Pe 25.5
lepo, meno jo päivällä kaverin polttareihin Turkuun ja polttaripäivä I siellä
La 26.5
lepo, polttarimeininki päivä II Turussa, joka jatkui illalla/yöllä laivalla
Su 27.5
lepo,ctoipumista kahden päivän ryypiskelystä
Viikko 21: juoksua 61km
Ma 28.5
lepo, edelleen erittäin hutera olo ja ei toivoakaan mistään reeneistä
Huh huh! Tästä ei enää rappiollisemmaksi elo voi juurikaan muuttua. Tulipa sitten vietettyä kaverin polttareita Turussa ja Turun laivalla oikein pitkän ja todella kostean kaavan mukaan. Olihan se hauskaa koheltaa kaveriporukan kanssa, mutta nyt tästä on sitten 2 päivää kärsitty hirmuisen heikotuksen ja kaikin puolin muutenkin huteran olon merkeissä. Jo perjaitai-iltana tuli oltua Turun yöelämässä melkomoisessa soosissa ja lauantaina homma jatkui heti päivästä lähtien. Käytiin siinä vähän harrastamassa kaikennäköistä aktiviteettia mm. mäkiautoilua ja teettämässä kaikenlaista polttarisankarilla, mutta tämähän ei menoa hidastanut. Lauantai-iltana siirryttiin laivalle. En muista milloin olisin edellisen kerran bilettänyt läpi koko yön, sillä nukkumaan menin vasta klo. 8.30 sunnuntaiaamuna. Mitäpä tästä kaikesta voi muuta seurata kun hirveä krapula, josta on kärsitty aina tähän iltaan saakka. Ehkäpä huomenna taas elämä voittaa.
Kuten blogini lukijat ovat viime viikkoina voineet todeta, niin on elooni mahtunut kaikennäköistä epämääräistä bailaamista jo 3 kertaa kuukauden sisällä. Eipä tätä voi oikein tavaksi ottaa mikäli meinaa reenatakin pystyä, mutta nyt tässä on vaan ollut kaikkia "pakollisia" juhlimisia. Ei ole ihme ettei kunto kohene ja ukko vaan pöhöttyy. Koetetaan taas palata ruotuun ja keskittyä olennaiseen. Normisti sitä tulee nykyisin törpöteltyä tosi harvoin, mutta tämä kuukausi on ollut todellista rappioeloa. Suotakoon tällainen joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti