La 19.5
PM: 6km, sis. koordinaatioharjoitteita
Su 20.5
AM: 2km verkkaa + Raholan kymppi (10km kisa): 38.51 + 1km verkkaa
Yht. 13km
Viikko 20: juoksua 92km
Ihan hyvä viikko reenien suhteen. Tuli tehtyä aika monipuolisesti vähän kaikenlaista. Nyt on myös vuoden eka kisa juostu. Venähti näinkin myöhälle kevääseen noiden alkukevään sairastelujen takia.
Itse kisa meni aika lailla keskinkertaisesti. Toki tiesin, että kun alla on vain pari kovaa lenkkiä ja vetoreenejä tasan nolla, niin ei tuloskunto ole kovinkaan hääppöinen. Rehellisesti sanottuna odotin silti jotain 37 alkavaa aikaa, mutta kello kertoo totuuden. Tätä kovempaa ei tällä kertaa kyennyt kipittämään. Raholan kympin lenkki oli osin aika vaihteleva, eikä todellakaan jäänyt epäselväksi missä meikä sakkaa. Tasaisella nimittäin meno oli vielä suht ok, mutta heti kun piti kiivetä mäkeä niin kone alkoi piiputtamaan. Myös alamäkeen meno oli aika tökkivää. Eka vitonen meni ajassa 18.50, eli jälkimmäisellä puolikkaalla tapahtui vielä hyytymistä. Ei ollut yllätys, sillä varsinkin kilsat 7-9 olivat vaikeita ja vauhti tuntuikin vaan tippuvan ja tippuvan. Kokonaisuudessaa olen viikonloppuun tyytyväinen sillä ompahan kausi virallisesti avattu. Tästä on hyvä jatkaa kesän treneihin ja kohti syksyn kisoja.
Kiitos käynnistä kisassa ja lämpimästi tervetuloa ensi vuonna uudestaan :)
VastaaPoistaKiitos vaan itsellenne mukavasta kisasta. Kyllä tulen toisetekin jos vaan sopii hyvin aikatauluun.
VastaaPoista