sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Hieno keli, huonompi tien pinta

La 3.3
AM: lonkka- ja jalkateräjumppaa
PM: 11km

Su 4.3
AM/PM: 22km

Viikko 9: Juoksua yhteensä 93km

On ollut aivan fantastinen keli viime päivinä. Eilen ei vain juoksu kulkenut ollenkaan. Ihmeen takkuista ja väsynyttä oli meno. Tänään olikin sitten se toinen mies juoksukenkien päällä. Fiilis on tasan yhtä hyvä kuin ilma ulkona. Pakkasta oli sellanen -7C, kun lähin juoksemaan klo. 11.00. Aurinko kuitenkin lämmitti todella paljon, eikä tuultakaan ollut juuri lainkaan. Teiden pinnat vaan olivat välillä ärsyttävän liukkaat, joka hieman verotti muuten nautinnollista matkantekoa. Ajattelin etukäteen, että tienpinta valtatie 8 vieressä kulkevalla pyörätiellä on varmaankin sula. Olin oikeassa. Sitä pitkin olikin hulppeaa juosta upeassa kevättalven säässä. Näistä Länsi-Porin pyöräteistä ei vaan voi samaa sanoa. Aina sulaa pätkää kohti oli 2-3 kertaa pidempi pätkä liukasta ja röykkyisää jäätä. Noin 5km pidempää lenkkiä suunnittelin alunperin, mutta nuo jäiset pyörätiet alkoivat loppumatkasta ottaa sen verta pannuun, että oikaisin kotiin hieman lyhempää reittiä.

Kaikenkaikkiaan viikkoon olen määrällisesti ihan tyytyväinen. Muutoin juoksu ei todellakaan kyllä tätä tämänpäiväsitä lukuunottamatta ollut mitenkään kulkevaa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa. Nyt katsotaan ampumahiihtoa, tätä talviurheilun ehdotonta ykköstä.

2 kommenttia:

  1. Havaintoja torstailta. Maa-Pori->Meri-Pori pyörätie kohtuu hyvässä kunnossa. Urheilukeskukselta Ulvilaan (Helsingintie) pyörätie täysin sula. Siinäpä noin 30 kilsaa sulaa baanaa. Tod.näk. Lattomerentie on täysin sula ja esim. Preiviikintie, joten kadehdittavasti löytyisi pitävää alustaa Pörist... :)

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä täällä on paljon sulaakin juoksubaanaa. Pitää olla siis pääosin tyytyväinen eikä valittaa, sikkä monella muulla paikkakunnalla tilanne on paljon pahempi.

    Ottaa vaan kupoliin, että just kotiovelta 2-3km kaupunkiin päin, on kaikki reitit aika liukkaita. Kun siitä tuskasta pääsee niin johan alkaa sujumaan.

    VastaaPoista