sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 5: Vihdoin maratonille

Tuli näköjään hieman taukoa tähän kirjoitteluun edellisen postauksen jälkeen, mutta jatketaanpa tätä omaa kestävyysjuoksuharrastusta koskevaa muistelua. 

Treeniä Kainuun maisemissa

Syyskuussa 2009 muutin Vantaalta Kajaaniin, Kainuun maisemia katselemaan. Puolen Suomen mittainen maisemien vaihto siis täysin uuteen, itselleni entuudestaan tuntemattomaan asuinympäristöön. Syksyllä 2009 elämä hymyili taas treenienkin muodossa. Loppukesästä iskenyt ikävä lonkkavaiva oli selätetty. Aloinkin innolla tutustumaan Kajaanin tarjoamiin treenimaastoihin, jotka osoittautuivat pääosin loistaviksi. Ennen talven tuloa kiertelin laajalla valikoimalla läpi erilaisia pururatoja ja latupohjia. Mäkeähän Kainuussa piisaa ja heti Kajaanin keskusta-alueen ulkopuolellakin riitti haastavia maastoja. Näissä jos kunto ei kohoaisi, voisi vain itseä peiliin katsoa. Tokihan myös asfalttia riitti taottavaksi ja siinäkin riitti mielenkiintoisia vaihtoehtoja Oulujärven suuntaan, Sotkamoon päin jne. Ostimme omakotitalon Kuurnan kaupunginosasta, josta oli keskustaan vain reilun kilometrin matka. Myös Vimpelin vaaran urheilukeskukseen ei ollut kuin 3-4km, eli jos halusi mennä ratavetoja kiskomaan, kävi juoksu sinne juuri hyvästä alkuverkasta. 

Kunto kohosi loppuvuodesta 2009 ihan mukavasti. Hieman polvea kolotti jossain kohtaa, mutta onneksi tällä kertaa siitä ei edellisten vuosien kaltaista riesaa tullut. Talvihan Kainuussa iski päälle luonnollisesti jo paljon Etelä-Suomea aikaisemmin, mutta totesin Kajaanin seudulla pyöräteiden aurauksen ainakin toimivan mukavasti. Eli ei muuta kun vaan vaan tiestöä takomaan ja sitä teinkin ihan antaumuksella. 

Tavoite maratonille 2010

Vuodesta 2005 saakka maraton oli ollut mielessä juosta, mutta kuten aikaisemmissa osioissa kirjoitin, ikävä vammakierre edellisinä vuosina oli haudannut pläänit yksi toisensa jälkeen. Vuodelle 2010 laitoin saman tavoitteen kun jo monta kertaa aikaisemmin: juosta Amsterdamin maraton loppusyksystä 2010 ja kunnon pitää olla sitä luokkaa, että 3 tunnin raja on realistista rikkoa. Tätä kohti siis treenaamaan. 

Uusi vuosikymmen alkoi varsin mallikkaasti. Talvella sain juostua mukavasti treeniä ja mieli on kevään pikku hiljaa saapuessa intoa täynnä. Nyt alkaisin kiristämään ruuvia enemmän myös kovien treenien muodossa, Myös joitakin kisoja oli tarkoitus lähteä treenimielessä juoksemaan. 

Maaliskuun lopulla lähdimme käymään Porin seudulla. Vaimon sisko asusteli miehensä kanssa Ulvilassa Porin kupeessa ja heidän luokseen teimme viikonloppuvisiitin. Tuon seudun perinteinen juoksukauden avaus Pori-juoksu (9,1km) juostiin 28.3.2010. Ajattelin sen olevan mukava testi katsoa, missä kohtaa suorituskyky makaa kevään kynnyksellä. Kisa sujui ihan mukavasti, vaikka hieman muista hyytyneeni viimeisen kilometrin pitkään ylämäkeen. Loppuaikani 33.08 kertoi kuitenkin, että kunto oli hyvällä mallilla, erityisesti kun en hurjasti vielä ollut kovia treenejä tehnyt alkuvuodesta. 

Pori-juoksun jälkeen lisäsinkin vettä myllyyn vetotreenien, mäkivetojen ja tv-kovien muodossa. Alkuun tehojen lisääminen viikko-ohjelmiin tuntui viikon pitkällä lenkillä raskaalta, mutta tiesin tämän tästä iloksi muuttuvan. Huhtikuun lopulla lähdin käymään Helsingissä kaverini luona ja samalle reissulle suunnittelin juoksevani Länsiväyläjuoksun (17,3km), joka starttasi ja päättyi Espoon Otaniemeen. Tämä kisa on edelleen yksi parhaimmista muistoistani. Länsiväyläjuoksun reitti on pääosin hiekkapohjaisia reittejä ja aika mäkinen. Alkumatka tuntui hieman vaikealta, johtuen ehkä myös kovista treeniviikoista. Erityisesti alamäet tuntuivat tökkivän, eikä meno ollut sellaista kevyen rullaavaa. 10km väliaika oli n. 37.40, mutta siinä kohtaa jostain syystä meno muuttui. Jaksoin todella hyvin ja pidemmissä ylämäissä saavutin ja ohitin porukkaa. Muistan kuinka huima tunne oli jossain 13-15km välisellä ylämäkivoittoisella pätkällä, kun painoin mäissä kokonaisen jonon ohi. Sijoitus vain nousi loppua kohti. Loppuaikani oli 1:06.38. Olin aikaan ja suoritukseen kokonaisuutena enemmän kuin tyytyväinen ja kuten totesin, tämä kisa on mielessäni edelleen yksi parhaiten kohdallani sujuneista ikinä. 

Länsiväyläjuoksun onnistuminen kasvatti vain intoa. Yritin silti pitää edes jonkun maltin treeneissä, ettei tulisi sorruttua johonkin naurettavaan ylilyöntiin, jonka seurauksena tulisi kenties takapakkia. Toukokuun lopulle olin ilmoittautunut juoksemaan puolimaratonin Oulun Terwamaratonille. Se tulisi olemaan ensimmäinen puolimaratonini koskaan, vaikka juoksua olin harrastanut jo reilusti yli vuosikymmenen, toki opiskeluaikoina huomattavasti vähemmän (ks. edelliset osat). Kunto tuntui hyvältä ja mietin vauhtien puolesta 1:20 alituksen olevan ihan realistinen tavoite. Vielä tuohon aikaan Terwamaratonin lähtö ja maali tapahtui Oulun Nallikarista, kylpylähotelli Edenin vierestä. Eli siis ihan meren rannalta. Puolimaratonin mittainen reitti kulki ensin Oulujoen pohjoispuolta sisämaahan päin ja sitten sillan ylityksen jälkeen eteläpuolta takaisin Nallikariin. Kisapäivälle sattui tuulinen keli ja kuten usein, tuuli mereltä päin. Tämä tiesi tietysti ekalle kympille myötätuulta. No siihenhän juoksu luonnollisesti sujui. Meno oli kevyttä ja 10km väliaika oli peräti 36:20, joka muuten taitaa edelleen olla toiseksi nopein 10km mitä olen ikinä juossut. :) Olin voimieni tunnossa! Mietin jopa 1:16-1:17 loppuajan olevan mahdollista. Sitten kun oli painettu jälkimmäistä puoliskoa vastatuuleen pari kilsaa, totuus iski jälleen kerran vasten naamaa. Voimat olivat ehtymään päin ja vauhti alkoi tippua. Oulun vanha sissi Jukka Kauppila painoi ohi 15km kohdilla eikä ollut mitään palaa seurata. Vikoilla kilsoilla olo oli jo todella tuskainen. Vastatuuli ja yli +20 asteeseen kohonnut lämpö sapettivat. Maaliviiva armahti ajassa 1:20.57. Ei siis todellakaan juostu mitään alkuvauhdin lupaamaa huimaa loppuaikaa, eikä 1:20 edes alittunut. Eipä siinä, nyt oli puolimaratonkin korkattu, kesä edessä ja treenit kohti syksyn maratonia saattoivat jatkua. 

Kesä 2010

Kesäkuussa himmasin tarkoituksella treenimääriä, jotta kynttilä ei palaisi loppuun. Tarkoitus oli heinäkuussa sitten alkaa kunnolla takomaan kohti syksyä. Polvi reistaili kuitenkin taas aloittaessani lopullista maratoniin tähtäävää treenijaksoa. Tulehduskipulääkkeillä homma pysyi kuitenkin siinä mallissa, että treenit eivät suuremmin kärsineet. Näitä tulehduskipulääkkeitä tuli kuitenkin popsittua ilmeisesti sen verta ramakasti, että vasta alkoi tykätä kyttyrää. Heinäkuun kovilla helteillä vessareissut ryteikköön tulivat mukaan lenkkien "ohjelmaan" entistä useammin. Onneksi polvikivut myös vahenivät. 

Elokuussa olin suunnitellut ohjelmaan parikin treenikisaa, mutta passasin ne. Tähän syynä oli, että halusin treeniohjelman pysyvän aisoissa, mutta myös välillä polvessa tuntui kuitenkin sen verran kipua, että pelkäsin kisoissa sen hajottavani. 

Syksy 2010

Syyskuulle ongelmat polven kanssa hävisivät. Juoksun lisäksi jumppasin ja tein keskivartaloa vahvistavaa lihaskuntoa todella paljon. Luulen näiden auttaneen ongelman pikku hiljaa häviämiseen. 11.9.2010 lähdin juoksemaan taas puolimaratonin. Tapahtuma oli Finlandia maraton Jyväskylässä, eli vanhassa kotikaupungissani. Pääsisin takavuosien treeneistä tuttuakin tutumpaa Jyväsjärven reittiä kiertämään. Kisa sujui oikein hyvin, sekä kulultaan että vauhdinjaoltaan. Loppuaikana oli 1:19.14, eli selkeästi tuota kevään Terwamaratonilla kokemaani hyytymistä parempi. Nyt 10km väliaikakin oli 37:30 tietämillä, eikä mitään 36 alkuista hulluttelua. Amsterdamin maratoniin oli aikaa 5 viikkoa. Tunnelma alkoi nousta. Ehkä vihdoin ja viimein pääsisin maratonin lähtöviivalle katsomaan, mihin rahkeet riittävät. 

Amsterdamin maraton 17.10.2010

Lokakuu saapui. Treenit alkoivat olla paketissa ja oli viimeistelyn aika ennen maratonia. Oikeastaan kaikki meni aika lailla suunnitellusti. Hieman flunssa kiusasi syyskuun lopulla, mutta se ei isommaksi harmiski yltynyt, enkä muista oikein mitään muitakaan vastoinkäymisiä tuolta ajalta. 

Matkustimme serkkuni luo Hollannin Haagiin perjantaina 15.10, eli pari päivää ennen H-hetkeä. Lauantaina kävin noutamassa Amsterdamin vanhan olympiastadionin vieressä olevasta isosta exposta nuperolapun ja suoritin viimeisen kisapäivän aaton verryttelyn. Fiilis oli katossa ja kaikkialla oli sitä kuuluisaa suuren urheilujuhlan tuntua. 

Kilpailupäivänä, sunnuntaina 17.10 keli oli todella viileä. Lämpötila oli vain pari astetta plussalla, mutta aurinko paistoi ja oli lähes tyyntä. Amsterdamin maratonin startti tapahtuu klo. 10:00 aamulla ja tiesin kelin kyllä hieman lämpenevän kisan edetessä. Ideaaliset olosuhteet siis kovan tuloksen tekoon, vielä kun Amsterdamin maratonreitti on tasainen ja huippunopea. 

Olin saanut tavoiteaikana (alle 3 tuntia) mukaisesti lähtöpaikan heti eliittiurheilijoiden takaisesta joukosta. Paukusta ampaisemme liikkeelle Amsterdamin vanhalta olympiastadionilta, josta kisa alkaa ja jonne se myös päättyy. Tunnustelen ekat kilsat vauhtiani ja oloani. Vedän hieman päälle 4.00/km vauhtia, joka tuntuu hyvältä. Aika pian muodostuu myös ryhmä, jonka mukana etenen. Sitä vetivät erittäin värikkäästi pukeutuneet barilialaiset kaksoset. Reitti menee pienen kaupunkikierroksen jälkeen Amsteljoen varteen, jota juostaankin sitten aina 30km tietämille saakka. Puolimaratonin väliaikani on 1:26.38. Olen siis selvästi tavoiteaikaani edellä. Juoksu tuntuu hyvältä ja myhäinen tyytyväisenä. Puolimatkan tietämissä ylitämme Amsteljoen sillan kautta ja lähdemme joen toista puolta painamaan takaisin keskustaa kohti. Etukäteen kokeneemmat juoksijat neuvoivat, että 25km paalu on hyvä tunnustella omaa menoa. Ja vaikka tuntuisi olevan siivet selässä, vauhtia ei missään nimessä saisi kiristää! Kävi niin, että joku häiskä painaa takaa heittämällä porukkamme ohi. Toinen näistä brassikaksosista hymyilee minulle ja huikkaa "We will see that guy allready before the finnish line". Itselläkin menohaluja olisi ollut, mutta pidän pääni ja jatkan tasaista jyräämistä. Lämpötila on noussut n. +10-12c tuntumaan. Olin hieman aikausemmin jo heittänyt pois alussa pälle pukemani hanskat ja pipon. 

30km hujakoilla alkaakin painamaan. Kiitän itseäni, että en höntyillyt aikaisemmin. Matkaakin on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. 30-35km välisestä pätkästä tuli kisan huonoin. Vauhti tippui, joskaan ei onneksi paljon. Porukkamme myös hajosi, kuten tässä vaiheessa maratonia aika usein käy. Etenin yksin, välillä sain jonkun kiinni ja välillä takaa tuli joku ohi. 35km kohdalla juoma-aseman jälkeen joku espanjalainen vanhempi äijä ottaa minut kiinni. Sain energiageelistä ja juomisesta hieman lisää virtaa ja lyöttäydyn tämän ukon peesiin. Loppu tuleekin pääosin hänen mukanaan. Hieman 40km kyltin jälkeen tämä porukkamme 25km kohilla ohittanut kaveri nojasi polviinsa, eikä päässyt oikein eteen eikä taakse. Tämä hymyilytti, vaikka kanssakisaajille pelkkää hyvää toivonkin. Sain vikat kilsat ravattua suht tasaisesti. 

Maaliintulo Amsterdamin vanhalle olympiastadionille oli kerta kaikkiaan ikimuistoinen. Ihmisiä oli myös reitin varressa todella paljon kannustamassa, jota en ollut tietenkään Suomen kisoissa ikinä kokenut. Katsoin kelloa rynistäessäni stadionin portista sisään. Riittää ja reilusti!!! 3 tuntia tulee alittumaan! Tuuletan loppusuoralla rajusti. Maalissa kello pyshtyy kohdallani aikaan 2:58.55.

Vihdonkin oli maratoonari! Ja kun myös tavoite juosta alle 3 tuntia täyttyi, ei varmasti tarvitse kertoa, kuin katossa fiilis oli. Vaimoni oli saapunut satdionin ulkopuolelle katsomaan ja tapaan hänet kävellessäni kohti varustesäilytystä. Olen yhtä auringonpaistetta, vaikka jalat painaa kävellessä turkaisesti. Tätä tunnetta ei voi kokea kun vain onnistuneen maratonin jälkeen. Seuraavat päivät menivätkin Hollannissa varsin letkeissä tunnelmissa, Amsterdamin ja Haagin antimista nauttien. 

Loppuvuosi 2010

Amsterdamin maratonin jälkeen otin totaalisesti taukoa juoksusta muutamiksi viikoiksi. Tein kaikkea muuta ja nautin elostani. Loppuvuodesta ruoktorveni tulehtui ikävästi. Sen tähystyksessä ilmeni ihan haavaumaa ja tämä aiheutti ikävähköä närästystä ja muutenkin tympeää fiilistä. Lekuri määräsi vahvoja happosalpaajia, joilla vaiva pysyi jotenkin kurissa. Tämä aiheuttaja oli ilmeisesti osaltaan nuo aikaisemmin vuonna käyttämäni tulehduskipulääkkeet. No kaikesta viisastuu, niin tästäkin. Vaivaan määrättiin myös seuranta ja seuraavana vuonna pitäisi kuulemma taas käydä tähystysletkua nielemässä. 

Vuosi 2011 ja uudet tavoittet

Loppuvuodesta 2010 olin pyöräyttänyt treenit taas käyntiin. Homma sujui mukavasti. Kajaanissa on myös alueelle tyypillisesti erittäin kattava ja hyvä latuverkosto ja hiihdin juoksun ohessa talvella aika paljon. Kunto tuntui hyvältä ja aloin miettimään uusia tavoitteita. 

