Ke 12.10
PM: pientä tukilihasjumppaa
Heti aamusta tieni johti lekurin pakeille kuulemaan tuloksia kaikista mulle tehdyista tutkimuksista liittyen mahavaivoihini. Mahaportti on kuulemma hieman löysä, mutta ihan normien mukaisissa rajoissa. Kaikki närästyskivut ei kuulemma johdukaan siitä, vaan mun ruokatorven supistustoiminta on ajottain poikkeavaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ruoka ei aina etene siellä niin kuin "sulavasti" kuuluisi ja se aiheuttaa kipua / poltetta. Ei mulla ruoka mihinkään juutu matkalla, mutta hieman jotain pientä poikkeavuutta oli painetesti näyttänyt. Happotasot eivät olleet mitenkään korkealla, joten mitään operaatiota mulle ei aleta tekamään, ainakaan vielä. Lääkärin mukaan uusi tähystys tulee aiheelliseksi tehdä vuoden lopussa, jotta nähdään onko ruokatorvessa tulehdusta. Jos tähystyksessä sitten havaitaan selvä tulehdus, niin tarvittavaa operaatiotakin pitää alkaa harkita, mutta jos mulla on vaan närästystä eikä tulehdusta, niin sitten sen kanssa tulisi sopivan lääkityksen kera vaan kärvistellä. Ihan hyvä uutinen siis kaikkinensa. Kyllä mä nyt närästykset ja muut kestän, varsinkin jos tietää, että niistä ei mitään vakavampaa seuraa. Harmillisia vaivojahan nuo ovat, mutta niiden kanssa on vaan elettävä. Lekuri höpisi vielä, että syönnin yhteydessä tulis välttää valtavien annosten syömistä ja vahvasti käristettyjä ruokia, kuten pekonia jne. Just joo! Toihan multa onnistuukin. Tunnetustihan olen ahmatti joka syö lähes mitä tahansa ja vieläpä paljon.
Illalla tein pientä tukilihasjumppaa töllöttimen ääressä. Tatuointi paranee hyvin joten enköhän palaa ensi viikolla lenkkeilemään. Monethan ei tuoretta tatuointia parantele juuri lainkaan tai ainakaan eivät muutamaa päivää kauempaa. Mä otan yleensä kyllä ainakin viikon iisimmin, ilman suurempaa hikoilua. Välttyy ainakin tulehduksen mahdollisuuksilta hyvin ja väritkään ei paranemisen aikana suotta haalistu. Saunaa vältä ainakin 2-3 viikkoa tänä aikana. Mun ihan ekasta kuvasta värit pääsi just alussa haalistuun kun en malttanut sitä rauhassa parantaa.
Jotain tulevaisuuden suunnitelmiakin pitää tässä juoksun suhteen alkaa kehittää ja tännekin jossain vaiheessa raapustella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti