sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Viikko 19

Ma 4.5; lepo
Ti 5.5; lepo
Ke 6.5; i: 70min. löysää pyöräilyä
To 7.5; i: keskivartalojumppa
Pe 8.5; a: 30min. pyöräily. i: pieni kuntopiiri
La 9.5; p: 2km uinti + 500m potkuja laudan kanssa
Su 10.5; i: 40min. pyöräily

Viikko 19: juoksua 0km

Hieman huolestuttavia kivun tuntemuksia on toisinaan tuntunut operoidun nivusen alueella. Toivottavasti se olisi normaalia toipumiseen liittyvää paranemiskipua eikä merkki mistään huolestuttavasta takapakista. Ainakaan en ole mielestäni mitenkään liikaa remponut, pikemminkin päinvastoin sillä sen verran lusmua on elo ollut. Iltani ovat toki toukokuun ajan osittain aika täydet, sillä käyn töiden jälkeen englannin kielen kurssia, joka on ma, ti ja to iltaisin klo, 17:00-18:30. Vuonna 2006 kun yliopisto-opintoni jäivät viittä vaille valmista vaille, suorittamatta jäi mm. pakollinen suullinen vieraan kielen kurssi. Multahan ei sen jälkeen maisterinpahveista puutu muuta kuin gradu jaa siihen liittyvä seminaari, jotka teen ensi talvena. Edes jossain asiassa koetan siis ryhdistäytyä ja saada tämän vuonna 2000 aloittamni tutkinnon viimein valmiiksi. Massakausi ei sitten ollutkaan saavuttanut huippuaan. Vaakaan tärähti taas uudet enkat. Tätä enemmän olenkin painanut joskus vuonna 2001, jolloin paino kipusi polvivaivan ja opiskelijaelämän ansiosta käsittämättömän korkealle. Ilmeisesti syömiseni on sen verran tuhtia, että tällaisella pikkuliikunnalla paino ei laske tai nousu edes pysähdy. En aio edelleenkään moisesta ressiä repiä. Liikakilot tosin ottaa sitten oman aikansa päästä edes kohtuulliseen kuntoon, mutta olen päättänyt ottaa asenteen jossa nautin tämän hetken elostani ja keskityn treenin sijaan enemmän töihin ja opiskeluun. Juoksua saan testata noin puolentoista viikon kuluttua. Katsotaan sitten miten homma lähtee toimimaan. Tällä hetkellä on jotenkin tunne, että hirmu hyvin jalalla ei vielä tulla juoksuaskelia ottamaan.

Keskiviikkona kävin sporttibaarissa seuraamassa kun FC Barcelona pöllytti 3-0 Bayern Münchenin. Turkanen sentään! Juventus sentään voitti 2-1 kotonaan Real Madridin, joten jos München ei teen ensi viikolla kotonaan ihmenousua, täytyy laittaa toivo Torinon konkareihin. Pyöräilyssäkim tapahtuu. Italian ympäriajo Giro d´Italia alkoi lauantaina, joten seuraavat 3 viikkoa töllöttimestä riittää päivittäin mielenkiintoista seurattavaa. Tosin en Giroa tule aivan yhtä intensiivisesti seuraamaan kun Touria heinäkuussa, mutta kyllä henk.koht aika-ajot ja vuoristoetapit pitää tapittaa.

Ensi viikolla treenit voivat jäädä entistäkin vähäisemmiksi, sillä lähden perjantaina Helsinkiin ammattiyhdistyksemme vuosikokoukseen, joka kestää rientoineen koko viikonlopun. Veikkaan että kuntoilu ei tapahtumassa ole ihan päällimmäisenä mielessä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti