sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Viikko 13

Ma 23.3; lepo
Ti 24.34; i: 60min. punttisalitreeni
Ke 25.3; i: 50min. sisäsoutu
To 26.3; lepo
Pe 27.3; lepo, i: tunnin hieronta
La 28.3; p: 40km pyöräily
Su 29.3; lepo

Viikko 13: juoksua 0km, pyöräilyä 40km

Lusmuilu reenien osalta jatkuu, osin töistä johtuen, mutta pääsääntöisesti ihan vaan omasta vetelyydestä johtuen. Maanantaina oli lomapäivä ja kiertelin hieman mm. pääkaupunkiseudulla. Kävin parin kaverin kämpät katsastamassa kun ei ollut aikaisemmin ollut tilaisuutta. Hienoja taloja ovat pykänneet. Tiistaina lähdin aikaisin aamulla ajelemaan kohti Tamperetta, jossa olin poliisiammattikorkeakoululla kurssilla torstaihin saakka. En ollutkaan koululla käynyt vuosikausiin ja mukava oli vanhassa opinahjossa käydä sekä päivittää samalla tietoja ajan tasalle. Tiistai-iltana sain kammettua itseni poliisikoulun salille, mutta reenin tekemisestä oli puhti aika lailla pois. Tämän "huiman" lihaskuntopäivän jälkeen ajattelin tehdä taas jotain kestävyyskunnonkin eteen. Päätin repiä sisäsoutulaitetta tunteroisen mutta annnoin jo hieman aikaisemmin periksi koska homma maistui puulta ja kypsytti totaalisesti. Persauskin oli aivan tautisen kipeä kun könysin laitteelta pois. Tuo soutulaite ei ole oikein mun juttu vaikka se tahokas laite kunnon ylläpitäjänä olisikin. Kurssi päättyi torstaina jo puolen päivän tienoilla ja lähdin huristelemaan kohti Turkua. Päivä jatkui vielä töissä iltamyöhään kun piti koettaa saada hommia mallilleen. Myös perjantaina notkuin töissä aina siihen saakka kunnes illalla oli hieronta-aika. Viikonloppuna sain sentään yhden tehokkaan pyörälenkin ajettua.

Seuraavat pari viikkoa onkin sitten lomaa. Tai nyt on ensin lomaa ja sitten menen heti pääsiäisen jälkeen Sairaala Neoon operoitavaksi 7.4. Hienoa että leikkaus on jo ensi viikon jälkeen, joten pääsee sitten aloittaamaan varsinaisen toipumisen tästä vammasta. Kyllä nuo telineessä pölyttyvät lenkkikengätkin vielä jossain vaiheessa saa käyttöä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti