sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Viikot 51 ja 52

Viimeisiä viedään tästä vuodesta. Seuraavassa 2 edellisen viikon treenit ja jotain yleistä kotkotusta elostani, eli siis ei mitään hohdokasta luettava :) En todellakaan ole vielä mitään ohjelmaa noudattanut, vaan mennyt ihan fiiliksen mukaan. Toki melkomoista lusmuiluahan tämä edelleen on ollut, sitä en voi kiistää enkä edes yritä. Ei vaan ole jaksanut eikä huvittanut kunnolla tiestöä takoa. 

Ma 14.12; a: 5km. i: 11km. Yht. 16km

Ti 15.12; a: 2km. i: 11km. Yht. 13km

Ke 16.12; a: 4km. i: 14km. Yht. 18km

To 17.12; a: 5km. i: 10km. Yht. 15km

Pe 18.12; a: 5km. i: 10km. Yht. 15km

La 19.12; lepo

Su 20.12; p: keskivartalojumppa. i: 10km, sis. 5 sarjaa loikka-askelia ylämäkeen

Viikko 51: juoksua yht. 87km

Koetin saada oikeaa rytmiä treenien muodossa taas tähän elooni. Töissä on melkoinen hässäkkäviikko ja jotkut työpäivät venyivät hieman pitkiksi, tosin ei kohdallani nyt kovin massiivisiksi. Jokaisena arkipäivänä sainkin kammettua itseni juoksemaan ennen töitä ja töiden jälkeen, joskin tiistaina laiskotti niin, että hölkötin aamulla suorinta tietä työpaikalle. Työpäivien venyminen nyt yleisesti on surkea tekosyy passata treenejä, sillä voihan sitä duunissa aina nautiskella sen verta välipalaa, jotta jaksaa pitkänkin työpäivän jälkeen lenkkareita ulkoiluttaa tai tehdä jotain muuta kroppaa sopivasti rasittavaa. Mitään kovempaa rypistystä en kovemman juoksun muodossa jaksanut edes ajatella, ihan normi lenkkeilyä. Perjantai-iltana tuli eräs kaverini kylään ja nautittiin lihafondueta hyvän viinin kera. Sen verta väsyneeksi iski kropan tämä nautiskelu, että lauantaina en tehnyt yhtikäs mitään liikunnallista. Sunnuntaina puhisin keskivartalojumppaa kotona päivällä samalla kun vahtasin ampumahiihtoa töllöttimestä. Illalla hilpasin vielä 10km lenkin, jonka suuntasin taktisesti Hakunilan suuntaan, jossa sahasin erästä pitkähköä ylämäkeä 5 kertaa loikka-askelin ylös osana lenkkiä. 

Ma 21.12; a: 5km. i: 12km. Yht. 17km

Ti 22.12; a: 2km. i: 3km + 3000m/2000m/1000m/2x500m ratavedot, 3min. palautus matkan vaihtuessa ja 1min. palautus 500m vetojen välissä +3km. Yht. 15km

Ke 23.12; a: 5km. i: 10km. Yht. 15km

To 24.12; p: 11km

Pe 25.12; lepo

La 26.12; p: 60min. kuntopiiri i: 9km

Su 27.12; lepo

Viikko 52: 67km

Maanantaina jalat olivat aamulenkillä edellisen päivän ylämäkiloikkien jäljiltä todella jöötissä. Mutkien kautta töihin juostu 5km olikin melkoista könkköstämistä. Jos jalkani osaisivat jutella, olisivat sunnuntain loikkien yhteydessä kyselleet, että "mitähän toi nyt oikein taas puuhaa"? Töiden jälkeen venyttelin hieman ennen lenkkiä, mutta meno oli siltikin erittäin kankeaa. Tiistaina hölkkäsin suoraan kotoa töihin, mutta päätin työpäivän jälkeen lähteä Hiekkaharjun kentälle vetoja kiskomaan. Verryttelin muutaman kilsan, jonka jälkeen aloin lyödä höökiä pyttyyn. Vauhti ei päätä huimannut, mutta muutoin tunnuin jaksavan ihan suht mukavasti, joten vaihdoin lennosta plääniä niin, että kiskoin heti alkuun 3000m pätkän. Ajattelin kokeilla jonkinlaista pyramiditreeniä, joten seuraavaksi 2000m, sitten 1000m ja loppuun vielä 2x500m. Aika poikki olin tuon rupeaman jälkeen ja muutenkin meno Hiekkaharjussa oli ihan "pimeetä meininkiä" sanan kaikessa muodossa. Kentällähän ei ole valoja lainkaan, mutta viereiseltä lätkäkentältä kyllä kajastaa sen verta valoa, että ei nyt ihan säkkipimeässä tartte juosta. Henkisestihän mun touhu on muuten vaan usein ihan himmeetä, joten nyt myös fyysisesti :)

Tuli alkuviikosta treenien jälkeen vahdattua la-su yön NFL-kierroksen pelejäkin iltaisin jälkilähetyksien muodossa siihen malliin, että nukkumaan menoa venähti aika myöhäiseen. Keskiviikkona väsyttikin turkasesti kun herätyskello aamulla rämisi. Siinä hötäkässä unohin, että toin eilen työpaikan pukkarista pyyhkeen kotiin pestäväksi enkä tietenkään muistanut toista viedä tilalle. Ei todellakaan ollut edes eka kerta kun näin käy!!  No aina sattuu, harvemmin tapahtuu... Työpäivän jälkeen lönköttelin 10km lenkin ja olin valmis joulua viettämään. Jouluna tuli perinteiseen tyyliin syötyä vallan mahdottomasti. Kuuluu mielestäni asiaan ja syömistä toki harrastan muutenkin aina aika messevästi. Aattona tein päivällä lenkin, mutta joulupäivänä olo oli niin turpea, että vaan olla öhnötin kotosalla. Tapaninpäivänä olen usein tehnyt pitkän lenkin, mutta tänä vuonna en siihen taipunut. Kuntopiiriä sen sijaan aloin kotona veivaamaan hieman ennen puolta päivää ja aika tehokkaasti sainkin tohotettua eri liikkeitä. Illalla vielä pieni lenkki löhöämistä huoltamaan. Nyt sunnuntaina sitten vaan laiskotti niin, että lenkit ja kaikki muukin liikunta jäi vain ajatuksen asteelle. 

Vuosi 2020 alkaa kohta olla taputeltu. Viikon kuluttua eletään jo vuotta 2021. Kohdallani tämä tarkoittaa myös vanhenemista, koska olen syntynyt vuoden toiseksi viimeisenä päivänä :) Mitään ikäkriisiä en pode enkä ole koskaan potenutkaan. Henkisestihän olen hädin tuskin aikuinen vieläkään. 

Palaan asiaan päivitysten muodossa viimeistään viikon kuluttua perinteisen vuoden yhteenvedon merkeissä. Juoksun sarallahan kulunut vuosi on ollut erinomainen ja kerrankin voi kertoa kivoista asioista niiden iänikuisten vammoista turinointien sijaan. 

maanantai 14. joulukuuta 2020

Lusmuiluviikot, osa II

Maratonin jälkeinen ylimenokausi on jatkunut edelleen. Melkoista lusmuilua on ollut treenien suhteen, eikä kunnon treenaamisesta kyllä voida vielä missään nimessä edes puhua. Seuraavassa edellisten viikkojen touhuja. 

Ma 9.11; i: 9km

Ti 10.11; a: 2km. i: 11km. Yht. 13km

Ke 11.11; a: 3km. i: 2km. Yht. 5km

To 12.11; a: 5km. i: 7km. Yht. 12km

Pe 13.11; a: 5km. p: 8km. Yht. 13km

La 14.11; lepo

Su 15.11; lepo

Viikko 46: juoksus yht. 52km

Pientä lenkkeilyä arkipäivisin, mutta kokonaisuutena tosi laiskaa menoa. Tiistai- ja keskiviikkoaamuina laiskotti niin, että juoksin lähestulkoon suorinta tietä työpaikalle. Keskiviikkona myös töiden jälkeen juoksin suorinta tietä kotiin, vaikka suunnitelmissa oli jonkinlainen lenkki tehdä. Lauantaina neutiskelin elostani ja taisipa tulla hieman hapantakin otettua. Tällä kertaa en tosin mitään hirveitä kännejä kiskonut, vaan sellaista pientä "sopivaa" tissuttelua. Tämäkin aiheutti sunnuntaiksi raukean olon päälle enkä taipunut mihinkään liikunnallisiin suorituksiin. 


Ma 16.11; a: 5km. i: keskivartalojumppa + 10km. Yht. 15km

Ti 17.11; i: 9km

Ke 18.11; a: 5km. i: 2km. Yht. 7km

To 19.11; a: 5km. i: 6km. Yht. 11km

Pe 20.11; a: 5km. p/i: 90min. punttisalitreeni + 2km. Yht. 7km

La 21.11; lepo

Su 22.11; i: 3km + 5x800m ratavedot, 1min. palautuksella + 3km. Yht. 10km

Viikko 47: juoksua yht. 59km

Puolivaloilla tehty puuhastelu jatkui. Torstaina laiskotti jälleen töiden jälkeen taas siihen malliin, että lönköttelin lyhintä tietä kotiin kunnollisen lenkin sijaan. Perjantaina sentään sain temuttua punttisalilla kunnon voimatreenin, jonka jälkeen lauantaina vain olla öhnötin. Sunnuntaina päätin ensimmäistä kertaa yli kuukauteen testata hieman vauhdikkaampaa menoa ja lähdin illalla Hiekkaharjun kentälle vetoja tekemään. 5x800m vedot kiskoin surkealla kukulla ja fiiliksellä. Ei oikein tämä kovempi juoksu irtoa reilun kuukauden lusmuilun jälkeen, mutta empä toki muuta olettanutkaan. 


Ma 23.11; a: 5km. i: 9km. Yht. 14km

Ti 24.11; a: 5km. i: 6km ja tunnin hieronta Yht. 11km

Ke 25.11; lepo

To 26.11; a: 4km. i: 2km. Yht. 6km

Pe 27.11; a: 5km. i: 11km. Yht. 16km

La 28.11; lepo

Su 29.11; 3km + 4x1000m ratavedot, 1min. palautuksella + 3km. Yht. 10km

Viikko 48: juoksua yht. 57km

Edellisen viikon sunnuntain ratavedot vetivät jalat todella jöötiin. Varmaan ihmettelivät pitkän tauon jälkeen, että mitähän tuo nyt kuvittelee tekevänsä. Onneksi olin varannut tiistai-illaksi hieronta-ajan, joka tekikin koiville tosi hyvää. Tämän jälkeen palauttelin ruhoani keskiviikkona levon merkeissä ja torstaina vaan en viitsinyt muuten kunnon lenkkejä juosta. Myös työpäivät venyivät välillä suhteellisen pitkiksi, mutta sehän nyt on pelkkä tekosyy treenejä skipata. Sunnuntaina päätin edellisen viikon tyyliin lähteä katsomaan Hiekkaharjun kentälle, kuinka kovempi juoksu "kulkee". No eihän se häävisti kulkenut. Kelloa en viitsinyt juuria vauhtien muodossa edes vilkuilla ja ainoat kellotukset olivat minuutin palautukset vetojen väliin. Eiköhän tästä vielä vauhti ja kesto saada taas kohilleen kun alkaa kunnolla treenaamaan. 


Ma 30.11; a: 4km. i: 11km. Yht. 15km

Ti 1.12; a: 5km. i: 10km. Yht. 15km

Ke 2.12; i: 10km

To 3.12; i: keskivartalojumppa

Pe 4.12; a: 4km. i: 14km. Yht. 18km

La 5.12; lepo

Su 6.12; lepo

Viikko 49: juoksua yht. 58km

Arkipäivät sujuivat töiden lisäksi sopivan rennon lenkuttelun merkeissä. Perjantaina intouduin lenkin jälkeen hieman olutta nautiskelemaan, mutta varsinainen biletys oli tiedossa lauantaina. Silloin suuntasin kaverini luo hyvissä ajoin jo alkuillasta, jossa meitä oli 7 henkilöä viettämässä kaveriporukan pikkujouluja. Pysyttelimme siis kotioloissa ja koronarajoitusten sisällä, jos joku juhlintaa tässä ajassa ihmettelee. Tulipa sitten taas juopoteltua pitkälle aamuntunneille saakka ja oikein urakalla. Luonnollisesti tämä tiesi sitä, että sunnuntaina oli surkea olo aamusta iltaan. Kun tulee ikää lisää, tällaisista keikoista palautuminen tuntuu vuosi vuodelta vaan pahenevan, mutta en mä mokomasta välitä, joskus pitää ottaa ilo irti elosta. 


Ma 7.12; lepo

Ti 8.12; lepo

Ke 9.12; a: 5km. i: 11km. Yht. 16km

To 10.12; i: 8km

Pe 11.12; a: 5km. p/i: keskivartalojumppa + 9km. Yht. 14km

La 12.12; i: 11km

Su 13.12; p: pohje- ja nilkkajumppaa. i: 3km + 7km vauhtileikittely + 2km. Yht. 12km

Viikko 50: juoksua yht. 61km

Sunnuntain ja maanantain välinen yö oli hirveä "liskojen/mörköjen" sävyttämä, kuten tuppaa rajun ryypiskelyn jälkimainingeissa olemaan. Vaikka huono olo helpotti, oli alkuviikosta edelleen sellainen tolkuttoman väsynyt ja hutera fiilis. Kuvittelin tiistai-iltana lenkin juoksevani, mutta työpäivän jälkeen elimistö kävi vieläkin niin puolivaloilla, että en edes yrittänyt suotta rimpuilla. Loppuviikosta yritin sitten palata oikeasti normaalin rytmiin, vaikka en nyt mitään kunnon päiväkohtaisia määriä vielä juossutkaan. Sunnuntaina temmoin 7km verran vauhtileikittelyä. Tästä pätkästä heti alkuun vedin 3km putkeen kovempaa vauhtia ja henki pihisi suhteellisen messevästi. Taso on nyt tämä ja siitä täytyy lähteä taas rekentamaan kohti kunnon tuloskuntoa. 

Tulevasta

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että reilut pari kuukautta jatkunut ylimenokausi saa luvan ollan päättynyt. Lusmuilu vaihtuu siis taas treenaamiseen ja korkki menee visusti kiinni kaikenmaailman törpöttelyreissujen suhteen. Jos vain maailma vähänkään makaa sillä tolalla keväällä, että kisojan järjestetään normaalisti, olisi tarkoitus toukokuussa maraton juosta. Kaipa tämä koronahullutuksenkin on joskus loputtava. Ei yhteiskuntia ole kerta kaikkiaan varaa pitää suljettuina loputtomiin.

Valoitan jossain kohtaa ensi vuoden alussa tarkemmin tulevia suunnitelmiani.  

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Maratonviikko ja sen jälkeistä lusmuilua

Ma 5.10; i: 11km

Ti 6.10; a: 5km. i: keskivartalojumppa + 7km ja tunnin hieronta. Yht. 12km

Ke 7.10; i: 2km + 2x2km kovaa, 1km hölkkää vetojen välissä + 2km. Yht. 9km

To 8.10; i: 6km

Pe 9.10; a: 4km. i: 4km, sis. 4x100m kiihdytykset. Yht. 8km

La 10.10; a/p: 2km + Vantaan maraton: 2:48.20. Yht. 44km

Su 11.10; lepo

Viikko 41 <> maratonviikko 11/11: juoksua yht. 88km

Maratonviikko!! Viimeistely maratonille meni putkeen ja lauantaina juoksin Vantaan maratonin uuteen ennätysaikaani 2:48.20. Vihdoin kauan tavoitteena ollut 2:50 alitus maratonilla toteutui. Tästä olen aikaisemmassa postauksessa kirjoittanut erillisen kisaraportin maratonin jälkeen, joten en lähde enää kisaa ruotimaan tarkemmin. Maratonin jälkeen suunnitelmissa on ylimenokauden viettäminen, joka erityisesti näin hienon onnsitumisen jälkeen tarkoittaa jonkun aikaa totaalista lusmuilua, hauskanpitoa ja sen sellaista. 

Ma 12.10; lepo

Ti 13.10; lepo

Ke 14.10; lepo

To 15.10; lepo

Pe 16.10; i: 90min. punttisalitreeni

La 17.10; lepo

Su 18.10; lepo

Viikko 42: juoksua 0km

Juoksusta maratonin jälkeen totaalista lepoa. Ainoastaan perjantaina iskeydyin työviikon päättymisen jälkeen punttisalille ja temusin puolitoista tuntia rautojen kimpussa. Ylimenokausihan on mitä parhainta aikaa koettaa tehdä voimatreeniä, koska voimatason ylläpito ja parantaminen auttaa vammojen ehkäisyssä sitten kun taas alkaa tiestöä enemmän takomaan. Lauantaina tuli myös kavereiden kanssa juopoteltua kunnolla, joka puolestaan tiesi sunnuntaille surkeaa oloa. En häpeä millään tavalla myöntää, että välillä tekee todella mieli viihteelle sortua. Kun treenataan, silloin treenataan. Kun ollaan viihteellä, tehdään sekin "kunnolla" :)

Ma 19.10; lepo

Ti 20.10; lepo

Ke 21.10; lepo

To 22.10; lepo

Pe 23.10; lepo

La 24.10: lepo

Su 25.10; p: keskivartalojumppa

Viikko 43: juoksua 0km

Lusmuilu jatkui. Usein päivät meni töiden jälkeen niin, että hain pizzan tai jotain kunnon roskaruokaa ja könysin kotisohvalle syömään/löhöämään. En todellakaan välitä kattiakaan tippuuko nyt kunto jotenkin hetkellisesti, saatika vielä vähemmän, nouseeko paino. Muutenkinhan olen järkyttävä ahmatti jolle maistuu kaikki mahdollinen ja motto on aina ollut, että paino lähtee liikkumalla, ei syömällä. Jos taas sitten ei tule liikuttua, alkaa omilla ruokatottumuksilla usein paino nousta. So what! Alkoholipitoista juomaakin tuli taas viikonloppuna jonkun verrna nautiskeltua, mutta nyt ei mitään hirveää törpöttelyä. 

Ma 26.10; a: 2km. i: 7km. Yht. 9km

Ti 27.10; a: 5km. i: 8km. Yht. 13km

Ke 28.10; lepo

To 29.10; a: 6km. i: 11km. Yht. 17km

Pe 30.10; p/i: 1h 45min. punttisalitreeni

La 31.10; lepo

Su 1.11; i: 12km

Viikko 44: juoksua yht. 51km

Reilut 2 viikkoa hurahti ilman että juoksin metriäkään. Nyt ajattelin jotain pientä alkaa taas puuhastelemaan, vaikka eihän tätä nyt voi parhaalla tahdollakaan miksikään treenaamiseksi kutsua. Jopa kolmena aamuna sain kiskottua itseni sängystä lenkille. Töihinhän mulla on kotoa hieman vajaat 2km matkaa aivan suorinta reittiä. Maanantaina en viitsinyt mitään "ketunlenkkiä" edes miettiä, vaan köpöttelin suorinta tietä toimistolle, niin että sain 2km just ja just mittariin. Tiistaina ja torstaina viitsin sentään hieman kunnollisemman aamulenkin tehdä. Viikon tehokkain setti oli kuitenkin taas ehdottomasti perjantainen salitreeni. Hieman alle 2 tuntia jaksoin riehua erilaisten voimainkoitosten merkeissä. Sen jälkeen olikin mukava lähteä uuden juoksukaverin kanssa hieman viihteelle, mistä maksoin lauantaina taas "veroa" surkean olotilan muodossa. Jostain kumman syystä sain sunnuntaina olotilan helpotettua kammettelua illalla itseni lenkille. 

Ma 2.11; lepo

Ti 3.11; a: 5km. i: 10km. Yht. 15km

Ke 4.11; a: 6km. i: 7km. Yht. 13km

To 5.11; lepo. i: tunnin hieronta

Pe 6.11; p/i: 80min. punttisalitreeni

La 7.11; p: 9km

Su 8.11; lepo

Viikko 45: juoksua yht. 37km

Edellisen viikon kaava jatkui. Pientä puuhastelua. Maanantaina kello herätti aamulenkille. Painoin herättäjän kuitenkin kiinni, vetelehdin puolisen tuntia lisää ja sotkin laiskasti pyörällä töihin. Töiden jälkeenkin laiskotti ja unohin suosiolla kaiken juoksuun liittyvän. Olin muutenkin niin nollat taulussa, että unohdin maanantai-illalle varaamani hieronta-ajan. Onneksi hieroja oli niin joviaali, että ei unohduksesta velottanut ja sain jopa torstaille uuden ajan. Vaikka tiistaina ja keskiviikkona tein sekä aamu- että iltalenkin, ei puhettakaan töiden jälkeen mistään kunnollisen pituisesta lenkistä. Katsotaan myöhemmin, lusmuilu toistaiseksi jatkukoon. Torstain hieronta teki terää. Kintut olivat todella jumissa, lähinnä siksi, että olen löhönnyt sohvalla törkeän paljon + venyttely on ollut laiskuuden johdosta olematonta. Mokomasta en pode pätkän vertaa huonoa omaa tuntoa, koska joskus on kerta kaikkiaan mukavaa vaan olla tekemättä yhtikäs mitään, ainakaan siis treenaamiseen viittaavaa. 

Lauantaina juoksin päivällä 9km lenkin, jonka jälkeen (taas) asennoiduin viihdemoodiin. Lenkin jälkeen kokkasin sapuskaa ja aloin jo samalla tohottaa oluttölkkien kimpussa. Alkuillasta lähdin erään tuttavan kanssa sitten hieman enemmänkin maistelemaan ja iltaa istumaan. Ja taas oli sitten sunnuntaina olotila mallia kammottava, väsynyt, hutera, heikko jne. Nyt voisi taas koettaa nämä viihteellä olemiset hetkeksi unohtaa. 

Tätä kirjoittaessa on nyt reilu kuukausi kulunut maratonin juoksemisesta. Pikku hiljaa alan asennoitua uuden treenikauden aloittamiseen. Olen ajatellut niin, että viimeistään joulukuun alussa alan taas oikeasti lenkkikenkiä ulkoiluttamaan ja tahkoamaan kilometrejä koneeseen. On se vaan välillä kiva rötvätä, varsinkin kun kerrankin syy siihen on hyvin sujunut kausi, joka huipentui onnistuneeseen päätavoitteeseen, Eikä joku hiivatin kauden päättävä vamma kuten yleensä. Tästä on kiva jatkaa. 

maanantai 19. lokakuuta 2020

Kisaraportti: VANTAAN MARATON 10.10.2020

Tämä on ollut kummallinen vuosi. Olin keväälle ilmoittautunut huhtikuussa juostavalle Wienin maratonille Itävaltaan, mutta maailmalla leviämään lähtenyt koronavirus perui keväältä kaikki kilpailut niin kotimaasta kuin ulkomailta. Harmitti, sillä olin juossut maaliskuussa puolimaratonin 1:19.12 ja mielesräni elämäni kunnossa vihdoin ja viimein pitkään tavoitteena olleen 2:50 rajan maratonilla rikkomaan. Treenien osalta vedin hieman happea ja otin huhti- ja toukokuun löysemmin. Tavoitteen siirsin syksylle ja valitsin kisaksi joka vuosi lokakuun toisena lauantaina juostavan Vantaan maratonin. Näin siksi, että en uskaltanut mihinkään ulkomaille tässä tilanteessa maratonmatkaa suunnitella ja Vantaan maraton on itselleni oikea kotikisa, sillä sen lähtö ja maali sijaitsevat n. 400m päässä kotioveltani. Lisäksi Vantaan maraton on varmasti Suomessa yksi parhaiten järjestetyistä kisoista ja vaikka sen reitti ei nyt ihan nopein ole, on se kovan tuloksen yrittämiseen ihan suht nopea.  

Sain treenata koko vuoden täysin ehjänä ja terveenä, mikä on itselleni ylen harvinaista. Vammoistahan olen edellisinä vuosina kärsinyt oikein urakalla ja niinä parina vuotena kun säilyin ehjänä, sairastuin harmittavasti juuri ennen kauden H-hetkeä. Päätin olla stressaamasta nyt syksyllä sitä, iskeekö joku flunssa (tai korona) riesaksi kisaa pilaamaan, jos iskee niin sitten ei vain juosta. Kaikki meni tällä kertaa kuitenkin putkeen ja pääsin maratonin starttiviivalle terveenä ja hyvin treenanneena. Treenit ja treenikisat olivat kulkeneet hyvin ja olin täynnä luottoa sekä valmiina taistoon.

Lokakuun toinen lauantai osui tänä vuonna päivämäärään 10.10. Silloin siis 2:50 rajan kimppuun...

Kisapäivä

Itse kisapäivälle oli luvattu maratonin kannalta hyvää keliä. Lämpöä olikin noin +12-13 astetta, eikä tuullut liikaa. Olin hakenut numerolappuni kisakeskuksesta jo edellisenä päivänä. Maratonin starttiaika oli klo. 11:00, mutta jos halusi omat juomat toimitettuna huoltopisteille, piti ne olla vietynä viimeistään klo. 10:00 kisakesukseen. Ihan kisakeskuksen vieressä asuvana tämä oli itselle helppoa. Nappasin edellisiltana rakentamani putelit kassiin ja kiikutin ne kisajärjestäjien laatikoihin, joista ne toimitettaisiin huoltopisteille. Käytän kotimaan maratonilla siksi omia juomia, että inhoan juoda järjestäjien muovimukeista, joista suurin osa menee vauhdissa päälle ja näin saan myös sitä juomaa, mihin olen treeneissä vatsani totuttanut: Joihinkin pulloihin oli teipannut myös geelejä kiinni. Pullot merkkasin lisäksi pinkillä kepeillä, jonka päässä oli kisanumerollani varustettu punainen lippu. Pullot näkisi siis jo kaukaa ja niihin olisi vauhdista helppo tarttua. 

Pullojen viennin jälkeen verryttelin 2km verran ja menin kotiin vaihtamaan kisa-asun ylle. Klo. 10:40 lähdin talsimaan starttipaikkaa kohti: Vielä viimeinen "vessareissu" pusikkoon ja olin valmis viivalle. Tänä vuonna Vantaan maratonin yhteydessä juostiin myös SM-maraton, eli tasokasta juoksuseuraa oli tarjolla. 

Itse kisa

Startti tapahtuu tasan klo. 11:00 kuten Vantaan maratonilla tapana on. SM-maratonin kärkimiehet painaa tietenkin kaltaiseltani taapertajalta heti horisonttia kohti, mutta en muuta toki epäillytkään. Tavoitteena on lähteä latomaan hieman alle 4min/km vauhtia. Aika pian lähdön jälkeen huomaan naisten SM-maratonia juoksevan Päivi Kauppisen, jota morjestan. Jutellaan siinä tavoitteista edetään samaa matkaa. Päivi kertoo myös tavoittelevansa sinne 2:48 loppuaikoihin. Mietin mielessäni, että onkohan vaan vaatimaton, koska tiedän hänen olevan kovassa kunnossa. Vantaan maraton juostaan neljänä n. 10,50km lenkkinä. Varsinkin ensimmäinen 5km reitistä on tosi tasaista. 3,5km kohdilla tulee vastaan ensimmäinen juoma-asema. Näen pulloni jo kaukaa omien juomien pöydällä ja nappaan mukaan ongelmitta. Juoksu sujuu helposti ja tunnen koneen lämmenneen mukavasti menoon. Juoksemme Päivin kanssa kahdestaa, edessä menee 20-30m päässä isompi porukka, mutta turha sitä olisi kiihdytyksellä kiinni rykäistä. Reitin jälkimmäinen vitonen on hieman ensimmäistä profiililtaan haastavampi, mutta mitään isoja mäkiä siinäkään ei ole. Pari tunnelia tien aliste ja siltaa ylitse ovat selkeimmät laskut ja nousut. Toisella juoma-asemalla 7km kohdalla turaan hieman pulloni kanssa ja Päivi karkaa kauemmaksi. Tiedän kokemuksesta että minkään valtakunnan peesin toivossa ei kannata maratonilla suuria vauhdinmuutoksia kiihdytysten yms. muodossa tehdä, siitä saisi takuulla myöhemmin maksaa kallista hintaa. Näen, että Päivi painaa ryhmän ohi edelläni ja lisää muutenkin selvästi vauhtia karaten pikku hiljaa horisonttiin. Pikku hiljaa itsellenikin tuo edellä juossut suurempi porukka alkaa kuitenkin lähestyä ja saan heidät kiinni 10km paalun jälkeen. Kympin väliaika näytti 39min. ja risat eli etenen presiis suunniteltua tavoitevauhtia. Ensimmäinen kierros täyttyy 10,55km kohdalla, jossa on myös reitin kolmas huoltopiste. Juoksu tuntuu helpolta ja morjestelen tutuille jotka ovat kannustamassa. 

Toisella kierroksella jään tämän saavuttamani porukan peesiin juoksemaan. He etenevät sellaista 3.55/km vauhtia ja sehän sopii minulle hyvin. Näiden 3 juoksijan peesissä on helppo edetä. Noin 12km hujakoilla joku kaippari takaa saa ryhmämme kiinni. Hän asettuu myös pian porukan vetomiehen töihin. Tällä kokoonpanolla edetäänkin oikeastaan koko toinen kierros. Puolimaratonin väliaika näyttää aikaa 1:23.34. Olen siis hyvin tavoiteaikani sisällä, jopa hieman edellä sitä. Juoksu tuntuu erittäin helpolle ja välillä spekuloidaan muiden kanssa etenemistä. 

Kolmanne kierroksen alussa joku saa taas takaa ryhmämme kiinni. Asetunkin pian tämän uuden jäsenemme kanssa vetotöihin, koska virtaa tuntuu piisaavan ja haluan vauhdin säilyvän tasaisena. 2 kaveria alkaakin kohta jäädä, mutta nämä 2 takaa tullutta tulevat mukanani samaa vauhtia. Jonkun verran tuuli on voimistunut, sen huomasi kun reitti 25km kohdilla meni hetkellisesti peltoaukion viereen ja puhalsi vastaisesti. Tämä nyt ei vielä ollut lainkaan menoa haitannut puhuri. Reitti käy hieman tämän reilun 10km kierroksen puolen välin jälkeen aika lähellä maalialuetta, joten vaimoni oli hiippaillut kierroksen aikana myös tähän kohtaan menoa seuraamaan ja kannustamaan. Siinä kohdassa näkyi muutenkin eniten väkeä maalialueen ja uuden kierroksen aloituskohtaa lukuun ottamatta. Meno on edelleen hyvää ja juoksu tuntuu mukavalle. Ennen kierroksen päättymistä näen myös parin työkaverini kannustavan, joista toinen huusikin kunnon kannustusta samassa kohtaa joka kierroksella. 30km paalu tulee ja menee. Ensimmäistä kertaa oikein ihmettelen menon keveyttä. Tänään tehdään kunnon tulos ja kivahan se on, mikäli tulee vielä helposti. En kuitenkaan kiristä vauhtia koska tiedän, että matka viimeisellä kympillä saattaa rankaista nopeastikin. Kovin väärässä en tässä ollut... 

Neljännen kieroksen alettua olen kahdestaan tämän aikaisemmin takaa nousseen kaverin kanssa. Joitakin olemme edeltä saavuttaneet ja ohittaneet, mutta kukaan ei takaa ole heittämällä rynninyt ohi. Tämäkin kertoo vauhdinjaon olleen aika optimaalinen. 33-34km välimaastossa tämä mukanani juossut kaveri alkaa jäädä ja olen yksin. Pian juoksun luonne muuttuu itsellänikin. Vähän ennen 35km paalua huomaan, että nyt alkaa jalkoja painaa ihan eri tavalla. Kepeys juoksusta katoaa ja meno on kohta kepeän rallatuksen sijaan raskasta ruhjomista. No enpä alun alkaenkaan muuta odottanut ja muistan taas miksi matkaa kutsutaan maratoniksi. Alamäessä oikea takareisi nykäiseen hieman ja on pakko himmata ettei se vaan kramppaa pahemmin. Muutoinkaan en enää 35km jälkeen kykene ylläpitämään alle 4.00/km vauhtia, vaan se hiipuu 4.05/km tietämille ja välillä jopa 4.10/km lukemaan. Ei kuitenkaan missään kohtaa tuota huonommaksi. Tämä neljännen kierroksen alussa jäänyt kaveri ottaa minut 37 ja 38 kilometrien välissä kiinni ja painaa hiljalleen ohi. Ei ole mitään palaa vastata ja kaveri karkaa askel askeleelta, hitaasti mutta varmasti. 38km kohdalla mietin että olo on kohtuu perseestä ja matkaa olisi vielä reilut 4km jäljellä. Pystyn kuitenkin ylläpitämään vauhtini, mutta todellakaan se ei enää nousekaan vaikka koetan tsempata jaloista ja "kokeesta" enemmän tehoja. 40km paalulla katson, että olisi yli reilusti yli 9min. aikaa tahkota maaliin ja 2:50 alittuu. Vielä en kuitenkaan juhli, jos vaikka jalat lyö kunnon kramppiin tai muutoin vain meno hyytyy pahasti. Työkaverini kannustaa n. 500m maalia, kohdassa, jossa näin hänet aikaisemmilla kierroksillakin. Nyt uskon tavoitteen saavuttamiseen kunnolla. En kerta kaikkiaan voi hyytyä enää niin pahasti. Parin ylikulkusillan yli ja sitten kohti maalia. Fiilis on melkoinen kun vaimoni ja monen tutun kaverin kannustaessa juoksen maalisuoraa. Tuuletan kunnolla loppusuoralla, ylitän maaliviivan ja käyn penkille istumaan. 

Loppuaikani on 2:48.20. VIHDOINKIN!!! Kauan tavoittelemani 2:50 rajan rikkominen toteutui ja selvästi. Näen vaimoni maalin jälkeen ja menen halaamaan häntä. Tunteet tulevat myös pintaan ja roskia on silmissä, niin kauan tätä yritin ja vastoinkäymisiä on ollut enemmän kun laki sallii. Näen myös monia tuttuja jotka onnittelevat. Myös kanssani pitkään samaan matkaa etenemäni kaiffarin kanssa vaihdamme ajatuksia juoksun kulusta. 

Seuraavaksi

Se oli tämän projektin maali. Sanotaan, että matkan täytyy pääämäärää tärkeämpi, mutta onhan se kiva välillä tavoitekin saavuttaa ja ennen kaikkea päästä siihen pisteeseen, että sitä pystyi kunnolla yrittämään. 

Nyt otan treenien puolesta jonkun aikaa löysemmin. Katsotaan loppuvodesta taas kunnon treenivaihdetta. Eihän tämä nyt tähän toki lopu ja halu juosta maratoneja on edelleen iso. Sellaiseksi pelkäksi kuntojuoksijaksi, joka treenaa vain pysyäkseen kunnossa, minulla ei ole halua eikä motivaatiota ryhtyä. Se on joko kunnolla tai sitten ei lainkaan. Luulen, että kykenen nopealla reitillä ja hyvissä olosuhteissa vielä aikaanikin parantamaan. Lisäksi olen "vasta" 40-vuotias, joten aikaa hyvien tulosten tekemiseen on vielä monia vuosia aikaa. Moni kaverini ja tuttuni ovat juosseet ennätyksensä maratonilla vasta reilusti päälle 40v. ikäisinä. Ei muuta kuin uusia haasteita kohti !!!

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Maratonviikko 10/11

Ma 28.9; a: 4km. i: 11km. Yht. 15km

Ti 29.9; a: 5km. i: 10km. Yht. 15km

Ke 30.9; i: 10km, sis. 5x100m rennot kiihdytykset

To 1.10; a: 5km. i: 11km. Yht. 16km

Pe 2.10; i: 60min. jumppa lajoilla + 14km

La 3.10; p: keskivartalojumppa. i: 11km

Su 4.10; p: 12km kiihtyvällä vauhdilla (4.40-->3.45/km) + 4km, sis. 5x100m kiihdytykset. Yht. 16km

Viikko 40 <> maratonviikko 10/11: juoksua yht. 97km

Maratonviikkoa edeltvä viikkokin on näin paketissa. Tämä oli jo selkeästi kevyempi viikko. Sunnuntaina tein vielä perinteisen kiihtyvävauhtisen viimeistelytreenin, jonka usein teen viikkoa ennen maratonia, ellen vedä esim. jotain lyhyttä kisaa. Tuntuma juoksuun oli läpi viikon ihan hyvä ja luotto omaan maratonkuntoon on sitä myös. 

Se on sitten maratonviikko edessä. Enää puuttu se palapelin viimeinen osa, eli itse maratonin juokseminen

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Maratonviikko 9/11

Ma 21.9; a: 6km. i: 16km. Yht. 22km

Ti 22.9; a: 5km. i: 3km + 3km/2km/1km vedot, 1km hölkkää vetojen välissä + 4km. Yht. 19km

Ke 23.9; a: 7km. i: 11km. Yht. 18km

To 24.9; a: 5km. i: 26km. Yht. 31km

Pe 25.9; a: 4km. i: 60min. kuntopiiri + 9km. Yht. 13km

La 26.9; i: 9km, sis. 5x100m kiihdytykset

Su 27.9; p: 3,5km + Pääkaupunkijuoksu (10,55km): 39.43 + 1km. Yht. 15km

Viikko 39 <> maratonviikko 9/11: juoksua yht. 127km


Tiistain vetosetti tuntui luissa ja ytimissä. Jotenkin todella raskasta oli koettaa saada kunnon tehoja irti kropasta, mutta treeni ajoi hyvin asiaansa. Torstai-illan pitkän lenkki sujui muuten ihan kivasti, mutta ilmeisesti päivällä mössäilty runsaalla hillolla ja kermalla varustetut pannukakut eivät olleet "ihan" ideaalinen eväs. Pötsi alkoi möyrytä ikävästi 15km hujakoilla ja kohta piti hyökätä puskan puolelle tarpeita tekemään. Muutoin pitkä lenkki kulki ihan kivasti. Myös sunnuntain 10,55km kisa kulki kaikin puolin hyvin. Kisassa raskas treeniviikko vaan näkyi niin, että alkuun ei meinannut kulkea yhtikäs mihinkään. 5km jälkeen meno muuttui huomattavasti paremmaksi ja kroppa toimi normaalisti. Pääkaupunkijuoksun reitti on aika mäkinen ja hiekkapohjaisella alustalla juostaan koko matkan, mutta kykenin ylläpitämään tasaista 3.45/km vauhtia koko matkan. 

Varsinaiset treeniviikot olivat sitten tässä. Maratoniin on aikaa 2 viikkoa, eli on keventelyn ja viimeistelyjen aika.  

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Maratontreeniviikot 2-8

Ma 3.8; a: 7km. i: 26km. Yht. 33km

Ti 4.8; a: 5km. i: 12km kiihtyvällä vauhdilla (@4.50-3.55). Yht. 17km

Ke 5.8; a: 6km. p: tunti sulkapalloa. i: 45min. kuntopiiri + 8km. Yht. 14km

To 6.8; a: 5km. i: 4,5km + Heidehofin rykäisy (2,5km): 9.01 + 4km. Yht. 16km

Pe 7.8; a: 6km. i: 7km, sis. 6×100m kiihdytykset. Yht. 13km

La 8.8; p: 5km + 10km tv-kova + 3km. Yht. 18km

Su 9.8; p: 45min. jumppa jaloille. i: 11km


Viikko 32 <> maratonviikko 2/11: juoksua yht. 122km

Maratontreenin toinen viikko. Määrää ihan hyvin ja tehojakin ladoin muutamina päivinä ihan kohtuullisesti. 


Ma 10.8; a: 6km, sis. 3×100m kiihdytykset. i: 3km + 5×1km, 500m palautuksella + 4km. Yht. 20km

Ti 11.8; a: 2km. i: 14km. Yht. 16km

Ke 12.8; a: 6km. i: 16km. Yht. 22km

To 13.8; a: 6km. i: 13km. Yht. 19km

Pe 14.8; a: 5km. p: tunti sulkapalloa. i: 6km, 5×100m kiihdytykset. Yht. 11km

La 15.8; p: 4km + Haaga Run (10km kisa): 37.22 + 3km. Yht. 17km

Su 16.8; p: tunnin kuntopiiri. i: 13km


Viikko 33 <> maratonviikko 3/11: juoksua yht. 118km

Homma jatkui mukavasti. Lauantain 10km kisaan osui todella kuuma hellekeli, joka ainakin itselläni tuntui suorituksessa. Hyvä treenikisa kuitenkin. Teen nämä tasavauhtiset kovat treenit mieluummin kisoja juoksemalla, koska yksi ne tuntuvat tuskaisilta eivätkä kulje sitkään vähää. Sulkapallon pelaaminen veti muuten kropan yllättävän jöötiin, mutta onneksi se ei kisassa liiemmin enää tuntunut. 


Ma 17.8; a: 6km. i: 25km. Yht. 31km

Ti 18.8; a: 2km. i: 13km ja tunnin hieronta. Yht. 15km

Ke 19.8; a: 5km. i: 45min. kuntopiiri + 5km. Yht. 10km 

To 20.8; a: 5km. i: 3km + 5×800m/5×400m vedot, 1/3min. pal + 2km. Yht. 16km

Pe 21.8; p: 9km, sis. 6×100m kiihdytykset

La 22.8; p: 4km + Paavo Nurmi maraton (puolimaraton): 1:19.57. Yht. 25km

Su 23.8; i: 11km


Viikko 34 <> maratonviikko 4/11: juoksua yht. 117km

Heti viikon alkuun juoksin pitkän lenkin. Tarkoitus oli muutenkin painaa liikoja säästelemättä ja torstaina kiskoin vielä aika kovan ratavetojen setin, vaikka lauantaina oli tarkoitus juosta puolimaraton Turussa. Idea oli, että katsotaan miten kisa kuljee väsyneillä jaloilla. Olikin todella positiivinen yllätys, että 1:20 alittui. Kisa meni muutenkin todella nousujohteisesti niin sijoituksen kuin vauhdinjaonkin mukaan. Olin yleisessä sarjassa kolmas ja voitin M40 sarjan. Kaikkein parasta oli kuitenkin, että viimeisille kilometreille kykenin nostamaan vauhtiani. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.


Ma 24.8; i: 10km

Ti 25.8; a: 6km. p: tunti sulkapalloa. i: 16km. Yht. 22km

Ke 26.8; a: 5km. i: 9km. Yht. 14km

To 27.8; a: 2km. i: 3km + 10×300m mäkivedot, palautuksena hölkää mäki alas ja 1min. alhaalla + 4km. Yht. 15km

Pe 28.8: a: 5km. i: 45min. kuntopiiri + 15km. Yht. 20km

La 29.8; a: 7km, sis. 5×100m kiihdytykset

Su 30.8; p: 4km + Länsiväyläjuoksu (17,3km): 1:05.59. Yht. 21km


Viikko 35 <> maratonviikko 5/11: juoksua yht. 109km

Länsiväyläjuoksu oli siirretty koronaviruksen takia huhtikuulta elokuun loppuun. Olin kisan juossut aikaisemmin kerran vuonna 2010, eli jo yli 10 vuotta sitten. Siitä oli hyviä muistoja, sillä se sujui tuolloin todella hyvin ja on jäänyt mieleeni yhtenä parhaista suorituksistani ikinä. Sinne siis uudestaan. Torstain mäkivedot vaan ottivat miehestä kaikki mehut irti, joten hieman arvelutti, miten ehtisin edes jotenkin palautua viikon toiseen kovaan suoritukseen sunnuntaiksi. Länsiväyläjuoksun reitti on lisäksi aika mäkinen. Kisasta tuli mielenkiintoinen, sillä 2 ensimmäisen kilometrin aikana muodstui 4 hengen ryhmä, jota asetuin vetämään. Toimin vetojuhtana 10km saakka, kunnes kova triathlonisti Heini Hartikainen päätti lisätä vauhtia. Pari muuta peesissä tullutta kaipparia lähti Heinin mukaan ja kolmikko tiputti minut kyydistä. Jäin seuraavilla kilsoilla n. 100m, mutta meno tuntui ihan hyvältä. Aloinkin saada heitä uudestaan kiinni ja tavoitin 15km hujakoilla. Vikoilla kilsoilla pari näistä karkasi 20-30s, mutta yhden onnistuin voittamaan juuri ja juuri. Taas jäi Länsiväyläjuoksusta erittäin positiivinen fiilis ja treenit kohti maratonia jatkukoon. 


Ma 31.8; i: 16km

Ti 1.9; p: 13km, sis. paljon 100-200m kiihdyttelyjä viim. 5km matkalla

Ke 2.9; lepo

To 3.9; a: 10km. i: 10km. Yht. 20km

Pe 4.9; i: 9km, sis. 3×100m kiihdytykset

La 5.9; p: 3km + Ruskamaratonin polkujuoksu (15km): 1:19.43. Yht. 18km

Su 6.9; lepo


Viikko 36 <> maratonviikko 6/11: juoksua yht. 76km

Loma alkoi ja lähdin tiistaina reissuun. Ensin Keski-Suomeen, sieltä keskiviikkona Pohjois-Pohjanmaalle ja perjantaina Lappiin. Tarkoitus olikin monen kovemman viikon jälkeen juosta kevyt viikko. Lauantaina Levillä korkkasin polkujuoksu-urani juoksemalla Ruskamaratonin 15km polkujuoksun. Itse maratonia ei tänä vuonna koronairustilanteen takia juostu lainkaan. Juoksu sujui ihan hyvin, mutta ei ole kyllä tämä polku"juoksu" mitenkään mun juttu. En uskalla painaa vaikeassa maastossa lainkaan sillä vauhdilla kuin pitäisi, joten hieman hölmö fiilis kun kuntoa piisaisi paljon enempään, mutta ei vaan uskalla. Voitin silti M40 sarjan ja olin kokonaiskilpailun kuudes, joten kaipa se ihan hyvin kulki. Kaverini pisteli todella hyvän suorituksen ollen kokonaiskilpailun kolmas, kova veto. Lauantaina sitten tuli käytyä myös hieman viihteellä, mutta tällä kertaa en mokomaa jatkanut enää sunnuntaina, koska halusin vielä jäljellä olevalle Lapin viikolle olla virkeänä treenaamaan ja retkeilemään. 


Ma 7.9; p: 5h patikointi Pallastuntureilla Lapissa. i: 12km

Ti 8.9; a: 5km, juoksu tunturissa. i: 18km. Yht. 23km

Ke 9.9; p: 45min. kuntopiiri. i: 25km 

To 10.9; p: 10km löysästi palautellen, ei vaan siltä tuntunut

Pe 11.9; juoksusta lepo. i: 2h patikointi tunturissa

La 12.9; lepo (koko päivän autolla ajo Leviltä Vantaalle) 

Su 13.9; a: 8km. i: 14km. Yht. 22km


Viikko 37 <> maratonviikko 7/11: juoksua yht. 92km

Toinen juoksumäärältään kevyemi viikko. Alkuviikon retkeilin ja treenailin Pallaksen upeissa maisemissa. Keskiviikkona palasin takaisin Leville, missä juoksin erään tuttavani kanssa todella kovan pitkän lenkin. Olin tämän jälkeen mökille päästyäni aivan kuitti. Kiersimme tietä pitkin Levitunturin ympäri ja latupohjia päälle "sopivasti", joten maastokaan ei ollut profiililtaan mitään kovin kevyttä, nousua riitti ihan riittävästi :) Patikoin perjantaina vielä Levillä, mutta koko lauantai kului auton ratissa istuen kun ajelin Leviltä takaisin Vantaalle. 


Ma 14.9; p: 70min. kuntopiiri. i: 15km

Ti 15.9; p/i: 27km

Ke 16.9; a: 5km. i: 14km, sis. 5×100m kiihdytykset. Yht. 19km 

To 17.9; a: 5km. i: 11km ja tunnin hieronta. Yht. 16km

Pe 18.9; a: 5km. i: 3km + 1600m/5×800m/400m, 1min. palautus vetojen välissä ja 3min. matkan vaihtuessa + 3km. Yht. 17km

La 19.9; p: 9km, sis. 5×100m kiihdytykset

Su 20.9; p: 5km + Espoon rantakymppi (10km kisa): 37.09 + 2km. Yht. 17km


Viikko 38 <> maratonviikko 8/11: juoksua yht. 120km

Maanantain ja tiistain olin vielä lomalla. Tiistaina tulikin tehtyä pitkästä aikaa todella hyväkulkuinen pitkä lenkki. Oikein hymyilytti lenkin aikana. Ehkäpä kunto on noussut varsin hyväksi ja tästä vielä saataisiin maratonille hyvä pöhinä aikaiseksi. Keskiviikkona palasin töihin 2½ viikon loman jälkeen. Perjantaina mätin aika kovan ratavetotreenin ja nyt sunnuntaina 10km kisan Espoossa, joka kulki ihan hyvin kovan treeniviikon päätteeksi. Reitti ei vaan ollut kovin mieleeni, sillä se oli todella mutkainen, mutta treenikisassa sillä nyt ei ollut niin suurta väliä. 

3 viikkoa olisi aikaa maratoniin. Tarkoittaa että ensi viikko vielä painetaan treeniä kunnolla ja sitten aletaan asteittainen keventely kohti maratonia. Fiilis on hyvä, kunto mukavasti nousussa ja jos vain vältän sairastelut, saattaa lopputuloskin vielä ilahduttaa.