lauantai 1. lokakuuta 2011

La 1.10 Noormarkun Oravakymppi

AM / PM: 10km kisa, aikaan 37.00

Lähdin noin klo. 10.45 ajamaan kohti Noormarkkua. Poristahan matkaa tuli vain hieman kivenheittoa enemmän ja olin perillä yhdessä hujauksessa. Ohjelmassa oli Noormarkun Oravakymppi, joka on virallisesti mitattu 10km kisa. Tänä vuonna kuulemma Noormarkun Nopsan 70v. juhlakilpailu. Kisapaikalla oli myös Berliinin maratonilla viikko sitten hyvin juossut Jarno "moguli" Maimonen ja tulihan sitä juttua myös tuttuun tyyliin hyvin ennestään tuntemattomienkin juoksijoiden kanssa. Kyllä kaikki juoksutapahtumat on sitten hienoja, aina niissä vallitsee sellainen mukava tunnelma ja tulee uusia tuttavuuksia.

Ennen kisaa suoritin normisti pari kilsaa verryttelyksi ja koetin saada hyvän vireen ylle. Lähtölaukaus pamahti tasan klo. 12.00. Muutama juoksija karkasi heti lähdostä. Itse juoksin ekan kilsan Karran Tommin vanavedessä, kunnes totesin, että noutaja tulee mikäli siinä väkisin koettaisin roikkua. Jäin siis yksin etenemään. Yhden kaverin otin kiinni ja painoin ohi. Soolojuoksuksihan se sitten meni. Takaa ei tultu ihan imussa ja edellä ladottiin sellasta haipakkaa, että ei ollu kerta kaikkiaan mitään jakoa. Ei ole mikään eka kerta kun kukaan ei juokse mun vauhtia. Viime vuonna Länsiväyläjuoksussa oli 1200 menijää ja mä juoksin ekat 12km pääosin täysin yksin. Kai mun vauhti on niin omituista. Lopputulos oli 37.00, joka oli ihan positiivinen tulos. En ole tehnyt juuri lainkaan mitään vauhtikestvyysharjoitteita, mistään ratavedoista ja vastaavista nyt puhumattakaan. Tähän kun liittää alkukesän pitkän sairasteluista johtuneen tauon, niin pitää olla tosi tyytyväinen. Kyllä se taas tästä. Jos vaan pysyn ehjänä ja terveenä, niin ensi vuoteen aletaan suunnitella jotain maratonprojektia, tietty ennätyksen parannus mielessä.

4 kommenttia:

  1. Hyvä aika vaikeuksien jälkeen! Tuosta on hyvä lähteä rakentamaan ensi kauta!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä on katseet jo siirretty tulevaan vuoteen. Reeni-intoa riittää, joten jos vaan paikat kestää ja ei tule mitään megasairastumisia, niin vuoden päästä koetetaan latoa maratonilla uusi ennätys tiskiin.

    VastaaPoista
  3. Joo, hyvä veto reenit ja murheet huomioiden. Hienoa !

    VastaaPoista