sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Viikko 49

Ma 39.11; i:9km
Ti 1.12; lepo (flunssa)
Ke 2.12; lepo (flunssa)
To 3.12; lepo (flunssa)
Pe 4.12; lepo (flunssa)
La 5.12; lepo (flunssa)
Su 6.12; lepo (flunssa)

Viikko 49: juoksua yht. 9km

En olekaan sairastanut lainkaan sitten viime kevättalven. Nyt tulikin sitten kunnon tauti kylään. Hain Maijan junalta maanantai-iltana ja hänellä oli jo kauhea tauti päällä. Itselläkin oli heti tiisaiaamuna kurkku todella kipeä ja päivän mittaan ilmaantuivat muutkin flunnsa oireet. Keskiviikko ja torstai meni kotona pötköttäessä. Kuumetta oli parhaimmillaan 38,7, lihaksia särki ja olo oli muutekin todella voimaton. Perjantaina en ollut vielä mitenkään terve, mutta ajattelin olevani jo työkykyinen. Perjantai-iltana oli myös työpaikan pikkujoulut ja arvoin siinä päivällä, onko olo tarpeeksi hyvä sinne lähteäkseni. Tuli sitten lähdettyä ja notkuttua aivan liian myöhään. Elimistö ei tästä ilmeisesti pitänyt ja nyt viikonloppuna olo on taas ollut selvästi pahempi kuin mitä se ehti jo perjantaina olla. Nuppi on todella jumissa ja röörit tuntuu olevan kauttaaltaan tukossa. Voipi olla että ensi viikko ehtii pitkälle ennen kuin tässä pystyy mitään liikuntasuoritusta tekemään.

Vaikka nämä pitkittyvät taudit eivät koskaan ole kivoja, niin nyt ei sentään ole samanlaista stressiä kuin 3v. sitten näihin samoihin aikoihin. Tulloin sain itsenäisyyspäivän jälkeen hirveän taudin riesakseni kun piti juuri aloittaa tärkeimmät viimeistelyviikot kohti tammikuun lopussa juostavaa Dubain maratonia. Silloin kyllä hermoja koeteltiin. Nyt ei onneksi mikään tavoite paina päälle, joten suhtaudutaan tautiin rennosti. Treenataan taas sitten kun taudit on parannettu. Ei stressiä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti