keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Ti 15.2 Hrrrrr!

AM: 2km
PM: tukilihasjumppaa ja 2+10km

Joopa joo. Aamulla oli pakkasta -29C kun lähin juokseen töihin. Vaatetta piti kiskoa taas ylle aika kiitettävästi. Pakkasta oli -25C kun koitti aika lähteä töistä kotiin. Hiippailin ensin työpaikan punttisalille tekemään sellasen vajaan puolentunnin tukilihasjumpan, jonka jälkeen vetimet ylee ja baanalle. 2km juoksu repun kanssa kotiin, reppu sinne ja lenkkiä jatkamaan. Kun alkoi pimenemään, niin sitä ei edes juuri huomannut, sillä kuu möllötti täysin kirkkaalla taivaalla valaisten maisemaa. Juoksinkin erään parin kilsan pätkän lenkistä taktisesti sellaisella tiellä, jossa ei ole katuvaloja. Maisema näyttii kuun valossa aika upealta.

Meinasi Kajaaninjoen, voimalaitoksen alajuoksun puoleisella pätkällä jäätyä silmät umpeen, kun ilmassa oli vesihöyryä, joka nousi joen sulasa kohdasta. Alkuperäinen tarkoitus oli juosta noiden työpaikkajuoksujen lisäksi 14-15km, mutta kylmä keli hyydytti lenkin 10km mittaiseksi. Tai no, eipä selitellä. Peruslaiskana ja mukavuudenhaluisena tyyppinä en vain viitsinyt juosta enempää.

2 kommenttia:

  1. Hyvin jaksat tehdä noita tukevia harjoitteita. Plussat siitä :)

    VastaaPoista
  2. Pitää koettaa, että ei ois meno ens kesänä ihan sellasta perse pitkällä juoksemista.

    VastaaPoista