Plan for 2018, THE REVENGE is still going on:

26.5 Terwamaraton
2.9 Ruskamaraton

tiistai 31. tammikuuta 2012

Ti 31.1

PM: 45min. perinteistä hiihtoa

Olipa aika kylmää touhua hiihto tänään. En viittinyt kauempaa koheltaa, tehään tästä tällänen suunnittelematon keveempi päivä. Huomenna pitäs mennä Karhuhalliin testaamaan, että miten tuolla radalla osaa edes juosta piiitkä tauon jälkeen. Edellisen kerran olen radalla käynyt juokseen lokakuussa 2010 ellei tuota etelänreissulla koettua laivalla ollutta rataa lasketa.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Ma 30.1 Reipas aloitus viikkoon

AM: 5km
PM: 5km + 10km
Yht. 20km

Eilinen vetelys oli tänään tyystin poissa ja tilalla taas virkeä reenaaja. Hyvin tuli kilsoja päivään ja vieläpä ilman tukkoisen olon mukanaan tuomaa taistelua. Huomenna hiihtoladulle lomps.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Viikko 4 pakettiin

Su 29.1
PM: 13km

Viikko 4: Juoksua 70km, hiihtoa reilu 2 tuntia

Tänään piti juosta pidempi lenkki, mutta ei viitsinyt. Totta puhuen ei myöskään olisi jaksanut. Asetuin aamulla 10.30 töllöttimen ääreen katsomaan Australian avointen tennisfinaalia. Rafael Nadal ja Novak Djokovic tarjosivatkin ehkä yhden kautta aikojen parhaista tennispeleistä koskaan. Huikean taiston vei lopulta Djokovic. Mieletön ottelu kesti 5h 53min. Eihän sitä kesken malttanut jättää, joten löhösin siis tv:n ääressä 6 tuntia. Tämän jälkeen vire ei ollut mikään maailman parhain. Kyllä tuon ottelun seuraaminen toki kannatti, oli se sen verran upea. Olin kyllä miettinyt juoksevani vähintään 20km, mutta en kerta kaikkiaan kyennyt. Fiilis tuntui alusta asti olevan aivan kadoksissa. Lönkötin 13km ja senkin aika väsyneesti. Viikko kokonaisuudessa oli kuitenkin ihan ok. Hiihtoa lisään sekaan tulevillakin viikoilla ja alan mahdollisesti käymään keskiviikkoisin myös Karhuhallissa ratavetoja tekemässä. Jospa se kunto pikku hiljaa alkaisi tästä kehittymään.

lauantai 28. tammikuuta 2012

La 28.1 Hiihtoa lisää

PM: reilu 60min. perinteistä hiihtoa

Kello oli siinä 17.00 tienoossa, kun saavuin autolla Porin urheilukeskukseen. Paikalla olikin oikea kansanvaellus ja tajusin Ässillä lätkämatsin olevan juuri alkamassa. Eihän mulla ollut moisesta tietenkään mitään hippaa. Maauimalan lähelläkin näytti olevan kaikki parkkipaikat täynnä. Piti hieman soveltaa ja käyttää mielikuvitusta, mutta onnistuin keksimään "parkkipaikan" maauimalan liepeiltä. Hieman pientareen puolella auto piti peruuttaa mutta viis mokomasta. En sentään jumittunut kiinni konokseen.

Itse hiihtoreeni sujui hyvin ja palveli hienosti tarkoitustaan. Nyt myös vitosen lenkki oli hyvässä kunnossa ja sitä kiertelinkin pääasiassa. Akilles tuntui ihan hyvältä heti aamusta lähtien. Ilmeisesti eilinen kylmähoito, venyttely ja kevyt nilkan hierominen auttoivat tilannetta. Huomenna pitäis hipsiä hieman pidempää lenkkiä. Täytyy katsoa matka fiiliksen mukaan, mitään en ala väkinäisesti tahkoamaan jos kipuja ilmenee liiaksi.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Pe 27.1

AM: 5km
PM: 3km + 80min. punttisalireeni + 3km
Juoksua yht. 11km

Punttisalille reeniä vääntämään oli tänään päivän ohjelma. Akillekseen alkoi taas satttua enemmän. Voihan nokka! Meen ehkä huomenna hiihtämään, sillä se tuntuu olevan kipeälle akillekselle juoksua ystävällisempää puuhaa.

torstai 26. tammikuuta 2012

To 26.1 Oamisuus kulkeutuu toimistolle + surkeaa juoksua

AM: 5km
PM: 12km
Yht. 17km

Juoksin töiden jälkeen hieman normaalista poikkeavan reitin, sillä Maija kävi työpaikallani hakemassa reppuni ja pari muovikassillista muutakin tavaraa. En ymmärrä miten teen sen niin huomaamatta, mutta ajan saatossa puolet vaatekaappini sisällöstä tuntuu kulkeutuvan työpaikalle. Nytkin yhdet housut joita oli etsinyt viikkotolkulla ja ehtinyt ihmetellä kovastikin niiden kohtaloa, lojuivatkin työpaikkani yhdessä naulakossa. Kaikkea muutakin romua tuntuu jotenkin aina silloin tällöin päätyvän kotoa toimistolle. Kai mä jotenkin funtsin aina tarvitsevani sielä jotain ja sitten unohan kaiken sille tielle. Muutenkin on käsittämätöntä, että tykkään kotona pitää asiat suhteellisen hyvässä järjestyksessä ja en tykkää jos tavarat lojuu siellä täällä, kun taas töissä kaikki on aivan päinvastoin. Työpöydälläni on tyypillisesti aivan hirveä kaaos ja sekamelska. Vaikka joskus järjestänkin toimistossani paperit ojennukseen, niin ei mene kuin puoli päivää kun samanmoinen siivo on palannut. Silti tästä epäjärjestyksestä huolimatta tiedän yleensä tosi hyvin, mikä dokumentti missäkin sijaitsee. Ja eikös se ole tekevän työmiehen merkki jos työpöydällä on kaamea nippu papereita :)

Tämän päivän juoksu oli aivan käsittämättömän surkeaa menoa. Kuin olisi tervassa tarponut. En usko eilisen hiihdon moista auheuttaneen. Viime yönä vaan tuli nukuttua jotenkin todella huonosti ja koko päivän oli muutenkin ihmeen väsynyt olo. Ei vaan olisi tauti iskemässä?!? Tätä en kyllä hämmästelisi, sillä työkaverit ovat olleet flunssassa lähestulkoon yksi kerrallaan, kun taas ite olen toistaiseksi sairauksilta välttynyt. Akilleskin hieman vihoittelee edelleen, mutta koska kipu on ollut inhimillistä, niin olen juossut. Huomenna taas päivä uusi ja toivottavasti virkeämpi meininki.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ke 25.1 Hiihtoa

PM: reilu 60min. perinteistä hiihtoa

Aamulla hurautin laiskasti autolla töihin. En kuitenkaan täysin laiskuutta sillä tungin edellisenä iltana sukset valmiiksi autoon ja hyökkäsin heti töiden jälkeen ladulle. Tämä oli eka kerta suksilla tänä talvena. Porin liikuntakeskuksesta lähti 1km, 3km ja 5km lenkit, joita veivasin perinteisellä tyylillä reilun tunnin ajan. Hyvältä maistui meno ja on hiihto vaan yksi tehokkaimmista kestävyysreeneistä. Hapenottokyvyn kehittäjänä ei kunnon hiihtoreenin voittnutta saakin hakea, tai no kyllä siihen juostenkin pääsee :)

Huomenna lenkutetaan kevyesti 15-20km fiiliksen mukaan ja katsotaan sitten mitä loppuviikosta saisi aikaiseksi.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Viikon alkua: taas juostaan

Ma 23.1
AM: 5km
PM: 5km + 4km
Yht. 14km

Ti 24.1
AM: 5km
PM: 5km + 5km
Yht. 15km


Ei toi akilles ihan oireeton vielä ole, mutta kivut on ollu sen verran inhimillisiä, että oon juosta jolkottanu. Huomenna säästän sitä sen verran että meen aamulla autolla töihin, otan sukset mukaan ja ampaisen töiden jälkeen hiihtämään ekaa kertaa tälle talvelle. Saapa nähä mitä kroppa moisesta tykkää...

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Viikko 3

Su 22.1
lepo, akilles vielä kipeä

Viikko 3: Juoksua yhteensä 53km + jotain muutakin pientä tekemistä

Oli hyvä viikko aina perjantaihin saakka. Sitten tuli oikea akillesjänne kipeäksi ja juoksu piti lyödä ainakin nyt muutamaksi päiväksi jäihin. Tänään on tuntunut hieman paremmalta, mutta katsotaan nyt millaiselta huomenna tilanne vaikuttaa. En kylää juokse, jos vähänkään liikaa tuntuu kipuja. Akilles kun on vaivanlähteenä sellainen, jota ei sovi vähätellä.

lauantai 21. tammikuuta 2012

La 21.1

lepo, akilles kipeenä.

Heti aamusta asti oikeaa akillesta juiji sen verta ikävästi, että lenkille lähdöstä ei voinut edes haaveilla. Kylmää vaan lisää koipeen, sekä maltillista venyttelyä. Katellaan tulevina päivinä oisko tää ohimenevää kipuilua.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Ihan tekokasta reeniä, mutta myös kipuja

To 19.1
AM: 5km
PM: 5km + 90min. spinning
Juoksua yht. 10km

Pe 20.1
PM: 5km

Eilinen oli tosi tehpkas reenipäivä. Aamulla normi 5km juoksu töihin ja samanamoinen töistä kotiin. Tämän jälkeen aherrusta lumitöiden kimpussa ja klo. 19.00 menin Kuntotornille vielä vetämään 90min. spinningin. Sitten ukko olikin aika valmis käymään levolle.

Tänään aamusta jalat ja koko kroppa olivat tosi väsyneen ja tukkoisen tuntuiset. Pakkasinkin juoksukamat reppuun ja menin Maijan kyydillä keskustaan. Tarkoitus oli sitten töiden jälkeen tehdä pidempi lenkki. Päivän mittaan kuitenkin alkoi kävellessäkin oikeaan akillekseen sattua. Ajattelin, että kyllä se pienellä venyttelyllä ennen lenkkiä tokenee. No eipä asettunut, vaan alkoi sattua juostessa entistä enemmän. Näiden akillekipujen kanssa kun ei oikein tee mieli pelleillä, niin juoksin ainoastaan 5km kotiin ja en edes kuvitellut lähteväni mitään muuta tekemään. Illalla olen koetellut venytellä hyvin ja pitää kylmää nilkan tienoossa. Varmaan jotain rasituskipua pöpperökeleissä tarpomisesta johtuen, joten eiköhän tuo tästä pian asetu.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Ke 18.1 Tehokas päivä

AM: 5km
PM: 3km + 90min. punttisalireeni + 4km
Juoksua yht. 12km

Pöpperöä oli hieman teillä, mutta ei mitenkään liian häiritsevästi. Tuli tehtyä salilla erittäin hyvä ja tehokas lihaskuntoreeni. Kotimatkalla salilta juoksin vielä ylimääräisen kilsan, sen verta hyvä fiilis oli kropassa.

Huomiseksi on sitten Satakuntaan luvattu oikein kunnon lumipyryä. Lunta pitäis tulla päivän mittaan jopa 15cm. Mietin tässä, että kävisin vetämässä huomisiltana pitkän spinningreenin. Pitää vähän kattoo millaiseksi keli loppujen lopuksi muodostuu. Toki tuo spinningreeni tekisi hyvää joka tapauksessa.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Ti 17.1

AM: 5km
PM: 6km + 60min. hieronta
Yht. 11km

Jep jep. Lenkki aamulla töihin ja töistä pienen kiepin kautta kotiin. Siinä päivän reenit pähkinänkuoressa. Sen jälkeen tunniksi hierojan pöydälle. Kintut olivatkin kuulemma aika jumissa.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Ma 16.1 Tuulta, tuiskua ja pöpperöistä tietä.

AM: 5km
PM: 5km + 5km
Yht. 15km

Aamulla oli ihan pitävä tienpinta ja pakkasta reilusti toistakymmentä. Päivän mittaan lauhtui. Homehduin töissä taas reilusti päälle neljään ennen kuin lähdin juoksemaan kotia kohti. Kaveriksi jolla ei varsinaisesti ole mitään työaikaa, meikä hengaa töissä kyllä varsin paljon. Kun on paljon töitä, niin kaipa ne on koetettava jotenkin saada tehtyä. Lunta alkoi tuiskuttaa koko ajan vaan sakeammin iltapäivällä. Kotiin päästyäni teillä on jo oikein iloisesti pöpperölunta. Alunperin suunnittelin juoksevani 8-9km lisälenkin, mutta tuulen kasaamat "laineet" Länsi-Porin pyöräteille. Ne yhdistettynä muuhun pöpperöön tekivät juoksusta todella raskasta. Päätin pikaisesti, että 5km lisälenkki saa luvan piisata. Sekin oli lopussa aikamoista taistelua enkä kyllä paljon pidemmästi olisi jaksanutkaan. Huomenna hierojalle ja voipi olla, että työmatkajuoksut riittävät päivän lenkutteluksi.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Olen tv-urheilun ORJA, moni laji kiinnostaa

Su 15.1
PM: tukilihas / lonkkajumppa ja 10km

Viikko 2: juoksua yhteensä 94km

Tänään pakkasta olikin reilusti yli kymmenen astetta. Oli aika väsynyt olo. Johtui pitkälti siitä, että menin edellisenä yönä nukkumaan vasta 3.20 yöllä. Taas kerran piti kytätä urheilua töllöttimestä, tällä kertaa jenkkifutiksen NFL.n playoffeja. San Francisco ja New Orleans tarjosivatkin pelin, joka oli yksi parhaimmista koskaan näkemistäni. Nyt kun työaamut on taas edessä, niin pitänee ottaa itseään niskasta kiinni. Su-ma yön pelit saa jäädä näkemättä. Tosin Super Bowlin valvon kyllä helmikuun alussa, aivan sama mikä työpäivä seuraavana päivänä on, näin saattaa käydä myös viikon päästä välierienkin kohdalla. Tenniksessäkin alkaa Australian avoimet, mutta olen jo etukäteen päättänyt, että ainoastaan toisen viikon ratkaisumatseja saatan valvoa. Joku roti pitää saada tähän urheilun kyttäämiseen, mutta minkäs teet kun media tunkee kaikenlaista kiinnostavaa koko ajan nähtäväksi.

Kestävyysurheilu on kuitenkin vielä kaiken muun yläpuolella, vaikka kaikkea muutakin seuraan aktiivisesti. Tosin Suomen sarjat mua ei ole koskaan napanneet. Jääkiekko mua nyt ei kiinnosta oikein muutenkaan enää, vaikka takavuosina NHL:lää tuli aika paljon tsiikattua. Joukkuelajeista jalkapallon Mestareiden liiga ja jenkkifutiksen NFL ovat selkeesti mua eniten innostavia. Nykyisin myös Rugby on alkanut entistä enemmän kiinnostamaan. On se hurja ja kova laji. Yksilölajeista tennis on myös seurattavien joukossa kestävyysurheilun ulkopuolella.

Kuten jo todettua, ovat kestävyyslajit tietty suurin mielenkiinnon kohde. Tosin hiihdosta on mennyt mielenkiinto yhteislähtöjen yms. muun naurettavan pelleilyn takia. Muutenkin talvilajit ei niin nappaa, koska ne eivät ole maailmanlaajuisesti kovin isoja lajeja, vaikkakin ampumahiihtoa tulee katottua. Tällaisissa marginaalilajeissa ei vain ole samanlaista hohtoa. Pienemmistä lajeista tosin suunnistus on aivan satakertaisesti hiihtolajeja mielenkiintoisempaa.

Isot maratonit, pyöräilyn suuret ympäriajot ja triathlonin Havaiji Ironman ovat niitä penkkiurheilun vuoden kohokohtia. Mua on jo vuosia korvennut se fakta, että maratoneja tulee Suomen tv:stä ihan liian vähän. Olenkin päättänyt yhdistää tietokoneen töllöttimeeni huippunopealla yhteydellä, niin johan pääsee nettistreameista maratoneja kyttäämään. Myös Havaiji Ironman on pitänyt aina katttoo nuhaisesti netin kautta, kun mikään täällä näkyvä kanava ei sitä näytä. Sen sijaan pyöräilyyn Eurosport on onneksi panostanut kunnolla ja heinäkuun Ranskan ympäriajo on aina huikeaa penkkiurheiluaikaa.

Tulipa penkkiurheiluvuodatusta :) Vielä kun tän urheilun kattomiseen lisätään se, että syynään kaikenlaisia urheilutilastoja todella paljon, niin ei oo ihme miksi oma juoksu ei kulje kun aika menee kaikkeen muuhun :-)

lauantai 14. tammikuuta 2012

Pitkästä aikaa pitkää

PM: 25km

Pitkästä aikaa vedin hieman pidemmän siivun. Keli oli aika hyvä, noin -5C ja hieman tuulista. Edellisinä päivinä oli pyryttänyt jonkun verran pakkaslunta ja auratut tiet pitivät pääsääntöisesti hyvin. Eilen puhaltanut kova tuuli oli kuitenkin vienyt pitkiltä pätkiltä lumet pois tien pinnasta paljastaen jäisen pinnan. Monilla kilsoilla joutui siis sittenkin jännittämään kinttujaan juoksulle ei niin terveeseen tyyliin ja paikat onkin yt aikamoisessa jöötissä. Loppukilsoilla alkoi myös väsy painaa ja viimeset pari kilsaa olikin aikamoista takkuamista. Kuntohan ei ole tällä hetkellä mikään häävi, joten täytyy muistaa että suorituskyvyn rakentaminen ottaa taas oman aikansa.

torstai 12. tammikuuta 2012

To 12.1 Liukkaiden teiden paluu

AM: 5km
PM: 8km + 4km
Yht. 17km

Lämpötila nousi sitten niin, että päivällä se oli jo hieman plussan puolella. Tämä tiesi tietty sitä, että aamulla vielä mukavasti pitänyt tienpinta olikin taas tosi liukas. Töissä venähti viiteen saakka. Vikan tunnin aikana sain "neronleimauksen": juoksenkin hieman eri reittiä kotiin kun tavallisesti, jolloin matkaakin kertyy muutama kilsa enemmän. Tämä sen takia, että edellisten vesikelien aikaan tiet olivat keskussairaalan ja Karhuhallin suunnalla pitävämmät kuin muualla. No näin ei ollut tällä kertaa. Tien pinta oli joko tosi liukas tai sitten se muistutti perunapeltoa. Joku tietyön vihulainenkin oli vielä matkalle keksitty, jonka ohi liukastelin osin ajoradalla ja osin juoksin pientareella hangessa. Ei saisi aina valittaa, mutta nää kelit ja perunapeltotiet alkoivat lenkin aikana ottaa kupoliin. Kauhean sutimisen ja keikkumisen jälkeen vetkusin kotiin. Heivasin repun selästä ja heitin vielä 4km lisälenkin.

Joopa joo. Huomenna ei lenkutetakaan töihin, sillä pitää huristaa työajoja pitkin Porin lähiseutuja. Ehkä illasta keksin jotain.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Ke 11.1 Todella väsynyttä ja ihme piristymistä

AM: 5km
PM: 3km + noin 90min. salireeni + 3km
Juoksua yht. 11km

Aamulla juoksu oli kerta kaikkiaan kammottavaa. Askel painoi ja meno tuntui todella raskaalta. Ihan kun joku ois laittanu lyijypainot lenkkareihin. Vaikka vauhti oli siinä 5min/km hujakoilla ja varmaan päällekin, niin ei ois kyllä paljoo kovempaa päässy. Etureidet jumitti, pohkeisiin sattui jne. Töiden jälkeen fiilis oli kutakuinkin sama, kun lähin könkköstämään kohti Kuntotornia. Tukilihasjumppaa tehdessäni väsynyt fiilis kuitenkin alkoi ihmeellisesti kaikkoamaan ja loppureeniä tekikin ihan eri mies. Päkiähyppelyt sujuivat alkupäivään nähden ihmeen keveesti, eikä penkille nousuistakaan jäänyt valittamista, muista liikkeistä puhumattakaan. Suurin kummastus oli kuitenkin juoksu kotiin salireenin jälkeen. Aivan eri kevyttä menoa kuin aiemmin päivällä. Siis täh? Mitä ihmettä?!? Pitääkö sitä tästä lähin könytä salille vetämään kroppaa jöötiin, jotta kankea ja väsynyt fiilis muuttuu paremmaksi!? Ei oikein mene kaaliin ja sotii jotenkin totuttua vastaan, mutta mikäpä tässä.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Ti 10.1

AM: 5km
PM: 5km + 6km
Yht. 16km

Samanmoinen reeni kun eilen, paitsi heitin vielä ylimääräisen kilsan loppuun. Oli pirtsakka pakkassää. Aamulla mittarari näytti -10C, mutta kun lähin töistä kotiin pakkasta oli enää -4C. Viime kuukausien kelit ovai aiheuttaneet peruspessimismiä Suomen ilmojen suhteen, eli eiköhän tässä jo huomesissa palata tuttuun ja turvalliseen MÄRKÄÄN keliin. Oishan se nyt jo merkillistä, jos vesi ei lentäis moneen päivään lainkaan.

Huomenna työmatkat juostaan ja käydään salilla hillumassa.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Ma 9.1

AM: 5km
PM: 5km + 5km, illalla myös lonkkien vahvistusta
Yht. 15km

Semmonen kiva -8C pakkaskeli ja näyttihän tuo taivaskin hieman selkenemisen merkkejä. Kuutamo kumotti hienosti taivaalla katuvaloista pimeällä pätkällä "sakkolenkin" aikana. Ihan kiva oli juoksennella sellasta perus lenkkivauhtia. Huomenna jatketaan samalla linjalla.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Vuoden eka viikko päätökseensä

To 5.1
AM: 5km
PM: 5km + 9km
Yht. 19km

Pe 6.1
AM/PM: 9km

La 7.1
lepo, törpöttelyä kavereiden kanssa

Su 8.1
lepo, kärvistelyä eilisen törpötteöyn johdosta

Viikko 1: juoksua yhteensä 62km

Vuoden eka viikko on siis takana. Viikonloppu nyt meni hieman rappiollisissa merkeissä, sillä meille tuli vanhoja opiskeluaikaisia tuttuja kylään pelaamaan Tuppea (4 hengen korttipeli) ja siinä sivussa tuli "hieman" nautittua miestä väkevämpää. Tämä oli tosin tietty jo etukäteen reenien kannalta budjetoitu lusmuiluun.

Mutta nyt on tarkoitus aloittaa uusi elo! Kaikennäköiset paheet unohdetaan ja keskitytään vaan reenaamaan ahkerasti. Jos vaan paikat kestää, niin todellisen kunnonkohotuksen olisi syytä alkaa. Eihän sitä muuten ensi kesänä pääse edes vyörymällä eteenpäin.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ke 4.1 Lisää jäisiä teitä

PM: 3km + 90min. punttisalireeni + 3km
Juoksua yht. 6km

Aamulla vilkaisin pihalle ja huomasin tien pinnan olevan aivan peilijäässä. Suosiolla luivuin aamun työmatkajuoksusta. Otin lenkkikamat mukaan ja huristin Maijan kyydissä keskustaan. Ajattelin että keli olisi lämpimän ja taas kerran VESIsateisen päivän jälkeen juoksun kannalta inhimillisempi. Oli väärässä! Pyörä- ja jalkakäytävät olivat jäisiä. Lähdin juoksemaan työpäivän jälkeen kohti Kuntotornia aikomuksena tehdä pitkä salireeni. Aivan hirveää menoa. Piti juosta pääosin pitkin nurmikoita ja pientareita, joissa vettä ja loskaa oli vähintään nilkan korkeudelle. Salireeni sentään sujui ihan kivasti ja tiet Kuntotornilta kotiin eivät olleet ihan yhtä katastrofaalisia, vaikkakin aika hirveitä juostaviksi.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Suomen talvi: sohjoa, loskaa ja ennen kaikkea liukasta

Ma 2.1
AM: 5km
PM: 5km + 4km
Yht. 14km

Ti 3.1
AM: 5km
PM: 5km + 4km
Yht. 14km

No kylläpä on taas kelejä piisannu. Eilen pyrytti lunta taivaan täydeltä ja tuuli aika rankasti. Ei nyt kuitenkaan mitään verrattuna tapaninpäivän myrskyyn. Pyörätiet vain alkoivat olla inhottavan liukkaita. Tänään kaikki meni ilman lämpenemisen myötä sitten vielä huomattavan paljon kamalammaksi. Tien pinnat olivat suurimmaksi osaksi jäisiä ja siis huippuliukkaita. Jos tien pinta taas ei sattunut olemaan jäinen, niin siinä oli vetistä loskaa nilkkaan saakka. Aamulla kainen kruunasi vesisade, joka sentää lakkasi työpäivän mittaan. Koetin pahimmissa paikoissa juosta tien vieressä nurmikolla tai hieman pientareen puolella. Muistutin taas itselleni siitä, että jos vaan valtion työpolitiikka sallii tulevaisuudessakin vuorotteluvapaan pitämisen, niin pidän sen kun täytän 40 ja sinä vuonna EN vietä talvea Suomessa.

Kipeälle jonkalle mänä ei tietenkään ole mitkään otollisimmat reeniolosuhteet. Pitäisi jaksaa raahautua juoksemaan matolle, mutta en yleensä mokomaan haluaisi, jos vaan ulkona pystyy jotenkin könkköstämään. Huomenna meen joka tapauksessa salille tekeen viikon voimareeniä.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuoden 2011 YHTEENVETOA

Niin kuin tuossa jo todettua, vuosi on vaihtunut. Juoksureenien kannalta tämä toivottavasti merkitsisi uuden ja positiivisen ajan alkua. Seuraavassa hieman menneen vuoden tilitystä.

JUOKSUN JA YLEENSÄ REENIEN osalta vuosi meni aika lailla päin mäntyä. Vuoden ekat 3 kuukautta menivät vielä varsin mallikkaasti, ettenkö sanoisi suorastaan loistavasti. Reenit sujuivat ja peruskunto kehittyi rautaisesti. Juoksukilsoja ei tullut mitään hillittömiä määriä, mutta aloin vuoden vaihteessa 2010-2011 hiihtämään 1-2 kertaa viikossa, joka tuntui oikein toimivalta ratkaisulta. Peruslenkit/pitkät lenkit juosten yhdistettyinä Kajaanin mäkisiin hiihtomaastoihin purivat erinomaisesti mun kehooni. Odotukset siis tulevaa kesää ja syksyä kohti olivat aika korkealla. Kuten monesti ennenkin, tässä hyvässä nousuvaiheessa maa petti kuvaannollisesti jalkojen alta. Tällä kertaa ei iskenyt mikään vammakierre, vaan sairastelut. Hieman ennen pääsiäistä sain sitkeän taudin joka ei tuntunut millään lähtevän. Olon mokoma veti aivan veltoksi ja vetämättömäksi. Pari viikkoa lärvisteltyäni lompsin testeihin ja tulosten perusteella mulla oli mykoplasma- sekä keuhkoklamydia infektiot. Alkoi piiitkän antibioottikuurin syöminen, eikä sekään mokoma vielä pöpöjä nujertanut. Välillähän tyhmänä aina testasin hieman juoksua, mutta sain vastaukseksi vaan aina voimattoman olon ja hengityksen vinkumisen. Kesäkuussa näytti jo paremmalta, mutta vieläkin tuli hieman takapakkia ja uusi antibioottikuuri edellisen pitkän päälle. Lopullisesti nuo keuhkoissa myllänneet taudinvihulaiset nujertuivat vasta juhannuksen tienoilla. Pari kuukautta meni siis reenillisesti täysin harakoille, joka korpesi aika lahjakkaasti. Hiljakseen aloitin päivittäisen juoksun ja pääsin ihan mukavaan rytmiin. Aiemmin mua kiusanneet maha ja närästysvaivat aiheuttivat toisinaan kunnon kiusaa, mutta ei sentään mitään totaalistoppia. Nämäkin vaivat sain asettumaan aika hyvin syksyn mittaan. Reenit olivat koko loppuvuoden aika lailla perustekemistä. Muutamaa hassua kertaa lukuunottamatta en tehnyt juuri lainkaan tehokkaista vauhtireenejä, rata/mäkivedoista nyt puhumattakaan. Marraskuun lopussa sitten oikea lonkka alkoi vihoitella oikein kunnolla ja tidossa olikin joulukuussa pääosin korvaavien reenien tekemistä. Nyt lonkkavaivat ovat hieman hellittäneet, mutta eivät täysin poistuneet. Jospa ne pysyisivät aisoissa ahkeralla lihashuollolla ja venyttelyllä (joka voisi olla ahkerampaakin).

