lauantai 1. tammikuuta 2022

Vuosi 2021

Blogini on viettänyt aika lailla hiljaiseloa sen jälkeen kun innostuin kirjoittelemaan viime vuoden puolella pitkähkön historiikin omasta kestävyyjuoksuharrastuksestani. Nyt on kuitenkin jo perinteeksi muodostuneen vuoden yhteenvedon aika. 

Eli seuraavassa hieman, mitä juuri taakse jäänyt vuosi 2021 piti sisällään. Alkuun taas vuoden juoksukilometrit:

- tammikuu: 259km

- helmikuu: 174km

- maaliskuu: 157km

- huhtikuu: 150km

- toukokuu: 215km

- kesäkuu: 239km

- heinäkuu: 304km

- elokuu: 86km

- syyskuu: 72km

- lokakuu: 179km

- marraskuu: 35km

- joulukuu: -

Vuosi 2021: juoksua yhteensä 1870km


Kuten määristä näkee, ei kovinkaan kummoisesti tullut treenattua. Määrällisesti kovimmaksi viikoksi jäi muuten heti vuoden ensimmäinen viikko, johon juoksin 99km. Yhtään päälle 100km viikkoa ei siis vuoteen mahtunut, kun edellisenä vuonna ei ennen maratonia montaa alle satasen viikkoa tullut ja vuonna 2020 muutoinkin kaikki kuukaudet lokakuussa juostuun maratoniin saakka olivat päälle 400km määrällisesti. Seuraavassa hieman seikkaperäisemmin vuoden kulusta. 

Lähtötilanne vuoteen

Kuten olen täälläkin kertonut, saavutin syksyllä 2020 vihdoin ja viimein pitkäaikaisen tavoitteeni juosta maraton alle 2:50 kun Vantaan maraton taittui 10.10.2020 aikaan 2:48.20. Tämä oli itselleni suunnaton voitto kaikkien vastoinkäymisten ja harmien jälkeen, joita mahtui treenieloon ihan liikaa edellisellä vuosikymmenellä. 

Maratonin jälkeen otin rennosti loppuvuoden 2020, mutta tarkoitus oli aloittaa treenit sitten kohti vuoden 2021 tavoitteita. 

Alkuvuosi

Lusmuiltuani enemmän ja vähemmän (pääsääntöisesti enemmän) tuon loppuvuoden 2020, päätin aloitella sopivan nousujohteisesti treeniä alkuvuodesta. Koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi kuitenkin alkuvuoden kisat peruttiin, eikä jotenkin ollut intoa alkaa kunnolla mitään tekemään. Tähän vaikutti osaltaan se, että olin onnistunut juuri tuon pitkään jahtaamani tavoitteen juoksemaan ja ei vain kiinnostanut lähteä puuhailemaan kun kisoja ei ollut tiedossa ihan lähiaikoina. Pian selvisi, että myös kevän kisat perutaan, joten ajattelin että antaa olla. Voin rehellisesti myöntää, että mukana oli myös tietynlaista turhautumista tähän koronapolitiikkaan. Minä en ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään sitä, miksi hiivatissa ulkona pidettävät kisatkin piti perua?! Kukaan ei viivalle lähtökohtaisesti tule kipeänä, eikä omasta mielestäni riskit taudin leviämiseen ulkona ole niin mekittävät. No tilanne kuitenkin oli mikä oli ja peiliinhän omista ratkaisuista voi vain katsoa. Joka tapauksessa motivaatio treenieloon katosi kuin huuto erämaahan. 

Kevät ja alkukesä 

Huhtikuussa sairastuin ensimmäistä kertaa yli 2 vuoteen. Piti oikein tarkistaa, mutta olin tosiaan sitä ennen ollut kunnon flunssassa maaliskuussa 2019. Kävin luonnollisesti koronatesteissä, kuten protokolla vaati, mutta tästä ei ollut kysymys, ainoastaan normaalista flunssasta. 

Kun paranin, mietin hieman tulevaa. Josko aloittaisi taas enemmän juoksemaan ja koettaisi loppukesästä tai ainakin syksyllä kisatakin? Syystä tai toisesta en saanut intoa kuitenkaan tällaiseen. Lenkkeilin kyllä jonkun verran, kävin silloin tällöin jotain pelailemassa ja punttisalillakin välillä yritin raudoille antaa kyytiä. Aika usein kuitenkin tuli täysiä lepopäiviä vietettyä enemmänkin kun töiden jälkeen tai viikonloppuisin oli vain mielekkäämpää olla öhnöttää kuin treenata. Tätä pientä kunnon ylläpitoa nyt ei voi miksikään treeniksi sanoa parhaalla tahdollakaan. Mikäli jaksoin aamulenkin tehdä ennen töitä, oli päivän määrät aika usein mallia 4-5km aamulla ja sama töiden jälkeen. Useimmiten en aamulenkkiä tehnyt lainkaan ja töiden jälkeenkin sitten tökki pahemman kerran lenkille lähdön kanssa. 

Kesäkuun alussa lähdin testaamaan suorituskykyäni tässä Vantaan Jokiniemessä juostavalle Heidehofin rykäisylle (2,5km). Tämä "rykäisy" juostaan aina hieman eri matkoin ja eri reittiä kiertäen ja tämän vuoden ensimmäinen oli kovan ylämäen sisältävä kierros 2 kertaan, josta tuli tuo matka 2,5km. Koska en ollut pitkään aikaan tehnyt lainkaan kovempitehoisia harjoituksia, niin arvaahan sen, miltä juoksu tuntui. Kammottavalta! Loppuaikani oli 9.32 ja olin maalissa aivan kuitti. Seuraavalla viikolla Heidehofin rykäisy vedettiin 1km tasaisen reitin vetona. Ilmaannuin taas viivalle ja puuskutin tämän läpi ajassa 3.21. Meikäläisellä ei muutenkaan vauhtireservi näille keskimatkoille ole koskaan ollut kummoinen ja hieman hymyilytti, että aika ei ollut kuin 4 sekuntia huonompi kuin vuosi sitten, vaikka kunto oli yleisesti törkeän paljon huonompi ja elopainoa huomattavasti enemmän kannettavana. 

Nämä Heidehofin 2 rykäystä jäivät koko vuoden ainoiksi starteikseni. Kesäkuun jatkoin muuten tuon jälkeen aika lailla alkuvuodesta tuttuun tyyliin juoksemalla n. 40-50km viikkoja ja välillä jotain muutakin tehden. 

Loppukesä

Heinäkuussa mietin, josko tässä nyt ryhdistäytyisi ja alkaisi säännöllisemmin treenaamaan. Kävin kovilla helteillä jopa pari kertaa radalla vetoja yrittelemässä. Kaikki tavoitteet olin kuitenkin tämän vuoden osalta jo haudannut. 

Elokuun alussa iski sitten toisen kerran tälle vuodelle flunssa päälle. Taaskaan ei ollut koronaa ja olin tuossa vaiheessa toki jo 2 kertaa rokotettukin, eli suoja vakavaa tautia vastaan oli todennäköisesti ihan hyvä. Kun sitten sairastelun jälkeen aloin jotakin kuntoilemaan, oli veto kuitenkin täysin poissa. Jo matalatehoisessa juoksussa tai muussa liikunnassa en jaksanut oikein ollenkaan. Muistan kun olin yhdellä padelin pelaamisen vuorolla niin kuitti jo puolen tunnin jälkeen, että pelistä ei meinannut tulla yhtikäs mitään. Alkoi oireet kuulostaa valitettavan tutuilta 10 vuoden takaisiin muistoihin kun sairastin mykoplasmaa kuukausitolkulla. Marssin testeihin ja niinhän asia oli, että mykoplasman vasta-aineet olivat tosi korkeat. Sain pitkän antibioottikuurin päälle, jolla se pitäisi asettua. Nyt tilanne oli hyvä kun tämä testattiin ja havaittiin heti. Vuonna 2011 tappelin oireiden kanssa vaikka kuinka kauan, ennen kuin kunnolla testattiin ja sitten alettiin oikealla tavalla lääkitä. Mykoplasmahan on siitä pottumainen, että normielossa se ei näyttäydy juuri lainkaan, mutta heti kun koettaa urheilla, keuhkot pihisee eikä jaksa lainkaan. 

Elokuun loppuun mennessä mykoplasman oireet olivat suht hyvin kaikonneet ja olin taas valmis uusiin seikkailuihin

Kivaa syksyn puuhastelua

Syyskuun alussa lähdin joka vuotiseksi perinteeksi muodostuneeseen tyyliin pariksi viikoksi Lappiin ruskareissulle. Levillä olin taas Ruskamaratonin aikaan, mutta nyt en mitään kisaa juossut, vaan keskityin tuttujen kannustamiseen ja tietty tuli myös pitkän kaavan mukaan "jälkipeleistä" nautittua. Myös Pallaksen maisemissa kävin vaeltelemassa ja Lapin luonto huikeine ruskan väreineen antoi parastaan. Tätä syksyn perinnettä en hevillä tule jatkossakaan väliin jättämään. 

Osana tuohon Lapin reissuun kuului meno- ja paluumatkoilla Oulun seudulla sukulaisten tapaaminen, joka on myös aina mukavaa. 

Vammojen paluu

Lapin reissusta kotiuduttuani alkoi vasen akillesjänne vihoitella ikävästi. Ensimmäistä kertaa kunnolla tämä tuntui 17.9 padelia pelattuani. Lenkkeily oli pakko pistää kokonaan seis ja aloittaa huoltamaan jännettä ja kroppaa muutenkin. Syyskun lopulla aloin taas lenkkeilemään. Akilles muistutti itsestään kyllä, mutta kylmähoidolla, venyttelyllä ja sopivalla jumpalla kivut pysyivät joten kuten siedettävänä. 

Tilanne ei kuitenkaan rauhoittunut, vaan lokakuun lopulla kivut yltyivät uudelleen kunnolla. Toistaiseksi viimeisen lenkkini juoksin marraskuun alussa 8.11, jonka jälkeen en ole juossut metriäkään. Venyttelin, tein sopivia jumppaliikkeitä, hoidin kylmällä jännettä, hölväsin tulehduskipugeelillä, suihkuttelin kuumalla/kylmällä jne. Silti kävellessäkin välillä jomotti kinttua turkasesti. Homma alkoi olla taas kerran siinä pisteessä, että täytyi marssia lääkäriin vaiva selvittämään perinpohjaisesti. 

Taas kerran leikkaukseen

Joulukuussa kävin vasemmasta akillesjänteestä magneettikuvissa ja juuri ennen joulua kelkoin itseni kuvien kanssa ortopediguru Ilkka Räsäsen vastaanotolle Pohjola sairaalaan. Räsänen suoritti tutkimuksia ja tutkaili magneettikuvat läpi. Tuomio oli selvä: jänne tulee operoida! Ilman leikkausta edessä olisi 3-6kk kuntoutus ja siltikin olisi erittäin epävarmaa, tulisiko siitä juoksukelpoista, tai edes arkieloon täysin kivutonta. Jänteessä näkyi osavaurioita (pari pientä repeämää), sekä arpikudosta, joka Ilkan mukaan estää jännettä paranemasta, mikäli sitä ei "siivota" samalla kun tietty nuo vauriot korjataan. 

Tulevasta elosta

Minulla on vasemmasta akillesjänteestä varattu leikkausaika Räsäselle 24.1.2022, eli reilun 3 viikon päähän tästä hetkestä kun tätä kirjoittelen. Oikean jalan jänne leikattii reilut 3 vuotta sitten ja ainakaan se ei ole oireillut sen jälkeen. Jospa nyt paranisi operaation jälkeen sitten yhtä hyvin? Toivossa on aikakin hyvä elää. 

Jos leikkaus menee hyvin ja paraneminen edistyy suunnitellusti, pitäisi toipumisen sujua suunnilleen seuraavasti: 3 viikkoa sairaslomaa, vajaan 4 viikon jälkeen leikkauksesta korvaavien treenien pitäisi olla mahdollista (vesijuoksu, kuntopyörä, crosstrainer jne.) ja noin 2 kuukauden jälkeen leikkauksesta voi yrittää juoksua. Aika näyttää... Mikäli kaikki menee hyvin, juoksua voisi siis näillä näkymin testata maaliskuun lopulla. 

Toinen asia on sitten, miten treenimotivaatio kehittyy?!? Joskus aikaisemmin olen näiden jatkuvien vammojen kanssa tappeluun kyllästyneenä vannonut lopettavani tavoitteellisen harjoittelun lopullisesti. Tällä kertaa ei kuitenkaan sapetus ole ollut yhtä syvää, joka varmasti johtuu tuosta vuoden 2020 onnistumisesta maratonilla. Sain sen suoritettua, joten ei ole siitä sellaista "apinaa" enää selässä. Ja voihan se into taas löytyä uudelleen, jos paikat taas alkavat treeniä kestämään :) Olen vain huomannut olevani surkea kuntoilija. Jos ei ole tavoitteita, elo menee äkkiä sohvaperunana löhöämiseen. Painoakin on tullut jällee turkasesti lisää ja jos sitten aloitan treenit, tulee olemaan mielenkoista kun kertyneen massan ja susisurkean kunnon kanssa taistelee ;) 

Näin uudenvuoden alkaessa ihmiset tekevät aina kaikenlaisia lupauksia elonsa parantamiseksi tai jotain muita aisoita korjatakseen. Itse en koskaan oikein moisista innostu, mutta tietynlainen ryhtiliike olisi kyllä paikallaan. Menneenä vuotena tuli vietettyä välillä hieman rappiollista elämää, no totta puhuen hieman enemmänkin. Tietenkin löysempi suhde treeneihinkin jo mahdollisti sen ja onhan tämäkin välill kivaa, vaikka kroppa ei illanvietoista ihan parikymppisen opiskelijanuorukoiasen tavoin palaudukaan. Nyt koetan kuitenkin hieman jättää paheita vähemmälle :)  

Odotan innolla, mitä kaikkea kivaa tuleva vusi haasteineen eteen tuo. En vielä julista minkäänlaisia tavoitteita, vaan annan ajan näyttää, miten: a) toivun ja b) mihin motivaationi ja intoni minut suuntaavat. 

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Kestävyysjuoksuharrastus, EXTRA: Juoksu osana eloa

Kirjoittelin tämän vuoden mittaan 8-osaisen historiikin omasta kestävyysjuoksuharrastuksesta. Tähän kertasin oman elämäni vaiheita, toki niin että juoksuharrastus oli koko ajan kerronnan keskiössä. Kestävyysjuoksu on ollut iso osa elämääni jo 25 vuoden ajan. Harrastus on rytmittänyt arkieloa kivasti. Tietenkin tavoitteelinen harjoittelu on vienyt paljon aikaa, mutta koska touhu on tuntunut mielekkäältä, se on pääsääntöisesti ollut positiivinen "rasite". 

Päätin vielä kirjoittaa ikään kuin ylimääräisenä osiona tuon historiikin perään, mitä juoksuharrastus on elämääni tuonut, mitä se on merkinnyt ja millainen vaikutus sillä on ollut yleisesti. Tämän osana selitän myös, millainen olen juoksunharrastajana ja myös millainen henkilönä yleensäkin. Kun kuvaa tärkeitä asioita elämässään, ei tätä voi mielestäni avata ilman, että raottaa myös hieman henkilöä asioiden takana. 

Millainen juoksun harrastaja olen? 

Kuten näissä teksteistä käy ilmi, olen varonut aika monessa kohtaa kuvaamasta itseäni juoksijaksi. Näin siksi, että en mielestäni ole juoksija. Juoksijat ovat niitä, jotka tavoittelevat huipputuloksia, kamppailevat kärkisijoista, tavoittelevat SM-mitaleita tai jopa arvokisapaikkoja jne. Itseäni kuvailisin mieluummin vaikka sanalla kilpakuntoilija

Asetan itselleni tavoitteita ja olen valmis harjoittelemaan näiden tavoitteiden eteen. En kuitenkaan niin paljon, että minulla koskaan olisi millään tavalla realistista olla edes kansallisen tason todellinen menestyjä. Enpä kyllä omaa varmaan lahjojakaan tätä tukemaan. Maratonennätykseni 2:48.20 on itselleni ollut aika suuren työn takana, mutta eihän tuolla nyt vielä olla tuloslistoilla kärkipäätä lähelläkään, vaikkapa ihan kotimaan juoksijoita ajatellen. Näin ollen sana juoksija ei ole ehkä oikea termi, vaan  tavoitteellinen juoksun harrastaja, jota tuo sana kilpakuntoilija kuvaa suht osuvasti.

Olen aina tykännyt treenata jotain tavoitetta silmällä pitäen. Se antaa motivaatiota tekemiseen. Myönnän, että minun on vaikea harjoitella ihan vain sen takia, että olisin yleisesti hyvässä kunnossa. Jotenkin se vain ei ole riittävä motivaattori. Vuodesta 2005 lähtien tavoite on juoksussa ollut maraton ja siinä hyvän tuloksen saaminen. Olisi ehkä virkistävää koettaa saada muiden virallisten kilpailumatkojen ennätyksiä kovemmiksi, kuten 10km ja puolimaratonin, tai miksipä ei ihan keskipitkien ratamatkojenkin?! Jostain syystä maraton on vaan se the juttu. Olen maantiekympin ja puolimaratonin ennätyksetkin juossut ns. treenikisoissa, joiden perimmäinen tarkoitus oli saada kropalle hyvää maratontreeniä. Koskaan en ole näille matkoille keskittynyt sillä tavalla, että olisin pyrkinyt niillä saamaan parhaan mahdollisen tuloksen. Virallista 10000m ratakilpailua en ole milloinkaan edes juossut, mutta tämä on tarkoitus tulevina vuosina korjata :) Kenties vielä joskus yritän näitä lyhempiäkin matkoja enemmän tosissaan, mutta todennäköisesti maratonin kutsu vie voiton, jos päätän johonkin tavoitteellisesti edelleen harjoitella. 

Ei mitään terveysliikuntaa

,En todellakaan voi sanoa olevani mikään terveysliikkuja. Pikemminkin päin vastoin. Toki tiedän liikunnan ja urheilun tekevän terveydelle hyvää, mutta tämä ns. terve elämä ei sillä tavalla ole koskaan ollut se päällimmäinen ajatus tekemisessä. Juoksun harrastamisessa minua on lisäksi aika usein huvittanut kun kuulee sanovan, että "aloita juoksu, se parantaa kuntoasi, yleinen vointisi paranee ja edistät terveyttäsi". Joopa joo! Totta kyllä, että kunto kohenee. Yleinen vointikin varmasti kohenee ja olen itsekin usein huomannut jaksavani paremmin mm. töissä kun fyysinen kunto on hyvä. Terveelliseksi en kyllä voi tavoitteellista juoksuharrastusta sanoa todellakaan, ainakaan sanan kaikessa tarkoituksesssa. Voin esitellä vaikka treenipäiväkirjojani vuosien varrelta, niin asia käy harvinaisen selväksi. Kuten tuossa historiikissanikin olen kirjoittanut asioista kaunistelematta, ovat vaivat kiusanneet pitkin matkaa todella runsaasti. Lääkärillä, fysioterapeutilla, osteopaatilla, hierojalla ja milloin missäkin olen joutunut juoksusta aiheutuneita vammoja selvittelemään. Mahtuupa vuosiin muutamia operaatioitakin ja niiden lisäksi lukuisia muita toipilaskausia. Koetan tällä vaan sanoa sitä, että vaikka urheilu on varmasti edesauttanut kehoni teveyttä verenpaineen, aineenvaihdunnan ym. positiivisten asioiden suhteen, niin kokonaisvaltaista tereyttä en voi sanoa juoksun vain edistäneen, koska kroppa tuntuu tuon tuostakin hajoavan kun sitä enemmän yrittää kuormittaa. Vaikka vammat ovat välillä todella turhauttaneet, tiedän niiden kuuluvan lajin luonteeseen. Oma ruho on myös ehkä monia muita herkemmin rasitusvammoille alttiimpi, mutta minkä tuolle tekee. Viisauttakin on vuosien myötä karttunut ja nyt osaa ainakin jotkut jutut tehdä fiksummin. Sanotaan, että urheilija ei tervettä päivää näe ja tavoitteellisen harrastuksenkin suhteen, ainakin juoksun ollessa lajina, tämän kyllä allekirjoitan. 

On myös joitakin asioita, mitä en edes halua tehdä fiksusti. Yksi niistä on ruokavalio. En todellakaan rupea koskaan syömistäni vahtimaan, vaikka terveysnäkökulmalta ehkä syytä olisikin. Tykkään syödä kaikkea mahdollista ja usein vieläpä todella runsaasti. Tietenkin tämä on usein näkynyt siinä, että painoni nousee rajusti heti, jos liikunnan määrä laskee. Syöminen vaan on liian kivaa, jotta suostuisin sitä millään tavalla rajoittamaan saati sitten tarkkailemaan. Voisi toki vaikuttaa tuloksiinkin positiivisesti, mutta vähät siitä! Painon pudotuksessakin motto on aina ollut, että paino vähenee liikkumalla ei syömällä. Kilsoja vaan koneeseen niin johan alkaa taas vaakakin laskea. Ja jos ei ala niin so what! Lisäksi uskallaan moneen terveysintoilijaan nähden sanoa, että uskon tapani syödä ja elää olevan tietyllä tavalla jopa paljon terveellisempi kuin näiden kontrollifriikkien. Miksikö? Siksi, että monet stressaavat näistä niin tolkuttomasti. Kun osaa ottaa rennosti, eikä välitä kaikenlaisista vaikutuksista kehoon, elimistön toimintaan jne. myös keho ja mieli toimivat. Olen aina ollut aika lunkki tällaisten asioiden kanssa ja vaikka en varmasti ole mikään esimerkillinen tapaus, väitä välttäneeni monia ongelmia ihan vaan sillä, että en stressaa liikoja.

Pakko tähän paikkaan näistä harjoittelun motiiveista vielä todeta, että peili ja puntari eivät kumpikaan ole ikinä toimineet minulle millään tavalla motivaationa treeneihin. Peilistä katsoo aina sama rumilus ja minut tuntevat tietävät, että ulkonäkööni en nyt muutenkaan liiemmin panosta. Jos vaaka taas näyttää tiettyjä lukemia, tiedän kyllä juoksunkin kulkevan paremmin, mutta muuten tällä ei ole juurikaan väliä. Olenkin vitsaillut tulevani melkoiseksi "tynnyriksi" jos motivaatio joskus urheilemiseen lakkaa ja tämä pitänee paikkansa, sillä siihen malliin ruoka ja herkut kyllä maittavat. 

Paheita

Niitähän minulta myös löytyy, eivätkä ne(kään) aina kovin edullisia ole kun mietitään tavoitteita juoksun suhteen. 

Välillä tykkään ryypiskellä prosenttipitoista juomaa enemmänkin, eli kansankielellä vetää kunnon kännit. Pystyn myös olemaan askeettisen kurinalainen kun on esim. kova treenijakso menossa kohti maratonia, mutta muutoin on kiva välillä irrotellakin oikein kunnolla. 

Nuuskan käyttö on vuosia ollut paheeni! Tietty nikotiini on sen verta addiktoiva mömmö, että siihen koukuttuu pahemmin kuin huumeisiin. Joskus jo yli 20 vuotta sitten aloin nuuskan kanssa toheltaa ensimmäisen kerran. Olin yliopistovuosien jälkeen useita vuosia täysin käyttämättäkin, mutta sitten retkahdin jossain vaiheessa uudelleen, enkä satunnaisia "lakkoja" lukuun ottamatta ole päässyt mokomasta eroon. Tiedetään, erittäin epäterveellistä, eikä se nyt urheiluakaan ajatellen mitään hyvää tee, mutta nuuskan kanssa näpertäminen vaan on ollut kivaa ja kuten totesin, olen pahasti koukuttunut. Ehkä joskus löytyy selkärankaa lopettaa... 

Elämykset

Huikean hienoja elämyksiä juoksu on kyllä tarjonnut. Näitä voisin luetella vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka monenlaisia, mutta tässä päällimmäiset. 

Pitkän linjan tavoitteet on hienoa saavuttaa. Tämä pätee tietenkin moneen muuhunkin asiaan elämässä, mutta juoksussa on ollut niin selkeä konkretia: treenaat ja teet töitä fyysisesti jonkun tavoitteen eteen. Itselläni se on ollut juoksuharrastuksen alkuvuosia lukuun ottamatta maraton. Ja onhan muuten upea tunne kun kaikkien harmien ja vastoinkäymisten jälkeen saavuttaa tavoitteensa!! Luonteeni on myös sellainen, että tykkään treenata juuri maratonin kaltaisen pitkää puserrusta vaativan tavoitteen eteen, joka vaatii aikaa, mutta palkitsee sitten tekijänsä. Sama pätee muussakin, erityisesti työelämässä, jossa olen valmis työstämään pitkiä ja haastaviakin juttuja päämäärän saavuttamiseksi. 

Juoksussa huikeita elämyksiä ovat myös erilaiset kisat ympäri maailmaa. Tämä ei aina tarkoita isoa New Yorkin maratonin kaltaista kisaa, vaan jotkut sympaattiset pienet kisatkin voivat tarjota aivan loistavia kokemuksia. Nautin hyvin monenlaisista kisoista, niin isoista maailman maratoneista kuin Suomen pikkuisista kyläkisoista. Näistä saa niin paljon, fyysisesti mutta erityisesti henkisesti. Maratonien suhteen priorisoin kyllä ulkomailla juoksemista, koska pidän eri maissa ja eri miljöissä niistä. Kun maraton on yleensä ollut aina vielä se päätavoite, on se kiva lähteä hieman kauammas juoksemaan. 

Myös omat treenit tuovat ihan tavallisena arkena aivan loistavia elämyksiä. Luonnossa liikkuminen on aina ollut minun juttuni ja nautin hienoista maisemista yli kaiken. Juoksussa saa usein harrastuksen yhteydessä juuri ihailla hienoa luontoa ja ympäröiviä maisemia. Sen parempaa en juuri tiedä. Monet juoksevat nykyään lenkit kuunnellen musiikkia, äänikirjoja tai muuta vastaavaa. Itse en ikinä kuuntele mitään mölytoosaa juostessani. Luonnon äänet ja ympäristö ovat mielestäni paljon nautittavampia, jos korviin ei tunge mitään ylimääräistä lenkin aikana. Varsinkin kevät/kesä lintujen laulun ja muiden luonnonäänien muodossa ovat sellaisia, että korvanapit lentäisivät varmaan lähimpää pusikkoon, jos sellaisista koettaisi korviin joku metelöidä :) 

Juoksu ja sosiaaliset suhteet

Monet savoat, että juoksua tai muuta vastaavaa harrastavat ovat yksinäisiä susia. Tämä on loppujen lopuksi todella kaukana totuudesta, ainakin omalla kohdallani. Tietenkin treenaan lähes aina yksin ja viihdyn siinä todella hyvin. Siinä mielessä tuo yksinäisen suden termi toki pitää paikkansa. Mutta juoksuyhteisö on loppujen lopuksi todella hieno, josta olen myös saanut monia erittäin kivoja kavereita ja vielä suuremman joukon tuttavia. 

Kisoja kiertäessä olen saanut paljon tuttuja ympäri Suomen. Juoksukisoissa tietenkin on paljon samanhenkistä porukkaa. Koska olen asunut monilla eri paikkakunnilla ja kisannut ympäri Suomea, lähestulkoon joka paikassa törmää aina nykyään tuttuihin. Heidän kanssaan on aina kiva vaihtaa kuulumisia kun tapaa jossain. 

Juoksun kautta olen saanut myös hyviä kavereita. Eihän sitä nyt kaikkien kanssa kavereiksi tullakaan, vaan suurin osa samanhenkisestäkin tapaamastani porukasta säilyy ehdottomasti enemmän hyvän tutun asemaan menevinä henkilöinä kuin varsinaisina kavereina, mutta silloin tällöin olen juoksukisan, treenien tai muiden lajiin liittyvien asioiden yhteydessä törmännyt tyyppeihin, joista on kehkeytynyt varsin hyviä ystäviä. 

Sosiaalinen ja helposti lähestyttävä

Edelliseen kohtaan liittyen, pidän itseäni aika sosiaalisena tyyppinä, joka tulee hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja olen sellainen aika helposti lähestyttävä. Jopa psykologivaimoni on kehunut, että omaan erittäin hyvät sosiaaliset taidot ja ihmetteli joskus, miten tulenkin niin hyvin eri ihmisten kanssa juttuun. En nyt tiedä ihan tuollaisesta erinomaisuudesta, mutta varsin luontevasti saan kyllä yleensä juttua aikaan ihan tuntemattomienkin kanssa. En missään nimessä ole mikään hovin pitäjä, joka haluaa olla huomion ja keskustelun keskipisteenä, mutta tykkään kyllä tutustua uusiin ihmisiin ja aika usein olenkin ehkä se keskustelun avaaja. Eihän nyt kaikkien kanssa tarvitsekaan tietty olla samalla aaltopituudella ja varmasti on niitäkin, jotka eivät meikäläisestäkään aina pidä. Erittäin harvoin minulla on kuitenkaan missään muodostunut mitään kitkoja kenenkään kanssa, joka on tietysti ollut vain hyvä asia esim. työyhteisöissä. 

Penkkiurheilija

Jos minä jotakin olen, niin erittäin innokas urheilun fani ja kova penkkiurheilija. Seuraan urheilua televisiosta ympäri vuoden, melkein aina kun siihen on vain mahdollisuus. Myös artikkeleja, uutisia, spekulointeja, tuloksia ja vaikka mitä tulee lueskeltua sekä katseltua. 

En nyt aivan mitä tahansa urheilua seuraile, sillä tietenkin tietyistä lajeista on muodostunut suosikkeja. Kestävyysurheilu on jo pitkään ollut myös penkkiurheilun osalta se ykkösjuttu. Erityisesti suuret maratonit, pyöräilyn Ranskan ympäriajo ja triathlonin Havaiji ironman ovat vuosittaisia kohokohtia. Talvilajeista en niin paljoa perusta, mutta ampumahiihto on sillä saralla erityisen kiinnostava laji. Hiihdostakin tulee toki arvokisat yleensä katsottua, mutta muutoin se ei ole itselleni niin merkittävä kun vaikka juoksu, pyöräily ja triathlon. 

Palloilulajien seuranta on jonkun verran vähentynyt vuosien mittaan, mutta niistäkin seuraan joitakin erittäin suurella mielenkiinnolla. Tenniksen grand slam turnauksia katson aina ja olihan tennis itsellenikin pitkään ykkösharrastus. Joukkulajeista yksi on aivan ehdottomasti muiden yläpuolella: se on amerikkalaisen jalkapallon NFL!! Sitä katson ja seuraan koko kauden aina ensimmäisestä kierroksesta syyskuun alusta lähtien aina helmikuussa pelattavaan Super Bowliin saakka. Ja NFL:ssä minulla on todella pitkään ollut jo selkeä suosikkijoukkuekin: Green Bay Packers, jonka innokkaaksi faniksi tunnustaudun. Kotoa löytyy pelipaitaa, lippista ja pipoa. Kun Green Bayn peli tulee töllöttimestä, istunkin aina kotisohvalla pelipaita päällä :)) Jalkapalloakin katson jonkun verran, lähinnä arvokisat ja mestareiden liigan pelejä. Sen sijaa jääkiekosta en oikeastaan katso muuta kuin satunnaisesti NHL:n pelejä ja olympialaiset, jos NHL pitää taukoa niiden aikana. MM-kisathan lätkässä on täysi vitsi, kun parhaat pelaa silloin juuri Stanley Cupista, eli niillä kisoilla ei ole mitään arvoa, enkä jaksa koskaan katsoa lainkaan. 

Yhteenvetona voikin hyvin sanoa, että omien harrastusten ja aktiivisen penkkiurheilun huomioiden, urheilu on varsin iso osa elämääni. Juoksun lisäksi harrastan satunnaisesti toki silloin tällöin myös muita lajeja. 

Lopuksi

Tämä oman historiikin kertominen on ollut ihan mukavaa puuhaa naputella tekstin muotoon. On myös kiva lukea aina muidenkin tekstejä hieman vastaavista jutuista tai sitten vaikkapa kisaraporttien, treenileirien kuulumisten ym. muodossa. 

Tuskin tätä netin ihmeellisestä maailmasta kovin moni lueskelee, mutta onpa nyt tullut kirjoitettua. Mukava myös muistella kaikkia vanhoja tapahtumia. Nostalgia on hieno juttu ja palaan mielelläni vahhoja fiilistelemään. 

Blogia kirjoittelen varmasti jatkossakin jonkun verran. Yleensä olen tänne treeneistäni ja kisoista kirjoitellut. Juuri nyt kunto on aivan pohjalukemissa, mutta kyllä motivaatio hieman on alkanut taas päätään nostamaan. Ensin vain pitää treenata pitkään, että jaksaa oikeasti taas treenata. Aika näyttää, mihin tulevaisuus minut vie, mutta innolla odotan. Vastoinkäymisiä varmasti tulee jatkossakin, ne on vaan kohdattava ja jatkettava eteenpäin. En osaa varmuudella sanoa, tulenko aina jatkamaan juoksun harrastamista?! Iso osa eloa se on ollut pitkään, joten ei sitä ilmankaan helposti osaa olla. Tavoitteitakin varmasti itselleni asetan ja niiden eteen on mukava taas aloittaa treenailemaan kun siltä tuntuu. Urheilun seuraamista en lopeta koskaan, se on vissi ja varma juttu! 

Nyt olen muistelut tänne muistellut, sekä hieman valoittanut henkilöä näppäimistön takana. Palaan treenien ja tekemisten suhteen asiaan sitten kun asiaa on. 

tiistai 31. elokuuta 2021

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 8: Vaikeuksien kautta tavoitteeseen

Ajattelin alunperin jo edellisen osan olevan tämän kestävyysjuoksuharrastusta kuvaavaan historiikkini viimeinen. Mutta asiaa on paljon ja minähän en kovin lyhyesti osaa sitä kuvailla, vaikka yritinkin turhaa jorinaa karsia. Eli tässä siis osa 8. 

Edellisessä osassa jäin vuoteen 2018. Hyvän alkuvuoden jälkeen kesällä tuli kunnolla lunta tupaan ja salamat iski olohuoneeseen saakka akillesjännevaivan muodossa. Eikä ainoastaan fyysisen vaivan muodossa, vaan kyllä kaikki motivaation rippeetkin koko touhuun alkoivat kadota. Koetin kesän ottaa vielä siltä kantilta, että jospa tämä menisi levolla ohi. No menihän se sillä tavalla, että kivut akilleksesta katosivat, mutta kun koetin elokuussa juosta yli puolentoista kuukauden tauon jälkeen, kivut palasivat ja olivat kohta päällä jatkuvasti eloa kiusaamassa. Ortopedi Ilkka Räsäsen tuomio syksyllä oli, että koipi tartvitsee leikata, jos sillä haluaa taas kivuitta juosta. 

Kuten edellisessä osassa kerroin, eivät vuodet tätä ennen olleet maratontavoitteen suhteen olleet kovinkaan ruusuisia. 2014 polvivaivat kiusasivat. Kevättalvella 2015 repesi nivunen, joka operoitiin huhtikuun alussa. Siitä toipuminen kesti aina syksyyn saakka ja vuosi oli tavoitteiden suhteen pilalla. 2016 olin syksyllä elämäni kunnossa, mutta sairastuin pirullisesti maratonviikolla lokakuun lopussa. 2017 surkeaakin surkeamman tuurin seurauksena eskaloitui päälle sairastelukierre, joka pilasi loppuvuoden treenit ja sitä myötä tavoitteet juosta maraton hyvään tulokseen. Kun tällaiset koettelemukset vaivasivat jo vuosia ennen tätä akillesjännevaivaa, niin tässä kohtaa tuntui kyllä, että pitäsköhän koko tavoitteellinen juoksu lopettaa?!

Syksy 2018

Elelin aika "huolettomasti" syksyllä 2018. Tuli biletettyä kavereiden kanssa ja tehtyä kaikkea sellaista, johon ei oma urheileminen liittynyt oikein mitenkään. Penkkiurheilu tietty kuului arkeen, kuten se aina tekee, oli tilanne sitten mikä tahansa. Töissä oli tietty aikaa raataa huolella kun ei tarttenut edes miettiä, ehtiikö treenaamaan vaiko ei. Akillesjänneleikkaus oli ohjelmassa marraskuun lopussa ja kyllähän kunto tippui jo sitä ennen tällaisen elämäntyylin surauksena aika pohjille, mutta en jaksanut mokomasta välittää pätkän vertaa. Ajatuksena oli, että hoidetaan leikkauksella akilles kuntoon ja katsotaan sitten ajan kanssa, jaksaako alkaa uudestaan treenaamaan. 

Akillesjänneleikkaus ja leikkauksen jälkeistä elämää

Oikea akillesjänteeni operoitiin Pohjola Sairaalassa Helsingissä 26.11.2018. Kaverini Timo Leppäkorpi oli samasta vaivasta ollut Räsäsen Ilkan pöydällä vain 2 viikkoa aikaisemmin, joten omasin myös "toipumistoverin". 

Itse operaatio sujui Räsäsen mukaan hyvin. Kuukaudeksi määrättiin sairaslomalle. Makasin joulukuun kotona koipi ojossa ja kuten artata saattaa, kaltaisellani syöpöllä penkkiurheilijalla paino nousi jälleen aika messevästi. Umpisurkeaksi laskeneen kunnon lisäksi keräsin siis vielä massaakin vallan messevästi. Toipumisajan päivät kuluivat yleensä sitä rataa, että aamula raahauduin kämppämme alakertaan, parkkeerasin ruhoni sohvalle töllöttimen ääreen, jonne sitten välillä (lue lähes koko ajan) hain keittiöstä murkinaa, herkkuja ja muuta syötävää. Oluttakin tuli siinä välillä antaumuksella litkittyä. 

Jälkitarkastuksessa joulukuun puolivälin jälkeen sain luvan joulun tienoilla aloitella korvaavia treenejä tekemään ja muulla tavoin jalkaa kuntouttamaan. Akilles oli parantunut hyvin ja ei tuntunut tykkäävän arkielosta joulukuun lopussa kovin pahaa. Töihin palasin vuoden viimeisenä päivänä ja pari kertaa kävin sitä ennen jo kuntopyörää polkemassa. Jouluna muista vaakan näyttäneen "huippulukemiksi" 94kg, eli noin 16kg oli elopainoa kertynyt syksyn mittaan. Suhteellisen raskaalta tuntui normaaliin verrattuna jo kevytkin liikunta. 

Motivaation paluu

Olin syksyllä jo lähestulkoon tulitikut kädessä ollut virittelemässä roviota kaikista juosuvermeistä. Vuoden lopussa tuntui kuitenkin siltä, että täysin kaivoon pudonnut motivaatio alkoi sieltä jostain nostaa taas päätään. Eihän tätä nyt tähän jätettäisi. Ei nyt aina voi olla huonoa tuuria, paistaa se päivä risukasaankin ja mitä näitä kuuluisia sanontoja nyt onkaan. Näin miettien päätin, että täältä noustaan vielä! 

Aloin mätkiä korvaavia treenejä aika kovallakin intensiteetillä. Erityisesti wattbiken polkeminen ja crosstrainerin vatkaaminen tulivat jälleen kunnolla tutuiksi. Koska kunto oli surkea, puuskutin näiden laitteiden päällä kun veturi ja hikoilin järven kokoisia lammikoita kuntosalin lattialle. Myös lihaskuntoa ylläpidin jumpilla ja kuntosaliharjoitteilla useita kertoja viikossa. Pikku hiljaa paino alkoi tippua ja kuntokin kohentua. 

Paluu juoksun pariin

Tammikuun lopussa kokeilin juoksua ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Tämän jälkeen juoksin salin matolla kerran tai pari viikkoon, vaikka pääpaino luonnollisesti oli edelleen noissa "kivoissa" korvaavien mättämisessä. 

Helmikuussa juoksin treenipäiväkirjamerkintöjen mukaan 125km. Tähän osui myös kavereiden kanssa tehty New Yorkin reissu, jossa oli kerta kaikkiaan pakko päästä lenkille legendaarisen Central Parkin reiteille. Vaikka mestat hienot olivatkin, niin siitä lenkistä jäi kokonaisnautinto saamatta sillä ainoana reissuu sopivana lenkkeilypäivänä olin edellisen illan juhlimisen jälkeen melkoisessa krapulassa. Päätin kuitenkin, että en nyt hemmetti vieköön ole turhaan lenkkareita New Yorkiin saakka raahannut ja kiersin about 8km Central Parkin reittejä kammottavasta olosta huolimatta. Ei järkevää, mutta laitetaan taistelufiiliksellä menemisen kunniaksi :) 

Maaliskuussa sain kasaan juoksua jo 217km, vaikka enemmän kulutin edelleen crosstraineria juoksuliikkeen omaisena treeninä, kuin itse juoksua sain tehtyä. Eipä siinä, parempaa kohti mentiin koko ajan. 

Huhtikuu oli tietyssä mielessä käännekuukausi, sillä nyt pystyin pääpainon treeneistä siirtämään juoksuun. Fiilis oli taas hieno! Minä en vaan jotenkin mistään muusta treenimuodosta saa yhtä hyvää tunnetta kehooni ja erityisesti mieleeni kuin juoksemisesta. 

Loppukevät ja alkukesä 2019, sekä tavoitteet syksylle

Kun huhtikuussa sain juoksumäärät ns. normaalille tasolle, aloin oikeasti miettiä, mihinkäs tässä nyt ryhtyisi sitten treenaamaan. No maratonille tietysti, sehän nyt oli selvääkin selvempää. Ja se 2:50 on edelleen alittamatta, joten tavoitteita ei tarvinnut kauaan pohtia. 

Olin jo aikaisemmin miettinyt, että New Yorkin maraton olisi kiva juosta. Katsoin vain, että sinnehän ei ihan tuosta vain mukaan pääsisi, vaan suurin osa porukasta otetaan mukaan arvontamenettelyn kautta. Alle 3 tunnin maratonajalla pääsi suoraan A-lähtöryhmään, mutta aika piti olla juostuna kahden edellisen vuoden aikana. Onneksi A-ryhmään pääsi myös alle 1:21 puolimaratonin tuloksella, kunhan sekin oli juostu kahden vuoden sisällä. No jopas! Ennen akillesvaivoja olin ehtinyt keväällä 2018 juosta puolimaratonin 1:19.52. Lykkäsin sisään ilmoittautumiseni, sekä linkin tuohon puolimaratonin edellisvuoden tulokseeni järjestäjille ja aika pian tuli vahvistus, että olen hyväksytty mukaan New Yorkin maratonille 2019. Nyt oli siis vuoden tavoite selvääkin selvempi: olla marraskuun ensimmäisen sunnuntaina kunnossa, jotta juoksen New Yorkissa hyvän tuloksen. 

Toukokuun puolivälissä osallistuin yli vuoden tauon jälkeen kisaan. Näyttämö tälle oli Hitå-kymppi (10,7km) Sipoossa. Sen reitti oli hurjan mäkinen, sek muutenkin aivan tautisen raskas. Hyydyin aivan täysin aikaan 45.09. Viimeiset kilsat olivat juuri ja juuri kävelyvauhtia kovempaa. No tuli ainakin kisakausi avattua, vaikka kunto ilmeisesti edelleen oli maksimisuoritukseen totaalisen huono. Viikko tästä kävin Yritysmaratonviestissä juoksemassa 3 osuutta (2,2km) ihan sellaisen kovana harjoituksena. Vauhti ei sielläkään kovin hääviä ollut, mutta työpaikan joukkuetta edustin kunnialla. 

Tämän jälkeen sain vedettyä mielestäni ihan hyviä treeniviikkoja. Kesäkuun puolivälissä juoksin Jukolan viestissä 6 osuuden kaverin houkuttelemana Arsenal Finland - joukkueessa. Tuli taas hortoiltua metikössä vähän miten sattuu ja sain n. 12km osuuteen tärvättyä liki 2 ja puoli tuntia aikaa, mutta loppujen lopuksi hyväksytysti oli tullut kaikki rastit leimattua. 

Viikko juhannuksen jälkeen ohjelmassa oli Helsinki Central Park Run (10km). Se oli ihan mukava testi siitä, että missä tällä hetkellä mennään. Aika 37.50 ei ihan tyydyttänyt, mutta ei kovan helteen ja tuulen takia liikaa harmittanutkaan. Tästä olisi hyvä jatkaa kohti syksyä. 

Heinä- elokuu 2019

Heinäkuun alussa kävin Oulun seudulla ja juoksin siellä puolimaratonin Limingan rantalakeusjuoksussa. Ajalla 1:22.43 irtosi jopa koko kisan voitto, mutta puolikkaalla ei ollut liikaa väkeä. Pääosa porukasta juoksi tuossa tapahtumassa 10km, jolla oli myös kovempi taso. Sen jälkeen pidin kisoista useamman viikon tauton ja koetin vain treenata. Heinäkuun lopussa läksin Heinolaan juoksemaan taas puolimaratonia, mutta keskeytin 10km jälkeen kun vatsa tykkäsi jostain syystä sekoilla kovassa helteessä. En antanut tämän lannistaa, vaan lähdin elokuun alussa Helsinki Twilight Runille 10km kisaamaan. Aika 37.35 ei ihan vastannut odotuksia, mutta näillä mennään. 

Olin jo aikaisemmin kesällä päättänyt lähteä juoksemaan syyskuun alussa maratonin myös Levin Ruskamaratoniin, jonne joka vuosi suunnataan tietyn kaveriporukan kanssa muutenkin. Sitä kohti oli tekeminen iskostettu, vaikka en ajatellutkaan Ruskamaratonilta mitenkään huipputulosta tulevan. Pohdin kuitenkin niin, että ennen New Yorkia kropalle olisi syytä palautella paria kuukautta aikaisemmin mieleen, miltä se maratonin juokseminen taas tuntuikaan. Pieni takaisku tuli elokuun puolivälissä flunssan muodossa, mutta se jäi onneksi tällä kertaa todella lyhyeksi ja tekeminen saattoi jatkua. 

Ruskamaraton 7.9.2019

Menin Leville lentäen Vantaalta maratonia edeltävänä päivänä. Itse kisapäivänä keli oli täydellinen: lämpöä kisan aikana +7-10c, aurinko paistoi ja oli lähes tyyntä. Ruskamaratonin reittihän on huippuraskas, joka kiertää puolimaratonin mittaisen lenkin 2 kertaa Levitunturin ympäri. Läksin paiskomaan sellaista 4.00-4.05 kilsavauhteja. Ensimmäinen kierros meneekin aivan pläänien mukaisesti ja puolikkaan väliaika on 1:25 haminoilla. Tämän jälkeenkin meno jatkuu hyvänä. Sen sijaan ennen 30km paalua alkaneissa kovissa nousuissa alkaa painaa. Se oli kohta kuitenkin pienin murhe, sillä ylämäkiä seuranneessa alamäessä jalat kramppaavat totaalisesti. Oli pakko pysähtyä venyttämään koipia, mutta helpotus oli vain hetkellinen. Koko viimeinen kymppi olikin tuskaista taistelua kramppeja vastaan ja jalat olivat muutenkin ihan loppu. Raahauduin maaliin ajassa 3:10.51, joka oli kaukana siitä mitä olin kuvitellut juoksevani. Vaikka reitti oli mäkinen ja kunto ei vielä paras mahdollinen maratonille, niin kyllä minä nyt 3 tuntia ajattelin tuollakin alittaa. 

Analyysi jalkojen keston liki täydellisestä lakkaamisesta oli, että en ollut tehnyt läheskään tarpeeksi maratonin tuloskunnon vaatimia pitkiä lenkkejä tai tasavauhtia kovia pidempiä lenkkejä. Treenipäiväkitjat vahvistavat jälkikäteen katsottuna tämän todeksi. Vedin Levillä asiaan kuuluvaan tyyliin kunnon "jälkipelit", joista taisin toipua pitkälle seuraavaan viikoon. Sitten oli edessä treenitrupeama 2 kuukauden päässä häämöttävälle New Yorkin maratonille. 

Ruskamaratonin jälkeen...

...tosiaan seuraavalla viikolla toivuin kemuista ja otin muutenkin sen viikon löysemmin. Sitten aloitin kuitenkin valmistautumisen kohti New Yorkia. Sain ihan hyvin treenejä plakkariin, mutta jälkiviisaana voi todeta edelleen noiden pitkien lenkkien jääneen turhan vähälle. Lokakuun alussa juoksin Porvoossa Lokakuun kympin (8km) aikaan 30.37. Tässä kisassa on muuten maailman parhaan palkinnot kisan kokoon hähden. Itsekin sain yleisen sarjan kakkossijasta ison pytyn ja laadukkaat kiikarit. 

12.10 juoksin Vantaan maratonilla puolimaratonin aikaan 1:21.51. Rehellisesti täytyy sanoa, että olin toivonut parempaa tulosta ja jalat eivät vain oikein pelittäneet. Hieman alkoi huolestuttaa, että kerkeääköhän tuo jalkojen iskutuksen kesto kuitenkaan tarpeeksi hyväksi New Yorkin maratonille?! Tekemällähän tämäkin toki selviää, kuten aina. Lokakuun lopussa tempaisin vielä Halloween Runissa 10km aikaan 37.52 ja luotto ei nyt ollut pohjalla, mutta ei kovin korkeakaan. 

New Yorkin maraton 3.11.2019

New Yorkin maraton juostaan aina marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Menimme kaupunkiin torstaina. Tein normaalit viimeisten päivien viimeistelyt ja valmistauduin kisaan. 

Itse maratonhan on kokemukena kerta kaikkiaan huikea. Olimme varanneet hotellin keskikaupungilta, josta lähdin aamulla klo. 4:00 jälkeen metrolla Staten Island Ferrylle, josta sitten tämä lautta kuskasi juoksijat lähtöpaikalle Staten Islandille. Sieltähän lähtö tapahtuu Verrazzanno Narrows Bridgeä myöten kohti cityä. Kannustus on reitin varrella käsittämätöntä ja ihmisiä on pilvin pimein. Myös erilaisia bändejä, rytmiryhmiä yms. on vaikka miten paljon. 

Olin A-lähtöryhmässä ihan eliitin takana hyvillä lähtöpaikoilla ja pääsin liikkeelle siis  ensimmäisessä starttiaallossa. Verrazzano Narrows Bridgelle noustaan heti kärkeen aika ramakasti ja muutenkaan New Yorkin reitti on aika haastava korkeuseroiltaan. Meno on kuitenkin ihan mukavaa Brooklyniin tultaessa ja jatkuu sellaisena Queensin kaupunginosaan saavuttaessa. 25km jälkeen noustaan Queensistä ensimmäisen kerran Manhattanille vievälle Queensboron sillalle. Nousun aikana alkoi painaa ja erityisesti jalat tuntivat todella raskaille.Manhattanilla painetaan tämän jälkeen kilometritolkulla 5th Avenueta pitkin kohti Bronxia, josta reitti koukkaa takaisin Manhattanille ja päättyy Central Parkiin. Jalkaparkani olivat jo Bronxissa ihan kuitti ja meno oli tuskaista taistelua kahden kuukauden takaisen Ruskamaratonin tyyliin. Välillä piti kävelläkin kun jalat eivät vain toimineet, vaan vuoroin kramppasivat milloin mistäkin. Kimmoisuus oli täysin kadonnut ja läpsytin menemään ihan kuin joku olisi mäiskinyt vetelää kumia asfalttiin. Central Parkissa raahauduin maaliviivan yli umpisurkeassa ajassa 3:08.19, joka alitti kaikki rimat mitkä olin kisaan asettanut. Hienoa reittiä ja kokemusta huikeaa kisaa, tunnelmaa ym. kohtaan latisti pahasti oma käsittämättömän huono suoritus. En oikein osannutkaan kisan jälkeen nauttia tunnelmasta, vaan lähinnä manasin surkeuttani! 

Kisapäivän iltana ja seuraavana päivänä sen sijaan osasin nauttia New Yorkin antimista täysillä. Seuraavalla viikolla kävimme vielä Philadelphiassakin ja olihan kyllä mukavaa nauttia kaupunkien historiasta, urheilutarjonnasta ja ravintolaelämästä. Reissu oli muutoin täysi kymppi, lukuun ottamatta huonosti kulkenutta maratonia. 

Maratonin jälkeinen loppuvuosi

Kun kotiuduimme Amerikan reissusta, vietin vielä marraskuun lopun Suomessakin täysin lusmuillen. Tulipa kaikenlaisissa kemuissakin käytyä ja pikkujouluja juhlittua. Joulukuussa aloin taas uuudelleen treenana. Uusi tavoitekin oli selvillä: Wienin maraton huhtikuussa 2020. Nyt kunto oli jo valmiiksi hyvä ja ei muuta kuin tätä kohti. 

Tein myös yhden ison muutoksen treeniohjelmaani. Se oli se, että juoksin siitä eteenpäin viikon pitkän lenkin keskellä viikkoa viikonlopun sijaan. Kova juoksija Harri "ForrestG" Nissinen ehdotti minulle tätä, kun oli itsekin treenatessaan juossut viikon pitkän lenkin usein muuhun kuin viikonloppuun. Ajattelin tempoa myös kisoja kovina treeneinä aika paljon viikonloppuisin, joten mietin tämän palvelevan niitäkin aika hyvin. 

Alkuvuosi 2020

Talvi 2019-2020 oli Etelä-Suomessa täysin lumeton. Juoksun harrastajalle tämä kävi paremmin kuin hyvin, vaikka välillä jatkuva vesisateessa tarpominen tympäisikin. En muista koskaan tätä ennen tehneeni tammikuussa vetotreenejä ulkokentällä, mutta nyt tämäkin tuli koettua. Vuoden ensimmäisen kisankin juoksin heti tammikuussa. Aktia Cupin kolmannessa osakilpailussa 10km taittui aikaan 37.30. Juoksin koko matkan Leppäkorven Timon kanssa samaa matkaa, mutta Timo tempaisi vikalla kilsalla reilun 10 sekunnin kaulan minun jäädessä haukkomaan henkeäni. 

Nyt treeneissä oli edelliseen vuoteen nähden myös aivan eri meininki, sillä pitkiä lenkkejä tein säännöllisesti joka viikko ja tunsin niiden myös purevan. Toki lähtökohdatkin olivat aivan erilaiset kuin vuosi takaperin, jolloin olin juuri toipunut leikkauksesta ja kunto oli muutenkin pohjalukemissa. Helmikuun Aktia Cupin kisa sujui kovan viikon päätteeksi ihan hyvin ajan ollessa nyt 37.15. Olen toki kympin juossut paljon paremminkin, mutta treenit tähtäsivät maratonille ja juoksin tämänkin kisan erittäin raskaan treeniviikon rasittamana. Alkoi olla fiilis, että huhtikuusa jysäytän Wienin maratonin nopealla reitillä ennätykseni ihan uusille lukelemille! 

Maaliskuun alussa, tarkemmin 7.3 läksin Porin Karhuhalliin juoksemaan puolimaratonia. Tapahtuma oli APK hallimaraton. Eihän 400m radan kiertäminen puolimaratonin verran, eli 53 kierrosta ja osat päälle nyt kauhean järkevältä kuulosta, mutta tämä palveli tähän paikkaan täydellisesti omia treenisuunnitelmia. Kisa antoi lopullisen luoton sille, että nyt olen oikealla tiellä. Vaikka takana oli jo alkuviikosta juostu 32km pitkä lenkki ja torstaina tehty 6x1000m ratavedot, niin kulku oli alusta pitäen tosi hyvä. 10km väliajan ohitin niin, että aina kierroksen alussa näkyvä loppuaikaennuste povasi hieman päälle 1:20 tulosta. Virtaa kuitenkin oli ja laitoin tämän jälkee lisää pökköä pesään. Loppuaika 1:19.12 ylitti kaikki odotukset. Wienin maratonille oli 5 viikkoa aikaa ja pullat olivat todella hyvin uunissa. 2 viikon päästä juoksisin vielä Aktia Cupissa 10km, jonka jälkeen hyvät viimeistelyt. Fiilis oli katossa! Monen vuoden taistelun jälkeen olin siinä kunnossa, että 2:50 voi maratonilla realistisesti odottaa alittuvan.

Koronaviruspandemia ja maailma uuteen malliin

Maaliskuussa Kiinasta liikkeelle lähtenyt koronavirus alkoi jyllätä Euroopassakin. Tapahtumia alettiin perua kaikilla rintamilla ja ihmisten kokoontumisia rajoittaa. Tietenkin tämä näkyi kohta juoksusikoissakin. Aktia Cupin talven viimeinen osakilpailu 21.3 peruttiin ja kohta tui tieto, että Wienin maratonia ei todellakaan 19.4 juostaisi. No terve! Olin elänäni kunnossa ja sitten tulee tällainen! Nyt kyse ei tietenkään ollut omasta epäonnesta, mutta kyllä mieleen tuli kaikkien omien vaikeuksien jälkeen, että eikö vain ole tarkoitettu, että pääsen maratonia hyvässä kunnossa juoksemaan? Antti + maraton tuntui jotenkin olevan yhdistelmä joka ei vain onnistu, ei sitten millään! 

Mietin, että juoksisin Suomessa maratonin toukokuussa. Jospa pienempiä kisoja ei niin peruttaisi, toisin kuin juuri 30000 juoksijan Wienin maratonin kaltaiset megaisot tapahtumat. No pian selvisi, että myös jo toukokuun kisoista Oulun Terwamaraton ja Yyterin maraton peruttiin. Plääh! Ei sitten tämäkään onnistu! 

Loppukevät ja alkukesä 2020

Kun koronan seurauksena kevään ja alkukesänkin kisat olivat peruttu, tein päätöksen vetää hetki rauhallisemmin. Juoksin kyllä koko ajan ihan hyviä määriä (päälle 100km viikkoon), mutta himmasin tehot treeneistä huhti-toukokuun aikana aika alas. Mietin näin jaksavani kesällä sitten aloittaa uudelleen kunnon rypistyksen kohti syksyn maratonia enkä polta kynttilää loppuun liian aikaisin. 

Tavoitteeksi Vantaan maraton 

Tuon peruuntuneen Wienin maratonin jälkeen loin katseet tosiaan kohti syksyä ja valitsin uudeksi tavoitteeksi Vantaan maratonin, joka juostaisiin perinteiseen tyyliin lokakuun toisena sunnuntaina. Tämähän olisi itselleni todellinen kotikisa, sillä Vantaan maratonin lähtö/maali sijaitsevat vain noin 400m kotioveltani Tikkurilan urheilupuistossa. 

Hyvä kesä

Kesäkuun alussa aloin taas 2 kuukauden löysemmän vaiheen jälkeen kiristää ruuvia treeneissä pikku hiljaa. Kävin heti kuun alkuu juoksemassa Heidehofin rykäisyssä 1000m aikaa 3.17. Ei tietty kovin kummoinen tulos, mutta nopeuteni keskimatkoilla ei koskaan ole häikäissyt. Kuun puolessa välissä juoksin 10km kisa Runner´s Highn Summer Tourin ekassa kisassa kovassa helteessä aikaan 37.41. Ei sekään niin kummoisesti, mutta kaikessa pidin mielessä, että tärkein näissä kisoissa on kovan teeenin saaminen maratonia varten, ei itse kisa tai sen tulos. Kisan jälkeen vaihdoin puhelinnumeroita kisaa katsomassa olleen Teemu Plantingin kanssa. Teemun olin jo aiemminkin tavannut ja tiesin miekkosen hyvinkin, mutta nyt alkoi parempi yhteydenpito. Juoksun(kin) kautta tulee näin hyviin tyyppeihin tutustuttua. 

Jatkoin treenejä. Määrää ja laatua tuli ihan kivasti, joskin koetin pitää mielessä, että kovimmat viikot ajoitan vasta elo-syyskuulle. Vajaa viikko juhannuksen jälkeen lähdin taas Runner´s Highn järjestämään kisaan, Helsinki Central Park Runiin juoksemaan 10km. Olinhan juossut siellä edellisenäkin vuonna. Kisassa kävi kuitenkin niin, että juoksin edellä menneen porukan perässä reitiltä harhaan jossain 6-7km välillä. Ensimmäinen kerta ikinä kun minulla kävi näin. En usko, että yksin olisin harhaan juossut, mutta kun kaikki edellä menijätkin sinne paiskoivat niin suuremmin ajattelematta apinana perässä. Kisan jälkeen kävikin ilmi, että iki 15 kaveria oli harhaan juossut, eli jotain kummallista reitin merkkauksessa oli saattanut olla vikana. Kummallista, sillä Runner´s Highn kisojen reitit ovat yleensä tosi hyvin merkattu. Kisan jälkeen verkkasin yhdessä Päivi Kauppisen kanssa, jonka tapasin ensimmäistä kertaa. Tällöin tapaaminen tosin jäi vain juttelun ja verryttelyn asteelle, eikä edes yhteystietoja vaihdettu, mutta myöhemmin hänestäkin on tullut "hengenheimolainen" ja erittäin mukava tuttava lisää kestävyysjuoksun kautta saatuun kaveriporukkaan. 

Treenit soljuivat tämän jälkeenkin mukavasti. Heinäkuun puolivälissä olivat vaimon kaverin häät Jyväskylässä ja tämä viikko oli jo etukäteen mietitty sitä silmällä pitäen kevyeksi. Johtuen myös tietty siitä, että juhlittua tuli itsensä suhteellisen ramakkaan "palautuneisuuden" tilaan. 

Viikko näisä häistä ja olin taas starttiviivalla kymppiä juoksemasa Runer´s Highn Summer Tourin kolmannessa ja viimeisessä osakilpailussa. Kisapäivälle osui kaatosade ja kova tuuli. 10km reitti kulki ensin myötätuuleen 5km, teki pienen silmukan ja sitten oli loppureitille vastatuulta tarjolla. Käsijarru päälläkin painoin ekat 5km myötätuuleen alle 18 minuuttiin. Kohta kuitenkin meno muuttui vastaiseen taistellessa, eikä vauhti luonnollisesti ollut yhtä messevää, fiiliksestä puhumattakaan. Loppuaika 37.26 oli kuitekin ihan ok keliin nähden. 

Maratontreenit käyntiin

Kun Vantaan maratoniin oli 11 viikkoa aikaa, aloitin tarkemmin suunnitellut treenirupeaman sitä kohti. Heinäkuun lopusta alkaen, jatkuen koko elokuun ajan määrät olivat aika kovia ja tehojakin tein suht ramakasti. Elokuun alussa lähdin Järvisen Mikon kanssa Tuusulajärven maratonille kymppiä juoksemaan. Jo toisen kerran samaan kesään juoksin reitiltä harhaan. Etenin kakkosijalla Mikon painaessa horisnonttiin jo alkukilsoilla. Yksin edetessä meinasin reitiltä harhautua useita kertoja jo lopullista eksymistä ennen, mutta 9km kohdilla se sitten tapahtui lopullisesti. Umpisurkeasti merkattu reitti, josta annoinkin palautetta järjestäjille ja vannoin, etten ikinä siellä enää juokse! 

Tuon Tuusulajärven fiaskon jälkeen heti seuraava treenikisa oli viikon päästä juostu Haaga Run (10km). Kovan treeniviikon päätteeksi juoksin kovassa helteessä 37.22. Aika tyydytti, vaikka ei taaskaan 37min. alittunut. Siitä taas vain viikko ja juoksin Turuss puolimaratonin Paavo Nurmi maratonilla, jolla olin sitä ennen takavuosina kahdesti juossut, elämäni parhaimman ja paskimman puolimaratonin. Nyt kulki pienessä tihkusateessa vallan mainiosti aikaan 1:19.57. Myhäilin tyytyväisenä. Olin jopa kokonaiskilpailun kolmas, eli taso ei ollut niin kovan kuin Paavolla yleensä. Mieleen jäi kun ohitin normaalisti itseäni selvästi paremman juoksija Juha Hellstenin pari kilometriä maalista ja hän kannusti oikein kunnolla, vaikka itsellä ei kulkenut. Hienoa urheiluhenkeä! 

Kisaputki jatkui taas viikko tästä Länsiväyläjuoksussa (17,3km), joka oli koronan takia siirretty elokuun loppuun huhtikuulta. Olin siellä juossut edellisen kerran vuonna 2010 yhden elämäni parhaista kisoista ja nytkin kulki erittäin hyvin. Etenimme Laitilan Lassin, Nikulan Timon ja Hartikaisen Heinin kanssa nelikossa ensimmäiset 10km. Sitten kolmikko painoi kaasua ja jäin heistä reilut 100m. Kuitenkin 15km hujakoilla tavoitin heidät uudelleen, mutta lopussa Lassi ja Timo karkasivat. Heinin sain kukistettua vaivaisella 2 sekunnilla. Aika 1:05.59 mäkiselle reitille juostuna nosti mielialan kuitenkin eniten korkealle. 

Syyskuun alussa lähdin taas jo tutuksi muodostuneen porukan kanssa Leville. Koronan takia Ruskamaraton oli typistetty vain 15km ja 25km polkujuoksuiksi, joissa oli max. 500 henkilön osallistujarajoitus. Juoksin treenimielessä 15km, joka sujui ihan suht hyvin, lukuun ottamatta haastavaa alamäkipätkää pois tunturin huipulta. Mulla ei uskallus riittänyt alamäkiin poluilla tykittää ja porukkaa painoikin niissä ohi. Tasaisella sain toki heitä taas poimittua ja olin lopulta M40 sarjan kakkonen ja kokinaiskilpailun kuudes. Polkujuoksusta jäi fiilis yleisesti että ei ole minun juttu, ei sitten ollenkaan. En tykkää varoa askeleitani liikaa ja erittäin vamma-alttiina teloisin niissä todennäköisesti itseni entistä pahemmin. Levillä ja Pallaksen seudulla vietin kisan jälkeen vielä yli viikon. Nyt vain Levin kuuluisat kemut passasin täysin ja keskityin treenaamaan. Vantaan maratoniin oli 5 viikkoa, eikä siitä sopinut käyttää aikaa mihinkään krapulasta toipumiseen. 

Viimeistelyt maratonille

Syyskuun puilivälissä palasin Lapista takaisin Vantaalle ja samalla päättyi reilun 2 viikon lomani. Treenit kulkivat ja hyväksi havaitulle mallille vedin 20.9 Espoon rantakympin kovana treeninä aikaan 37.09. Syyskuun viimeisellä viikolla oli vuorossa viimeinen kunnon treeniviikko. Vedinkin siihen 127km hyvällä sykkeellä ja päätin viikon juoksemalla sunnuntaina Pääkaupunkijuoksun (10,55km) aikaan 39.43. Treenit alkoivat olla paketissa. Yllätyksekseni olin ehjä ja vielä tervekin. 

Juuri ennen maratonviikkoa juoksin vielä perinteisenä viimeistelytreeninä 12km kiihtyvävauhtisen lenkin, joka kertoi keholle ja mielelle kunnon olevan hyvä. 

Vihdoinkin maraton alle 2:50

Kun juoksin Amsterdamissa ensimmäinen maratonini vuonna 2010 aikaan 2:58.55, oli 2:50 alitus ollut enemmän ja vähemmän tavoitteena aina siitä saakka. Vuonna 2013 olin edellisen kerran ollut maratonilla siinä kunnossa, että se oikeasti oli mahdollista, mutta silloin hyydyin Kankaanpään maratonilla kovassa tuulessa aikaan 2:57.32. Se olikin edelleen ennätykseni ennen syksyä 2020. Sen jälkeen oli vaivat kiusanneet enemmän kuin laki sallii ja parina vuonna myös surkean tuurin myötä sairastelut pilanneet valmistautumisen maratoneille. 

Nyt kaikki näytti maratonviikolla hyvältä! Olin jo ehkä jollain tavalla asennoitunut, että jos tässä nyt saan jonkun hiivatin taudin niskaani, niin sitten saan. Eipä olisi ensimmäinen kerta. Näin ei kuitenkaan nyt käynyt ja pääsin kisaan hyvin valmistautuneena. 

10.10.2020 juostu Vantaan maraton oli myös SM-maraton. Tasokasta juoksuseuraa oli hyvin tarjolla myös kaltaiselleni taapertajalle, koska monet juoksivat nyt täällä kun Euroopan perinteiset suuret syysmaratonit oli koronan takia peruttu. Alusta saakka kulki hyvin ja tasaisesti. Puolikkaan väliaika oli 1:23.34 ja olin jopa hieman edellä tavoitettani. Vielä 30km kohdallakin meno oli yllättävän kevyttä, mutta 33-35km välissä alkoi painaa. Paljoa vauhti ei kuitenkaan hidastunut. Muistan 40km kohdalla ajatelleeni, että reilut 9min. aikaa ja tavoite on saavutettu. En kuitenkaan vielä mitenkään juhlinut, koska joku kramppi tai vastaava voisi vielä pilata homman. 500m ennen maalia työkaverini kannusti ja siinä kohtaa uskoin itsekin tämän olevan voitettu. Maaliin tulin ajassa 2:48.20. VIHDOINKIN! Tätä olin yrittänyt kauan. Kun näin vaimoni maalialueella tunteet nousivat väkisinkin pintaan. Eihän tämä nyt oikeasti kovalle juoksijalle ole aika eikä mikään, mutta itselleni se merkitsi hyvin kauan tavoitteena olevan merkkipaalun saavuttamista ja olihan hieno tunne!! 

Vantaan maratonin jälkeinen aika

Tuon pitkäaikaisen tavoitteen saavuttamisen jälkeen otin pitkän aikaa rennosti. Lopuvuodesta aloin tietenkin taas pohtia, että mitähän seuraavaksi. Koronapandemia jylläsi talvella kuitenkin entistä pahempana ja kevään 2021 alkoi olla tunnelmat sitä luokkaa, että kisat tultaisiin perumaan laajalla rintamalla. Tämä vei motivaation pois kunnon treenaamisesta minulla täysin. Olin juuri saavuttanut tuon tavoitteeni, joten ei vain huvittanut alkaa treenata jonnekin kaukaista tulevaisuutta silmällä pitäen. Kesällä 2021 tosin mietin, että nyt aletaan painaa. Olemme suunnitelleet että keväällä 2022 tekisimme pidemmän reissun Las Vegasin seudulle jenkkeihin ja siellä juostaisiin myös Mt. Charlestonin maraton, joka kiehtoo itseäni. 

Elokuun alussa kuitenkin sairastuin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut koronavirus, vaan joku perustauti. Kun siitä toivuin, olo oli muuten hyvä, mutta juostessa henki pihisi löysässäkin vauhdissa ja väsyin heti totaalisesti. Alkoi tulla fiilis mykoplasmasta, jonka kanssa taistelin vuonna 2011 kuukausitolkulla. Lääkärissä käynti ja testit vahvistivat tämän. Sain pitkän antibioottikuurin, joka loppui vähän aikaa sitten. Edelleen on kuitenkin todella puolivillainen olo, eikä lenkeillä jaksa yhtään. Täytyy nyt rauhassa katsoa, miten tämä kehittyy. Onneksi tämä ei tullut vuosi sitten, sillä silloin olisi vitutus voinut olla aika äärirajoilla :)

Tulevaisuuden mietintöjä

Tuosta viime vuonna Vantaan maratonilla juoksemastani tuloksesta 2:48.20 jäi kaikesta onnistumisesta huolimatta tunne, että voin kyllä pystyä vielä parempaan. Kuinka paljon, sitä en tiedä. Täytän vuoden lopussa "vasta" 42 vuotta, joten on minulla vielä aikaa ottaa siitä selvää, jos vain motivaatiota piisaa. Moni kaverini on juossut maraton enäätyksensä vasta reilusti päälle 40-vuotiaana, joten ikä ei vielä ole missään nimessä este kehitykselle. Korvien väli ja ehjänä/terveenä pysyminen ovat avainasioita. 

Lopuksi

Tämä oli kestävyysjuoksuharrastustani kuvaavan hisrotiikkini viimeinen osio. Jos intoa piisaa naputella, kirjoitan tähän joku kaunis päivä vielä "ekstrana" hieman siitä, mitä kaikkea hienoa tämä harrastus on elämääni tuonut ja millä tavalla muutenkin vaikuttanut. 


lauantai 14. elokuuta 2021

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 7: Harmeja, epäonnea ja motivaation etsimistä

Pitääpä ihan katsoa, mihin kohtaan tässä eloni muistelussa oikein edellisessä osassa jäinkään... Aivan, vuosi oli 2014 ja kesä kääntymässä syksyyn. 

Vuosi 2013 oli ollut treenien(kin) puolesta kaikin puolin hyvä, vaikka tuo tavoite alittaa 2:50 maratonilla jäikin vielä toteutumatta. Ei ollut vaivoja eikä tautejakaan. Maisema vaihtui Turkuun tuon vuoden marraskuussa. Sen sijaan nemesikseni, eli polvivaivat kiusasivat ikävästi harjoittelua keväällä 2014, mutta kesäksi pääsin niistä eroon ja kävinpä pari kisaakin kesällä tempaisemassa. 

Tosiaan Porissa yli puoli vuotta myynnissä ollut kämppämme meni elokuussa 2014 myös vihdoin kaupaksi, joka tiesi taloudellista helpotusta ikävän 2 asunnon loukun päättyessä. En nyt varsinaisesti koskaan joutunut vyötä kiristämään, mutta kyllä se tietty mieltä muutenkin kevensi, kun ei ollut toisessa kaupungissa kämppää enää vastuulla ja hoidettavana. 

Syksy ja loppuvuosi 2014

Kun olin juossut heinäkuun lopussa Hirvijärvihölkän (13,9km) lapsuuteni maisemissa, tuntui treenit sujuvan ihan kivasti. Tätä tunnetta ei taaskaan valitettavan kauan kestänyt, vaan elokuun puolen välin jälkeen oikeassa polvessa alkoi esiintyä kipua. Nyt vaiva oli erilainen, sillä se ei liittynyt askelluksen mukana tulevaan tärähtelyyn, vaan polven koukistus aiheutti kipua sisäsyrjään ja hieman sen yläpuolelle. Normaali lenkkeily tuntui kylmähoidon ja hierontojen avulla sujuvan suht ok, mutta kovemmassa vauhdissa kipu yltyi heti suhteellisen sietämättömäksi. No koska juoksu silti onnistui, mätin sellaisia 100-120km treeniviikkoja menemään, toivoen parasta ja peläten pahinta. 

Syyskuussa oli jälleen kerran peiliin katsomisen aika. Kivut yltyivät melkoisiksi ja muistan töissä konttirituolilta nousunkin aiheuttaneen irvistelyä. Alkuvuodesta hyväksi havaittuun hoidonsaantiin luottaen marssin taas Sairaala Neoon Sakari Oravan vastaanotolle. Oravan mukaan kärsin juoksijoille tyypillisestä Plica-oireyhtymästä, joka olikin ärtynyt aika pahaksi. Väkisin vääntämisellä lienee ollut taas osuutta pahentumiseen, ei sitä vain koskaan opi. Sakke tökkäsi polveen kortisonia ja käski olla jonkun aikaa juoksematta. Tällä kertaa vaivasta johtunut juoksutauko jäi ilahduttavasti vain muutamaan viikkoon ja lokakuun alussa homma sujui jälleen ilman kipuja. 

Lokakuun aikana sain juoksumäärät palautettua hyviksi. Homma oli kuitenkin pääosin vielä sellaista peruslenkkeilyä vailla kummempia tehotreenejä. Lokakuun loppupuolella aloin testailla, mitä koneisto tykkäisi kovemmasta menosta. No eihän se hääviä ollut ja henki pihisi kovalla lenkillä kuin lapsena uimapatjaa puhallettaessa ja vauhti oli surkeaa. Vetoja tehdessä ei kulkenut sitäkään vähää. 

Päätin silti marraskuussa lähteä Vantaalle juoksemaan Aktia Cupin talvijuoksusarjan ensimmäistä osakilpailua. Kyseessä oli vasta vuoden kolmas startti ja näiden muutamien hassujen kovempien treenien perusteella en todellakaan mitään odottanut. Kiva oli kuitenkin taas viivalle asettua,  Aktia Cup oli jälleen mukava tapahtuma ja porukkaakin mukana reilusti päälle 500 juoksijan verran. Tuo 10km otatus sujui startista maaliin älyttömän hyvin. Loppuaikani 36.25 yllätti totaalisesti, siis positiivisessa mielessä. Omissa treeneissä olin 1000m ratavetoja saanut juostua hädin tuskin tuota vauhtia. Tuttujen juoksijoiden näkeminen ja myös uusien tuttavuuksien luominen myös piristivät sekä antoi pontta omaan treenieloon. Tapasin tuolloin mm. kovan menijän Mikko Järvisen ensimmäistä kertaa kasvotusten, vaikka juoksufoorumeilla ja muilla palstoilla oli paljonkin ajatuksia jo tuota ennen vaihdettu. 

Loppuvuoden treenailin suht asiallisesti, vaikka pikkujouluaikana oli jos jonkinnäköistä kinkeriä rytmiä sotkemassa. Treenipäiväkirjojen tarkastelu näyttikin monen viikonlopun kohdalla merkintöjä "juhlista toipumista". Fiilis kaikkeen oli silti positiivinen ja miksei olisi ollut. Ajatukset myös alkoivat kääntymään seuraavan vuoden tavoitteisiin. 

Uusi maraton tavoitteeksi 

Alkuvuodesta 2015 mietin uutta maratontavoitetta ja sitä, missä tulisin sen juoksemaan. Tammikuun 2013 Dubain maratonista takaraivoon oli jäänyt itämään ajatus, että ennen maratonia pitää päästä ulkonakin kovia treenejä kunnolla takomaan. Siksi hylkäsin ajatuksen aikaisesta kevätmaratonista, koska Turussakin oli tuona vuonna kunnon talvi ja pelotti, että taas joutuisi liikaa kovia treenjä juoksemaan matolla, jos maraton tulisi talven jälkeen liian aikaisin eteen. Valitsinkin ajankohdaksi vasta kesäkuun puolen välin ja paikaksi Liverpoolin maratonin Brittein saarilla. Sen yhteyteen suunniteltiin myös vaimon kanssa, että lennetään vielä maratonin jälkeen seuraavaksi viikoksi Skotlannin ylämaalle lomailemaan hienoista maisemista nauttien. 

No niin, taas oli selkeä tavoite laitettu treenimotivaatiota tuomaan. Sai suorittaa! Treenit kulkivatkin alkuvuodesta ihan mukavasti, vaikka aika paljon juoksin kuntosalin matolla. Tiestö Turun talvessa oli todella usein jäinen ja sohjoinen. Pelkkä liukkauskaan ei nastakengät jalassa niin haitannut, mutta kun jäinen pinta oli usein monttuinen/röpelöinen kun perunapelto, ei siinä oikein meinanneet nastatkaan auttaa. Silti kilometrejä kertyi viikkoihin ihan mallikkaasti ja tunsin kunnon olevan nousussa kohti kevättä. 

Leikkaus ja pitkä toipuminen

Maaliskuun alussa karmean jäisellä ja muhkuraisella tiellä juostessani liukastelin itseni nurin oikein kunnolla. Oikeassa nivusessa vihlaisi ikävästi, mutta muuten en tuntenut rikkovani mitään. Lenkinkin taisin hölkötellä kotiin saakka. Tulevien päivien lenkit kuitenkin aiheuttivat perhanan kovaa kipua oikeaan nivuseen ja sitä kautta koko lonkan seutuun. Jotain oli nyt kunnolla pielessä ja ehkä rikkikin. Kävin kinuamassa lähetteen mangneettikuviin, jonka jälkeen varasin taas ajan Sakari Oravan vastaanotolle. Kuvat matkassani menin Oravan luo kuuntelemaan, mitä tuleman pitää.  Ja Sakke sitten kertoi homman olevan selvääkin selvempi. Nivusessa oli selvä repeämä reisilihaksen kiinnityskohdassa. Leikkaus tulee olemaan edessä. Eniten mielen matalaksi vei kuitenkin arvon ortopedigurun ennuste toipumisajasta, joka tulisi olemaan piinallisen pitkä. Nivunen joudutaan avaamaan kunnolla (pitkä viilto) ja juuri tämän kohdan paraneminen oli kuulemma pitkä prosessi, koska aina painoa jalalle laittaessa tuo seutu joutuu sitä väkisinkin "käsittelemään". 

No justiinsa! Kesä olisi juoksun osalta täysin menetetty! Maratonhaaveet tältä vuodelta sai haudata saman tien. Korepesi, sapetti, vitutti ja sitä rataa! 

7.4.2015 menin Sairaala Neoon operoitavaksi. Leikkaus sujui hyvin ja Orava määräsi 5 viikon sairaslomalle kotiin toipumaan. Pakko sanoa sananen meikäläisen toipilasajasta. Olen kaikkiruokainen ja murkina maistuu aina liiankin hyvin. Lisäksi mottoni on aina ollut, että paino lähtee liikkumalla, ei syömällä. En ole koskaan myös ymmärtänyt sitä, kun monet sanovat, että ruokahalu tippuu mikäli liikunta vähenee. Mulla näin ei ole todellakaan! Sapuska maittaa tismalleen samaan malliin, juoksen sitten päälle 100km viikossa tai makaan vain sohvalla. Ei siis liene yllätys, että elopainoni lähtee aina ramakkaan nousuun, jos joudun olemaan urheilematta. Tuolloin se konkretisoitui erittäin "hyvin"! Leikkauksen jälkeen makasin vaaterissa päivät töllöttimen ääressä. Siinä röhnöttäessäni söin enemmän ja vähemmän lähes koko ajan jotain. Koetin tolkuttaa välillä itselleni, että älä nyt koko ajan syö. Mullahan touhu kulkee yleensä vielä sitä latua, että kun en voi treenata, on aikaa syödä sitäkin enemmän. Puolentoista kuukauden aikana vaaka näytti massaa kertyneen noin 10kg lisää, joka taitaa edelleen olla jonkin sortin ennätykseni aikaan suhteutettuna. 

Toipuminen kesän aikana

Kesäkuun alussa kävin Oravan luona ekassa kontrollikäynnissä kun leikkauksesta oli kulunut 2kk. Töihin olin palannut jo toukokuun puolivälissä. Sakke sanoi toipumisen edenneen hyvin, mutta juoksun ajatteleminenkin on vielä pitkään kiellettyä. Nivusen seutu kaipasi hyvin toipuakseen kuitenkin liikettä, mutta painoa se päälle ei saanut liian paljon varata. Kävelykin olisi siis liiallisessa mielessä huono. Paras keino koiven liikuttamiseen olikin ajaa erittäin kevyellä vastuksella pyörällä, jolloin lonkan seutuun tuli kunnolla liikettä, mutta ei raskasta vastusta lihaksille ja mikä tärkeintä, ei liikaa askelluksen tärähtelyä. Lähellä asui eräs työkaverini Ulla, joka tykkäsi myös lenkkeillä paljon. Kävinkin aika usein pyörällä hänen mukanaan lenkeillä. Konsepti toimi hyvin. Ulla juoksi ja itse sotkin maastopyörälläni erittäin kevyellä vastuksella mukana. Vauhti oli sopivan hidasta siihen, että en vahingossa alkanut runttaamaan pyörällä ja kevyttäkin keveämpi vaihde takasi kierrosten pysymisen korkealla, eli jalkojen liikkeen maksimoinnin. 

Kesäkuun puolivälissä lähdimme Maijan kanssa myös viikoksi Skotlannin ylämaalle, kuten olimme suunnitelleet. Liverpoolin keikan skippasimme, koska maraton peruuntui. Skotlannissa teimme kävelyretkiä, mutta en liikaa siellä nivusta/lonkkaa rasittanut. 

Kesä meni elokuulle pitkälti tällä mallilla. Elokuun alussa oli vielä toinen kontrollikäynti Oravan luona. Hän väänteli koipea ja totesi jalan reakoivan vastuksen antoon hyvin sekä liikeratojen toimivan mallikkaasti. Tuli lupa kokeilla juoksua!! 

Paluu juoksuun

Juoksuhan ei tietty alkuun ollut herkkua. Nivuseenkin koski jonkun verran, mutta se oli Oravan mukaan normaalia, eikä aiheuta paniikkia. Pikku hiljaa nuo ikävät tuntemukset alkovatkin väistyä ja operoitu kohta osoitti myötämielisyyttä taas juoksuakin kohtaan. Kuntohan nyt tietty oli surkea ja taisi painokin huidella 90kg tietämillä kun se mulla yleensä kyllä oli 75-78kg haminoissa. Kaikin puolin näytti kuitenkin siltä, että Sakke oli teinnyt mitä teki ja vamma oli korjattu. Mieli oli taas toivoa täynnä! 

Muutto Seinäjoelle

Olen varmaan ollut jonkun verran levoton sielu näissä työkuvioissani, sillä vaikka viihdyin Turussakin ihan hyvin, en malttanut olla hakematta Seinäjoelta kiinnostavaa työpaikkaa. Syksyllä 2015 tuli tieto, että sain kyseisen homman. Edessä oli siis jälleen muutto uuteen ympäristöön. Tyhmähän lisäksi uusii virheensä, eli ostimme Maijan kanssa erittäin mukavan rivitaloasunnon Seinäjoelta, ennen kuin Turun paritalon puolikkaamme oli myyty. Näin uskansin tehdä toki sen takia, sillä tiesin Turun läävämme sijaitsevan niin halutulla paikalla, että se menisi taatusti äkkiä kaupaksi. Näin kävikin alle 2 viikossa ja vieläpä hyvään hintaan. 

Aloitin työt Seinäjoella lokakuun alussa. Muutimme sillai pikku hiljaa, sillä Maija muutti lopullisesti vatsa joulukuun alussa samalla kun luovutimme sovitusti Turun asuntomme pois. Työmatkani Seinäjoella oli vain noin 1km ja aika usein kiertelin jonkinlaisen lenkin kautta töihin aamuisin. Lenkkimaastot Seinäjoella osittautuivat loistaviksi ja niihin tutustuin innolla. Etelä-Pohjanmaan lakeudet tarjosivat tietty taisaisia peltoaukion vieressä meneviä reittejä vaikka kuinka, mutta Joupin kaupunginosassa asuessamme, oli Jouppilanvuoren reitit vain parin kilometrin päässä. Siellä oli myös runsaita korkeuseroja vaikka muille jakaa. Peruskunto alkoi myös nousta sille tolalle, että lenkkeily oli taas kivaa. Mietin, että täältä noustaan vielä! Ensi vuonna lyön maratonrekordin uusiin lukemiin. 

Loppusuovi 2015

Treenejä lykin aika maltillisesti vuoden viimeisten kuukausien aikana. Kuten totesin, pidin Seinäjoen lenkkimaastoista. Tarjolla oli kaikenlaista, riippuen siitä, minkätyyppisessä maastossa kulloinkin halusi juosta. Itseäni viehättää myös Pohjanmaan lakeudet, eli että näkee välillä kauas. Kilometrimäärät eivät päätä huimanneet. Pyörivät suunnilleen 50-80 tietämillä per viikko. Kunto oli edelleen aika kehno, mutta perusjyrääminen ei enää loppuvuodesta tuntunut niin tahmealle. Sairastuin joulukun alussa flunssaan ja kaikki liikunta oli jonkun aikaa seis. Katsee oli treenien osalta toki jo suunnattu tulevaan vuoteen. 

Liityin myös elämäni ensimmäisen kerran Seinäjoella seuran jäseneksi. Siis ensimmäisen kerran juoksuharastuksen tiimoilta, olinhan toki tennistä ja salibandyä joskus seuroissa pelannut. Seura oli Häjyt Ry, joka vaikuttaa vahvasti erityisesti Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella. 

Alkuvuosi 2016

Seinäjoella oli todella kova talvi vuoden 2016 alussa. Katselin treenipäiväkirjan merkintöjä, että pakkanen paikkui ja lumitöitä sai tehdä ahkerasti. Juoksuun tämä toi toki omat haasteensa. Jouppilanvuoren laduilla tuli kyllä myös hiihdettyä jonkun verran. Ladut siellä olivat täyttä timanttia hyvien hiihtotreenien tekemiseen. 

Voisi luulla, että kun pitkän toipumisen jälkeen olin päässyt vihdoin taas vammoista eroon, olisi motivaatio treeneihin ollut tapissaan. Mutta ei! Alkuvuodesta oli vaan jotenkin sellainen fiilis koko ajan, ettei huvittanut. Kyllä mä jotenkin treenailin ja vieläpä suhteellisen säännöllisesti, mutta sellainen kunnon tekeminen ei vain ottanut tuulta purjeisiinsa. 

Tavoitteeksi Dublinin maraton lokakuun lopulle

Maaliskuun alussa määrittelin itselleni päätavoitteen tälle vuodelle: se tulisi olemaan Dublinin maraton Irlannissa 30.10.2016, eli ihan lokakuun lopussa. Pähkin treenisuunnitelmia ja kokosin hieman ideoita siihen, miten pitäisin homman sopivasti nousujohteisena, sekä välttäisin uudet takaiskut. Ilmoittauduin Dubliniin jo maaliskuun ekoina päivinä, eli nyt olisi ainakin selvääkin selvempää, milloin tulisi olla parhaassa tikissä.

Heti takapakkia

Motivaatio alkoi nousemaaan ja treenit maittaa. Maaliskuun puolivälissä kuitenkin sairastuin ja olikin taas melkoinen tauti. Yli 10 päivää olin kuumeessa putkeen ja välillä kuumemittari näytti miltei +40c kehon lämpötilaksi. Tauti selvisi influenssaksi, aivan kuten samoihin aikoihin 4 vuotta aikaisemmin. Työpaikalla se oli jyllännyt, enkä taaskaan siltä välttynyt. Olin tuon 2012 influenssan kärvisteltyäni ottanut rokotteen vuosittain, mutta nyt se jäi väliin ja heti tauti iski täysillä päälle. Treeneihin tämä luonnollisesti tiesi useamman viikon totaalilepoa. Kunnonkin mokomat pöpöt vei ihan nollille. Kun sitten huhtikuun alussa kokeilin varovaisesti lenkkeilyä, iski vielä jotain jälkitautia ruhoani kiusaamaan. Vasta huhtikuun puolivälissä elimistö palasi ns. normaaliin tilaan. 

Treenit kunnolla käyntiin

Toukokuussa sain treenit kunnolla vauhtiin. Tosin pienillä toipumisbreikeillä höystettynä, sillä muutamana viikonloppuna vietttyä aika rajuja juhlia mm. entisen ammattiyhdistyksen vuosibileissä ja parilla kaveriporukan reissulla. Silti tekeminen kohti loppusyksyn maratonia alkoi. Viikkokilometrit huitelivat taas hyvin 100km paremmalla puolella ja tehojakin lykin jo mukaan sopivasti. Juhannusviikolla matkustimme Maijan kanssa Jäämeren rannalle aivan Pohjois-Norjaan. Oli hienoa viettää yötöntä yötä ja yhtensä "yönä" lähdinkin lenkille taktisesti puolen yön maissa, koska olin aina halunnut juosta pohjoisen valossa keskellä yötä. Huikea kokemus huikeissa maisemissa!

Heinäkuussa alussa ajelin Seinäjoelta Ähtärin kautta jälleen juoksuharrastukseni alkulähteelle, eli Keuruun Liesjärven kylälle juoksemaan Hirvijärvihölkkää (13,9km). Tämä 9.7.2016 juostu kisa oli mulle ensimmäinen sitten marraskuun 2014 Aktia Cupin kympin. Olin näköjään oikein merkannut treenipäiväkirjaan että 601 päivää tuli kisoista taukoa kaikkiaan. Itse kisa kulki suht hyvin aikaan 54.26, johon olin reitin mäkinen maasto huomioiden ihan tyytyväinen. Tästä oli hyvä jatkaa. 

Ohjelma käyntii kohti Dublinin maratonia

Olin tehnyt itselleni treeniohjelman rungon maratonille, joka starttasi elokuun alussa. Mukaan kuuluisi myös sopivasti treenikisoja tiettyinä viikonloppuina. Niille en totuttuun tyyliin kummempia tavoitteita asettanut, vaan palvelisivat kovina treeneinä maratonharjoittelua. 

20.8 juoksin Alavudella Kuula hölkän (11km) aikaan 43.24. Tämä kisa juostiin suurimmaksi osaksi raskailla pururadoilla. Ihan hyvin jaksoin, vaikka viikkoon oli alla jo pitkä lenkki ja aika raju vetotreeni. Seuraavan kisan juoksin heti seuraavana viikonloppuna Oulussa käydessäni 27.8. Tapahtuman oli perinteinen Oulun juoksu (10km). Kisaan sattui tosi kova tuuli ja välillä olikin hirveää raastoa. Loppuaikaan 37.26 oli siinä kelissä pakko olla tyytyväinen, kun myös 120km treeniviikko painoi jaloissa aika paljon. Kolmen kisaviikonlopun putki tuli päätökseen tästä viikko eteenpäin Vaasassa, jossa juoksin 3.9 puolimaratonin Vaasa maratonilla. Ei kulkenut, ei sitten pätkän vertaa. Reitti kulki kahtena 10,55km lenkkinä Kaarlen kentältä ja kympin väliaika 39.35 kertoi omaa kieltään. Sitten meno hieman helpottui, mutta 14km jälkeen alkoi taas painamaan ja loppu oli todella tuskaista taistelua väsymystä vastaan. Tämä yksi elämäni huonoiten kulkenut kisa päättyi aikaan 1:24.36. 

Mietin tuolta Vaasan puolimaratonilta kotiin ajellessa, että mikähän tässä nyt mättää?! Kuitenkin tarkemmin asiaa analysoituani tulin siihen tulokseen, että olen treenannut kovaa ja kyllä suorituskyky tällä tekemisellä tästä vielä nousee. Luota vain omaan ohjelmaaasi! Tämä ajatus osoittautui oikeaksi sillä seuraavina viikkoina tunsi kunnon kohoavan ihan eri tasolle. Parin todella kovan treeniviikon jälkeen juoksin hieman kevyemmän viikon päätteeksi taas puolimaratonin Vimpelissä 24.9. Nyt kulki aivan eri tavalla kuin Vaasassa. Nousujohteinen juoksu pysäytti kellon maalissa aikaan 1:19.17. Hyvää kiriapua kisassa sain Kyyjärven sitkeältä veteraanilta Jari Hakolalta. Jahtasin hänen muutaman sadan metrin eroaan aina puolimatkasta saakka kiinni. Saavutin Jarin 20km paalulla, mutta loppukirissä hän nuiji minut, kuten yleensä mulla loppukireissä on tapana tukkaani ottaa. Silti hymy oli korvissa saakka! Maratonille aikaa reilu kuukausi ja kunto alkaa olla mallillaan. Enää muutama treeniviikko ja sitten keventelyä. 

Lokakuun alkuun mätkin kovan 133km treeniviikon, josta ei tehojakaan totta vie puuttunut. Seuraavalla viikolla juoksin 8.10 Kyrkösjärven kierroksen, 15,8km kisan Seinäjoella. Tasaisella vauhdilla jyräsin mielestäni hyvän ajan 59.35. Seuraava viikko oli viimeinen kunnon treeniviikko ennen maratonia, jonka päätin juoksemalla lauantaina 15.10 Kankaanpään maratonilla 10km aikaan 36.46 ja sen perään sunnuntaina vielä hyvä 27km pitkä lenkki. Aloin olla valmis maratonille. 

Valtava pettymys

Kun lokakuun viimeinen viikko, eli kohdallani maratonviikko koitti, olin intoa täynnä. Edessä olisi reissu Dubliniin ja maratonin juokseminen. Olin elämäni parhaassa kunnossa ja nyt mikään ei voisi enää tätä kisaa estää. Tai niinhän minä luulin ja luulin taas kerran väärin!! Nimittäin maratonviikon torstaina iski flunssa päälle. Saakalin saakeli! Perjantaina piti lähteä reissuun ja sunnuntaina olisi kisa. Reissuun lähdimme vaimon kanssa suunnitellusti ja elättelin toivetta, että kyseessä olisi joku mitätön köhä, joka häviäisi nopeasti. No ei ollut, vaan tauti iski reissun päällä kunnolla päälle. Näin Dublinin maraton jäi juoksematta. Taudista huolimatta muistan "lääkinneeni" itseäni sopivilla päihteillä Dublinissa ja yritin reissusta nauttia edes turistimielellä. Vitutus oli kuitenkin niin tapissaan taustalla, ettei mitään rajaa! Miten voikin käydä näin huono tuuri?! 

Mietin Dublinin reissun jälkeen, että yrittäisinkö maratonia viel loppuvuodesta jossain, koska kunto oli niin hyvä? Se olisi kuitenkin tietänyt uuden ulkomaanreissun suunnittelua ja vähin äänin hylkäsin moiset ideat. Nielin tappion karvaan kalkin. Janosin kostoa tälle pettymykselle! Ensi vuonna sitten... Loppuvuodesta elelin aika leppoisaa eloa treenien suhteen ja tulipa viihteelläkin käytyä muistaakseni suht usein, erityisesti pikkujoukukauden aikaan. 

Vuoden 2017 pläänit

Olin vuoden 2017 vaihduttua täynnä kostomielialaa! Käännän nämä lukuisat vastoinkäymiset voitoksi ja ladon tänä vuonna maratonin ennätykseni ihan uusiin lukemiin, tai no ainakin sen alle 2:50. Lisäksi mietin jopa 3 maratonin taktiikkaa, mutta hautasin pian moiset ajatukset mahdottomana. Meikäläisen vamma-alttiudella nyt ois hyvä kun pääsisi ehjänä ja terveenä edes johonkin hyvässä tikissä yrittämään. 

Silti päädyin 2 maratonin taktiikkaan. Tämä johtui osittain myös siitä, että meillä oli jo edellisenä vuonna Maijan kanssa muodostunut matkasuunnitelma lähteä koko joulukuuksi 2017 Havaijin saarille. Ja kun Honolulun maraton juostaan Havaijilla aina joulukuun toisena sunnuntaina, alkoi mieleni tehdä kovasti sitä juoksemaan. Pohdin että voisin alkusyksystä käydä myös Levin Ruskamaratonin juoksemassa, joka puolestaan juostaan aina syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Tässäpä oli manio plääni. Ei kun toteuttamaan. Tiesin toki, että Ruskamaratonin reitti on Levillä hirmu mäkinen ja Honolussakin reitillä mäkeä piisaa. Liäsksi Havaijilla olisi kuuma keli kisan kulkua hidastamassa, eli eiväthän nämä mitään optimaalisia ennätysreittejä todellakaan olisi. Silti ajattelin Honolulussa ainakin tekeväni parhaani myös hyvän tuloksen eteen. 

Alkuvuoden 2017 toilailut

Kävin tammikuussa parilla viihdepuoleen painottuvalla reissulla Virossa ja helmikuussa kärsin jonkun verran flunssasta. Treenit kulkivat silti ihan mukavasti, varmasti myös sen takia, että pohjat edelliseltä vuodelta olivat nyt todella hyvät uutta tekemistä aloittaa. Helmikuulta huhtikuuhun jyräsin sellaista perustekemistä, sekä aika paljon tein myös salitreeniä hyvän voimatason ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Näiden uskoin kantavan hedelmää kun alkaisin juoksussa kunnolla tehoja hakemaan. 

Kesä 2017: treeniä ja treenikisoja

Kesän suunnitelma oli selkeä: treeniä kunnolla, nousujohteisesti kohti syksyä ja kisoja kovina treeneinä ohjelmaan sopivasti. Ensimmäinen startti oli toukokuun puolivälissä Tuliruovijuoksu (9,6km) Lappajärvellä. Viileässä kevätkelissä kulku oli hyvä, aika 35.36 ja tyytyväisenä mies kotiin kisasta. No tämän viikon jälkeen kävin läksin taas entisen työyhteisön kutsumana rajoihin kemuihin ja treenit olivat vähän sitä sun tätä. Tätä lukuunottamatta viikot menivät suhteellisen hyvin juoksuharrastuksen parissa vapaa-aikaa kuluttaen. Kesäkuun alussa juoksin vuoden toisen kisan Tainusjärven hölkän (9,5km) Jurvassa aikaan 36.19 ja siitä viikko eteenpäin Pappilankangashölkän (10km) Teuvalla aikaan 38.27. Itse asiassa jälkimmäisessä muistan olleen parempi kulku. Vaikka aika ei kovin häävi ollutkaan, mutta reitti oli osin raskasta polkua ja upottavaa hiekkatietä.  

Tämän jälkeen kiristin ruuvia, niin määrien kuin tehojenkin suhteen. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä olin Turussa juoksemassa Paavo Nurmi maratonin puolikasta, josta itselläni oli huippuhyviä muistoja. Olinhan kyseisessä kisassa juossut puolimaratonin ennätykseni vuonna 2013 elämäni parhaiten sujuneessa juoksukisassa. Nyt kävi ihan päin vastoin. Kovassa helteessä ja tuulessa  hyydin pahasti jo kympin jälkeen. Lisäksi pötsi sekosi täysin. 14 km kohdalla piti käydä puskassa tyhjentämässä ja 17 km hujakoilla vielä toisen kerran. Voimat oli täysin poissa, mutta ajattelin hölkätä maaliin, jonne saavuin ajassa 1:29.07. Eipä siinä, joskus näin vain käy kisassa. 

Viikko Paavo Nurmen rämpimisestä oli Oulussa sukulaisten luona käymässä ja hieman Oulusta etelään päin juostiin 8.7 Limingan rantalakeusjuoksu (10km). Sinne suuntasin siis auton keulani. Tämä Limingan rantalakeusjuoksu oli todella mieleiseni kisa. Reitti oli virallisesti mitattu 10km, joka juostiin yksisuuntaista reittiä peltoaukioiden keskeltä päättyen Liningan liikuntahallille. Juoksijat kuskattiin busseilla lähtöpaikalle maalialueelta. Tämä reittihän oli ihan pöytätasainen ja siis erittäin nopea. Kovasta helteestä huolimatta juoksin 37.09, johon olin raskaan treeniviikon päätteeksi täysin tyytyväinen. Kisa myös osoitti, että aihetta kriisiin ei ollut, vaikka olin viikkoa aiemmin tarponut ihan suossa Paavo Nurmessa Turussa. 

Taas uudet työkuviot ja uusi kaupunki

Kesällä minut valittiin Vaasaan mielenkiintoiseen työtehtävään, jota oli hakenut aikaisemmin keväällä. Emme kuitenkaan olleet Vaasaan muuttamassa Seinäjoelta, vaan hommasin sieltä vuokra-asunnon ns. kakkoskämpäkseni, jossa sitten tulin viikot asustelemaan. Vaasa oli ympäristönä satunnaisia käyntejä lukuun ottamatta aika tuntematon itselleni, mutta erityisesti lenkkeilyn myötä alkoi kaupungin kartta pian tulemaan tutuksi. Vaasasta tunsin myös Vaasa IS:n kovan juoksijan Antti Ranta-Ahon, jonka kanssa silloin tällöin teimme kimppalenkkejä. Viikonlopuiksi menin kyllä aina Vaasasta Seinäjoelle, kun kaipa sitä vaimoakin oli väliin mukava nähdä ;) 

Treenit kulkivat myös Vaasassa ihan mukavasti ja nautin erityisesti merenrantojen reiteistä. Pidin reilun kuukauden breikin kisojen suhteen, mutta 13.8 ajelin Jämijärvelle juoksemaan Tykköö hölkän (11km). Hiekkateillä käydyn kisan loppuaika 42.37 ei tyydyttänyt ja koko kisan ajan oli tunne, että on tahmeaa menoa. No luotin silti tekemiseeni ja uskoin olevani oikealla tiella kun Levin Ruskamaratoniin oli aikaa muutama viikko. 

Oikea Aku Ankan tuuri

Viikko Tykköö hölkän jälkeen olin lähdössä juoksemaan lauantaina 19.8 puolimaratonia Vaasan lähelle Sulvaan, jossa järjestettiin Meteoriittimaraton. Päivää ennen tätä kävi lenkillä niin, että kusihädän iskiessä päälle, menin totuttuun tyyliin metikön puolelle tarpeille. Astuin samalla ampiaispesään ja muutamia pörriäisiä onnistui mua siinä samalla tikkaamaan piikeillään, Joitakin pistoja sain käsiin ja jalkoihin, sekä yhden ylähuuleen. En ole ampiaisen pistoksille allerginen, joten eipä ne muuta aiheuttaneet kuin punaisia paukamia, jollainen siis yksi nousi myös ylähuuleen. Samana iltana partaa ajaessani, onnistuin rikkomaan tuon ylähuulessa olevan patin. Enpä arvannut mikä riesa tällä mitättömällä tapahtumalla vielä olisikaan. 

Juoksin Meteoriittimaratonin puolikkaan aikaan 1:22.52. Tulos ei vastannut sinne päinkään odotuksia. Lisäksi jokin oli pielessä. Kaula oli turpea ja olo väsynyt. Seuraavana päivänä ylähuuleni alkoi turvota ja myös vuotaa visvaa siitä kohdasta, josta oli partakoneella rikkonut sen ampiaisen piston aiheuttaman punaisen patin. Seuraavan viikon alussa naama oli kuin turpaan vedetyllä! Olo ei muutenkaan ollut häävi ja tunsin kaulan imusolmukkeiden olevan todella turpeat. Lääkäriin selvittämään, mikä hiivatti tämä nyt oikein on?! Otettiin verikokeet, joissa tulehdusarvt olivat kuulemma erittäin korkeat. Lekuri meinasi, että partakoneen terästä oli päässyt joku bakteeri elimistööni, joka oli aiheuttanut koko naaman turpoamisen. Antibioottikuuri määrättiin välittömästi päälle ja arvon tohtorin mukaan se kyllä pitäisi pian rueta tepsimään. 

No terve! Maratoniin aikaa vajaat 2 viikkoa ja tämmöinen ihmeellisten sattumien kautta tullut pöpö riesana. Juoksu ja kaikki muukin liikunta piti heittää tyystin pois koko viikoksi. Olo kyllä lähti loppuviikkoa kohti tokenemaan, mutta ei vielä maratonviikon alussakaan ollut täysin terve. Tein päätöksen, että jos olo kohentuukin ns. normaaliksi, en Levillä maratonia juokse, vaan vedän korkeintaan 10km kisan sen sijaan. Juuri näin kävikin. Kunto oli sen verran hyvä, että erittäin mäkisellä reitilläkin 10km kulki tuona Ruskamaratonin viikonloppuna 37.01. Pidin silti täysin oikeana ratkaisuna passata maratonin. Kisan jälkeen vietimmekin kunnon kemut Levillä, jotka Ruskamaratonin jälkeen ovat koko keskuksessa isot ja menevät :) 

Aika ennen Havaijin reissua

Levin reissulta kotieduttuani pohdin, että reilut 3 kuukautta aikaa Honolulun maratoniin. Kunto on hyvä ja ehdin saada hyvän vireen päälle. No eihän se niin mennyt. En lähde yksityiskohtia availemaan, mutta eri asteista sairastelua iski päälle tuon tuostakin. Erityisesti lokakuun alussa meni pari viikkoa täysin ilman treenejä. Lekurissakin kävin tätä kysymässä ja meinasivat, että tuon bakteeritulehduksen kukistumisen jälkeen joku virus oli päässyt elimistöön mellastamaan. Pyh, pöh ja plääh! 

Kun vointi taas välillä tokeni paremmaksi, lähdin 21.10 Wihan kilometreille Tampereelle juoksemaan puolimaratonin. Tässä tapahtumassahan kierretään 3,333km mittaista rinkiä 6 kertaa puolimaratonilla + ekalla kiekalla juostaan pieni lisälenkki. Sujui ihan jotenkin. Loppuaika 1:22.45 ei ollut viime aikojen tapahtumiin suhteutettuna pettymys, mutta ei hurraahuutojakaan aiheuttanut. Vielä mietin ehtiväni Havaijille kuntoon. 

Mutta sitten iski taantumus. Kun vielä kärsin jonkun verran sairastelusta, niin totesin että totinen yritys Havaijilla saa jäädä. Lenkkeilin kyllä terveenä ollessani, mutta määärät olivat suht vähäisiä. Kävin näiden lusmuiluviikkojen lomassa Aktia Cupin 10km osakilpailun juoksemassa 18.11 aikaan 37.09. No joo, olihan kunto nyt kuitenkin aika hyvä omalla mittapuullani. 

Havaijin reissu ja Honolulun maraton

Minulla on koko joulukuu 2017 lomaa. Havaijille lensimme Maijan kanssa tiistaina 5.12. Hololulun maraton juostaisiin sunnuntaina 10.12. Olimme majoittuneet maratoniin saakka sellaiseen hotelliin, josta oli vain kävelymatka starttiin. 

Hololulun maraton alkaa aamulla klo. 5:00. Niinpä kisapäivänä herätyskello melusi klo. 3:00 yöllä. Söin aamiaista ja venyttelin hieman. Oli aika huikea tunnelma kävellä aamuyön pimeydessä lähtöpaikalle yhdessä 26000 muun juoksijan seuraksi. Olin päättänyt vain hölkätä maratonin läpi ilman mitään aikatavoitteita. Nauttisin tunnelmasta ja auringon noustua maisemista. Niin teinkin ja hölköttelin rennolla mielin kisan aikaan 3:15.54. Suomesta Hololulussa oli juoksemassa myös hyvä tuttavani Timo Leppäkorpi paremman puoliskonsa kanssa. Timokin juoksi kisan vain ihan fiilistelymielessä. Maratonin jälkeen tapasimmekin Timon ja Sarin illanistumisen merkeissä. He jatkoivat lomaansa käyden eri saarilla kuten teimme mekin. 

Havaijin saaret on huikean hieno paikka. Lomailimme siellä lähes koko joulukuun 2017. Kävimme eri saarilla, joiden maisemat poikkeavat huimasti toisistaan. Todella käymisen arvoinen paikka, jossa tekemistä, nähtävää ja koettavaa on vaikka miten paljon. Kauain saarella lensimme helikopterikyydilläkin eri saaren kolkkia tutkailemassa. Siellähän on kuvattu elokuvista mm. Jurassic Park ja Peter Jacksonin King Kong. Takaisin Suomeen lensimme vasta jouun jälkeen ja kokonaisuutena voin sanoa reissun olleen yksi parhaista ikinä mitä olen tehnyt. 

Muutto Vantaalle

Olin aikaisemmin syksyllä hakenut töihin Vantaalle. Tällä kertaa ajatus kaupunginvaihdosta ei ollut täysin oma, sillä vaimoni alkoi jutella kiinnostavista työkuvioista, joita hänelle olisi pääkaupunkiseudulla tarjolla. Kun sitten sain tämän hakemani paikan, alkoi Maijakin työn haun kunnolla. 

Jo ennen tuota joulukuun 2017 Havaijin reissua olimme setvineet itsellemme vuokra-asunnon Vantaalta, ihan Tikkurilan aseman vierestä. Myös romuja veimme sinne jo marraskuun lopussa, koska tiesin aloittavani työt uudessa jobissa heti uudenvuoden jälkeen. Maija tuli lopullisesti taas hieman "jälkijunassa", helmikuun alussa. Seinäjoen kämppä meni myyntiin ja idea oli asua vuokralla Vantaalla niin kauan kunnes se menee kaupaksi. 

Näin ympyrä tavallaan sulkeutui, sillä Vantaaltahan olimme muuttaneet pois syksyllä 2009. 

Treenisuunnitelmat vuodelle 2018

Kun elomme oli asettunut Vantaalle vuoden 2018 alussa, aloin arjen pyöriessä taas normaalisti miettimään myös treenejä ja tulevaa maratonia. Ajattelin juosta sen vasta tuon vuoden syksyllä jossain, sillä kevät tulisi liian äkkiä. Treenit kulkivat ihan mukavasti, määrät olivat jo heti vuoden alusta pitäen aika hyviä ja motivaatio juoksemiseen yleisesti korkealla. 

Kevät 2018

Huhtikuun alussa juoksin vuoden 2018 ensimmäisen kisani. Se oli Nummelaharjun hölkkä (7km) Vihdissä. Vaikka kunto tuntui hyvältä treeneissä, ei kauden eka kisa taaskaan kummoisesti sujunut. Reitillä 2 kertaa ylitetty pitkä nousu vei itseltäni voimat totaalisesti ja loppuaika oli 26.20. Ajattelin tempoa kisoja treenimielessä nyt enemmänkin keväällä ja jo viikon kuluttua juoksin taas toisessa Vihdissä pidetyssä tapahumassa. Tämä oli Averian lenkki (10km), joka juostiin myös erittäin mäkisessä maastossa ja sisälsi vielä pätkän polkua. Kaiken kukkuraksi polkupätkältä ei ollut vielä kaikki lumet sulaneet ja hetken piti sohjossa tarpoa. Nyt kuitenkin kulki ja loppuaika 37.57 tuolla reitillä nosti hymyä huulille. 

Huhtikuuhun mahtui vielä kolmas kisa, joka oli 28.4 juostava Kyrönjoki maraton Ylistarossa Seinäjoen lähellä. Kyrönjoki maratonin reitti on erittäin nopea ja tasainen, mutta myös erittäin tuulelle altis. Olikin suoranainen ihme, että kisapäivänä ei tuullut juuri lainkaan, sillä yleensä noilla lakeuksilla puhalsi aina jonkinmoinen puhuri. Lisäksi lämpötila oli juoksukisaan täydellinen: 10-12c ja aurinkokin paistoi. Tasaisella vauhdinjaolla juoksin puolimaratonin 1:19.52 ja totesin kunnon olevan jopa parempi kuin olin edes ajatellut. Ainoastaan viikko tästä puolimaratonista juoksin vielä Tuusulajärven maratonilla 10km matkan aikaan 37.43. Voi veljet! Tästä oli hyvä lähteä kesään ja rakentamaan maratonpohjia syksyksi. 

Paluu monttuun... ja syvään sellaiseen!

Kesäkuun alussa akillejänne alkoi kipuilla lenkeillä melkoisesti. Koetin sitä parhaani mukaan hoitaa kylmällä, tulehduskipugeelillä ja mitä konsteja ikinä keksinkin. Silti kivut yltyivät ja vaihdoin juoksun korvaaviin treeneihin. Ajattelin, että taistelen hullun raivolla korvaavia treenimuotoja muutaman viikon, jotta kuntotaso ei tippuisi ja kokeilen sitten juoksua. Jospa toivetita syksylle ei tarvitsisi vielä haudata. 

Kun sitten heinäkuun alussa kokeilin juoksemistta, oli akilles välittömästi aivan turkasen kipeä. Vai niin! Tämä on sii taas pelin henki. Jos aikaisempina vuosina oli vammojen kanssa taistelu saanut mielen välillä apeaksi, niin nyt kyllä korpesi vieläkin enemmän. 3 edellistä vuotta oli mennyt joko vammasta toipumiseen tai sitten joku tauti ilmestyi pilaamaan hyvin tehdyn työn ihan H-hetkien kalkkiviivoilla. 

Muistan elävästi ajetelleeni, että pohja se on minunkin ämpärissä! Tein arvion tilanteesta. Akilles oli niin kipeä, että siihen koski käytännössä koko ajan. Päätin laittaa juoksut seis ainakin kuukaudeksi. Tämän päätöksen tehtyäni taisin muuten lähteä Turkuun pariksi päivää oikein kunnolla kaverieden kanssa remuamaan. 

Akilleskivut hävisivät heinäkuun aikana. Elokuussa oltuani yli puolitoista kuukautta juoksematta, päätin kokeilla, miten jänne reakoi. Vain muutaman lenkin jälkeen oli kivut taas arkea. Asia tuli harvinaisen selväksi! Tutkimuksiin täytyy mennä, jos tästä vielä mielii harrastusta jatkaa. Syyskuussa kävin mangneettikuvissa ja varasin ajan ortopedi Ilkka Räsäsen vastaanotolle. Ilkkahan on itsekin vanha maratonjuoksija, jolla maraton on taittunut aikaan 2:30.50 ja arvostettu lääkäri urheilijoiden keskuudessa. Ja taas oli tuomio selvä: akilles täytyisi opetoida. Räsäsen mukaan jänteessä on kiinnikkeitä paljon, tulehduksen aiheuttamaa arpikudosta ja repeämän alkua nähtävissä, että voisin olla vaikka puoli vuotta juoksematta, mutta kipu luultavasti olisi seurana pian uudelleen. 

Voi turkanen sentään! Nyt ei ollut motivaatio ainoastaan montussa, vaan sen kaikki rippeetkin olivat hävinneet. Pitäskö lopettaa koko touhu?!? Mietin että rakennan juoksukengistä ja muista treenivermeistä komean rovion pihalle. Keksisin sitten itselleni jatkossa vapaa-ajalle jotain ihan muuta puuhaa. Myönnän, että koskaan ei juoksuharrastuksen lopettaminen ole yhtä konkreettisesti mielessä ollut kuin tuolloin. Väkisinkin tunne oli, että tappelen vain vääjäämätöntä vastaan ja kroppani ei vain ole suotu kestämään edes tämän tason tavoitteellista harjoittelua. 

Kuitenkin varasin ajan leikkaukseen, joka olisi 26.11.2018. Tuttavistani Leppäkorven Timokin oli kärsinyt akillesvaivoista ja hänellä olisi sama operaatio niin ikään Räsäsen suorittamana viikkoa minua ennen. 

Tästä jatkuu...

... tarina toisella kertaa. Ajattelin alunperin tämän oion olevan historiikkini viimeisen, mutta tuli nyt niin pitkästi tekstiä, että naputtelen aivan lähihistorian vuodet vielä erilliseen jatkokertomukseen. 

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 6: Onnistumisia ja ongelmia

Jäin edellisessä osassa vuoteen 2011. "Suomen kierroksellamme" olimme vaimon kanssa asettuneet Poriin kesäkuun alussa. Elo länsirannikolla oli kaikin puolin mallillaan. Viihdyimme ihan hyvin omakotitalossamme Viikinäisten kaupunginosassa, noin 5km Porin keskustasta länteen päin. 

Maasto Porin seudulla on erittäin tasaista. Oikeastaan vain Isomäen maisemat Karhuhallilta alkaen ovat mäkisempää. Siellä tulikin ulkoilureittejä, pururatoja ja alueen teitä pitkin paljon juostua jos halusin vaihtelua tasaisella lompottamiseen. Kuten edellisessä osassa kerroin, kärsin vuonna 2011 pitkään mykoplasman ja keuhkoklamydian aiheuttamista hengitystieoireista. Juhannuksen jälkeen nämä oireet kuitenkin hellittivät ja syksyllä juoksu kulki ihan mukavasti. Tämän osoitti lokakuun alussa juoksemani Noormarkun Oravakymppi (10km), joka kulki aikaa 37.00. Tämä luonnollisesti kasvatti intoa kuluttaa lenkkikenkiä ahkerasti. 

Tavoitteet seuraaville vuosille

Tavoitteet, tai pidemminkin tavoite juoksuharrastuksessa oli selkeääkin selkeämpi: maraton alle 2:50. Kun olin monien vaikeuksien jälkeen saanut maratonin edellisen vuoden lokakuussa juostua aikaan 2:58.55, tuntui varsin sopivalle ajatukselle tästä yrittää piirun verran kiristää. Tasainen 4.00/km vauhti siivittäisi juuri mukavasti tavoitteeseen ja sen saavuttaminen tuntui omassa mielessä täysin realistiselle. Tätä kohti siis treenaamaan. 

Porissa työmatkani Viikinäisistä Porin keskustassa sijaitsevalle työpaikalle oli aivan täydellinen, tuon mainitsemani rapiat 5km. Nopeasti rytmiksi muodostuikin juosta se aamulenkkinä töihin ja sitten töiden jälkeen hieman pidempi lenkki päivän toisena treeninä. Ihan joka aamu toki en töihin juossut. 

Marraskuussa olin 3 viikkoa lomalla, josta yli 2 viikkoa kului Floridan ja Karibianmeren maisemissa. Sielläkin tuli hiukan lenkkeiltyä, mutta ei mitenkään runsaasti, eikä varsinkaan tavoitteellisesti. Nautiskelin etelän lämmöstä, huikeista maisemista, hyvästä ruuasta ja juomasta. Sellaista kunnon lomailua siis. Tarkoitus oli sitten Suomeen palattua alkaa taas kilometrejä kerryttämään niin, että kuntokin oikeasti kohenee. Tämä suunnitelma vaan tyssäsi heti alkuunsa, sillä joulukuun alussa lonkka kipeytyi siihen malliin, että juoksu oli pakko laittaa tauolle. Korvaavia treenejä sain kuitenkin väännettyä ihan mukavasti. Useiden vuosien tauon jälkeen uin loppuvuodesta aika paljon, jonka lisäksi vinttasin salille spinningpyörää ja vatkasin crosstraineria. Myös lihaskuntoa yritin ylläpitää ja tehdä kehoa huoltavaa jumppaa, jotta lonkan seutu taas asettuisi juoksukuntoon. Kävin myös muutamia kertoja oikein hyväksi osoittautuneella fysioterapeutilla. Vasen lonkkani toimi voimatason puolesta hänen mukaansa selkeästi oikeaa heikommin. Tästä taas johtui vääntöä juoksuun ja lonka kipeytyminen. Täsmäliikkeillä ongelma alkoi hiljakseen onneksi poistua. Liki kuukausi kului kuitekin korvaavien treenimuotojen parissa ja juosta aloin taas vasta joulun jälkeen. 

Vuoden 2012 alku

Vuoden vaihduttua talvikin oli iskenyt kunnolla myös länsirannikolle. Isomäen maastoissa oli hyvät hiihtoladut Porissa, joten päätin myös hiihtää suht paljon juoksun oheen. Hiihto on loistavaa kestävyystreeniä koko kropan ja hapenoton kannalta. Ainoastaan juoksussa oleellinen jalkojen tottuminen iskutukseen ei siinä toteudu, mutta muutoin kyllä "koneisto" kehittyy. Tämä malli sopi tilanteeseenkin hyvin, sillä en halunnut lonkkaa liikaa kuormittaa juuri kun olin saanut kivut selätettyä. 

Nyt jo kuolleen ja kuopatun, mutta todella legendaarisen keskustelupalstan raasto.comin yksi perustajajäsen Tuomas "Z" Zacheus oli myös edellisenä vuonna muuttanut Poriin, joten hänen kanssa aloin aika usein viikonloppuisin juosta viikon pitkän lenkin kimpassa. Helmikuussa kävin myös joitakin kertoja Porin Karhuhallissa radalla tempomassa ja sehän olikin paikkana mitä parhain, koska Karhuhallissa on hallille harvinaisempi täyspitkä 400m juoksurata. 

Ja sitten taas...

... tuli tympeitä ongelmia. Työpaikalla alkoi helmikuussa influessa jyllätä kunnolla. En sitä heti saanut ja oikeastaan kävi niin, että miltei kaikki työkaverit olivat jotenkin köhisseet ilman että itselläni oli yhtikäs mitään. No tuo ilo oli ennenaikainen. Maaliskuun puolessa välissä sairastuin ja tauti olikin melkoinen. Muistan kärvistelleeni kovassa kuumeessakin yli viikon ja olin ihan petipotilas. Ja sitten tietysti typeryyttäni koetin joskus maaliskuun lopulla palata liian nopeasti tuommoisen taudin jälkeen treenien pariin, niin siitähän ei hyvää seurannut. Sitkeä jälkitauti päälle, jonka seurauksena treenit olivat seis pitkälle huhtikuutakin ja kunto tippui kovan sairastelun seurauksena aivan pohjalle. 

Toukokuussa homma palasi kuitenkin uomiinsa. Läksimpä toukokuun lopulla Tampereen lähelle 10km kisankin juoksemaan, joka "kulki" aikaan 38.51 hirveän raastamisen jälkeen. En nyt kuitenkaan noiden kevään ongelmien jälkeen jaksanut pettynytkään olla. 

Suunnitelmien aikataulut uusiksi

Olin alun perin miettinyt tähtääväni maratonille syksyksi. Jotenkin kuitenkin oli fiilis, että kesä menee nopeasti ja en vielä syksyksi ehdi kunnolla kuntoon. Otinkin erityisesti alkukesästä rennommin ja päätin laittaa tavoitteen ihan erilaiseen ajankohtaan: keskelle talvea. Nimittäin vuosittan tammikuussa juostava Dubain maraton kuulosti houkuttavalta tapahtumalta. Dubain reitti on pöytätasainen ja talvikuukausina lämpötila maratonin juoksemiseen todella ideaalinen, etenkin kun Dubaissa maraton starttaa jo klo. 7:00 aamulla. No sinne siis seuraavana talvena! Kävi niin, että raasto.comin foorumilla toinenkin juoksija suunnitteli Duban maratonille lähtöä tammikuussa 2013. Hän oli Tomi Leppäkorpi, mies jota en entuudestaan tuntenut, mutta aloimme asiasta blogiemme kautta käydä keskusteluja. 

Heinäkuun alussa juoksin myös Etelä-Pohjanmaalla, tarkemmin Isojoella 8km kisan aikaan 27.37. Kisan jälkeen jatkoin Seinäjoelle kaverin häihin, jotka olivatkin suhteellisen raju reissu kun jo häiden aattona sorruttiin "hieman" ramakammin juhlimaan. Samoihin juhliin liittyvät polttarit olivat jo toukokuun lopussa olleet melkomoinen spektaakkeli, joten sopi hyvin kuvaan :) Tuosta reissusta toivuttuani aloin kuitenkin taas määrätietoisemmin treenaamaan. 

Loppukesä ja alkusyksy

Ilmoittauduin vuoden 2013 Dubain maratonille heinäkuussa. Nyt oli selkeä tavoite lyöty tiskiin. Saimme samaan aikaan jonkun kumman idean, että voisimme muuttaa Porissa ihan keskustaan, jos vain talomme menisi kaupaksi. No kävi niin, että talokaupat tehtiin 2 viikon päästä myyntiin laitosta ja ostimme aika messevän kokoisen (143,5 neliötä) kerrostalokämpän ihan Porin keskustasta. Muutto teteutettiin heinäkuun lopulla. 

Elokuun alussa päätin aika päähänpistona lähteä Sastamalaan juoksemaan Häijään hölkän (13,2km). Sen reitti oli aivan huippuraskas. Pitkiä ylämäkiä ja osin jyrkkiäkin sellaisia riitti vaikka muille jakaa. Loppuaikani 52.47 tuolle reitille ei harmittanut yhtään, pikemminkin päin vastoin, sen verta tuskaista raastoa koko matka oli. Sen jälkeen sain vedettyä muutaman ihan hyvän treeniviikon ja seuraava kisa Oulun juoksun virallisesti mitattu 10km kulkikin ihan mukavasti elokuun lopussa aikaan 37.20. Sitten keskityinkin treenaamaan ja syyskuun sujui muistaakseni ihan mukavasti. 

Loppuvuosi 2012 ja vastoinkäymisiä riittää

Lokakuun alussa juoksin silloisessa kotikaupungissani Porissa Heikin hölkän (9,6km) hirveässä sateessa ja tuulessa. Aika 36.36 ei kelistä huolimatta ihan vastannut odotuksia, mutta tunsin kunnon olevan noususuunnassa. Pian tämän jälkeen oikean jalan nilkka kuitenkin piteytyi ikävästi. Onneksi vaiva hävisi 2 viikon juoksutauon jälkeen ja tunsin selviäväni loppujen lopuksi aika vähällä. Motivaatio tehdä korvaavia treenejä oli myös tällä kertaa tapissaan ja niiden ansiosta kuntoon ei tullut mitään notkahdusta. Lokakuun lopulla juoksukin kulki taas mukavasti. 

Marraskuussa kävin ensin Kankaanpään talvijuoksusarjan ekassa kisassa testaamassa 5km matkalla vauhtiani, joka sujui tuloksen 18.11 arvoisesti. Viikko siitä lähdin ensimmäistä kertaa Vantaalle juoksemaan juoksijoiden kovasti kehumaa Aktia Cuppia, joka on Suomen ehdottomasti suurin ja paras talvijuoksusarja. Oikein hyväksi tapahtuma osoittautuikin. Lisäksi 10km kulki todella mukavasti aikaan 36.43. Reilut 2 kuukautta oli aikaa Dubain maratonille ja olin luottoa täynnä projektin suhteen. Aktia Cupissa tapasin myös naamatusten Timo Leppäkorven ensimmäistä kertaa. Vaihdettiin puhelinnumeroita, keskusteltiin ja sovittiin, että ollaan ilman muuta yhteyksissä enemmänkin Dubain matkan suhteen. Timolla kun oli sama maraton kiikarissa, jonka jo toki tätä ennenkin tiesin. 

Aktia Cuin jälkeen treenit jatkuivat normaalisti ja sujuivat hyvin. Joulukuun alussa kävin juoksemassa Salossa Pikkujoukujuoksun (10,5km). Vaikka aika oli niinkin surkea kuin 41.28, niin keliin nähden se oli ihan ok. Kisan aikana oli todella kova pakkanen, joka oli juuri ja juuri siinä rajoilla, että kisa kuitenkin pidettiin. Lisäksi kova tuuli haittasi edestakaisella reitillä alkupuoliskolla melkoisesti ja lisäsi myös kylmyyttä entisestään. En muistakaan juosseeni koskaan missään muussa kisassa sellainen määrä vaatetta ylläni kuin tuolloin. 

Juuri kun kaikki näytti sujuvan mukavasti kohti maratonin kannalta tärkeimpiä viikkoja, sairastuin taas itsenäisyyspäivän tienoilla. Hiivatti kun sapetti!! Tauti pakotti pakkolevolle kun oli tarkoitus painaa urakalla kilsoja koneeseen. Joulukuun puolen välin jälkeen se lopulta helpotti niin, että uskalsin taas treenata. Siitä eteenpäin sujuikin muuten ilman ongelmia, mutta jo marraskuun lopulla tullut kova talvi asetti omia haasteitaan treeneihin. Monet, erityisesti kovemmat treenit tein lähisalin matolla kun ulkona oli usein niin pöpperöiset tiet, että ei voinut edes haaveilla siellä kunnolla juoksusta. 

Dubain maraton 25.1.2013

Dubain maraton juostiin perjantaina 25.1.2013. Lensimme keskiviikkona Dubaihin vaimon kanssa. Leppäkorpi oli matkustanut paikan päälle jo edellisenä viikonlopuna. Olimme olleet yhteyksissä myös Dubaissa asuvaan Anne-Mari Hyryläiseen, joka oli myös maratonille tulossa yhdessä miehensä Jannen kanssa. Verkattiin maratonin aattona Timon kanssa yhdessä viimeistelylenkki ja haettiin numerot kisaexposta. 

Kisaa silmällä pitäen olin ottanut hotellin vain n. 1km päästä startista. Verkkasin pari kilsaa ja menin lähtöalueelle odottamaan. Startissa tapasin Timon ja Hyryläiset, jotka olivat myös tunkeneet aika lähelle keulaa, heti eliittiporukan taakse. Lämpötila oli ihanteellinen +13c pistoolin puhuessa klo. 7:00 aamulla, joskin oli aika kova sumu ja kosteaa. Lähdin etenemään tasaista 4.00/km vauhtia. Janne ja Anne-Marikin puhuivat myös alle 2:50 tavoitteesta, mutta karkasivat minulta jo ekoilla kilsoilla, kuten Timokin, jolla toki oli 10min. kovempi aikatavoite. Juoksu kulki presiis tavoiteajan mukaan, mutta jo hieman ennen puolimatkaa tunsin jalat todella väsyneiksi. Ennen 25km paalua jalat olivatkin sitten jo ihan lopussa eikä juoksusta tullut mitään. Tympäisi! Tunsin "koneen" puolesta jaksavan vaikka kuinka, mutta jalat olivat eri mieltä. 27km kohdilla heitin leikin kesken. Fiilis oli tosi maassa! Ilmeisesti viimeisen 2kk aikana pehmeällä lumella ja matolla juostut treenit eivät todellakaan saaneet aikaiseksi maratonilla vaadittavaa jalkojen iskutuksen kestoa. Tämä analyysi vahvistui, kun Timo oli keskeyttänyt myös samoihin ongelmiin ennen 30km täyttymistä, kuten myös Hyryläisistä Janne. Anne-Mari sentään juoksi tuolloin upean uuden oman ennätyksensä, jota hän toki myöhempinä vuosina paransi vielä aika lailla kovempiin lukemiin. 

Maratonin jälkeen vietimme iltaa Timon ja Hyryläisten kanssa mukavissa merkeissä, vaikka keskeytys korpesikin itseäni (kuten myös Timoa) aika lailla. Sopivat päihdykkeet toki helpottivat asiaa ;) Loppuloma Dubaissa ja sen lähimaisemissa keskityimme vaimon kanssa ihan vain nautiskeluun, tulipa myös hieno aavikkoretki tehtyä. 

Uusi tavoite syksylle 2013

Päätin tuon Dubain karvaan pettymyksen jälkeen asettaa seuraavan maratontavoitteen syksylle. Kevät tulisi liian aikaisin ja kesällä ei ole liian lämpimällä kelillä järkeä yrittää kovia maratonaikoja juosta. H-hetkeksi päätin valita tällä kertaa ihan kotimaan maratonin ja lokakuussa juostava Kankaanpään maraton tuntui sopivalle, koska sen reitti on aika nopea, eikä sinne ole Porista kun 50-60km matkaa. 

Tästä stoorista tulisi aivan liian pitkä, jos yrittäisin kaikkea vuoteen 2013 sisältynyttä treeniä, saati muuta eloa tähän auki kirjoitella. Todettakoon, että vuosi 2013 oli treenien suhteen aivan loistava! En sairastellut isommin, eikä tullut pieniä kolotuksia lukuun ottamatta minkäänlaisia vammoja. Harvinaista herkkua minulle, mutta tämä vuosi 2013 on jäänyt mieleen juoksuharrastuksen suhteen yhtenä parhaimmista. 

Kevään treenien sujuttua ihan mukavasti, aloin myös juosta silloin tällöin kisoja viikonloppuisin kovina treeneinä. Ensimmäinen oli Vaajakoskella Keski-Suomessa 7.4 juostu Pentin pinkaisu (10km), joka ei tosin häävisti kulenut. Mäkisellä reitillä hyydyin loppuaikaan 38.29, mutta tunsi kunnon olevan nousussa. Siitä 2 viikkoa myöhemmin juostu Niinisalon kymppi Kankaanpäässä vahvisti olettaman, sillä juoksin 36.47, taisteltuani Z:n (Tuomas Zacheus) kanssa tällä yhteisellä kisareissulla miltei koko matkan rinta-rinnan. Tämän jälkeen pidin kisoista hieman taukoa. Seuraava startti oli Forssan Suvi-illan 10km, jonne lähdin taas Z:n kanssa yhtä matkaa. Kovassa tuulessa juostu aika 36.54 kelpasi vallan hyvin. Forssasta jatkoin vielä Jämsään suunnistuksen Jukolan viestiä paikan päälle katsomaan. 

Paras kisani koskaan

Forssan Suvi-illan jälkeen seuraava miettimäni kisa oli puolimaraton Turussa Paavo Nurmi maratonilla. Sehän juostiin noina vuosina aina vielä kea-heinäkuun taitteessa. Vedin kisaa ennen aika kovan treeniviikon eikä minulla itse puolimaratoniin ollut oikein mitään kummempia odotuksia. Viikolla oli myös ihan törkeän kova helle ja muistankin miettineeni, että miten hitossa mä tässä helteessä puolikkaan taistelen?! Menin perjantaina Porista kaverin luo Turkuun yöksi ja helle oli edelleen tukala. Hämmästykseni olikin melkoinen, kun heräsin kisa-aamuna. Lämpöä oli n. +18c, pilvistä ja täysin tyyntä. Eli siis aivan täydellinen kisakeli. Lähtölaukaus pamahti klo. 12:00 Aurajoen rannasta Turun keskustassa. Juoksu lähti hieman tahmeasti liikkeelle, johtuen varmasti myös kovasta treeniviikosta. Muutaman kilsan jälkeen muodostan kolmikon parin muun miekkosen kanssa. Puhutaan matkan aikana vauhdista ja että hekin tavoittelevat alle 1:20 loppuaikaa. 

Paavo Nurmena reitti ei ole ihan tasaisimpia. Puolimaratonin mittainen reitti menee ensi keskustasta Ruissalon suuntaan, jossa käännytään ja juostaan osin samaa reittiä takaisin. Menopätkään tosin osuu enemmän maaston vaihtelua, kun takaisin tullaan lähempänä merta olevaa tasaisempaa baanaa pitkin. Ennen 10km paalua itellä ei oikein kulje edelleenkään ja kanssani juosseet karkaavat pikku hiljaa. Kympin väliaika on 38min. tietämillä, eikä lupaa edes 1:20 alitusta. En tiedä, mitä tämän jälkeen tapahtui, mutta kympin juoma-aseman ja käännöksen jälkeen alkaa kulkea. Juoksu on suorastaan nautinnollista! Saavutan porukkaa edeltä ja 15km kohdalla toinen minut jättäneistä äijistäkin tulee kiinni ja painan saman tien ohi. 18km jälkeen saavutan myös toisen näistä "karkulaisista", joka myös jää saman tien. Satama-alueen jälkeen painan lisää kaasua matkalla kohti maalia Aurajoen varressa. Loppuaikani on 1:18.58, joka on edelleen puolimaratonin ennätykseni. En odottanut tällaista lainkaan ja kisa on edelleen ehkä parhaiten sujunut mitä koskaan olen juossut, hieman tahmeasta alusta huolimatta. 

Treeniä kohti syksyn maratonia

Tuon Paavo Nurmen puolimaratonin jälkeen otin muutaman viikon astetta kevyemmin, mutta aika paljon siinäkin tuli treenattua. Motivaatio oli korkealla, samoin fiilis muutenkin. Elo sujui mukavasti kaikin puolin, eikä vammat kiusanneet harjoittelua. 

Myös treenimielessä juostut kisat kulkivat. Vanhan kotikaupunkini Keuruun yömaratonin kympillä juoksin heinäkuun puolessa välissä 37.20 kovassa helteessä ja elokuun alussa Ulvilan Hansajuoksussa 9,1km taittui aikaan 33.44. Elokuun viimeisellä viikolla ravasin Haapamäellä Höyryn hölkän 10km aikaan 36.09, joka myös on edelleen voimassa oleva maantiekympin ennätykseni. Tuo kisa osui sopivasti etukäteen suunniteltuun kevyempään viikkoon, joka varmasti edesauttoi hyvän tuloksen teossa, vaikka en siihen muuten erityisesti tähdännytkään. 

Viikko Höyryn hölkästä juoksin taas kympin kisan Nakkilan Nahkiaisjuoksussa. Nyt alla oli hurjan kova viikko ja kulku oli tosi takkuista. Keli oli syyskuun alun keliksi myös tosi lämmin (reilusti yli +20c) ja hyydyin aikaan 37.29. Z juoksi myös Nakkilassa valmistautuessaan syyskuun lopun Berliinin maratonille. 

Vietin syyskuussa 2 viikkoa lomaa, jolloin lähdimme Lappiin Saariselän upeisiin maisemiin. Siellä oli tunturimaastossa ilo treenata ja retkeillä. Teinkin muutamia tosi kovia treenejä raskaissa maastoissa. Parhaiten on mieleen jäänyt puhtaasti maastoja pitkin vetämäni pitkä lenkki. Kiskoin sunnistuskengt jalkaan, juoksin kangasmetsän poikki tuntureiden juurella ja sitten tuntureiden rinteitä pitkän pätkän. Kiilopään nousussa hengitys huusi kuin sirkkelin terä, mutta jaksoin! Fiilis oli mahtava. 

Vaikka Lapissa tuli vietettyä aika raskasta treenieloa, juoksin paluumatkalla Kiiminki maratonilla puolimaratonin Oulun seudulla. Kiiminki maratonin reitti on todella tasainen ja näin myös nopea. Kovan treeniviikonkin päätteeksi puolimaraton kulki aikaan 1:19.52. Kunto oli siis hyvä ja maratoniin enää vajaan kuukauden verran aikaa. 

Porissa juoksin 6.10 vielä Heikin hölkän, joka kulkikin minuuttitolkulla edellistä vuotta paremmin aikaan 33.57. Toki kelikin oli täydellinen edellisen vuoden sateeseen ja tuuleen verrattuna. Kankaanpään maratoniin oli aikaa 2 viikkoa. Homma oli siis viimeistälyä vaille paketissa. 

Kankaanpään maraton 19.10.2013

Lähdin Kankaanpään maratonille elämäni siihen asti parhaassa kunnossa. Koko vuoden olin saanut treenata ehjänä/terveenä ja oikeastaan kaikki oli mennyt niin kuin olin suunnitellutkin. Valmistautumisen suhteen en kerta kaikkiaan keksi, mitä olisin voinut tehdä tuolloin vieä paremmin. 

Lokakuun kolmantena lauantaina starttaan jo hyvissä ajoin aamulla Porista kohti Kankaanpäätä. Vaimoni ja Z lähtivät mukaan. Z toimi myös henkilökohtaisena huoltajanani, sillä Kankaanpään maratonin reilun 10km mittainen reitti käy tietyssä pisteessä 3 kertaa reitin aikana, eli tähän kohtaan Z parkkeerasi juomapullojen kera minua juottamaan kisan aikana. Keli oli aika kylmä, vain asteen parin plussan puolella. Huolestuneempi oli kovasta tuulesta joka tuolle päivälle sattui. Reitilla oli pitkä edestakainen osuus ja tietysti tuuli puhalsi täysin vastaisesti juuri paluumatkalla. Kisa sujui aivan tavoitteen mukaisesti puolimatkaan, jonka väliaika oli lähes tasan 1:24.00. Enää toinen mokoma ja 2:50 alitus on selvä. Kolmannella kierroksella alkaa kuitenkin painamaan. Myös raekuuro iski päälle kun lähdin viimeiselle kierrokselle. Tuulikin yltyi entisestään ja vastatuuliosuus vei voimani lopullisesti. Muistan kun kovat 2:36 ja 2:30 maratoonarit Jarno "moguli" Maimonen ja Jussi Nurmi kannustivat 38km tietämillä, niin oli aivan kuitti. Vauhti tippui ja tippui! Loppu oli aivan hirveää taistelua. Maaliin pääsin ajassa 2:57.32. Vaikka ennätykseni parani 1.26min. jäi tavoite 2:50 alituksesta vielä odottamaan itseään. Tietenkin keli vaikutti tulokseen, mutta en ole varman olisinko tavoitteeseen välttämättä muutenkaan ylätnyt ja turha sitä on jälkikäteen liikaa spekuloidakaan. Uuteen ennätykseen olin joka tapauksessa tyytyväinen. 

Loppuvuosi 2013 maratonin jälkeen: muutto Turkuun

Kankaanpään maratonin jälkeen lorvailin jonkun aikaa, nautin elostani jne. Marraskuussa taisin taas alkaa uudelleen lenkkejä jollain tavalla tekemään. 

Taas myös maisema vaihtui uuden työn perässä, tällä kertaa Porista Turkuun, josta oli aikaisemmin syksyllä saatut uuden työn, jossa aloitin marraskuun alussa. Otin Turusta ensin vuokra-asunnon läheltä keskustaa itselleni, jossa asustelin viikot. Maija jäi vielä tuossa vaiheessa Poriin töidensä takia. 

Sairastelin marraskuussa hieman ja treenit lähtivät Turussa muutenkin hieman kankeasti taas käyntiin. Lisäksi muistan pikkujouluaikana myös "muiden akvititeettien" kiinnostaneen aika lailla enemmän. Tykästyin kyllä heti Turkuun kaupunkina. Varsin mukavaa seutua. 

Vuosi 2014: polvivaivojen paluu osa xxx

Kun loppuvuodesta 2013 sain taas Turussa treenit pyörimään suht mukavasti, iski vasempaan polveen kipuja. Alkuun taas vähemmän, mutta pianhan ne tietty pahenivat. Turkanen sentään! Alkoi tulla edellisen vuosikymmenen loppu mieleen, jolloin taistelin loputtomilta tuntuvien polvivaivojen kanssa. Hyvän vakuutuksen omaavana marssin Sairaale Neoon todellisen gurun, Sakari Oravan vastaaotolle tammikuun puolessa välissä. Sakke sanoi vaivan olevan selvä hyppääjän polvi ja jänne oli kuvissa kuulemma paksu kuin Hesarin sunnuntainumero. Hän määrisi minulle ESWT-hoitoa, jossa polveen kohdistetaan mekaanista tärytystä laitteella, joka iskee 50 kertaa sekunnissa. Tämän pitäisi rikkoa tulehtuneen jänteen pintaa ja palauttaa se ennalleen turvonneesta tilasta. Niin- ja tietysti ei saanut juosta. 

Näitä ESWT-hoitoja jatkui helmikuun puoleen väliin saakka kerran viikossa. Juoksun pariin pääsin palaamaan myös jo hieman sitä ennen. Maaliskuussa myös Maija aloitti työt Turussa ja aloimme pohtia sieltä asunnon ostamista. Tämä konkretisoitui huhtikuun lopussa kun ostimme Vasaramäen kaupunginosasto oikein viihtyisän paritalon puolikkaan. Paikka vaikutti ihanteelliselta, sillä töihin oli vain 4km matka. Maijalla oli omaan työpaikkaansa vain 1km kävelymatka, eli kaikin puolin hyvä sijainti. Ainoa harmi hommassa oli, että olimme 2 asunnon loukussa, silä Porin iso kerrostalokämppä ei ollut mennyt kaupaksi, vaikka oli ollut myynnissä jo helmikuun alusta saakka. No tiesipä ainakin mihin leijonanosa palkasta joka kuukausi hupeni kun kahta läävää maksoin. 

Treenit eivät myöskään oikein kunnolla tuona keväänä napanneet. Taisin joskus kesän korvilla ekan kerran miettiä, että mitähän tässä oikein alkaisi tavoitella? No joku maraton syksyksi tietty olisi kiva, mutta en sen tarkemmin vielä päättänyt että mikä se olisi. 

Paluu alkulähteelle

Päätin heinäkuussa testata kuntotasoani parissa kisassa. Juoksin ensin 9.7 Melliläjärven ympärijuoksussa 5.4km aikaan 21.02. Huomasi, että kovia treenejä kun en juuri ollut tehnyt, niin eipä tuo vauhtikaan hääviä ollut. Seuraavana vuorossa oli Keuruun Liesjärven kylällä 26.7 pidetty Hirvijärvihölkkä (13,9km), paikka josta innostukseni juoksuun oli toden teolla alkanut 1990-luvulla. Kisapäivänä oli hirveä helle ja kisa starttasi klo. 13:00 päivän kuumimpaan aikaan. Varjossa mittari näytti +32c kun lähettäjän pistooli paukautti juoksijat matkaan. Edelleenkin tuo on kelin puolesta pahin kisa, johon olen koskaan osallistunut. Näännyttävän taistelun jälleen maali armahti ajassa 55.17, joka jäi jöin useita minuutteja 11 vuotta aikaisemmin reitillä juoksemastani tuloksesta, mutta en ollut lainkaan pettynyt. Kaadoin maalissa kaivokympää vettä useita kauhallisia päälleni, mutta silti keitti ja pahasti. Elimistö taisi moisesta olla suhteellisen kovilla. 

Kahden asunnon loukku päättyi elokuussa kun Porin kämppä meni kaupaksi. Olin treenien suhteen päättänyt, että yritän pikku hiljaa päästä taas kunnon mättämisen makuun, mutta tänä vuonna en vielä maratonia juokse. Kevät tai alukesä 2015 tulisi olemaan seuraavan maratonin ajankohta. Turun ympäristö, mukavat työkaverit ja elo yleisestikin tarjosi kaikilta osin parhaita puoliaan. Muistan tuon ajan hyvänä, vaikka nyt harrastuksen kaikki tavoitteet olivatkin jälleen hieman viivästyneet. Kaikesta huolimattahan juoksu on harrastus missä joku muukin ja vaikka tavoitteita ei aina saavuttaisi, vaikuttaa elon sujumiseen moni muukin asia. Ja ne monet muut asiat tuntuivat tuohon(kin) aikaan olevan oikeilla raiteilla. 

Seuraavassa ja myös todennäköisesti viimeisessä osassa matkaa eteenpäin aina näihin päiviin saakka.