Plan for 2018, THE REVENGE is still going on:

1.9 Ruskamaraton
25.11 La Rochelle marathon

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Viikko 52

Ma 22.12; a: 5km. i: 9km + lumitöitä. Yht. 14km
Ti 23.12; a: 4km. i: 3km + 90min. punttisalireeni + 4km. Yht. 11km
Ke 24.12; lepo
To 25.12; p: 14km
Pe 26.12; p: 31km
La 27.12; i: 13km
Su 28.12; p: 14km

Viikko 52: juoksua yht. 97km

Vuoden viimeinen viikko oli sitten siinä. Ensi viikko taitaa olla jo tulevan vuoden ensimmäinen, vaikka siellä vielä muutama päivä tästä vuodesta mukaan mahtuukin. Joulunpyhät osuivat kalenteriin aika mukavasti tänä vuonna joten työviikko oli vain kahden päivän mittainen. Töiden määrässä tämä tosin ei näkynyt, sillä hommaa tuntuu olevan ihan omiksi tarpeiksi. Reenien puolella tuli tiistaina tehtyä oikein tehokas punttisalireeni, oikeastaan jopa tehokkain pitkään aikaan. Aattona pidin taukoa kaikenlaisesta liikunnasta ja keskityin oleelliseen, eli mättämään murkinaa maaruun. Sama ylensyönti toki jatkui vielä joulupäivänäkin enkä ollut suunnitellut mitään ihmeempää reeniä, mutta päivällä oli sen verran hieno auringonpaiste, että käväisin lenkin juoksemassa kipakassa -15 pakkasessa.

Tapaninpäivänä lähdin juoksemaan pitkää lenkkiä kimpassa Finnish Marathon Runnersin porukan kanssa. Tämä tapaninpäivän pitkis on kai jo vuosien perinne Turun seudulla. Aivan kokonaan porukka ei FMR:n menijöistä koostunut, vaan mukaan mahtui itseni lisäksi muutama muukin kuokkavieras (alla kuva). Peräti 32 innokasta lenkkeilijää löysi tiensä Hirvensalon parkkipaikalle, josta lähdimme jolkottelemaan klo. 11:00. Mukava oli juosta isossa porukassa ja vaihtaa samalla kuulumisia. Tunsin vain muutaman mukana olleen kaverin entuudestaan ja paljon tulikin uusia tuttavuuksia. Myös Jari Tomppo tuli tavattua ensi kertaa kasvotusten. Netissähän olen eri keskustelufoorumeilla hänen kanssaan ajatuksia vaihtanut hyvinkin usein, varsinkin raasto.comin foorumin vielä hengittäessä. Kun sääkin vielä suosi (-4 ja suht selkeää) niin mukavasti matka taittui.

Vuosi alkaa olla taputeltu. Ensi viikolla koetan väsätä kuluneesta vuodesta jonkinlaisen katsauksen.

Tapaninpäivän pitkän lenkin porukka lähtökuopissa Hirvensalon hiihtokeskuksen parkkipaikalla (kuva Jari Tomppo)

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Viikko 51

Ma 15.12; a: 5km. i: 17km. Yht. 22km
Ti 16.12; a: 6km. i: 7km ja tunnin hieronta. Yht. 13km
Ke 17.12; i: 11km, sis. 5x100m kiihdytykset ja hieman polvennostosjuoksua
To 18.12; i: 12km matolla, josta 8km kiihtyen 4.40-3.45min./km vauhtia
Pe 19.12; i: keskivartalojumppa + 17km matolla, lopussa 3km 4min./km vauhtia
La 20.12; i: 14km
Su 21.12; i: 14km

Viikko 52: juoksua yht. 103km

Jotenkin nahkean tuntuista menoa pitkin viikkoa, paitsi mattopäivinä. Pitäisiköhän alkaa juoksemaan enemmän matolla jos juoksu siellä sujuu?! Mattokausi tuli korkattua torstaina kun tulin takaisin Turkuun työreisslta. Keli oli ulkona todella liukas joten valinta oli helppo. Kiihtyvä reeni sujui yllättävän hyvin, vaikka juuri edellisellä lenkillä meno oli todella vaikeaa. Myös perjantaina jouduin käyttämään autoa töissä ja suuntasin sieltä suoraan salille. Tarkoitus oli laapottaa keskivartalojumpan jälkeen aika tasaista vauhtia, mutta 14km lompotettuani meni hermot ja laitoin mattoon lisää kierroksia. Viikonloppuna meno oli taas aika tahmeaa. Nyt sunnuntaina oli tarkoitus juosta pidempään, mutta jaloissa painoi heti muutaman kilometrin jälkeen, enkä nähnyt tarpeelliseksi tässä vaiheessa vuotta alkaa itseäni suotta kiusaamaan. Kaipa sitä joulun aikaan saa olla mukavuudenhaluinen, tai näin ainakin perustelin asiaa itselleni ;) Toistaiseksi minulla on ollut käsittämättömän hyvä tuuri sen suhteen, että en ole sairastellut. Yksikkömme kaikki muut ovat töissä olleet taudissa ja samoin vaimo kotona, mutta vielä eivät ole pöpöt mua tavoittaneet.

Sain julkaistua vihdoin vuosia lupailemani naisten maratonvuoden katsauksen (ohessa suora linkki juttuun), joka julkaistiin tänään Kestävyysurheilun sivuilla. Joulukuusikin tuli tänään haettua joten kämpässäkin alkaa näyttää toden teolla jouluisalta. Turun seudulla on kuulemma juoksijoilla tapana juosta tapaninpäivänä kimpassa pitkä lenkki, joten turkulaistuneena ajattelin lähteä ensi viikolla mukaan jolkottelemaan.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Viikko 50

Ma 8.12; a: 4km. i: 13km. Yht. 17km
Ti 9.12; a: 4km. i: 13km. Yht. 17km
Ke 10.12; a: 5km. i: 16km. Yht. 21km
To 11.12; a: 4km. i: 7km ja käynti fysioterapeutilla. Yht. 11km
Pe 12.12; a: 6km. i: 7km. Yht. 13km
La 13.12; a: keskivartalojumppa. p: 14km
Su 14.12; i: 11km ja hieman lonkka- ja jalkateräjumppaa

Viikko 50: juoksua yht. 104km

Paluu ruotuun hömppäviikkojen jälkeen. Aika tahmeaa meno oli lähes koko viikon ajan. Varsinkin aamulenit olivat todella kankeaa könkköstämistä ja kolmena aamuna juoksinkin vain 4km, joka on suorin reittini kotoa töihin. Kelikin oli ulkona välillä aika mielenkiintoinen. Keskiviikkona satoi vettä kaatamalla ja tuuli oli vallan hirmuinen. Etureidet kylmenivät lenkin aikana niin että piti valella niitä suihkussa ensin suht kylmällä vedellä koska lämmin vesi tuntui suorastaan polttavalta. Viikonloppuna satoi sitten lunta tänne Turkuunkin. Lauantaina teillä ja poluilla oli sen verran pöpperöä, että unohdin suosiolla suunnittelemani vauhtileikittelyn. Nyt sunnuntaina lumi suli ensin hieman, mutta jäätyi sitten tien pintaan elohopean pudottua miinuksen puolelle. Juoksu sujui kuitenkin hyvin nastakengillä. Viikko oli tarkoitus päättää pidempään lenkkiin, mutta vatsa temppuili ikävästi. Ryteikön puolellakin piti piipahtaa eikä olo siltikään täysin helpottanut joten kurvailin lyhemmän kautta kotiin.

Ensi viikolla pitäisi koettaa tehdä jotain reippaanpaakin reeniä. Jos keli vaan jatkuu tällaisena, täytyy varmaan mennä matolle tekemään kovempivauhtiset juoksentelut.

Maratonkausikin tuli suurten maratonien osalta tänään päätökseensä kun Havaijin saarilla juostiin perinteinen Honolulun maraton. Näin ollen on taas aika vetää tilastojen puolesta kulunut maratonvuosi yhteen. Koetan saada katsaukseni julkaistua ehkä jo ensi viikolla.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Viikko 49

Ma 1.12; a: 5km. i: 13km. Yht. 18km
Ti 2.12; i: 12km
Ke 3.12; a: 5km. i: 7km. Yht. 12km
To 4.12; a: 4km. i: 8km + keskivartalojumppa. Yht. 12km
Pe 5.12; lepo
La 6.12; lepo
Su 7.12; i: pieni kuntopiiri

Viikko 49: juoksua yht. 54km

Edelleen tällaista löysäilyä. Pikkujoulukausi tuli kohdallani päätökseen kun perjantaina juhlittiin työpaikan porukalla. Kivaa oli, mutta olen nyt iloinen että tämä paheisiin houkutteleva ajanjakso on taas tältä vuodelta lusittu. Ensi viikolla koetan taas alkaa reenaamaan. Nyt tämä tekeminen on ollut tällaista räpellystä. Alkuviikosta olen koettanut lenkkeillä edes jotenkin, mutta sitten viikonloput ovat kuluneet liiallisen juomisen ja syömisen merkeissä. Nuo "lepopäivät" eivät siis varsinaisesti ole mitään lepoa tarjoilleet vaan lähinnä juhlimista ja sen jälkeen huonoa oloa.

Joulukuu on siis jo hyvää vauhtia menossa. Uskomatonta miten äkkiä vuosi on taas kulunut tähän pisteeseen. Olen asunut nyt Turussa vuoden ja yhden kuukauden. Tuntuu että tämä ajanjakso on kulunut yhdessä vilauksessa.