Tässä vielä vuoden 2011 juostut kilometrit, jotka eivät todellakaan häikäise:

- tammikuu: 293km
- helmikuu: 335km
- maaliskuu: 270km
- huhtikuu: 125km
- toukokuu: 31km
- kesäkuu: 152km
- heinäkuu: 362km
- elokuu: 216km
- syyskuu: 368km
- lokakuu: 248km
- marraskuu: 142km
- joulukuu: 97km

* Vuoden 2001 juoksukilometrit yhteensä: 2639km

Tuossa määrässä ei totta vieköön ole hurraamista. Vuonna 2010 sain mittariin reippaasti päälle 4000km ja reenien laatukin oli kesällä hivenen toista luokkaa kun tänä vuonna. Vuonna 2010 vietin vielä aika pitkän lusmuilukauden Amsterdamin maratonin jälkeen, joka laski kilsojen määrää, mutta silti se ylitti 4000. Vaikka takapakkia vuoteen 2010 tulikin aika lailla, niin mun kohallahan se tarkoittaa oikeastaan vaan paluuta normaaliin. Tämmösiä vuosiahan ja osin vielä paljon pahempiakin vuodet 2005-2009 olivat.

KISOJA juoksin tasan 2. Elokuun alussa kävin rampimässä Pirkkalan yöhölkässä (10,55km), jossa ärtyneet mahavaivat pakottivat keskeyttämään. Lokakuun alussa juoksin sitten Noormarkussa virallisesti mitatun kympin aikaan 37.00. Olin tähän ihan tyytyväinen, sillä reitti oli osin aika mäkinen ja reenini kun oli ollut mitä oli.

MUIDEN kuin reenien osalta vuosi sujuikin aika hyvin. Kesäkuun alkuun saakka ehdimme asua Maijan kanssa Kajaanissa huikeat 1v. 9kk. Olin keväällä hakenut uutta työpaikkaa Porista ja osittaiseksi yllätyksekseni sen myös sain. Samalla vaihtui myös ala poliisista ulosottovirastoon. Saimme Kajaanissa nopeasti talomme myytyä ja aika nopeasti ostimme myös uuden talon Porista. Olemme viihtyneet kumpikin erittäin hyvin, niin töissä kuin töiden ulkopuolellakin. Voikin sanoa, että jos juoksuasiat unohdetaan, niin elämä hymyili vuonna 2011. Juoksu vaan on tietenkin niin iso osa jokapäiväsitä rutiinia, että sen mönkään meneminen korpeaa siinä määrin, että ei osaa muista hyvistä asioista valttämättä nauttia niiden ansaitsemalla tavalla.

Tästä lähdetään vuotta 2012 rakentamaan. Toivottavsti kroppa pysyisi ehjänä (ainakin jotenkin) ja kammottavat sairaudet loitolla, niin johan luulisi juoksukunnonkin taas paranevan nykyisestä.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuoden viimeinen viikko pakettiin

Pe 30.12
lepo.

La 31.12
AM: tukilihasjumppa + lonkkien vahvistusliikkeitä
PM: 17km

Su 1.1.12
PM: 9km

Viikko 52: Juoksua yhteensä 67km

Ihan hyvä viikko kaikkinensa. Paluu juoksun pariin on suoritettu ja aika onnistuneesti, vaikka tuo lonkan seutu toisinaan kyllä vielä kipuileekin. Tuon pitkän spinningin yhdistämien juoksun sekaan keskellä viikkoa tuntuu oikealta ratkaisulta ja aion sitä harrastaa talvikuukausina jonkun verran jatkossakin, vaikka juoksemaan täysipainoisesti pystyisinkin.

Vuosi 2012 lähti sitten liikkeelle. Pitänee lähipäivinä tehdä jonkinlainen yhteenveto vuoden 2011 tapahtumista, ainakin reenien suhteen. Aika penkin alle näin juoksuja ajatellen taakse jäänyt vuosi meni ja kaikkia vastoinkäymisiä riitti. Toivotaan tästä vuodesta parempaa.