perjantai 10. helmikuuta 2012

Pe 10.2 Hyvä reenipäivä ja uutisia Lance Armstrongista

AM: 5km
PM: 3km + 1h 45min. punttisalireeni + 3km
Juoksua yht. 11km

Aamulla pakkanen paukkui ja mittari näytti -23C kun oli töihin lähdön aika. Vaatetta päälle siis aivan erkisti ja tien päälle. Päivän mittaan keli lauhtui ja elohopea oli enää -8C kotiinlähdön aikaan. Päivän pääharjoitus oli vääntää monipuolista voimareeniä salilla. Se sujui aika mukavasti ja aikaa kuluikin jopa hieman normaalia enemmän. Kun juoksin salilta kotiin, iski jalkoihin hieman väsy mikä ei nyt kamala ihme ollut penkille nousujen, kyykkyjen, hyppyjen yms jälkeen. Päivän saldoon olen tosi tyytyväinen. Jospa viikonloppuna saisi kilsoja hiemnan lisää kartutettua.

Hevoskuuri.fi uutisoi muuten pyöräilylegenda Lance Armstrongin harjoittelevan kohti triathlonin suurinta koitosta Havaiji Ironmania. Go Lance! Hienoa, että jotkut eivät vaan osaa lopettaa. Toivottavasti pääsee mukaan Havaijin legendaariseen kisaan, jossa kovimmista kovimmat lajin huiput kohtaavat. Tuskin Lance voitosta taistelee, mutta olisi hienoa jos saisi vaikka pyöräilyosuudella hämmennettyä vähän pakkaa.

Aiheesta lisaa osoitteessa http://www.hevoskuuri.fi/triathlon/2017-lance-armstrong-taehtaeae-havaijin-ironman-kilpailuun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti