sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Vuoden 2021 alku

Tässäpä vuoden 2021 alun treenejä, tai voisi oikeammin sanoa treenitöntä eloa. Olen jotain pientä pyrkinyt puuhastamaan, jotta homma ei olisi ihan pelkkää lojumista, mutta motivaatiota todelliseen treenaamiseen ei tällä hetkellä ole. Suurin syy on kisojen peruminen koronaviruksen varjolla, mikä on mielestäni täysin järjetöntä touhua. Ulkona tapahtuvaan urheilutoimintaan ei pitäisi missään nimessä soveltaa samoja kokoontumis ym. rajoituksia kuin vaikkapa sisätiloihin. No, alkuvuoden lusmu eloni näyttää seuraavala:

Ma 28.12; a: 5km. i: 12km. Yht. 17km

Ti 29.12: a: 5km. i: 8km. Yht. 13km

Ke 30.12; i: 1h 45min. punttisalitreeni

To 30.12; a: 5km. i: 11km. Yht. 16km

Pe 1.1; i: 12km

La 2.1; p: 10km

Su 3.1; i: 12km

Viikko 53: juoksua yht. 80km

Ihan tällainen perusviikko. Ei tosin pitkää lenkkiä eikä mitään tehoja juoksun osalta. Keskiviikkona ärhärin kiitettävästi rautojen kimpussa punttisalilla. Vuoden 2020 lopussa, tarkemmin torstaina 30.12 tuli ikääkin taas vuosi lisää mittariin. Nyt vuosia on elettynä jo 41v. En pode mitään ikäkriisiä, tunnen itseni nuoreksi ja henkisestihän olen edelleen hädin tuskin aikuinen :)

Ma 4.1; a: 6km. i: 12km. Yht. 18km

Ti 5.1; i: 80min. kuntopiiri

Ke 6.1; i: 12km

To 7.1; a: 5km. i: 13km. Yht. 18km

Pe 8.1; a: 5km. i: 15km. Yht. 20km

La 9.1; i: 17km

Su 10.1; 14km

Viikko 1: juoksua yht. 99km

Pari ihan normaalin rytmin mukaista treenipäivää, siis jopa määränsä puolesta. Ajattelin jo, että alkaisko homma tästä tuttuun tyyliin rullaamaan, mutta viikon jälkeen jotenkin into lässähti pahemman kerran. 

Ma 11.1; a: 5km. i: 12km. Yht. 17km

Ti 12.1; a: 2km. i: 90min. punttisalitreeni + 3km. Yht. 5km

Ke 13.1; a: 2km (sis. autojen työntöä lumihangesta). i: 2km + tunti lumitöitä. Yht. 4km

To 14.1; a: 2km. i: 2km. Yht. 4km

Pe 15.1; p: kuntotesti (pyörätesti, vatsalihakset, pystypunnerrus ja kyykky)

La 16.1; lepo

Su 17.1; lepo

Viikko 2: juoksua yht. 31km

Oikeastaan tämä oli kulminaatioviikko nykyiseen olotilaan. Lakkasi vaan huvittamasta edes yrittää kunnollista treeniä ja juoksukunnon kohotusta. 

Lunta satoi alkuviikosta tosi paljon ja tiet olivat välillä aika mielenkiintoisessa kunnossa. Kun lähdin tiistaiaamuna juoksemaan töihin, oli joku autonsa kanssa jumissa heti n. 150m. päässä kotioveltani. Auttamaan pyrkivänä kaverina hain kotoa lumilapion ja autoin kaipparin irti kinoksesta. Teitä ei oltu vielä paikoin lainkaan aamuliikennettä varten aurattu ja tyyppi oli juuttunut pohjastaaan risteykseen. Sain lapioitua/työnnettyä miekkosen irti ja hilpasin lumilapion takaisin kotivarastoon. Pääsin sen jälkeen about 400m kun toinen poloinen autonsa kanssa jumissa keskellä tietä. Muutaman muun avuliaan kanssa autoimme hänet liikkeelle. Tulipa ainakin päivän hyvä työ tehtyä :) Loppuviikosta en sitten oikein jaksanutkaan enää lenkkeillä, johtui osaksi lumen tulon paljoudesta, mutta sehän on vain tekosyy kaltaiselleni lusmulle. Perjantaina oli työpaikan kuntotesti, jonka läpäisin hyvin. Suoritin kuulemma jopa erityisen korkeat tulokset. Seuraava työkunnon kuntotesti on 3v. kuluttua ja testin pitäjä sanoikin, että olettaa kunnon olevan sitten yhtä hyvällä mallilla. Vitsailin, että saahan niin odottaa, mutta saatan ilmestyä sitten keski-ikäisenä rapamahana puuskuttamaan jos ei ole treenit kiinnostanu. 

Ma 18.1; a: 5km. i: 5km. Yht. 10km

Ti 19.1; a: 3km. i: 60min. kuntopiiri + 5km. Yht. 8km

Ke 20.1; a: 4km. i: 2km. Yht. 6km

To 21.1; a: 2km. i: 2km + puolitoista tuntia lumitöitä. Yht. 4km

Pe 22.1; lepo

La 23.1; i: 13km

Su 24.1; i: 13km

Viikko 3: juoksua yht. 54km

Tiistaina sain sentäs ihan hyvän kuntopiirin väännettyä, mutta muuten olikin aika vetelehtimistä. Keskiviikkona juoksin suoraa töistä kotiin ja jäin sohvalle makaamaan. Torstaina ei mokomaa voinut toistaa, sillä lunta oli tullut ylen määrin ja tämähän tiesi töiden jälkeen messevää lumikolan ja lapion kanssa heilumista. Viikonloppuna sain ihme kyllä kemmettua itseni ihan hyvät lenkit juoksemaan. 

Ma 25.1; lepo

Ti 26.1; a: 4km. i: 8km. Yht. 12km

Ke 27.1; a: 5km. i: 9km. Yht. 14km

To 28.1; i: 60min. punttisalitreeni

Pe 29.1; a: 5km. i: 10km. Yht. 15km

La 30.1; p: tunti lumitöitä. i: 60min. kuntopiiri

Su 31.1; lepo

Viikko 4: juoksua yht. 41km

Lihaskuntoa sain kyllä kunnolla väännettyä, juoksua en niinkään. Jospa olisin kesällä silmiä hiveleväsä rantakunnossa?! (tähän epäuskoista naurua). Näkyhän ei silmiä hivele, vaikka miten treenaan, eikä ole tuo kuvajainen peilistä kyllä koskaan mielessä treenejä tehdessä :) 

Ma 1.2; a: 2km. i: 10km. Yht. 12km

Ti 2.2; a: 2km. i: 8km. Yht. 10km

Ke 3.2; a: 2km. i: 7km. Yht. 9km

To 4.2; lepo

Pe 5.2; i: keskivartalojumppa

La 6.2; i: 11km

Su 7.2; p: 10km

Viikko 5: juoksua yht. 52km

Heh, alkuviikosta kun sain itseni liikkeelle töihin juoksemaan, oli tämä lenkki tasan tarkkaan suorinta tietä töihin. Enempää en jaksanut enkä viitsinyt. Viikonloppuna lenkuttelin hieman päiväunien lomassa, sillä su-ma yönä tuleva amerikkalaisen jalkapallon NFL:n finaali Super Bowl vaati, että jaksaa taas valvoa koko yön putkeen. 

Ma 8.2; lepo

Ti 9.2; i: 80min. punttisalitreeni

Ke 10.2; a: 2km. i: 11km. Yht. 13km

To 11.2; lepo

Pe 12.2; a: 3km. i: 11km. Yht. 14km

La 13.2; i: 12km

Su 14.2; lepo

Viikko 6: juoksua yht. 39km

Maanantai toki oli jo etukäteen junailtua töistä vapaapäiväksi kun valvoin su-ma yönä jenkkifutiksen finaalin Super Bowlin kaverin kanssa ja olihan se taas valvomisen arvoista, vaikka suosikkijoukkueeni olikin taas tippunut välierissä. Menin nukkumaan aamulla klo. 6:00 tienoilla ja sain ihan hyvin kiskottua hirsiä suunnilleen 6 tuntia. Toki rytmin sekoittuminen aiheutti maanantaina vielä melkomoisen kooman tunteen kehoon. 

Näemmä tuo aamun laiskuuskin on jotenkin salakavalasti hiipinyt pysyvämmäksi olotilaksi. Tiistain juntti-puntti oli taas viikon "tehokkainta" antia treenien osalta. 

Katsotaan miten homma etenee. Nyt ei tosiaan oikein treenaaminen motivoi. Katsotaan myöhemmin, mikä on kesän ja syksyn tilanne kisojen suhteen? Jos vaikka treenimotivaatio herää talvihorroksestaan. Ja jos ei herä, pidetään vuosi enemmän ja vähemmän "välivuotena", lusmuillaan ja pidetään hauskaa muilla tavoilla.