Plan for 2018, THE REVENGE is still going on:

26.5 Terwamaraton
2.9 Ruskamaraton

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Viikko 30

Ma 20.7; lepo
Ti 21.7; i: 2h pensasaidan ajamista
Ke 22.7; i: keskivartalojumppa ja 9km
To 23.7; i: lonkka-, pohje- ja jalkateräjumppaa + 10km
Pe 24.7; i: 10km
La 25.7; i: 9km
Su 26.7; p: 12km

Viikko 30: juoksua yht. 50km

Postataanpa blogipäivitys jo näin sunnuntaina iltapäivällä. Pidin keskiviikkoon saakka hieman vajaan viikon taukoa juoksemisesta. Tämä tehosi ainakin jollain tavalla vaivoihin, sillä penikkataudin oireet eivät ole enää olleet yhtä kamalia. Oireetonta meno ei ole, mutta parempaan päin selvästi. Viikonlopun lenkeillä myös nivunen muistutti pariin kertaan olemassa olostaan. Tuntemusta ei voi sanoa kivuksi, mutta se oli sellainen muistutus että "älä vielä haaveile treenaamisesta". Tulihan viikkoon kilsoja peräti 50, eli hommahan alkaa mennä vallan mahdottomaksi määrän mättämiseksi ;)

Töiden lisäksi päivärytmiä on määrännyt Ranskan ympäriajon seuraaminen. Nyt tämä 3 viikon penkkiurheilun suurjuhla alkaa olla lopuillaan ja jäljellä on enää vaan nyt illalla ajettava päätösetappi. On se joka vuosi yhtä hieno tapahtuma. Varsinkin vuoristoetapit ovat kestävyysurheilun juhlaa parhammillaan. Tulevina vuosina aion kyllä vakaasti itsekin matkustaa paikan päälle vuorietappien tunnelmasta nauttimaan.

Ensi viikolla koetan jatkaa puuhastelua. Touhussa on näkyvissä pientä valoa tunnelin päässä ja pitää koettaa päästä lähemmäksi tätä valoa. Alkuviikkoon täytyy käväistä punttisalillakin ähisemässä. Nyt kun Tour de France loppuu, jää iltoihin enemmän vapaata aikaa. Ainahan sitä tosin jotain penkkiurheilua piisaa. Uinnin ja suunnistuksen MM-kisat taitavat tässä kohta alkaa, mutta niistä ei itseäni kiinnosta kuin tietyt matkat.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Viikko 29

Ma 13.7; i: 8km
Ti 14.7; a: 4km. i: 5km. Yht. 9km
Ke 15.7; i: keskivartalojumppa ja 10km
To 16.7; pientä jalkaterä-, pohje- ja lonkkajumppaa
Pe 17.7; a: 45min. pyöräily. i: 70min. pyöräily
La 18.7; lepo
Su 19.7; lepo

Viikko 29: juoksua yht. 27km

Ei juurikaan uutta kerrottavaa. Nivunen toimii hyvin eikä kipuja ole esiintynyt enää. Sen sijaan penikkataudin oireet ja kivut ovat läsnä juoksussa. Pitäisi varmaan pitää reilummin taukoa juoksusta. Olen ollut myös laiska vaivan hoidossa. Kylmähoitoa ainakin pitäisi harrastaa paljon useammin. Nyt viikonloppu meni muutenkin treenien osalta ihan ohi kun olin kaverini kemuissa Helsingissä. Perjantaina sain sentää ajeltua aika tehokkaat pyörälenkit. Ensi viikolla pitäisi tehdä myös lihaskuntotreenejä enemmän koska uskon sen edesauttavan paluuta kunnollisten juoksutreenien pariin.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Viikko 28

Ma 6.7; i: 9km
Ti 7.7; a: 4km. i: 4km. Yht. 8km
Ke 8.7; a: 35min. pyöräily. i: 55min. pyöräily ja tunnin hieronta
To 9.7; i: 7km
Pe 10.7; i: 7km
La 11.7; p: 2h pensasaidan ajamista. i: 8km
Su 12.7; p: 60min. pyöräily + 2km avojaloin nurmikolla

Viikko 28: juoksua yht. 41km

Kun treenejä ajatellaan, joskus tuntuu että viikossa ei tapahdu yhtään mitään. Toisinaan yhteen viikkooon saattaa mahtua vaikka minkälaisia käänteitä. Tämä viikko tuntui jälkimmäiseltä. Nivunen ei vaivannut oikeastaan yhtään. Hyvä niin! Elättelin jo toiveita että pääsen treenaamaan pikemmin kuin olin kuvitellut. Moinen osoittautui toiveajatteluksi. Säären etu- ja sivuosat alkoivat nimittäin kipuilla oikein kunnolla, eli kyse on penikkatautina tunnettu oire. Maanantaina juoksin 9k asfaltilla ja jalat olivat jo aika kipeät. Kun sitten tiistaina juoksin aamulla töihin ja töistä takaisin, sääret huusivat armoa joka solullaan. Hyvä kun pysyin yleensä jaloillani. Ajattelin päivän tauon tekevän terää ja olin keskiviikon juoksematta. Lisäksi päätin, että en toistaiseksi juokse töihin aamulla, jos jalat eivät kerran tykkää juoksemisesta. Ei auttanut. Perjantain lenkki meni suht ok, mutta lauantaina "penikat" vaivasi tuskallisesti. Mitä ihmettä? Eikö tämän vaivan pitäisi olla nuorten ongelma?!? Kai tämä sitten on otettava niin että olen vielä nuori ;) Ei nyt vaan kerta kaikkiaan jaksa tällaista. Juuri kun tuntuu että saan niskalenkkiä pitkään jatkuneesta vaivasta, niin jalat ilmoittaa, että eivät oikein kestä juoksemista. Jotenkin juoksun mukanaan tuoma iskutus on nyt liikaa jalkojen sietokyvylle. Pitäis varmaan tyytyä vinttaamaan pyörtää, mutta kun ei huvittaisi. Petri kirjoitti taannoin, että näistä juoksijoiden blogeista on tullut oikeita sairaskertomuksi ja valituksia. Omalta kohdalta tämä pitää hyvin paikkansa, mutta minkäs teet kun koko ajan on jotain kremppaa. Tympii mokoma kun huvittaisi vaan päästä juoksemaan vailla jatkuvia kipuja.

Muutoin on onneksi vuoden paras aika sillä pyöräilyn Ranskan ympäriajo "Tour de France" on menossa. Vielä seuraavat 2 viikkoa eloon kuuluu siis yhden vuoden ehdottoman kohokohdan seuraamista töllöttimestä. Maanantaina on ensimmäinen välipäivä, mutta tiistaina alkaa sitten todellinen kilvanajo kun nämä kestävyysurheilun gladiaattorit suuntaavat Pyreineiden vuoristoon. Tuskin maltan odottaa. Nyt sunnuntaina tuli Tourin ohella sivusilmällä katsottuna Challenge Rothin perinteinen kovatasoinen täysmatkan triathlonkisa ja tenniksen Wimbledonin finaali. Seuraavat viikot pyhitetään kuitenkin ehdottomasti Tourin seuraamiseen ja toivotaan että pääsen itsekin lenkille ilman kovia kipuja. Fiksua olisi ehkä olla yrittämättä, mutta epäilen kovin kärsivällisyyttäni siihen.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Viikko 27

Ma 29.6; a: 4km. i: 5km. Yht. 9km
Ti 30.6; a: 4km. i: 5km. Yht. 9km
Ke 1.7; a: 4km. i: 4km + 90min. punttisalitreeni + 2km. Yht. 10km
To 2.7; lepo
Pe 3.7; a: 4km. i: 4km
La 4.7; lepo
Su 5.7; i: keskivartalojumppa ja 12km

Viikko 27: juoksua yht. 47km

Ihan yhtä hyvää pientä puuhastelua kuin edelliselläkin viikolla. Torstaina oli puuhaa iltamyöhään saakka, joten siihen tuli automaattisesti ihan paikallaan oleva lepopäivä. Perjantai-illaksi ajoimme Jyvsäkylään josta jatkoimme lauantaina Kuopioon hakemaan alle uuden auton. Sain kalakukkokaupungista sen verta hyvän tarjouksen että kannatti ajella. Edellinen peltilehmä palvelikin uskollisesti aina 2009 vuoden alusta saakka ja tälläkin aattelin ajella kauan jos se vain kestää ilman vikoja. Uskalsin juosta viikon päätteeksi "pitkänä lenkkinä" jo yli kympin :)