sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 4: 2000-luvun jälkipuolisko

Jatketaampa taas menneiden muistelua. Osa 3 päättyi siis vuoteen 2003. Olin opiskellut siinä vaiheesa Jyväskylän yliopistolla 3 vuotta. Nuo vuodet olivatkin aika hurjia kaikkien opiskelijaelämän tarjoaminen rientojen muodossa. Paljon olin myös saanut uusia kavereita, joista eräät ovat säilyneet näihin päiviin saakka hyvinä ystävinä. Kesällä 2003 olin muuttanut myös yhteen asumaan erittäin mukavan naikkosen, Maijan kanssa. Elämä oli siis kaikin puolin mallillaan.

Juoksukunto oli kesällä 2003 usean vuoden tauon jälkeen taas hyvä. Lenkkikenkien ulkoilutus maittoi taas, vaikka välillä tuli kavereiden kanssa melskattua erinäköisten illanistujaisten ym. muodossa. Kun kesätyöni Keuruun kaupungin maanmittaustoimessa päättyi syksyn koittaessa ja uusi lukuvuosi Jyväskylän yliopistolla alkoi, olin intoa täynnä vähän joka asiaan. Syyslukukaudella suoritin opintoja todella ahkerasti, lenkkeilin paljon, olin aktiivinen ainejärjestötoiminnassa jne. Yliopistolla toimin myös liikuntavalikokunnan jäsenenä ja Jyväskylän kaupungilla kulttuurilautakunnan jäsenenä. Tekemistä oli siis yllin kyllin, mutta en muista koskaan kokeneeni itseäni tuolloinkaan mitenkään ylikuormittuneeksi. 

Päätettiin mennä Maijan kanssa kihloihin itsenäisyyspäivänä 2003, vaikka olimme asuneet yksissä vasta kesästä saakka. Hänen kanssaan elo oli mutkatonta ja mukavaa kaikella tavalla, joten miksipä ei. 

Vuodet 2004-2005

Vaikka juoksin ja treenasin muutenkin kohtuullisen paljon, ei hommassa jotenkin ollut sellaista tavoitteellista otetta vuonna 2004. Kunto oli kyllä ihan hyvä, mutta halusin tuolloin tehdä vähän kaikenlaista kivaa, joten en fokusoitunut treenaamaan minkään tavoitteen eteen vielä. Mielessä kyllä oli, että maraton olisi kiva juosta, mutta en halunnut lähteä sitä vain läpi lompottamaan. Kunnon pitäisi olla sellainen, että kunnon tulos olisi mahdollinen ja sellaisena pidin 3 tunnin alittamista. 

Kesän 2004 vietin viimeisen kerran töissä Keuruun kaupungin maanmittaustoimessa. Olin siellä nyt jo neljättä kesää kartoitushommissa ja ne sujuivat jo vanhalla rutiinilla. Syksyn koittaessa olin saanut opinnotkin yliopistolla siihen malliin, että pääaineesta olisi enää syventäviä kursseja tehtävänä. Into juoksemiseen oli myös tapissaan ja kun vuosi 2005 vaihtui, päätin että tänä vuonna juoksen maratonin. Paikaksi mietin lokakuussa juostavaa Amsterdamin maratonia Hollannissa. Serkkuni oli perheensä kanssa muuttanut pari vuotta aikaisemmin Haagiin, joten pohdin tehdä hänen luo loppusyksystä vierailun ja samalla juoksen maratonin. Amsterdamin maraton houkutti oikeastaan kolmesta syystä: 1. serkkuni asui Hollannissa 2. Amsterdamin maratonin reitti oli lukemani ja kuulemani mukaan huippunopea 3. lokakuussa Hollannissa olisi kelin puolesta täydelliset olosuhteet kovan tuloksen tekemiseen. Tuosta viimeksi mainitusta syystä eivät esimerkiksi kesäkuun alussa juostava suomalaisten kestosuosikki Tukholman maraton tai tuolloin vielä elokuussa järjestetty Helsinki City maraton houkuttaneet yhtään. Niissä kun oli hitaampien reittien lisäksi konkreettinen riski joutua juoksemaan esimerkiksi hirveässä helteessä. 

