sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Kestävyysjuoksuharrastus, EXTRA: Juoksu osana eloa

Kirjoittelin tämän vuoden mittaan 8-osaisen historiikin omasta kestävyysjuoksuharrastuksesta. Tähän kertasin oman elämäni vaiheita, toki niin että juoksuharrastus oli koko ajan kerronnan keskiössä. Kestävyysjuoksu on ollut iso osa elämääni jo 25 vuoden ajan. Harrastus on rytmittänyt arkieloa kivasti. Tietenkin tavoitteelinen harjoittelu on vienyt paljon aikaa, mutta koska touhu on tuntunut mielekkäältä, se on pääsääntöisesti ollut positiivinen "rasite". 

Päätin vielä kirjoittaa ikään kuin ylimääräisenä osiona tuon historiikin perään, mitä juoksuharrastus on elämääni tuonut, mitä se on merkinnyt ja millainen vaikutus sillä on ollut yleisesti. Tämän osana selitän myös, millainen olen juoksunharrastajana ja myös millainen henkilönä yleensäkin. Kun kuvaa tärkeitä asioita elämässään, ei tätä voi mielestäni avata ilman, että raottaa myös hieman henkilöä asioiden takana. 

Millainen juoksun harrastaja olen? 

Kuten näissä teksteistä käy ilmi, olen varonut aika monessa kohtaa kuvaamasta itseäni juoksijaksi. Näin siksi, että en mielestäni ole juoksija. Juoksijat ovat niitä, jotka tavoittelevat huipputuloksia, kamppailevat kärkisijoista, tavoittelevat SM-mitaleita tai jopa arvokisapaikkoja jne. Itseäni kuvailisin mieluummin vaikka sanalla kilpakuntoilija

Asetan itselleni tavoitteita ja olen valmis harjoittelemaan näiden tavoitteiden eteen. En kuitenkaan niin paljon, että minulla koskaan olisi millään tavalla realistista olla edes kansallisen tason todellinen menestyjä. Enpä kyllä omaa varmaan lahjojakaan tätä tukemaan. Maratonennätykseni 2:48.20 on itselleni ollut aika suuren työn takana, mutta eihän tuolla nyt vielä olla tuloslistoilla kärkipäätä lähelläkään, vaikkapa ihan kotimaan juoksijoita ajatellen. Näin ollen sana juoksija ei ole ehkä oikea termi, vaan  tavoitteellinen juoksun harrastaja, jota tuo sana kilpakuntoilija kuvaa suht osuvasti.

Olen aina tykännyt treenata jotain tavoitetta silmällä pitäen. Se antaa motivaatiota tekemiseen. Myönnän, että minun on vaikea harjoitella ihan vain sen takia, että olisin yleisesti hyvässä kunnossa. Jotenkin se vain ei ole riittävä motivaattori. Vuodesta 2005 lähtien tavoite on juoksussa ollut maraton ja siinä hyvän tuloksen saaminen. Olisi ehkä virkistävää koettaa saada muiden virallisten kilpailumatkojen ennätyksiä kovemmiksi, kuten 10km ja puolimaratonin, tai miksipä ei ihan keskipitkien ratamatkojenkin?! Jostain syystä maraton on vaan se the juttu. Olen maantiekympin ja puolimaratonin ennätyksetkin juossut ns. treenikisoissa, joiden perimmäinen tarkoitus oli saada kropalle hyvää maratontreeniä. Koskaan en ole näille matkoille keskittynyt sillä tavalla, että olisin pyrkinyt niillä saamaan parhaan mahdollisen tuloksen. Virallista 10000m ratakilpailua en ole milloinkaan edes juossut, mutta tämä on tarkoitus tulevina vuosina korjata :) Kenties vielä joskus yritän näitä lyhempiäkin matkoja enemmän tosissaan, mutta todennäköisesti maratonin kutsu vie voiton, jos päätän johonkin tavoitteellisesti edelleen harjoitella. 

Ei mitään terveysliikuntaa

,En todellakaan voi sanoa olevani mikään terveysliikkuja. Pikemminkin päin vastoin. Toki tiedän liikunnan ja urheilun tekevän terveydelle hyvää, mutta tämä ns. terve elämä ei sillä tavalla ole koskaan ollut se päällimmäinen ajatus tekemisessä. Juoksun harrastamisessa minua on lisäksi aika usein huvittanut kun kuulee sanovan, että "aloita juoksu, se parantaa kuntoasi, yleinen vointisi paranee ja edistät terveyttäsi". Joopa joo! Totta kyllä, että kunto kohenee. Yleinen vointikin varmasti kohenee ja olen itsekin usein huomannut jaksavani paremmin mm. töissä kun fyysinen kunto on hyvä. Terveelliseksi en kyllä voi tavoitteellista juoksuharrastusta sanoa todellakaan, ainakaan sanan kaikessa tarkoituksesssa. Voin esitellä vaikka treenipäiväkirjojani vuosien varrelta, niin asia käy harvinaisen selväksi. Kuten tuossa historiikissanikin olen kirjoittanut asioista kaunistelematta, ovat vaivat kiusanneet pitkin matkaa todella runsaasti. Lääkärillä, fysioterapeutilla, osteopaatilla, hierojalla ja milloin missäkin olen joutunut juoksusta aiheutuneita vammoja selvittelemään. Mahtuupa vuosiin muutamia operaatioitakin ja niiden lisäksi lukuisia muita toipilaskausia. Koetan tällä vaan sanoa sitä, että vaikka urheilu on varmasti edesauttanut kehoni teveyttä verenpaineen, aineenvaihdunnan ym. positiivisten asioiden suhteen, niin kokonaisvaltaista tereyttä en voi sanoa juoksun vain edistäneen, koska kroppa tuntuu tuon tuostakin hajoavan kun sitä enemmän yrittää kuormittaa. Vaikka vammat ovat välillä todella turhauttaneet, tiedän niiden kuuluvan lajin luonteeseen. Oma ruho on myös ehkä monia muita herkemmin rasitusvammoille alttiimpi, mutta minkä tuolle tekee. Viisauttakin on vuosien myötä karttunut ja nyt osaa ainakin jotkut jutut tehdä fiksummin. Sanotaan, että urheilija ei tervettä päivää näe ja tavoitteellisen harrastuksenkin suhteen, ainakin juoksun ollessa lajina, tämän kyllä allekirjoitan. 

On myös joitakin asioita, mitä en edes halua tehdä fiksusti. Yksi niistä on ruokavalio. En todellakaan rupea koskaan syömistäni vahtimaan, vaikka terveysnäkökulmalta ehkä syytä olisikin. Tykkään syödä kaikkea mahdollista ja usein vieläpä todella runsaasti. Tietenkin tämä on usein näkynyt siinä, että painoni nousee rajusti heti, jos liikunnan määrä laskee. Syöminen vaan on liian kivaa, jotta suostuisin sitä millään tavalla rajoittamaan saati sitten tarkkailemaan. Voisi toki vaikuttaa tuloksiinkin positiivisesti, mutta vähät siitä! Painon pudotuksessakin motto on aina ollut, että paino vähenee liikkumalla ei syömällä. Kilsoja vaan koneeseen niin johan alkaa taas vaakakin laskea. Ja jos ei ala niin so what! Lisäksi uskallaan moneen terveysintoilijaan nähden sanoa, että uskon tapani syödä ja elää olevan tietyllä tavalla jopa paljon terveellisempi kuin näiden kontrollifriikkien. Miksikö? Siksi, että monet stressaavat näistä niin tolkuttomasti. Kun osaa ottaa rennosti, eikä välitä kaikenlaisista vaikutuksista kehoon, elimistön toimintaan jne. myös keho ja mieli toimivat. Olen aina ollut aika lunkki tällaisten asioiden kanssa ja vaikka en varmasti ole mikään esimerkillinen tapaus, väitä välttäneeni monia ongelmia ihan vaan sillä, että en stressaa liikoja.

