maanantai 30. toukokuuta 2011

Viikko 21: Lepoa reeneistä ja muutto Poriin

Viikon 21 reenit: Yksi nuhainen punttisalireeni viikon alussa.

Ei vielä reenailtu. Koetan varmistaa, että pöpöt ei olisi enää riesana kun lähden lenkkikenkiä seuraavan kerran ulkoiluttamaan. Tapahtunee kyllä jo tämän viikon alussa. Katsotaan sitten millä tavalla keuhkot ja muu kroppa siihen reagoi.

Muuten viime viikko hurahtikin sitten muuton merkeissä. Tavarat heilautettiin Kajaanista Poriin. Nyt meikä on siis porilainen :-). Tästä tarkempaa selontekoa jahka viitsin enemmän kirjotella. Nyt pitää vielä viimeistellä sisustusta uudessa talossa ja hankkia sinne kaikenlaista pientä.

1 kommentti:

  1. Porrii?!? Onneksi olkoon vaan :) Minnepäin Poria muutit? Lenkkimaastoina suosittelen ehdottomasti Yyteriä! Voi juosta metsäpolkua, hiekkatietä ja vaikkapa näin kesällä vedessä. Vesi Yyterissä on aika matalalla, joten jalkoja kannattaa vahvistaa juoksemalla nilkkoja tai jopa vyötäröä myöten vedessä. Itse suosin rantoja Munakarilta Preiviikin suuntaan. Siellä ei ole yleensä ketään muita ja sopivan syvyistä rantaa piisaa kilometritolkulla.

    Maa-Porissa lenkkiä kannattaa tehdä Isosmäes (urheilukeskus). Toki muitakin paikkoja on, mutta uutena immeisenä löytänet tuonne helpoiten. Talvisin Katinkurun polku on hiekoitettu hyvin. Vastaavaan en ole törmännyt missään muualla. Tutustu myös PoKun toimintaan. Ainakin maanantaisin on yhteislenkkiä. Sunnuntain pitkän säännöllisyydestä mulla ei ole viimeistä tietoa. Jonkinlainen juoksuporukka siellä aina lenkkiä tekee... Näköjään uusilla sivuilla ei ole normitoiminnasta infoa, mutta mää voin aina vastailla lisäkysymyksiin. http://www.porinkuntoilijat.fi/

    VastaaPoista