Kunto nousi ihan hyväksi kevään 2005 aikana. Kesän korvalla säären etuosa alkoi kuitenkin kipuilla ikävästi. Kipu oli välillä pistävää, erityisesti lenkkien alussa, mutta helpotti jotenkin lenkin edetessä. Elikkä siis typeränä jatkoin treenejä entiseen mallin maailman ajatuksella "sillä se lähtee millä on tullutkin". No eihän se nyt tietenkään niin mennyt, kuten ei koskaan ole mennyt tuon jälkeenkään. Kipu yltyi alkukesästä entisestään ja kohta koipeen koski koko lenkkien ajan melkoisesti. Siltikään en suostunut juoksusta vielä taukoa pitämään, vaan hammasta purren väänsin kilometrejä tauluun. Parit suunnittelemani kisat kuitenkin skippasin kun hirvitti niin kipeällä jalalla lähteä kisaa juoksemaan. Kohta homma oli kuitenkin siinä pisteessä, että kinttua särki levossakin likipitäen koko ajan, välillä oikein huolella. Tympääntyneenä marssin lääkäriin selvittämään mikä oikein oli vialla. Jo röntgenkuvissa näkyi oikean jalan sääressä paha rasitusmurtuma. Koska olin kipeällä jalalla jatkanut jääräpäisesti treenaamista, se oli lekurin mukaan pahentanut tilanteen siihen pisteeseen, että koivella ei juostaisi koko kesänä. Plääh! Maratonprojekti siltä vuodelta loppui siis siihen paikkaan. Kaiken huipuksi kesä pitäisi kitkutella ilman lenkkejä!! 

Tietenkin korpesi ja paljon, mutta onneksi elämässäni oli paljon muutakin tekemistä ja suunnitelmia. Kesäksi 2005 olin saanut työpaikan Valio Oy:n Jyväskylän tehtaalta. Homma oli kolmivuorotyötä mallilla 2 aamuvuoroa (6:00-14:00) + 2 iltavuoroa (14:00-22:00) + 2 yövuoroa (22:00-6:00), joiden jälkeen tuli aina 4 vapaapäivää. Tämä rytmi tuntui sopivan itselleni aika hyvin. Elokuussa 2005 oli tiedossa myös omat häät. Olin edellisenä vuonna Maijaa kosinut ja hän vielä vastasi myöntävästi :) Jyväskylän Taulumäen kirkossa sanoimme siis alttarilla kyllä toisillemme 13.8.2005 ja häitä juhlittiin Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksen salissa. Loppujen lopuksi siis kesästä 2005 tuli oikein mukava, vaikka haaveet maratonin juosemisesta piti tuon vuoden osalta haudata ja juoksuharrastus oli vaivan takia katkolla oikeastaan koko kesän.  Syksyllä aloittelin sitten uudelleen lenkkeilyn ja loppuvuodesta se sujui muistaakseni jo ihan hyvin. 

Vielä uusi suunta opiskeluun ja työelämään

Kun olin Jyväskylän yliopistolla opiskellut 6 vuotta, olivat opintoni likipitäen loppusuoralla. Tahti vaan oli parin edellisen vuoden aikana jo ollut niiden edistämiseksi todella verkkainen, suoraan sanottuna olin muuttunut opiskelijana laiskaksi. Tämä johtui osittain myös työstäni Valion tehtailla, joissa olin määräaikaisen kesätyön lisäksi hommissa myös muina aikoina ns. "kutsuttaessa" - sopimuksella. No soittoja talvellakin töitä tekemään tuli niin paljon, että olin huomattavasti enemmän töissä kuin opiskelin. Tietenkin rahallisesti tämä sopi, koska opintotuella tai vastaavalla eläminen ei oikein houkuttanut. Opintotukikuukausia minulla oli edelleen käyttämättä, koska en niitä aikaisempina vuosinakaan juuri töiden takia ollut läheskään aina tarvinnut.  

Vuonna 2005 olin kunnolla alkanut pohtia valmistumisen jälkeistä aikaa, eli työuraa. Pääaineeni taloushistoria tarjosi yhdeksi vaihtoehdoksi historian opettajan ammatin, mutta toki muutakin oli tarjolla. Opettajan homma ei vaan jotenkin houkuttanut, tutkijaksi en halunnut historian pariin ryhtyä ja muutenkin olin vähän tuuliajolla, että mitähän tässä nyt pitäisi alkaa oikeasti tekemään. 

Poliisin työ alkoi ammattina kiinnostamaan loppuvuodesta 2005 ihan kunnolla ja päätin hakea poliisikouluun. Toki tämä oli ollut mielessä aikaisemminkin, mutta konkretisoitui tässä kohtaa. Kävin alkuvuodesta 2006 Tampereella pääsykokeissa ja aloitin poliisin 2½ vuoden opinnot syksyllä 2006. Poliisin perustutkinnon suoritin valmiiksi alkuvuodesta 2009, jonka jälkeen olenkin työskennellyt talousrikostutkinnan sektorilla. Olen aina välttänyt työstäni kertomista sosiaalisessa mediassa ja myös tässä blogissani, joten en siitä tässäkään enempää mainitse. Riittäköön tämä maininta, että olen toiminut poliisiksi valmistuttuani talousrikostutkinnan parissa, joskin vietin yhdessä välissä 4½ vuotta ulosottoviraston palveluksessa. 

Polvivaivat kiusaavat

Palataanpa juoksuharrastukseen, jonka kaikesta rönsyilystäni huolimatta pitäisi olla edelleen tekstin punainen lanka ;) Vuosi 2006 sujui hyvin. Kisoissa en kuitenkaan käynyt lainkaan, koska tarkoitus oli rasitusmurtumasta toivuttuani ottaa asiat maltillisesti. Ajatukseni oli vuoden 2006 aikana saada kuntopohja rautaiseksi ja nostaa sitten seuraavan vuoden aikana suorituskykyä astetttain kohti Amsterdamin maratonin, joka uuden pläänin mukaan olisi kalenterissa lokakuussa 2007. Heti vuoden 2007 ekoina päivinä tuli kuitenkin lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Polvessa rusahti lenkillä ikävästi ja sitä seurasi melkomoiset kivut. Hieman koetin taas juoksua jatkaa, mutta nyt kipu oli heti kättelyssä sitä luokkaa, että varasin pian ajan tutkimuksiin. Jotainhan siellä oli rikki ja lisäksi arpikudosta paranemista estämässä. Tähystysellä kuitenkin hommasta selvisin, mutta juoksun sain unohtaa useaksi kuukaudeksi. 

Taas sapetti! Vaiva lopetti tylysti maratonharjoittelun. Kevät 2007 meni korvaavien treenien parissa kun sain taas lekurilta luvan alkaa jotain tekemään. Seuraavat puolitoista vuotta olivatkin melkoista vuoristorataa. Jompi kumpi polvista meinasi olla tuon tuostakin kipeänä. Peruslenkkeilyä ne kestivät kyllä hyvin, mutta aina kun aloin tehdä vauhdikkaampia harjoituksia, ilmeni kipeytymistä ja ongelmia. Lopulta keväällä 2008 menin tutkimuksiin Jyväskylän yliopiston yhteydessä olevaan Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukseen. Siellä sain ison pläjäyksen tietoa ja aloin ymmärtämään ongelman laajuuden. Ensiksikin kärsin lattajalkaisuudesta. Se puolesta johti siihen, että kovempaa juostessani polveni kiertyi sisäänpäin ikävähkösti. Toisekseen lihastasapainoni oli heikohko. Myönnän auliisti, että noina vuosina en ylipäätään lihaskuntooni ollut kiinnittänyt juuri mitään huomiota, vaikka olisi tietenkin pitänyt. Lisäksi kroppani oli kuulemma luontaisesti "vino", eli lihaskunnosta huolehtiminen korostuisi entisstään vammojen ehkäisyssä. 

Maratonin juokseminen kiinnosti ja paljon! Niinpä aloin jumpata ja muutenkin parantaa lihakuntoani huomioiden juoksun kannalta mahdollisia vammoja tuovia juttuja paremmin jne. Polvet kiusasivat kivuillaan vielä kesällä 2008 aika paljon, mutta pikku hiljaa touhussa näkyi valoa tunnelin päässä. Amsterdamin maraton syksyllä 2009, oli uusi plääni!!!

Vuosi 2009

Olin asunut joitakin pätkiä lukuun ottamatta Jyväskylässä kesästä 2000 saakka, mutta vuoden 2009 alussa muutin työn perässä Vantaalle. Asuimme Kartanonkoskella, joka oli lenkkeilyn kannalta todella unelmaista seutua. Vantaajoen varsi, Paloheinä, Keskuspuiston polut ja monet muut tulivat pian tutuiksi. En ollut vuosikausiin käynyt missään juoksukisassa, koska vaivat olivat kiusanneet pahasti ja ei myöskään huvittanut noina vuosina ihan rapakunnossa lähteä kisaa juoksemaan. Heinäkuun lopulla osallistuin Turun lähellä järjestettyyn Mansikkahölkkään (10km). Olin temponut alle melkomoisen kova treeniviikon, eli terävyys ei kisaan lähdettäessä ollut mitenkään kummoinen. Loppuaikani 37.21 oli ihan mieltä tyydyttävä. Pohdin, että tästä on hyvä alkaa kuntoa lokakuun maratonille rakentaa. 

No taaskaan ei mennyt niin kuin Stömsössä! Lonkka kipeytyi pirullisesti loppukesästä. Juoksu oli pakko laittaa tauolle. Marssin työterveyteen vaivaa kitisemään ja laittoivat lähetteen fyssarille + jollekin toiselle spesialistille. Sain diaknoosit, kävin fyssarilla ja tein kuntouttavia treenejä. Kivut eivät vaan millään alkaneet hellittää. Lopulta tuskastuin ja varasin ajan Ilkka Räsäselle, jonka tiesin monen juoksukaverin kertomana olevan melkomoisen guru-ortopedi jalkavaivojen suhteen. Ilkka suoritti tutkimukset ja totesi mulle, että ei vaiva ole kyllä ollenkaan näistä seikoista johtuva, mitä mulle aikaisemmin tutkimuksissa oli todettu. Johan pomppasi! Sai olla viimeinen kerta kun kuuntelin minkään urheiluvamman suhteen puoskareita! Olin jo opiskeluaikana törmännyt yleislekurien osalta melkomoiseen puoskarointiin ja tämä katkaisi kamelin selän lopullisesti. Ilkalta sain uudet ohjeet, kävin hyvällä kiropraktikolla muutaman kerran ja kivut alkoivta pikku hiljaa hävitä. 

Kun toivuin lonkkavaivastani, karistimme syksyllä Vantaan tomut taaksemme, vaikka emme olleet kaupungissa asuneet kuin about 8 kuukautta. Muutimme Kainuun korpien kuiskintaa kuuntelemaan. Tai emme me nyt ihan korpien keskelle menneet kun uusi kotikaupunkimme oli Kajaani. Ostimme omakotitalon vain 2km Kajaanin keskustasta, eli asuinpaikkana ihan mukava. Treenit alkoivat taas kulkea. Kainuussahan oli monipuolista maastoa ja reittejä lenkkeilyyn vaikka millä mitalla. Lisäksi Oulujärvi, Vuokatti ja Sotkamo upeine luontoineen ovat vain kivenheiton päässä Kajaanista. 

Uudelle vuosikymmenelle

Kun vuosikymmen vaihtui, olin luottavainen. Maratonin juokseminen kunnon tulokseen oli ollut mielessä nyt jo useita vuosia, mutta vammat, jotka kaiken kukkuraksi olivat useasti aiheutuneet tietämättömyydestä sekä omasta typeryydestä, olivat estäneet viivalle saakka pääsemisen. Elämä muuten oli sujunut mukavasti: minulla oli kiintoisa työ, hieno elämänkumppani rinnallani, mukavia kavereita ja paljon kiinnostuksen kohteita. Maratontreenit oli ainoa isompi asia, joka oli kyntänyt edelliset vuodet sangen mollivoittoisesti. Vuosi 2010 toi tähän kuitenkin kauan kaivatun muutoksen. Kirjoittelen tästä lisää seuraavassa osiossa...