perjantai 26. elokuuta 2011

To 25.8 puuhastelut ja yleisurheilun MM-kisat

AM: 5km
PM: 3km + 30min. spinning + 3km
Juoksua yht. 11km

Juoksin eilen töiden jälkeen Kuntotornille, jossa rykäisin työpaikan porukan kanssa 30min. spinningin. Olikin ihan hyvä setti ja kyllä sen jälkeisellä kotimatkajuoksulla jaloissa tuntui. Tuntui taas myös epämiellyttävän paljon akilleksessa, joten pitää oikeesti koettaa loppuviikosta levätä. Hyvä sikäli, sillä lähen heti työviikon ollessa putkessa ajamaan kohti Keuruuta, josta on tarkoitus hakea kuomukärryllinen klapeja talven pakkasia varten. Menee tämä ja huominen päivä matkojen ja puuhastelujen kanssa vähän automaattisesti niin, että reenejä ei välttämättä edes ehtisi tekeen. Tai kyllä nyt lauantai-iltana on pakko jotain taas vääntää.

Yleisurheilun MM-kisatkin alkaa ensi yönä naisten maratonilla, joten valvomista on siis tiedossa. Toivottavasti vaan YLE ei sorru perisyntiinsä ja näytä taas jotain nuhaisia alkukilpailuja siinä vaiheessa, kun maratonilla alkaa tapahtua. Maratoneja lukuunottamattahan loppukilpailuthan tulee Suomen aikaan pääsääntöisesti iltapäivisin. Saa nähä miten sitä pitää koettaa työasioita junailla ensi viikolla, jos meinaa ehtiä jotain katella. Voi kyllä olla arkipäivinä valitettavan nihkeää meikäläisen osalta kisojen seuraaminen, sillä töissä on tällä hetkellä urakkaa oikein olan takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti