AM: 5km
PM: 12km
Yht. 17km
Juoksin töiden jälkeen hieman normaalista poikkeavan reitin, sillä Maija kävi työpaikallani hakemassa reppuni ja pari muovikassillista muutakin tavaraa. En ymmärrä miten teen sen niin huomaamatta, mutta ajan saatossa puolet vaatekaappini sisällöstä tuntuu kulkeutuvan työpaikalle. Nytkin yhdet housut joita oli etsinyt viikkotolkulla ja ehtinyt ihmetellä kovastikin niiden kohtaloa, lojuivatkin työpaikkani yhdessä naulakossa. Kaikkea muutakin romua tuntuu jotenkin aina silloin tällöin päätyvän kotoa toimistolle. Kai mä jotenkin funtsin aina tarvitsevani sielä jotain ja sitten unohan kaiken sille tielle. Muutenkin on käsittämätöntä, että tykkään kotona pitää asiat suhteellisen hyvässä järjestyksessä ja en tykkää jos tavarat lojuu siellä täällä, kun taas töissä kaikki on aivan päinvastoin. Työpöydälläni on tyypillisesti aivan hirveä kaaos ja sekamelska. Vaikka joskus järjestänkin toimistossani paperit ojennukseen, niin ei mene kuin puoli päivää kun samanmoinen siivo on palannut. Silti tästä epäjärjestyksestä huolimatta tiedän yleensä tosi hyvin, mikä dokumentti missäkin sijaitsee. Ja eikös se ole tekevän työmiehen merkki jos työpöydällä on kaamea nippu papereita :)
Tämän päivän juoksu oli aivan käsittämättömän surkeaa menoa. Kuin olisi tervassa tarponut. En usko eilisen hiihdon moista auheuttaneen. Viime yönä vaan tuli nukuttua jotenkin todella huonosti ja koko päivän oli muutenkin ihmeen väsynyt olo. Ei vaan olisi tauti iskemässä?!? Tätä en kyllä hämmästelisi, sillä työkaverit ovat olleet flunssassa lähestulkoon yksi kerrallaan, kun taas ite olen toistaiseksi sairauksilta välttynyt. Akilleskin hieman vihoittelee edelleen, mutta koska kipu on ollut inhimillistä, niin olen juossut. Huomenna taas päivä uusi ja toivottavasti virkeämpi meininki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti