Huomenna se sitten taas koittaa: Jukolan viesti tuo suunnistuksen ykköstapahtuma. Siinä on jotain sellaista suomalaisuuden henkeä, mitä on vaikea selittää. Ukot kirmaa pitkin metikköä Suomen suven yössä. Tällaista et koe missään muualla.
Muutto Poriin kuukauden alussa ja kaikki sen tuoma hässäkkä + kaikki sairastelut, niin ajattelin jopa jossain vaiheessa, että pitääkö tämä kisa seurata kotisohvalta. No ei totta vieköön. Soitto Porin Rastikarhuille ja johan sieltä onneksi kyyti järjestyy myös yhdelle ylimääräiselle siipeilijälle. Viikonloppu vietetään siis Virolahdella suunnistusta seuraten, kavereita tsempaten ja kaikkien tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellen. Great!
Ensi viikolla palataan taas yrittämään juoksua. Jospa keuhkot antais periksi mokomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti