Plan for 2018, THE REVENGE is still going on:

1.9 Ruskamaraton
25.11 La Rochelle marathon

maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuosi 2016

Perinteisen menneen vuoden yhteenvedon aika. Vuosi sisälti treenien puolesta kaikenlaista, niin hyvää kuin pahaakin, täsä tapauksessa onneksi paljon enemmän hyvää. Aloitetaan kuukausittaisten juoksukilometrien purkamisella.

- tammikuu: 301km
- helmikuu: 408km
- maaliskuu: 224km (influenssa)
- huhtikuu: 315km (alkukuussa vielä influenssan "jälkimaininkeja")
- toukokuu: 361km
- kesakuu: 296km
- heinäkuu: 431km
- elokuu: 494km
- syyskuu: 488km
- lokakuu: 374km (Dublinin maraton: DNS)
- marraskuu: 162km
- joulukuu: 263km

Vuosi 2016: juoksua yht. 4117km

Juoksukilometrien valossahan vuosi oli jopa vallan erinomainen kun vuoteen 2015 sain vammoiltani juostua vain 1920km. Kuntokin koheni varin mallikkaasti pienista takapakeista huolimatta. Vuoden voisi oikeataan jakaa seuraavin alaotsikoin:

Lupaava alkuvuosi

Edellinen vuosi oli kulunut pitkälti vammojen kanssa tapellessa. Juoksu ei oikein loppuvuodestakaan maittanut, vaikka luulisi motivaatiota pitkän tauon jälkeen piisaavan. Alkuvuodesta motivaatio oli saatu takaisin ja juoksu maittoi. Tammikuussa piti kovimpien pakkasten aikaan keksiä hieman korvaavaa treeniä sillä työpaikan muuten kattavalla ja isolla salilla ei ole juoksumattoa, enkä viitsi pelkän juoksumaton takia mitään salijänenyyttä hommata. Tämä ei menoa lannistanut. Treenielo maittoi taas. Helmikuussa sain yllättävänkin paljon juostua, vaikka töissäkin piti välillä kiirettä pitkien päivien merkeissä.

Karmea influenssa

Maaliskuun alussa iski työpaikalle todella hirmuinen tautikierre riesaksi. Porukkaa oli influenssan kourissa vähän joka osastolla ja pari kaveria sai vielä keuhkokuumeenkin riesaksi. Maaliskuun loppupuolella tauti iski sitten muhunkin. Kerta kaikkeaan karmea pöpö olikin. Olin kuumeessa 10 päivää putkeen, joista 3 päivää kuume huiteli 40C kieppeillä. Veti miehen aika huonoon happeen. Lekurissa varmistui tautikannaksi A-virustyypin influenssa. Moneen päivään sängystä tai sohvalta nousukin tuntui ylivoimaiselta. Parin täyslepoviikon jälkeen kun testasin varovasti juoksua, iski vielä uudelleen niin huono olo, että päätin levätä suosiolla lisää. Kunnon tämä megatauti veti todella alas. En olisi uskonut, että kovakaan tauti voi kuntoa niin paljon laskea, mutta hyvin alkanut vuosi otti tuossa kohtaa suorituskyvyn suhteen rajusti takapakkia.

Maltillista ja rentoa menoa

Huhtikuussa influenssasta lopullisesti toipuneena aloin treenailla normaalisti. Vedin aika maltillisia viikkomääriä, mutta tehoja aloin lykätä ohjelmaan sopivasti sinne tänne. Näin jatkoin toukokuun loppuun saakka. Kesäkuun otin tarkoituksella aika löysästi. Tehtiin vaimon kanssa reissua pohjoiseen, aina Jäämeren rannoille saakka, jossa olikin upea tehtä mm. keskiyön lenkkiä auringon paistaessa korkealla läpi koko yön. Unohtumattomia elämyksiä. 

Todellinen maratontreeni päälle

Heinäkuusa aloin latomaan jo enemmän kilometrejä koneeseen ja elokuussa alkoi kova rypistys kohti lokakuun lopussa odottavaa Dublinin maratonia. Elokuun alussa homma meinasi tyssätä heti alkuunsa kun onnistuin trampoliinilla loikkiessani vääntämään oikeaa nilkkaani ikävästi. Selvisin onneksi säikähdyksellä tällä kertaa ja homma jatkui suunnitellusti. Määrää tuli mukavasti ja kovia treenejäkin tein suunnitellun mukaan. Elokuun puolenvälin jälkeen juoksin kisan 3 viikonloppuna putkeen. Kuula hölkkä Alavudella sujui raskaassa maastossa kohtalaisesti, mutta olin Oulun juoksun kympin aikaan 37.20 hieman pettynyt, vaikka toki juoksun aikana vallinnut hirmuinen tuuli varmaan verotti ajasta jonkun verran. Kolmen kisaviikonlopun putki päättyi syyskuun alussa Vaasa maratonin puolikkaaseen jossa ei kulkenut pätkän vertaa. Kauhean taistelun jälkeen saavuin maaliin ajassa 1:24.36, joka oli ylivoimaisesti surkein virallisesti mitatun puolimaratonin aikani ikinä. Yhtään lujempaa en olisi tuona päivänä päässyt. Mietin jo, että mikähän hommassa mättää?! Usko tekemiseen palautui salamannopeasti sillä puolikkaan jälkeisellä viikolla treeneissä tuntui, että kunto on alkanut nousta kohisten. Tv-kovat ja vetotreenit osoittivat tämän todeksi. Ei pidä siis aina häkeltyä odotettua huonommista tuloksista, koska joskus kunnon nousu vaan ottaa oman aikansa. Syyskuun lopussa olikin Vimpelin puolimaratonilla meno vallan toisenlaista kun 3 viikkoa aiemmin Vaasassa. Juoksin 1:19.17 ja vielä selvästi nousevalla vauhdinjaolla. Pisti oikein hymyilyttämään, etteipä jopa virnistämään. Maratoniin reilu kuukausi aikaa ja kunto oli mallillaan. Lokakuun alussa meno jatkuikin hyvänä ja juoksin puoleen väliin mennessä kuuta vielä pari sopivaa viimeistelykisaa, 15,8km Kyrkösjärven kierroksen Seinäjoella ja Kankaanpään maratonin yhteydessä järjestetyn 10km. Olin elämäni kunnossa ja valmis uhmaamaan 2:50 rajaa maratonilla.

Valtava pettymys

Viimeistelyt maratonille sujuivat lokakuun puolen välin jälkeen suunnitelman mukaan. Luotto kuntoon ja omaan tekemiseen olivat korkealla. Maratonviikolle tultaessa olin rehellisesti jo sitä mieltä, että projekti on juoksemista vaille valmis. Olen vuosien jälkeen tilanteessa, jossa vältyin vammoilta ja pääsen maratonia juoksemaan. Eipä pidä iloita liian aikaisin. Maratonviikon torstaina heräsin kovaan kurkkukipuun. Kurkkukipu on mulla yleensä alkavan flunssan ensioire. Elättelin silti toiveita, että jospa tämä olisi vain joku ohimenevä kivistys tms. No ei se sitten ollut, vaan flunssa iski päälle kaikella voimallaan. Taistelu oli taas hävitty! Mitään toivoa maratonille starttaamisesta ei ollut ja Dublinin matkasta tuli pelkkä turistireisu, eikä siitäkään voinut oikein nauttia kauhean räkätaudin ja heikon olon takia.

Loppuvuosi lusmuilua

Dublinin reissun jälkeen oli tyhjä olo. Treenit olivat menneet putkeen, olin elämäni kunnossa ja taas se maratonijn juokseminen ei vain ottanut onnistuakseen. Otin löysästi. Kävin eri kaupungeissa vanhoja kavereita tapaamassa ja prosenttipitoista juomaa tuli nautiskeltua aika runsaasti. Pikkujouluaika marras- joulukuun välissä ei myöskään tästä kaavasta poikennut. En oikeastaan missään vaiheessa koko loppuvuotta viitsinyt liiemmin treeneilla. Lenkkeilin jonkun verran, että ei nyt ihan touhu menisi pelkäksi sohvalla makoiluksi, mutta mitään tehokasta en saanut missään vaiheessa aikaiseksi.

Uusi vuosi, sama vanha ajatus

Vuosi on vaihtunut, mutta mielessä on sama ajatus kuin aikaisempinakin vuosina: maraton pitäisi pystyä lujaa juoksemaan, tai siis itselleni kovaa vauhtia. Todellisille juoksijoillehan maratonille suunnittelemani 4min. kilsavauhti on suoranaista kävelyä. Vaikka pettymys maratonin suhteen oli kova, jää vuosi 2016 positiivisena mieleeni. Säästyinhän vammoilta ja huonolle tuurille nyt ei mitään vain voi. Dublinin maratonviikonlopun jälkeen painoa on tullut rapiat 8kg lisää ja kunto tippunut aikamoisesti (lue hiivatin paljon). Suunnitelma tästä eteenpäin on tosin jo funtsittu. Siitä joskus enemmän eri tekstissä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti