Aloitetaan vuoden juoksukilometreillä:
- tammikuu: 138km
- helmikuu: 217km
- maaliskuu: 220km
- huhtikuu: 283km
- toukokuu: 194km
- kesäkuu: 123km (vasen pohje repesi juhannuksen jälkeen)
- heinäkuu: 0km
- elokuu: 172km
- syyskuu: 172km
- lokakuu: 149km (kuun puolivälissä oikea pohje hirtti kiinni)
- marraskuu: 72km
- joulukuu: 200km
Vuosi 2025: juoksua yht. 1940km
Kuten näistä määristä voi nähdä, juoksu oli tänäkin vuonna edellisten vuosien tyyliin tämmöistä puuhastelua. Kunnon treenaamisen makuun en päässyt missään vaiheessa.
Koko vuoden 2024 viimeiset kuukaudet kiusannut sitkeä polvivamma oli onneksi selätetty ja siinä mielessä vuosi alkoi hyvin. Juoksun pariin olin pystynyt palaamaan joulukuun puolivälissä 2024 ja fyssarin ohjeiden mukaisesti otin vuoden ekat kuukaudet vielä varovaisesti. Maaliskuussa testasin jo hieman kovempaakin juoksua parin vetotreenin muodossa ja huomasin ilokseni polven kestävän hyvin.
Huhtikuun alussa juoksin vuoden ainoaksi jääneen kisani, joka oli legendaarinen Kisamakkara (5km). Raastavan taistelun jälkeen saavuin maaliin ajassa 20.37. Kovempaa en kerta kaikkiaan päässyt, eli kunto oli edelleen aika heikko. Huhtikuussa sain kuitenki tehtyä muutaman kovemman treenin ja mietin edessä olevaa kesää hyvillä mielin. Toukokuussa reissasin Skotlannin Edinburghiin vaimon kanssa, jossa ei nyt ollut tarkoituskaan hirveästi lenkkeillä. Toki sielläkin tuli muutama hyvä juoksentelu tehtyä.
Lihasvammat riesaksi
Kun kaikki näytti hyvältä, hieman juhannuksen jälkeen vasempaan pohkeeseen tuli repeämä. Voi morjes! Tässä sitä taas oltiin. Luottolekuri Ilkka "ilonpilaaja" Räsänen totesi vammasta, että eipä tätä kannata operoimaankaan lähteä ja ei puukotuksesta tämän kaltaisiin lihasvammoihin juuri hyötyä olisikaan. Komensi fyssarin pakeille selvittämään juurisyytä vammaan, aloittamaan maltillinen kuntoutus ja juosta ei saisi ainakaan 5-6 viikkoon. Plääh! En mitään muuta viime vuosina ole tehnytkään kun koko ajan kuntoutunut jostain vammasta.
Varasin ajan gurulle fysioterapeutille Jukka Kankaalle, joka tutki ruhoani, erityisesti kinttujani. Kangas totesi, että vasemman jalan nilkkani "lukkiutuu" helposti, jolloin nilkan liikerata ei ole ollenkaan juostessa sellainen, kuin sen kuuluisi olla. Täämä taas aiheuttaa pohjelihakselle kohtuuttoman ja vääränllaisen kuorman. Kangas käsittelin nilkan lukot auki sekä antoi jumppaohjeita siihen, miten välttäisin nilkan päätymisen yhä uudelleen tähän "lukkoon".
Kuutisen viikkoa olin juoksematta, kunnes elokuun alkupuolella uskaltauduin ekan kerran testaamaan. Pohje kesti varovaista juoksua. En juossut peräkkäisinä päivinä, vaan pyöräilin sekä tein lihaskuntoa, jotta vamma ei heti uusiutuisi. Homma tuntuikin pelittävän hyvin.
Syyskuussa olin taas perinteisellä Lapin reissulla. Koska en Levin Ruskamaratonilla halunnut kisata umpisurkeassa kunnossa, kului Ruskamaratonin koko viikonloppu armottoman ryypiskelyn merkeissä. Tämän jälkeen sitten retkeilin hieman sekä matkasin serkun luo Ouluun kummipojan kanssa puuhastelemaan.
Kaikki näytti ihan hyvältä kunnes lokakuun puolivälin jälkeen oikean jalan pohje hirtti erään lenkin viimeisellä kilometrillä kunnolla kiinni ja juoksu oli siinä. Tuntemus ei ollut ihan niin paha kuin kesällä vasemman pohkeen repeytyessä, mutta aika samanlainen. Seuraavat päivät meinivät ontuen ja tiesin taas juoksun olevan tauolla vähintään muutaman viikon.
Noin kuukauden juoksutauon jälkeen marraskuun puolivälissä uskaltauduin testaamaan lenkkeilyä varovasti. Pohje kesti, kunhan maltan juosta riittävän hiljaa ja ottaa erityisesti alamäet korostetun varovaisesti. Tätä on ollut sitten koko loppuvuosi. Hirveä pelko on persiissä oikeastaan koko ajan, että repeääkö jompi kumpi pohje?!? Hirvittää erityisesti, mitä tapahtuu siinä kohtaa, jos koetan juosta kovempaa.
Ajatuksia tulevasta
Olen menneiden vuosien varrella kärsinyt erilaisista vammoista juoksuun liittyen todella paljon. Polvet, lonkan seutu ja akillesjänteet ovat erityisesti saaneet osansa. Kuitenkin nämä lihasvammat ovat pysyneet aiemmin poissa ennen vuotta 2025. Nytkö nekin ovat sitten tulleet touhua pilaamaan! Eihän tämä nyt totta puhuen näytä hyvältä, ei sitten ollenkaan.
Se nyt on ainakin täysin varmaa, että mitään isompia kisatavoitteita en edes suunnittele. Ensin pitäisi jotenkin saada varmuus siitä, että jalat tulevat kestämään edes jonkin aikaa kunnon treenaamista.
Isompi kysymys onkin oikeastaan, että mitäpä sitten, jos ei enää koskaan pysty tavoitteellisesti juoksemaan?!? Sitten tulee oikeasti isoja muutoksia eloon. Kun olen vammoista kärsinyt, on AINA kuntoutus tähdännyt siihen, että pääsisin taas kivuitta juoksemaan. Entä jos se vaan ei ole enää mahdollista? Mikä sitten motivaation lähteeksi?
En oikein syty (edelleenkään) liikunnasta vaan sen vuoksi, että olisin "hyvässä kunnossa". Pitäisi pystyä tuloksia edes jollain tavalla voida tavoitella. Katsotaan ajan kanssa, tuleeko minusta sitten puhdanverinen penkkiurheilija :) Urheilun fanitustahan en lopeta koskaan.
Päätän tähän, en nyt näitä juoksujuttuja tämän enempää jaksa pohtia. Vuosi tuonee onneksi työn, vaimon kanssa olemisen, matkustelun ja kavereiden kanssa hengailun myötä paljon kaikkea mukavaa.
