perjantai 22. heinäkuuta 2011

Tour de Francen vuoristoetappien siivittämänä

To 21.7
AM: 5km.
PM: 5km + tukilihasjumppaa
Ilta: 9km
Yht. 19km

Pe 22.7
AM: 5km

Eilen olin junaillut työasiat niin, että karkasin klo. 14.00 kattomaan Tour de Francen vuoristoetappia. Todella kannatti, sillä taisto oli tuimaa, miehet väsyneitä ja kaikin puolin oikeaa kestävyysurheilun näytöstä parhaimmillaan. 200km etappi sisälti 3 huimaa nousua ja päätepiste oli Col du Galibier yli 2600m korkeudessa. Eipä siitä enää paljon raasto parane, mitä väsyneet kuskit eilen esittivät. Kertakaikkiaan oli hienoa.

Koetin siinä parhaani mukaan innoistumiseltani jumpata Touria kattoessani. Illalla sitten lähdin sademetsäilmastoa muistuttavaan keliin juoksemaan vielä 9km lenkin. Toi into oli Tourin etapin jäljiltä niin tapissaan, että juoksin ehkäpä alusta saakka hieman liian kovaa. No ei se eilen vielä haitannut, mutta tänä aamula jalat oli tosi väsyneet. Lämpöä oli jo klo. 7.15 +24C, kun lähin töihin juoksemaan. Myös ilman kosteus oli aikamoinen ja tuntui, että hikoaa jo pelkästä seisoskelusta. En ole vielä koskaan ollut noin kuitti aamuisesta töihin juoksusta, kun mitä tänään. Toki tuolla Turkkilaista saunaa muistuttavalla kelillä on oma osuutensa, mutta kyllä myös jalat oli tosi painavan tuntuiset.

Iltapäivällä ei tänään ehkä ihmeitä temmota. Juoksu kotiin ja Tourin viimeistä vuorietappia kyttäämään. Jospa viikonloppuna saisi juostua vaikka hieman pidemmänkin lenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti