon lenkeillä ei mitään kipuja ilmennyt. Kuitenkin heti torstain aamulenkillä polvi meinasi hirttää kiinni ja päivällä taas tuntui kipua aina kun nousi ylös toimistotuolilta. Iltalenkillä ei moista vaivaa enää ollut kun olin ennen sitä suorittanut venyttelyä. Näyttäisikin siltä, että kipu johtuu varmaankin kireistä lihaksista ja jänteistä koska näistä aamulenkeistä polvi ei oikein pidä. Olenkin aika toiveikas että ahkeralla ja oikeanlaisella venyttelyllä, hyvällä lihasjumpalla, kylmähoidolla ja hieronnalla saan vaivan kuriin. Viikonlopun lenkit sujuivat jopa aika mukavasti. Jospa tässä tulevilla viikoilla uskaltaisi koettaa kovempaa juosuakin, tosin pitää olla varovainen näissä kokeiluissa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Viikko 36

Ma 1.9; i: 15km
Ti 2.9; i: 13km, viimeiset 2km kovempaa
Ke 3.9; a: 5km. i: 3km + 90min. punttisalireeni + 2km. Yht. 10km
To 4.9; i: 15km
Pe 5.9; a: 4km. i: 12km. Yht. 16km
La 6.9; p: 12km
Su 7.9; lepo

Viikko 36: juoksua yht. 81km

Kävin heti maanantaina lekurilla polvea valittamassa ja pääsin saman tien kuviin. Polven syrjässä oli hieman turvotusta, mutta mitään rikkinäistä tai edes pahempaa tulehdusta siellä ei näkynyt. Jokin kumma siinä vain jökittää kovemmassa vaudissa. Sain luvan juosta kivun sallimissa rajoissa. Lenkit sujuivatkin pääsääntöisesti aika hyvin. Aamulenkeistä koipi ei oikein tahdo tykätä. Tämä johtuu jotenkin ilmeisesti jäykistä lihaksista ja tuo polven koukistaminen alkoikin noina kahden aamulenkin aikana hieman taas aristaa. Jätinkin muina aamuina lenkit suosiolla väliin. Katsotaan miten tilanne tästä kehittyy. Pitäisi jaksaa venytellä vielä nykystäkin aktiivisemmin eikä unohtaa kylmähoitoa niin eiköhän tämä tästä iloksi muutu. Tuloskunto on surkea, mutta siitä huolimatta tekisi mieli juosta vielä joitakin kisojakin tässä syksyllä.