perjantai 5. elokuuta 2011

To 4.8 ja loppuviikon rappioitumista

Eilen 4.8
PM: 13km

Eilen vedin illalla 13km lenkin, joka sujui ihan kevyen tuntuisesti. Toissapäiväisestä Pirkkalan surkuhupaisasta kisasta suivaantuneena vedin viimeiset 4km kovempaa, eikä se nyt tuntunut mitenkään kauhealle. Mikä hemmetti kuhun iski just kisapäivänä?!? Eteenpäin, snoin mummo lumessa, nyt ei auta keskeytyksiä kelailla.

Viikonloppu meneekin sitten Jyväskylässä vanhojen yliopistoaikaisten kavereiden kanssa. Ja todennäköistä on, että aika menee "hieman" kosteissa merkeissä. Suunniteltiin tällainen vanhojen hyvien aikojen muistelureissu opiskelija-aikaisiin mestoihin Jyväskylässä ja saatiinkin ihan mukavankokoinen porukka liikkeelle. Nyt vaan ollaan rapiat 10v. vanhempia, kuin silloin hurjina opiskeluaikojen alkuvuosina, joten saa nähä miten sitä jaksaa riekkua. Lisäksi palautuminen kunnon törpöttelyillasta on ainakin allekirjoittaneelle nykyisellään sekä hidasta, että tuskallista. Futista saatetaan käydä hieman pelailemassa tänään alkuillasta, mutta muuten kaikki reenit unohetaan viikonlopulta suosiolla. Joskushan sitä pitää panostaa "nestetankkaukseen" :-) Reeneihin sitten käsiksi taas ensi viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti