Kestävyysjuoksuharrastus, osa 6: Onnistumisia ja ongelmia

Jäin edellisessä osassa vuoteen 2011. "Suomen kierroksellamme" olimme vaimon kanssa asettuneet Poriin kesäkuun alussa. Elo länsirannikolla oli kaikin puolin mallillaan. Viihdyimme ihan hyvin omakotitalossamme Viikinäisten kaupunginosassa, noin 5km Porin keskustasta länteen päin. 

Maasto Porin seudulla on erittäin tasaista. Oikeastaan vain Isomäen maisemat Karhuhallilta alkaen ovat mäkisempää. Siellä tulikin ulkoilureittejä, pururatoja ja alueen teitä pitkin paljon juostua jos halusin vaihtelua tasaisella lompottamiseen. Kuten edellisessä osassa kerroin, kärsin vuonna 2011 pitkään mykoplasman ja keuhkoklamydian aiheuttamista hengitystieoireista. Juhannuksen jälkeen nämä oireet kuitenkin hellittivät ja syksyllä juoksu kulki ihan mukavasti. Tämän osoitti lokakuun alussa juoksemani Noormarkun Oravakymppi (10km), joka kulki aikaa 37.00. Tämä luonnollisesti kasvatti intoa kuluttaa lenkkikenkiä ahkerasti. 

Tavoitteet seuraaville vuosille

Tavoitteet, tai pidemminkin tavoite juoksuharrastuksessa oli selkeääkin selkeämpi: maraton alle 2:50. Kun olin monien vaikeuksien jälkeen saanut maratonin edellisen vuoden lokakuussa juostua aikaan 2:58.55, tuntui varsin sopivalle ajatukselle tästä yrittää piirun verran kiristää. Tasainen 4.00/km vauhti siivittäisi juuri mukavasti tavoitteeseen ja sen saavuttaminen tuntui omassa mielessä täysin realistiselle. Tätä kohti siis treenaamaan. 

Porissa työmatkani Viikinäisistä Porin keskustassa sijaitsevalle työpaikalle oli aivan täydellinen, tuon mainitsemani rapiat 5km. Nopeasti rytmiksi muodostuikin juosta se aamulenkkinä töihin ja sitten töiden jälkeen hieman pidempi lenkki päivän toisena treeninä. Ihan joka aamu toki en töihin juossut. 

Marraskuussa olin 3 viikkoa lomalla, josta yli 2 viikkoa kului Floridan ja Karibianmeren maisemissa. Sielläkin tuli hiukan lenkkeiltyä, mutta ei mitenkään runsaasti, eikä varsinkaan tavoitteellisesti. Nautiskelin etelän lämmöstä, huikeista maisemista, hyvästä ruuasta ja juomasta. Sellaista kunnon lomailua siis. Tarkoitus oli sitten Suomeen palattua alkaa taas kilometrejä kerryttämään niin, että kuntokin oikeasti kohenee. Tämä suunnitelma vaan tyssäsi heti alkuunsa, sillä joulukuun alussa lonkka kipeytyi siihen malliin, että juoksu oli pakko laittaa tauolle. Korvaavia treenejä sain kuitenkin väännettyä ihan mukavasti. Useiden vuosien tauon jälkeen uin loppuvuodesta aika paljon, jonka lisäksi vinttasin salille spinningpyörää ja vatkasin crosstraineria. Myös lihaskuntoa yritin ylläpitää ja tehdä kehoa huoltavaa jumppaa, jotta lonkan seutu taas asettuisi juoksukuntoon. Kävin myös muutamia kertoja oikein hyväksi osoittautuneella fysioterapeutilla. Vasen lonkkani toimi voimatason puolesta hänen mukaansa selkeästi oikeaa heikommin. Tästä taas johtui vääntöä juoksuun ja lonka kipeytyminen. Täsmäliikkeillä ongelma alkoi hiljakseen onneksi poistua. Liki kuukausi kului kuitekin korvaavien treenimuotojen parissa ja juosta aloin taas vasta joulun jälkeen. 

Vuoden 2012 alku

Vuoden vaihduttua talvikin oli iskenyt kunnolla myös länsirannikolle. Isomäen maastoissa oli hyvät hiihtoladut Porissa, joten päätin myös hiihtää suht paljon juoksun oheen. Hiihto on loistavaa kestävyystreeniä koko kropan ja hapenoton kannalta. Ainoastaan juoksussa oleellinen jalkojen tottuminen iskutukseen ei siinä toteudu, mutta muutoin kyllä "koneisto" kehittyy. Tämä malli sopi tilanteeseenkin hyvin, sillä en halunnut lonkkaa liikaa kuormittaa juuri kun olin saanut kivut selätettyä. 

Nyt jo kuolleen ja kuopatun, mutta todella legendaarisen keskustelupalstan raasto.comin yksi perustajajäsen Tuomas "Z" Zacheus oli myös edellisenä vuonna muuttanut Poriin, joten hänen kanssa aloin aika usein viikonloppuisin juosta viikon pitkän lenkin kimpassa. Helmikuussa kävin myös joitakin kertoja Porin Karhuhallissa radalla tempomassa ja sehän olikin paikkana mitä parhain, koska Karhuhallissa on hallille harvinaisempi täyspitkä 400m juoksurata. 

Ja sitten taas...

... tuli tympeitä ongelmia. Työpaikalla alkoi helmikuussa influessa jyllätä kunnolla. En sitä heti saanut ja oikeastaan kävi niin, että miltei kaikki työkaverit olivat jotenkin köhisseet ilman että itselläni oli yhtikäs mitään. No tuo ilo oli ennenaikainen. Maaliskuun puolessa välissä sairastuin ja tauti olikin melkoinen. Muistan kärvistelleeni kovassa kuumeessakin yli viikon ja olin ihan petipotilas. Ja sitten tietysti typeryyttäni koetin joskus maaliskuun lopulla palata liian nopeasti tuommoisen taudin jälkeen treenien pariin, niin siitähän ei hyvää seurannut. Sitkeä jälkitauti päälle, jonka seurauksena treenit olivat seis pitkälle huhtikuutakin ja kunto tippui kovan sairastelun seurauksena aivan pohjalle. 

Toukokuussa homma palasi kuitenkin uomiinsa. Läksimpä toukokuun lopulla Tampereen lähelle 10km kisankin juoksemaan, joka "kulki" aikaan 38.51 hirveän raastamisen jälkeen. En nyt kuitenkaan noiden kevään ongelmien jälkeen jaksanut pettynytkään olla. 

Suunnitelmien aikataulut uusiksi

Olin alun perin miettinyt tähtääväni maratonille syksyksi. Jotenkin kuitenkin oli fiilis, että kesä menee nopeasti ja en vielä syksyksi ehdi kunnolla kuntoon. Otinkin erityisesti alkukesästä rennommin ja päätin laittaa tavoitteen ihan erilaiseen ajankohtaan: keskelle talvea. Nimittäin vuosittan tammikuussa juostava Dubain maraton kuulosti houkuttavalta tapahtumalta. Dubain reitti on pöytätasainen ja talvikuukausina lämpötila maratonin juoksemiseen todella ideaalinen, etenkin kun Dubaissa maraton starttaa jo klo. 7:00 aamulla. No sinne siis seuraavana talvena! Kävi niin, että raasto.comin foorumilla toinenkin juoksija suunnitteli Duban maratonille lähtöä tammikuussa 2013. Hän oli Tomi Leppäkorpi, mies jota en entuudestaan tuntenut, mutta aloimme asiasta blogiemme kautta käydä keskusteluja. 

Heinäkuun alussa juoksin myös Etelä-Pohjanmaalla, tarkemmin Isojoella 8km kisan aikaan 27.37. Kisan jälkeen jatkoin Seinäjoelle kaverin häihin, jotka olivatkin suhteellisen raju reissu kun jo häiden aattona sorruttiin "hieman" ramakammin juhlimaan. Samoihin juhliin liittyvät polttarit olivat jo toukokuun lopussa olleet melkomoinen spektaakkeli, joten sopi hyvin kuvaan :) Tuosta reissusta toivuttuani aloin kuitenkin taas määrätietoisemmin treenaamaan. 

Loppukesä ja alkusyksy

Ilmoittauduin vuoden 2013 Dubain maratonille heinäkuussa. Nyt oli selkeä tavoite lyöty tiskiin. Saimme samaan aikaan jonkun kumman idean, että voisimme muuttaa Porissa ihan keskustaan, jos vain talomme menisi kaupaksi. No kävi niin, että talokaupat tehtiin 2 viikon päästä myyntiin laitosta ja ostimme aika messevän kokoisen (143,5 neliötä) kerrostalokämpän ihan Porin keskustasta. Muutto teteutettiin heinäkuun lopulla. 

Elokuun alussa päätin aika päähänpistona lähteä Sastamalaan juoksemaan Häijään hölkän (13,2km). Sen reitti oli aivan huippuraskas. Pitkiä ylämäkiä ja osin jyrkkiäkin sellaisia riitti vaikka muille jakaa. Loppuaikani 52.47 tuolle reitille ei harmittanut yhtään, pikemminkin päin vastoin, sen verta tuskaista raastoa koko matka oli. Sen jälkeen sain vedettyä muutaman ihan hyvän treeniviikon ja seuraava kisa Oulun juoksun virallisesti mitattu 10km kulkikin ihan mukavasti elokuun lopussa aikaan 37.20. Sitten keskityinkin treenaamaan ja syyskuun sujui muistaakseni ihan mukavasti. 

Loppuvuosi 2012 ja vastoinkäymisiä riittää

Lokakuun alussa juoksin silloisessa kotikaupungissani Porissa Heikin hölkän (9,6km) hirveässä sateessa ja tuulessa. Aika 36.36 ei kelistä huolimatta ihan vastannut odotuksia, mutta tunsin kunnon olevan noususuunnassa. Pian tämän jälkeen oikean jalan nilkka kuitenkin piteytyi ikävästi. Onneksi vaiva hävisi 2 viikon juoksutauon jälkeen ja tunsin selviäväni loppujen lopuksi aika vähällä. Motivaatio tehdä korvaavia treenejä oli myös tällä kertaa tapissaan ja niiden ansiosta kuntoon ei tullut mitään notkahdusta. Lokakuun lopulla juoksukin kulki taas mukavasti. 

Marraskuussa kävin ensin Kankaanpään talvijuoksusarjan ekassa kisassa testaamassa 5km matkalla vauhtiani, joka sujui tuloksen 18.11 arvoisesti. Viikko siitä lähdin ensimmäistä kertaa Vantaalle juoksemaan juoksijoiden kovasti kehumaa Aktia Cuppia, joka on Suomen ehdottomasti suurin ja paras talvijuoksusarja. Oikein hyväksi tapahtuma osoittautuikin. Lisäksi 10km kulki todella mukavasti aikaan 36.43. Reilut 2 kuukautta oli aikaa Dubain maratonille ja olin luottoa täynnä projektin suhteen. Aktia Cupissa tapasin myös naamatusten Timo Leppäkorven ensimmäistä kertaa. Vaihdettiin puhelinnumeroita, keskusteltiin ja sovittiin, että ollaan ilman muuta yhteyksissä enemmänkin Dubain matkan suhteen. Timolla kun oli sama maraton kiikarissa, jonka jo toki tätä ennenkin tiesin. 

Aktia Cuin jälkeen treenit jatkuivat normaalisti ja sujuivat hyvin. Joulukuun alussa kävin juoksemassa Salossa Pikkujoukujuoksun (10,5km). Vaikka aika oli niinkin surkea kuin 41.28, niin keliin nähden se oli ihan ok. Kisan aikana oli todella kova pakkanen, joka oli juuri ja juuri siinä rajoilla, että kisa kuitenkin pidettiin. Lisäksi kova tuuli haittasi edestakaisella reitillä alkupuoliskolla melkoisesti ja lisäsi myös kylmyyttä entisestään. En muistakaan juosseeni koskaan missään muussa kisassa sellainen määrä vaatetta ylläni kuin tuolloin. 

Juuri kun kaikki näytti sujuvan mukavasti kohti maratonin kannalta tärkeimpiä viikkoja, sairastuin taas itsenäisyyspäivän tienoilla. Hiivatti kun sapetti!! Tauti pakotti pakkolevolle kun oli tarkoitus painaa urakalla kilsoja koneeseen. Joulukuun puolen välin jälkeen se lopulta helpotti niin, että uskalsin taas treenata. Siitä eteenpäin sujuikin muuten ilman ongelmia, mutta jo marraskuun lopulla tullut kova talvi asetti omia haasteitaan treeneihin. Monet, erityisesti kovemmat treenit tein lähisalin matolla kun ulkona oli usein niin pöpperöiset tiet, että ei voinut edes haaveilla siellä kunnolla juoksusta. 

Dubain maraton 25.1.2013

Dubain maraton juostiin perjantaina 25.1.2013. Lensimme keskiviikkona Dubaihin vaimon kanssa. Leppäkorpi oli matkustanut paikan päälle jo edellisenä viikonlopuna. Olimme olleet yhteyksissä myös Dubaissa asuvaan Anne-Mari Hyryläiseen, joka oli myös maratonille tulossa yhdessä miehensä Jannen kanssa. Verkattiin maratonin aattona Timon kanssa yhdessä viimeistelylenkki ja haettiin numerot kisaexposta. 

Kisaa silmällä pitäen olin ottanut hotellin vain n. 1km päästä startista. Verkkasin pari kilsaa ja menin lähtöalueelle odottamaan. Startissa tapasin Timon ja Hyryläiset, jotka olivat myös tunkeneet aika lähelle keulaa, heti eliittiporukan taakse. Lämpötila oli ihanteellinen +13c pistoolin puhuessa klo. 7:00 aamulla, joskin oli aika kova sumu ja kosteaa. Lähdin etenemään tasaista 4.00/km vauhtia. Janne ja Anne-Marikin puhuivat myös alle 2:50 tavoitteesta, mutta karkasivat minulta jo ekoilla kilsoilla, kuten Timokin, jolla toki oli 10min. kovempi aikatavoite. Juoksu kulki presiis tavoiteajan mukaan, mutta jo hieman ennen puolimatkaa tunsin jalat todella väsyneiksi. Ennen 25km paalua jalat olivatkin sitten jo ihan lopussa eikä juoksusta tullut mitään. Tympäisi! Tunsin "koneen" puolesta jaksavan vaikka kuinka, mutta jalat olivat eri mieltä. 27km kohdilla heitin leikin kesken. Fiilis oli tosi maassa! Ilmeisesti viimeisen 2kk aikana pehmeällä lumella ja matolla juostut treenit eivät todellakaan saaneet aikaiseksi maratonilla vaadittavaa jalkojen iskutuksen kestoa. Tämä analyysi vahvistui, kun Timo oli keskeyttänyt myös samoihin ongelmiin ennen 30km täyttymistä, kuten myös Hyryläisistä Janne. Anne-Mari sentään juoksi tuolloin upean uuden oman ennätyksensä, jota hän toki myöhempinä vuosina paransi vielä aika lailla kovempiin lukemiin. 

Maratonin jälkeen vietimme iltaa Timon ja Hyryläisten kanssa mukavissa merkeissä, vaikka keskeytys korpesikin itseäni (kuten myös Timoa) aika lailla. Sopivat päihdykkeet toki helpottivat asiaa ;) Loppuloma Dubaissa ja sen lähimaisemissa keskityimme vaimon kanssa ihan vain nautiskeluun, tulipa myös hieno aavikkoretki tehtyä. 

Uusi tavoite syksylle 2013

Päätin tuon Dubain karvaan pettymyksen jälkeen asettaa seuraavan maratontavoitteen syksylle. Kevät tulisi liian aikaisin ja kesällä ei ole liian lämpimällä kelillä järkeä yrittää kovia maratonaikoja juosta. H-hetkeksi päätin valita tällä kertaa ihan kotimaan maratonin ja lokakuussa juostava Kankaanpään maraton tuntui sopivalle, koska sen reitti on aika nopea, eikä sinne ole Porista kun 50-60km matkaa. 

Tästä stoorista tulisi aivan liian pitkä, jos yrittäisin kaikkea vuoteen 2013 sisältynyttä treeniä, saati muuta eloa tähän auki kirjoitella. Todettakoon, että vuosi 2013 oli treenien suhteen aivan loistava! En sairastellut isommin, eikä tullut pieniä kolotuksia lukuun ottamatta minkäänlaisia vammoja. Harvinaista herkkua minulle, mutta tämä vuosi 2013 on jäänyt mieleen juoksuharrastuksen suhteen yhtenä parhaimmista. 

Kevään treenien sujuttua ihan mukavasti, aloin myös juosta silloin tällöin kisoja viikonloppuisin kovina treeneinä. Ensimmäinen oli Vaajakoskella Keski-Suomessa 7.4 juostu Pentin pinkaisu (10km), joka ei tosin häävisti kulenut. Mäkisellä reitillä hyydyin loppuaikaan 38.29, mutta tunsi kunnon olevan nousussa. Siitä 2 viikkoa myöhemmin juostu Niinisalon kymppi Kankaanpäässä vahvisti olettaman, sillä juoksin 36.47, taisteltuani Z:n (Tuomas Zacheus) kanssa tällä yhteisellä kisareissulla miltei koko matkan rinta-rinnan. Tämän jälkeen pidin kisoista hieman taukoa. Seuraava startti oli Forssan Suvi-illan 10km, jonne lähdin taas Z:n kanssa yhtä matkaa. Kovassa tuulessa juostu aika 36.54 kelpasi vallan hyvin. Forssasta jatkoin vielä Jämsään suunnistuksen Jukolan viestiä paikan päälle katsomaan. 

Paras kisani koskaan

Forssan Suvi-illan jälkeen seuraava miettimäni kisa oli puolimaraton Turussa Paavo Nurmi maratonilla. Sehän juostiin noina vuosina aina vielä kea-heinäkuun taitteessa. Vedin kisaa ennen aika kovan treeniviikon eikä minulla itse puolimaratoniin ollut oikein mitään kummempia odotuksia. Viikolla oli myös ihan törkeän kova helle ja muistankin miettineeni, että miten hitossa mä tässä helteessä puolikkaan taistelen?! Menin perjantaina Porista kaverin luo Turkuun yöksi ja helle oli edelleen tukala. Hämmästykseni olikin melkoinen, kun heräsin kisa-aamuna. Lämpöä oli n. +18c, pilvistä ja täysin tyyntä. Eli siis aivan täydellinen kisakeli. Lähtölaukaus pamahti klo. 12:00 Aurajoen rannasta Turun keskustassa. Juoksu lähti hieman tahmeasti liikkeelle, johtuen varmasti myös kovasta treeniviikosta. Muutaman kilsan jälkeen muodostan kolmikon parin muun miekkosen kanssa. Puhutaan matkan aikana vauhdista ja että hekin tavoittelevat alle 1:20 loppuaikaa. 

Paavo Nurmena reitti ei ole ihan tasaisimpia. Puolimaratonin mittainen reitti menee ensi keskustasta Ruissalon suuntaan, jossa käännytään ja juostaan osin samaa reittiä takaisin. Menopätkään tosin osuu enemmän maaston vaihtelua, kun takaisin tullaan lähempänä merta olevaa tasaisempaa baanaa pitkin. Ennen 10km paalua itellä ei oikein kulje edelleenkään ja kanssani juosseet karkaavat pikku hiljaa. Kympin väliaika on 38min. tietämillä, eikä lupaa edes 1:20 alitusta. En tiedä, mitä tämän jälkeen tapahtui, mutta kympin juoma-aseman ja käännöksen jälkeen alkaa kulkea. Juoksu on suorastaan nautinnollista! Saavutan porukkaa edeltä ja 15km kohdalla toinen minut jättäneistä äijistäkin tulee kiinni ja painan saman tien ohi. 18km jälkeen saavutan myös toisen näistä "karkulaisista", joka myös jää saman tien. Satama-alueen jälkeen painan lisää kaasua matkalla kohti maalia Aurajoen varressa. Loppuaikani on 1:18.58, joka on edelleen puolimaratonin ennätykseni. En odottanut tällaista lainkaan ja kisa on edelleen ehkä parhaiten sujunut mitä koskaan olen juossut, hieman tahmeasta alusta huolimatta. 

Treeniä kohti syksyn maratonia

Tuon Paavo Nurmen puolimaratonin jälkeen otin muutaman viikon astetta kevyemmin, mutta aika paljon siinäkin tuli treenattua. Motivaatio oli korkealla, samoin fiilis muutenkin. Elo sujui mukavasti kaikin puolin, eikä vammat kiusanneet harjoittelua. 

Myös treenimielessä juostut kisat kulkivat. Vanhan kotikaupunkini Keuruun yömaratonin kympillä juoksin heinäkuun puolessa välissä 37.20 kovassa helteessä ja elokuun alussa Ulvilan Hansajuoksussa 9,1km taittui aikaan 33.44. Elokuun viimeisellä viikolla ravasin Haapamäellä Höyryn hölkän 10km aikaan 36.09, joka myös on edelleen voimassa oleva maantiekympin ennätykseni. Tuo kisa osui sopivasti etukäteen suunniteltuun kevyempään viikkoon, joka varmasti edesauttoi hyvän tuloksen teossa, vaikka en siihen muuten erityisesti tähdännytkään. 

Viikko Höyryn hölkästä juoksin taas kympin kisan Nakkilan Nahkiaisjuoksussa. Nyt alla oli hurjan kova viikko ja kulku oli tosi takkuista. Keli oli syyskuun alun keliksi myös tosi lämmin (reilusti yli +20c) ja hyydyin aikaan 37.29. Z juoksi myös Nakkilassa valmistautuessaan syyskuun lopun Berliinin maratonille. 

Vietin syyskuussa 2 viikkoa lomaa, jolloin lähdimme Lappiin Saariselän upeisiin maisemiin. Siellä oli tunturimaastossa ilo treenata ja retkeillä. Teinkin muutamia tosi kovia treenejä raskaissa maastoissa. Parhaiten on mieleen jäänyt puhtaasti maastoja pitkin vetämäni pitkä lenkki. Kiskoin sunnistuskengt jalkaan, juoksin kangasmetsän poikki tuntureiden juurella ja sitten tuntureiden rinteitä pitkän pätkän. Kiilopään nousussa hengitys huusi kuin sirkkelin terä, mutta jaksoin! Fiilis oli mahtava. 

Vaikka Lapissa tuli vietettyä aika raskasta treenieloa, juoksin paluumatkalla Kiiminki maratonilla puolimaratonin Oulun seudulla. Kiiminki maratonin reitti on todella tasainen ja näin myös nopea. Kovan treeniviikonkin päätteeksi puolimaraton kulki aikaan 1:19.52. Kunto oli siis hyvä ja maratoniin enää vajaan kuukauden verran aikaa. 

Porissa juoksin 6.10 vielä Heikin hölkän, joka kulkikin minuuttitolkulla edellistä vuotta paremmin aikaan 33.57. Toki kelikin oli täydellinen edellisen vuoden sateeseen ja tuuleen verrattuna. Kankaanpään maratoniin oli aikaa 2 viikkoa. Homma oli siis viimeistälyä vaille paketissa. 

Kankaanpään maraton 19.10.2013

Lähdin Kankaanpään maratonille elämäni siihen asti parhaassa kunnossa. Koko vuoden olin saanut treenata ehjänä/terveenä ja oikeastaan kaikki oli mennyt niin kuin olin suunnitellutkin. Valmistautumisen suhteen en kerta kaikkiaan keksi, mitä olisin voinut tehdä tuolloin vieä paremmin. 

Lokakuun kolmantena lauantaina starttaan jo hyvissä ajoin aamulla Porista kohti Kankaanpäätä. Vaimoni ja Z lähtivät mukaan. Z toimi myös henkilökohtaisena huoltajanani, sillä Kankaanpään maratonin reilun 10km mittainen reitti käy tietyssä pisteessä 3 kertaa reitin aikana, eli tähän kohtaan Z parkkeerasi juomapullojen kera minua juottamaan kisan aikana. Keli oli aika kylmä, vain asteen parin plussan puolella. Huolestuneempi oli kovasta tuulesta joka tuolle päivälle sattui. Reitilla oli pitkä edestakainen osuus ja tietysti tuuli puhalsi täysin vastaisesti juuri paluumatkalla. Kisa sujui aivan tavoitteen mukaisesti puolimatkaan, jonka väliaika oli lähes tasan 1:24.00. Enää toinen mokoma ja 2:50 alitus on selvä. Kolmannella kierroksella alkaa kuitenkin painamaan. Myös raekuuro iski päälle kun lähdin viimeiselle kierrokselle. Tuulikin yltyi entisestään ja vastatuuliosuus vei voimani lopullisesti. Muistan kun kovat 2:36 ja 2:30 maratoonarit Jarno "moguli" Maimonen ja Jussi Nurmi kannustivat 38km tietämillä, niin oli aivan kuitti. Vauhti tippui ja tippui! Loppu oli aivan hirveää taistelua. Maaliin pääsin ajassa 2:57.32. Vaikka ennätykseni parani 1.26min. jäi tavoite 2:50 alituksesta vielä odottamaan itseään. Tietenkin keli vaikutti tulokseen, mutta en ole varman olisinko tavoitteeseen välttämättä muutenkaan ylätnyt ja turha sitä on jälkikäteen liikaa spekuloidakaan. Uuteen ennätykseen olin joka tapauksessa tyytyväinen. 

Loppuvuosi 2013 maratonin jälkeen: muutto Turkuun

Kankaanpään maratonin jälkeen lorvailin jonkun aikaa, nautin elostani jne. Marraskuussa taisin taas alkaa uudelleen lenkkejä jollain tavalla tekemään. 

Taas myös maisema vaihtui uuden työn perässä, tällä kertaa Porista Turkuun, josta oli aikaisemmin syksyllä saatut uuden työn, jossa aloitin marraskuun alussa. Otin Turusta ensin vuokra-asunnon läheltä keskustaa itselleni, jossa asustelin viikot. Maija jäi vielä tuossa vaiheessa Poriin töidensä takia. 

Sairastelin marraskuussa hieman ja treenit lähtivät Turussa muutenkin hieman kankeasti taas käyntiin. Lisäksi muistan pikkujouluaikana myös "muiden akvititeettien" kiinnostaneen aika lailla enemmän. Tykästyin kyllä heti Turkuun kaupunkina. Varsin mukavaa seutua. 

Vuosi 2014: polvivaivojen paluu osa xxx

Kun loppuvuodesta 2013 sain taas Turussa treenit pyörimään suht mukavasti, iski vasempaan polveen kipuja. Alkuun taas vähemmän, mutta pianhan ne tietty pahenivat. Turkanen sentään! Alkoi tulla edellisen vuosikymmenen loppu mieleen, jolloin taistelin loputtomilta tuntuvien polvivaivojen kanssa. Hyvän vakuutuksen omaavana marssin Sairaale Neoon todellisen gurun, Sakari Oravan vastaaotolle tammikuun puolessa välissä. Sakke sanoi vaivan olevan selvä hyppääjän polvi ja jänne oli kuvissa kuulemma paksu kuin Hesarin sunnuntainumero. Hän määrisi minulle ESWT-hoitoa, jossa polveen kohdistetaan mekaanista tärytystä laitteella, joka iskee 50 kertaa sekunnissa. Tämän pitäisi rikkoa tulehtuneen jänteen pintaa ja palauttaa se ennalleen turvonneesta tilasta. Niin- ja tietysti ei saanut juosta. 

Näitä ESWT-hoitoja jatkui helmikuun puoleen väliin saakka kerran viikossa. Juoksun pariin pääsin palaamaan myös jo hieman sitä ennen. Maaliskuussa myös Maija aloitti työt Turussa ja aloimme pohtia sieltä asunnon ostamista. Tämä konkretisoitui huhtikuun lopussa kun ostimme Vasaramäen kaupunginosasto oikein viihtyisän paritalon puolikkaan. Paikka vaikutti ihanteelliselta, sillä töihin oli vain 4km matka. Maijalla oli omaan työpaikkaansa vain 1km kävelymatka, eli kaikin puolin hyvä sijainti. Ainoa harmi hommassa oli, että olimme 2 asunnon loukussa, silä Porin iso kerrostalokämppä ei ollut mennyt kaupaksi, vaikka oli ollut myynnissä jo helmikuun alusta saakka. No tiesipä ainakin mihin leijonanosa palkasta joka kuukausi hupeni kun kahta läävää maksoin. 

Treenit eivät myöskään oikein kunnolla tuona keväänä napanneet. Taisin joskus kesän korvilla ekan kerran miettiä, että mitähän tässä oikein alkaisi tavoitella? No joku maraton syksyksi tietty olisi kiva, mutta en sen tarkemmin vielä päättänyt että mikä se olisi. 

Paluu alkulähteelle

Päätin heinäkuussa testata kuntotasoani parissa kisassa. Juoksin ensin 9.7 Melliläjärven ympärijuoksussa 5.4km aikaan 21.02. Huomasi, että kovia treenejä kun en juuri ollut tehnyt, niin eipä tuo vauhtikaan hääviä ollut. Seuraavana vuorossa oli Keuruun Liesjärven kylällä 26.7 pidetty Hirvijärvihölkkä (13,9km), paikka josta innostukseni juoksuun oli toden teolla alkanut 1990-luvulla. Kisapäivänä oli hirveä helle ja kisa starttasi klo. 13:00 päivän kuumimpaan aikaan. Varjossa mittari näytti +32c kun lähettäjän pistooli paukautti juoksijat matkaan. Edelleenkin tuo on kelin puolesta pahin kisa, johon olen koskaan osallistunut. Näännyttävän taistelun jälleen maali armahti ajassa 55.17, joka jäi jöin useita minuutteja 11 vuotta aikaisemmin reitillä juoksemastani tuloksesta, mutta en ollut lainkaan pettynyt. Kaadoin maalissa kaivokympää vettä useita kauhallisia päälleni, mutta silti keitti ja pahasti. Elimistö taisi moisesta olla suhteellisen kovilla. 

Kahden asunnon loukku päättyi elokuussa kun Porin kämppä meni kaupaksi. Olin treenien suhteen päättänyt, että yritän pikku hiljaa päästä taas kunnon mättämisen makuun, mutta tänä vuonna en vielä maratonia juokse. Kevät tai alukesä 2015 tulisi olemaan seuraavan maratonin ajankohta. Turun ympäristö, mukavat työkaverit ja elo yleisestikin tarjosi kaikilta osin parhaita puoliaan. Muistan tuon ajan hyvänä, vaikka nyt harrastuksen kaikki tavoitteet olivatkin jälleen hieman viivästyneet. Kaikesta huolimattahan juoksu on harrastus missä joku muukin ja vaikka tavoitteita ei aina saavuttaisi, vaikuttaa elon sujumiseen moni muukin asia. Ja ne monet muut asiat tuntuivat tuohon(kin) aikaan olevan oikeilla raiteilla. 

Seuraavassa ja myös todennäköisesti viimeisessä osassa matkaa eteenpäin aina näihin päiviin saakka. 

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 5: Vihdoin maratonille

Tuli näköjään hieman taukoa tähän kirjoitteluun edellisen postauksen jälkeen, mutta jatketaanpa tätä omaa kestävyysjuoksuharrastusta koskevaa muistelua. 

Treeniä Kainuun maisemissa

Syyskuussa 2009 muutin Vantaalta Kajaaniin, Kainuun maisemia katselemaan. Puolen Suomen mittainen maisemien vaihto siis täysin uuteen, itselleni entuudestaan tuntemattomaan asuinympäristöön. Syksyllä 2009 elämä hymyili taas treenienkin muodossa. Loppukesästä iskenyt ikävä lonkkavaiva oli selätetty. Aloinkin innolla tutustumaan Kajaanin tarjoamiin treenimaastoihin, jotka osoittautuivat pääosin loistaviksi. Ennen talven tuloa kiertelin laajalla valikoimalla läpi erilaisia pururatoja ja latupohjia. Mäkeähän Kainuussa piisaa ja heti Kajaanin keskusta-alueen ulkopuolellakin riitti haastavia maastoja. Näissä jos kunto ei kohoaisi, voisi vain itseä peiliin katsoa. Tokihan myös asfalttia riitti taottavaksi ja siinäkin riitti mielenkiintoisia vaihtoehtoja Oulujärven suuntaan, Sotkamoon päin jne. Ostimme omakotitalon Kuurnan kaupunginosasta, josta oli keskustaan vain reilun kilometrin matka. Myös Vimpelin vaaran urheilukeskukseen ei ollut kuin 3-4km, eli jos halusi mennä ratavetoja kiskomaan, kävi juoksu sinne juuri hyvästä alkuverkasta. 

Kunto kohosi loppuvuodesta 2009 ihan mukavasti. Hieman polvea kolotti jossain kohtaa, mutta onneksi tällä kertaa siitä ei edellisten vuosien kaltaista riesaa tullut. Talvihan Kainuussa iski päälle luonnollisesti jo paljon Etelä-Suomea aikaisemmin, mutta totesin Kajaanin seudulla pyöräteiden aurauksen ainakin toimivan mukavasti. Eli ei muuta kun vaan vaan tiestöä takomaan ja sitä teinkin ihan antaumuksella. 

Tavoite maratonille 2010

Vuodesta 2005 saakka maraton oli ollut mielessä juosta, mutta kuten aikaisemmissa osioissa kirjoitin, ikävä vammakierre edellisinä vuosina oli haudannut pläänit yksi toisensa jälkeen. Vuodelle 2010 laitoin saman tavoitteen kun jo monta kertaa aikaisemmin: juosta Amsterdamin maraton loppusyksystä 2010 ja kunnon pitää olla sitä luokkaa, että 3 tunnin raja on realistista rikkoa. Tätä kohti siis treenaamaan. 

Uusi vuosikymmen alkoi varsin mallikkaasti. Talvella sain juostua mukavasti treeniä ja mieli on kevään pikku hiljaa saapuessa intoa täynnä. Nyt alkaisin kiristämään ruuvia enemmän myös kovien treenien muodossa, Myös joitakin kisoja oli tarkoitus lähteä treenimielessä juoksemaan. 

Maaliskuun lopulla lähdimme käymään Porin seudulla. Vaimon sisko asusteli miehensä kanssa Ulvilassa Porin kupeessa ja heidän luokseen teimme viikonloppuvisiitin. Tuon seudun perinteinen juoksukauden avaus Pori-juoksu (9,1km) juostiin 28.3.2010. Ajattelin sen olevan mukava testi katsoa, missä kohtaa suorituskyky makaa kevään kynnyksellä. Kisa sujui ihan mukavasti, vaikka hieman muista hyytyneeni viimeisen kilometrin pitkään ylämäkeen. Loppuaikani 33.08 kertoi kuitenkin, että kunto oli hyvällä mallilla, erityisesti kun en hurjasti vielä ollut kovia treenejä tehnyt alkuvuodesta. 

Pori-juoksun jälkeen lisäsinkin vettä myllyyn vetotreenien, mäkivetojen ja tv-kovien muodossa. Alkuun tehojen lisääminen viikko-ohjelmiin tuntui viikon pitkällä lenkillä raskaalta, mutta tiesin tämän tästä iloksi muuttuvan. Huhtikuun lopulla lähdin käymään Helsingissä kaverini luona ja samalle reissulle suunnittelin juoksevani Länsiväyläjuoksun (17,3km), joka starttasi ja päättyi Espoon Otaniemeen. Tämä kisa on edelleen yksi parhaimmista muistoistani. Länsiväyläjuoksun reitti on pääosin hiekkapohjaisia reittejä ja aika mäkinen. Alkumatka tuntui hieman vaikealta, johtuen ehkä myös kovista treeniviikoista. Erityisesti alamäet tuntuivat tökkivän, eikä meno ollut sellaista kevyen rullaavaa. 10km väliaika oli n. 37.40, mutta siinä kohtaa jostain syystä meno muuttui. Jaksoin todella hyvin ja pidemmissä ylämäissä saavutin ja ohitin porukkaa. Muistan kuinka huima tunne oli jossain 13-15km välisellä ylämäkivoittoisella pätkällä, kun painoin mäissä kokonaisen jonon ohi. Sijoitus vain nousi loppua kohti. Loppuaikani oli 1:06.38. Olin aikaan ja suoritukseen kokonaisuutena enemmän kuin tyytyväinen ja kuten totesin, tämä kisa on mielessäni edelleen yksi parhaiten kohdallani sujuneista ikinä. 