Pakko tähän paikkaan näistä harjoittelun motiiveista vielä todeta, että peili ja puntari eivät kumpikaan ole ikinä toimineet minulle millään tavalla motivaationa treeneihin. Peilistä katsoo aina sama rumilus ja minut tuntevat tietävät, että ulkonäkööni en nyt muutenkaan liiemmin panosta. Jos vaaka taas näyttää tiettyjä lukemia, tiedän kyllä juoksunkin kulkevan paremmin, mutta muuten tällä ei ole juurikaan väliä. Olenkin vitsaillut tulevani melkoiseksi "tynnyriksi" jos motivaatio joskus urheilemiseen lakkaa ja tämä pitänee paikkansa, sillä siihen malliin ruoka ja herkut kyllä maittavat. 

Paheita

Niitähän minulta myös löytyy, eivätkä ne(kään) aina kovin edullisia ole kun mietitään tavoitteita juoksun suhteen. 

Välillä tykkään ryypiskellä prosenttipitoista juomaa enemmänkin, eli kansankielellä vetää kunnon kännit. Pystyn myös olemaan askeettisen kurinalainen kun on esim. kova treenijakso menossa kohti maratonia, mutta muutoin on kiva välillä irrotellakin oikein kunnolla. 

Nuuskan käyttö on vuosia ollut paheeni! Tietty nikotiini on sen verta addiktoiva mömmö, että siihen koukuttuu pahemmin kuin huumeisiin. Joskus jo yli 20 vuotta sitten aloin nuuskan kanssa toheltaa ensimmäisen kerran. Olin yliopistovuosien jälkeen useita vuosia täysin käyttämättäkin, mutta sitten retkahdin jossain vaiheessa uudelleen, enkä satunnaisia "lakkoja" lukuun ottamatta ole päässyt mokomasta eroon. Tiedetään, erittäin epäterveellistä, eikä se nyt urheiluakaan ajatellen mitään hyvää tee, mutta nuuskan kanssa näpertäminen vaan on ollut kivaa ja kuten totesin, olen pahasti koukuttunut. Ehkä joskus löytyy selkärankaa lopettaa... 

Elämykset

Huikean hienoja elämyksiä juoksu on kyllä tarjonnut. Näitä voisin luetella vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka monenlaisia, mutta tässä päällimmäiset. 

Pitkän linjan tavoitteet on hienoa saavuttaa. Tämä pätee tietenkin moneen muuhunkin asiaan elämässä, mutta juoksussa on ollut niin selkeä konkretia: treenaat ja teet töitä fyysisesti jonkun tavoitteen eteen. Itselläni se on ollut juoksuharrastuksen alkuvuosia lukuun ottamatta maraton. Ja onhan muuten upea tunne kun kaikkien harmien ja vastoinkäymisten jälkeen saavuttaa tavoitteensa!! Luonteeni on myös sellainen, että tykkään treenata juuri maratonin kaltaisen pitkää puserrusta vaativan tavoitteen eteen, joka vaatii aikaa, mutta palkitsee sitten tekijänsä. Sama pätee muussakin, erityisesti työelämässä, jossa olen valmis työstämään pitkiä ja haastaviakin juttuja päämäärän saavuttamiseksi. 

Juoksussa huikeita elämyksiä ovat myös erilaiset kisat ympäri maailmaa. Tämä ei aina tarkoita isoa New Yorkin maratonin kaltaista kisaa, vaan jotkut sympaattiset pienet kisatkin voivat tarjota aivan loistavia kokemuksia. Nautin hyvin monenlaisista kisoista, niin isoista maailman maratoneista kuin Suomen pikkuisista kyläkisoista. Näistä saa niin paljon, fyysisesti mutta erityisesti henkisesti. Maratonien suhteen priorisoin kyllä ulkomailla juoksemista, koska pidän eri maissa ja eri miljöissä niistä. Kun maraton on yleensä ollut aina vielä se päätavoite, on se kiva lähteä hieman kauammas juoksemaan. 

Myös omat treenit tuovat ihan tavallisena arkena aivan loistavia elämyksiä. Luonnossa liikkuminen on aina ollut minun juttuni ja nautin hienoista maisemista yli kaiken. Juoksussa saa usein harrastuksen yhteydessä juuri ihailla hienoa luontoa ja ympäröiviä maisemia. Sen parempaa en juuri tiedä. Monet juoksevat nykyään lenkit kuunnellen musiikkia, äänikirjoja tai muuta vastaavaa. Itse en ikinä kuuntele mitään mölytoosaa juostessani. Luonnon äänet ja ympäristö ovat mielestäni paljon nautittavampia, jos korviin ei tunge mitään ylimääräistä lenkin aikana. Varsinkin kevät/kesä lintujen laulun ja muiden luonnonäänien muodossa ovat sellaisia, että korvanapit lentäisivät varmaan lähimpää pusikkoon, jos sellaisista koettaisi korviin joku metelöidä :) 

Juoksu ja sosiaaliset suhteet

Monet savoat, että juoksua tai muuta vastaavaa harrastavat ovat yksinäisiä susia. Tämä on loppujen lopuksi todella kaukana totuudesta, ainakin omalla kohdallani. Tietenkin treenaan lähes aina yksin ja viihdyn siinä todella hyvin. Siinä mielessä tuo yksinäisen suden termi toki pitää paikkansa. Mutta juoksuyhteisö on loppujen lopuksi todella hieno, josta olen myös saanut monia erittäin kivoja kavereita ja vielä suuremman joukon tuttavia. 

Kisoja kiertäessä olen saanut paljon tuttuja ympäri Suomen. Juoksukisoissa tietenkin on paljon samanhenkistä porukkaa. Koska olen asunut monilla eri paikkakunnilla ja kisannut ympäri Suomea, lähestulkoon joka paikassa törmää aina nykyään tuttuihin. Heidän kanssaan on aina kiva vaihtaa kuulumisia kun tapaa jossain. 

Juoksun kautta olen saanut myös hyviä kavereita. Eihän sitä nyt kaikkien kanssa kavereiksi tullakaan, vaan suurin osa samanhenkisestäkin tapaamastani porukasta säilyy ehdottomasti enemmän hyvän tutun asemaan menevinä henkilöinä kuin varsinaisina kavereina, mutta silloin tällöin olen juoksukisan, treenien tai muiden lajiin liittyvien asioiden yhteydessä törmännyt tyyppeihin, joista on kehkeytynyt varsin hyviä ystäviä. 

Sosiaalinen ja helposti lähestyttävä

Edelliseen kohtaan liittyen, pidän itseäni aika sosiaalisena tyyppinä, joka tulee hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja olen sellainen aika helposti lähestyttävä. Jopa psykologivaimoni on kehunut, että omaan erittäin hyvät sosiaaliset taidot ja ihmetteli joskus, miten tulenkin niin hyvin eri ihmisten kanssa juttuun. En nyt tiedä ihan tuollaisesta erinomaisuudesta, mutta varsin luontevasti saan kyllä yleensä juttua aikaan ihan tuntemattomienkin kanssa. En missään nimessä ole mikään hovin pitäjä, joka haluaa olla huomion ja keskustelun keskipisteenä, mutta tykkään kyllä tutustua uusiin ihmisiin ja aika usein olenkin ehkä se keskustelun avaaja. Eihän nyt kaikkien kanssa tarvitsekaan tietty olla samalla aaltopituudella ja varmasti on niitäkin, jotka eivät meikäläisestäkään aina pidä. Erittäin harvoin minulla on kuitenkaan missään muodostunut mitään kitkoja kenenkään kanssa, joka on tietysti ollut vain hyvä asia esim. työyhteisöissä. 

Penkkiurheilija

Jos minä jotakin olen, niin erittäin innokas urheilun fani ja kova penkkiurheilija. Seuraan urheilua televisiosta ympäri vuoden, melkein aina kun siihen on vain mahdollisuus. Myös artikkeleja, uutisia, spekulointeja, tuloksia ja vaikka mitä tulee lueskeltua sekä katseltua. 

En nyt aivan mitä tahansa urheilua seuraile, sillä tietenkin tietyistä lajeista on muodostunut suosikkeja. Kestävyysurheilu on jo pitkään ollut myös penkkiurheilun osalta se ykkösjuttu. Erityisesti suuret maratonit, pyöräilyn Ranskan ympäriajo ja triathlonin Havaiji ironman ovat vuosittaisia kohokohtia. Talvilajeista en niin paljoa perusta, mutta ampumahiihto on sillä saralla erityisen kiinnostava laji. Hiihdostakin tulee toki arvokisat yleensä katsottua, mutta muutoin se ei ole itselleni niin merkittävä kun vaikka juoksu, pyöräily ja triathlon. 

Palloilulajien seuranta on jonkun verran vähentynyt vuosien mittaan, mutta niistäkin seuraan joitakin erittäin suurella mielenkiinnolla. Tenniksen grand slam turnauksia katson aina ja olihan tennis itsellenikin pitkään ykkösharrastus. Joukkulajeista yksi on aivan ehdottomasti muiden yläpuolella: se on amerikkalaisen jalkapallon NFL!! Sitä katson ja seuraan koko kauden aina ensimmäisestä kierroksesta syyskuun alusta lähtien aina helmikuussa pelattavaan Super Bowliin saakka. Ja NFL:ssä minulla on todella pitkään ollut jo selkeä suosikkijoukkuekin: Green Bay Packers, jonka innokkaaksi faniksi tunnustaudun. Kotoa löytyy pelipaitaa, lippista ja pipoa. Kun Green Bayn peli tulee töllöttimestä, istunkin aina kotisohvalla pelipaita päällä :)) Jalkapalloakin katson jonkun verran, lähinnä arvokisat ja mestareiden liigan pelejä. Sen sijaa jääkiekosta en oikeastaan katso muuta kuin satunnaisesti NHL:n pelejä ja olympialaiset, jos NHL pitää taukoa niiden aikana. MM-kisathan lätkässä on täysi vitsi, kun parhaat pelaa silloin juuri Stanley Cupista, eli niillä kisoilla ei ole mitään arvoa, enkä jaksa koskaan katsoa lainkaan. 

Yhteenvetona voikin hyvin sanoa, että omien harrastusten ja aktiivisen penkkiurheilun huomioiden, urheilu on varsin iso osa elämääni. Juoksun lisäksi harrastan satunnaisesti toki silloin tällöin myös muita lajeja. 

Lopuksi

Tämä oman historiikin kertominen on ollut ihan mukavaa puuhaa naputella tekstin muotoon. On myös kiva lukea aina muidenkin tekstejä hieman vastaavista jutuista tai sitten vaikkapa kisaraporttien, treenileirien kuulumisten ym. muodossa. 

Tuskin tätä netin ihmeellisestä maailmasta kovin moni lueskelee, mutta onpa nyt tullut kirjoitettua. Mukava myös muistella kaikkia vanhoja tapahtumia. Nostalgia on hieno juttu ja palaan mielelläni vahhoja fiilistelemään. 

Blogia kirjoittelen varmasti jatkossakin jonkun verran. Yleensä olen tänne treeneistäni ja kisoista kirjoitellut. Juuri nyt kunto on aivan pohjalukemissa, mutta kyllä motivaatio hieman on alkanut taas päätään nostamaan. Ensin vain pitää treenata pitkään, että jaksaa oikeasti taas treenata. Aika näyttää, mihin tulevaisuus minut vie, mutta innolla odotan. Vastoinkäymisiä varmasti tulee jatkossakin, ne on vaan kohdattava ja jatkettava eteenpäin. En osaa varmuudella sanoa, tulenko aina jatkamaan juoksun harrastamista?! Iso osa eloa se on ollut pitkään, joten ei sitä ilmankaan helposti osaa olla. Tavoitteitakin varmasti itselleni asetan ja niiden eteen on mukava taas aloittaa treenailemaan kun siltä tuntuu. Urheilun seuraamista en lopeta koskaan, se on vissi ja varma juttu! 

Nyt olen muistelut tänne muistellut, sekä hieman valoittanut henkilöä näppäimistön takana. Palaan treenien ja tekemisten suhteen asiaan sitten kun asiaa on.