Nyt kun tuo 3 tunnin raja oli maratonilla rikottu, pitäisi tietenkin pyrkiä aikaa parantamaan. Ruokahaluhan kasvaa syödessä! Alle 2:50 tuntui sopivalta tavoitteelta. Kun maraonin juoksee tasaista 4.00/km vauhtia, eli sitä kuuluisaa 3000m cooperin vauhtia, loppuaika olisi 2:49 tietämillä. No tämähän oli juuri sopiva uudeksi tavoitteeksi. Jos oli tuo ensimmäinen maraton ollut kiven takana ja matka sisälsi lukuisia vaistoinkäymisiä, niin en onneksi osannut tuolloin edes ajatella, että tästä tulisi viel monin verroin haastavampaa. 

Mystinen sairastuminen

Pääsiäisenä 2011 sairastuin. Se oli sellainen ärhäkkä flunnsa. Kun siitä toivuin, ei kaikki kuitenkaan ollut kohdallaan. Treeneissä en jaksanut mihinkään! Henki pihisi välittömästi löysissäkin vauhdeissa ja olo oli vetämätön. Kävin monissa testeissä. Tsekattiin tulehdusarvoja, kuvattiin poskionteloita ja keuhkoja jne. Mitää ei kuitenkaan löytynyt. Vihdoin työterveydessä pistivät mykoplasmatesteihin. No mullaha oli mykoplasma- ja keuhkoklamydia kuulemma päällä, joka näkyi testissä selvästi. Olin tapellut oireiden kanssa jo 1½ kuukautta, joten hieman sapetti! Miksi eivät testanneet jo aikaisemmin näitä?!?

Muutto Poriin

Olin aikaisemmin keväällä hakenut uutta työpaikkaa Porista. Kävi niin onnellisesti, että minut siihen myös valittiin. Niinpä ainoastaan 1v. ja 9kk Kajaanissa asumisen jälkeen muutimme vaimon kanssa Poriin 1.6.2011. Kajaanin talomme meni kaupaksi uskomattoman nopeasti, ainoastaan 2 viikkoa myyntiin laiton jälkeen. Porista ostimme myös omakotitalon Viikinäisten asuinalueelta, joka on noin 5km Porin keskustasta merelle päin. 

Mykolasman oireet vain eivät kadonneet minnekään. Yritin työmatkaa uudelle työpaikalle lenkkeillä, mutta se oli usein tuskaista raahautumista. Tympäsi toden teolla! Onneksi kävi niin, että uuden työpaikkani eräs työterveyslääkäri oli kunnolla perehtynyt mykoplasmaan ja sen hoitoon. Kertoi että nämä nuhaiset viikon yms. antibioottikuurit eivät auta mihinkään ja siihen pitää olla myös aivan tietty antibiootti. Arvon tohtori määräsi 4 +2 viikon hevoskuurin päälle. Juhannuksen tietämillä oireet viimeikin alkoivat helpottamaan ja juoksu taas sujumaan. Pääaiäisestä saakka olin tämä kanssa tapellut, joten taas oli tunnelma aivan eri korkealla, vaikka kunto olikin tippunut hyvän alkvuoden jälkeen totaalisen surkeaksi. 

Loppuvuosi 2011

Elokuun alussa lähdin juoksemaan Pirkkalan yöhölkkään 10,55km mittaista kisaa. Startti olisi ensimmäinen sitten viime vuoden maratonin. Pötsi vaan jostain syystä sekosi täysin ja tuloksena oli elämäni ensimmäinen keskeytys 5km jälkeen. 

Sen jälkeen keskityin treenaamiseen, enkä lähtenyt kisailemaan kun vasta lokakuun alussa juostavalle Noormarkun Oravakympille, jossa oli tarjolla virallisesti mitattu 10km reitti. Kisa kulki hyvin loppuajan ollessa tasan 37.00. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi maaliin juostuksi kisaksi koko vuonna, sillä loppuvuodesta en enää mihinkään osallistunut. Kunto oli kuitenkin nousussa, ongelmat selätetty ja vuotta 2012 kohti oli mukava treenejä painaa. Mietin kuitenkin, että kisailisin keväällä 2012 jonkun puolimaratonin, 10km kisoja ja muita vastaavia, enkä yrittäisi keväällä maratonia juosta. Sen aika tulisi vasta syksyllä. 

Elämä Porissa oli mallillaan kaikin puolin. Seuraavistakaan vuosista vaan ei tullut ihan ongelmattomia, pikemminkin päinvastoin. Tästä ja monesta muusta lisää seuraavassa osiossa.