Länsiväyläjuoksun onnistuminen kasvatti vain intoa. Yritin silti pitää edes jonkun maltin treeneissä, ettei tulisi sorruttua johonkin naurettavaan ylilyöntiin, jonka seurauksena tulisi kenties takapakkia. Toukokuun lopulle olin ilmoittautunut juoksemaan puolimaratonin Oulun Terwamaratonille. Se tulisi olemaan ensimmäinen puolimaratonini koskaan, vaikka juoksua olin harrastanut jo reilusti yli vuosikymmenen, toki opiskeluaikoina huomattavasti vähemmän (ks. edelliset osat). Kunto tuntui hyvältä ja mietin vauhtien puolesta 1:20 alituksen olevan ihan realistinen tavoite. Vielä tuohon aikaan Terwamaratonin lähtö ja maali tapahtui Oulun Nallikarista, kylpylähotelli Edenin vierestä. Eli siis ihan meren rannalta. Puolimaratonin mittainen reitti kulki ensin Oulujoen pohjoispuolta sisämaahan päin ja sitten sillan ylityksen jälkeen eteläpuolta takaisin Nallikariin. Kisapäivälle sattui tuulinen keli ja kuten usein, tuuli mereltä päin. Tämä tiesi tietysti ekalle kympille myötätuulta. No siihenhän juoksu luonnollisesti sujui. Meno oli kevyttä ja 10km väliaika oli peräti 36:20, joka muuten taitaa edelleen olla toiseksi nopein 10km mitä olen ikinä juossut. :) Olin voimieni tunnossa! Mietin jopa 1:16-1:17 loppuajan olevan mahdollista. Sitten kun oli painettu jälkimmäistä puoliskoa vastatuuleen pari kilsaa, totuus iski jälleen kerran vasten naamaa. Voimat olivat ehtymään päin ja vauhti alkoi tippua. Oulun vanha sissi Jukka Kauppila painoi ohi 15km kohdilla eikä ollut mitään palaa seurata. Vikoilla kilsoilla olo oli jo todella tuskainen. Vastatuuli ja yli +20 asteeseen kohonnut lämpö sapettivat. Maaliviiva armahti ajassa 1:20.57. Ei siis todellakaan juostu mitään alkuvauhdin lupaamaa huimaa loppuaikaa, eikä 1:20 edes alittunut. Eipä siinä, nyt oli puolimaratonkin korkattu, kesä edessä ja treenit kohti syksyn maratonia saattoivat jatkua. 

Kesä 2010

Kesäkuussa himmasin tarkoituksella treenimääriä, jotta kynttilä ei palaisi loppuun. Tarkoitus oli heinäkuussa sitten alkaa kunnolla takomaan kohti syksyä. Polvi reistaili kuitenkin taas aloittaessani lopullista maratoniin tähtäävää treenijaksoa. Tulehduskipulääkkeillä homma pysyi kuitenkin siinä mallissa, että treenit eivät suuremmin kärsineet. Näitä tulehduskipulääkkeitä tuli kuitenkin popsittua ilmeisesti sen verta ramakasti, että vasta alkoi tykätä kyttyrää. Heinäkuun kovilla helteillä vessareissut ryteikköön tulivat mukaan lenkkien "ohjelmaan" entistä useammin. Onneksi polvikivut myös vahenivät. 

Elokuussa olin suunnitellut ohjelmaan parikin treenikisaa, mutta passasin ne. Tähän syynä oli, että halusin treeniohjelman pysyvän aisoissa, mutta myös välillä polvessa tuntui kuitenkin sen verran kipua, että pelkäsin kisoissa sen hajottavani. 

Syksy 2010

Syyskuulle ongelmat polven kanssa hävisivät. Juoksun lisäksi jumppasin ja tein keskivartaloa vahvistavaa lihaskuntoa todella paljon. Luulen näiden auttaneen ongelman pikku hiljaa häviämiseen. 11.9.2010 lähdin juoksemaan taas puolimaratonin. Tapahtuma oli Finlandia maraton Jyväskylässä, eli vanhassa kotikaupungissani. Pääsisin takavuosien treeneistä tuttuakin tutumpaa Jyväsjärven reittiä kiertämään. Kisa sujui oikein hyvin, sekä kulultaan että vauhdinjaoltaan. Loppuaikana oli 1:19.14, eli selkeästi tuota kevään Terwamaratonilla kokemaani hyytymistä parempi. Nyt 10km väliaikakin oli 37:30 tietämillä, eikä mitään 36 alkuista hulluttelua. Amsterdamin maratoniin oli aikaa 5 viikkoa. Tunnelma alkoi nousta. Ehkä vihdoin ja viimein pääsisin maratonin lähtöviivalle katsomaan, mihin rahkeet riittävät. 

Amsterdamin maraton 17.10.2010

Lokakuu saapui. Treenit alkoivat olla paketissa ja oli viimeistelyn aika ennen maratonia. Oikeastaan kaikki meni aika lailla suunnitellusti. Hieman flunssa kiusasi syyskuun lopulla, mutta se ei isommaksi harmiski yltynyt, enkä muista oikein mitään muitakaan vastoinkäymisiä tuolta ajalta. 

Matkustimme serkkuni luo Hollannin Haagiin perjantaina 15.10, eli pari päivää ennen H-hetkeä. Lauantaina kävin noutamassa Amsterdamin vanhan olympiastadionin vieressä olevasta isosta exposta nuperolapun ja suoritin viimeisen kisapäivän aaton verryttelyn. Fiilis oli katossa ja kaikkialla oli sitä kuuluisaa suuren urheilujuhlan tuntua. 

Kilpailupäivänä, sunnuntaina 17.10 keli oli todella viileä. Lämpötila oli vain pari astetta plussalla, mutta aurinko paistoi ja oli lähes tyyntä. Amsterdamin maratonin startti tapahtuu klo. 10:00 aamulla ja tiesin kelin kyllä hieman lämpenevän kisan edetessä. Ideaaliset olosuhteet siis kovan tuloksen tekoon, vielä kun Amsterdamin maratonreitti on tasainen ja huippunopea. 

Olin saanut tavoiteaikana (alle 3 tuntia) mukaisesti lähtöpaikan heti eliittiurheilijoiden takaisesta joukosta. Paukusta ampaisemme liikkeelle Amsterdamin vanhalta olympiastadionilta, josta kisa alkaa ja jonne se myös päättyy. Tunnustelen ekat kilsat vauhtiani ja oloani. Vedän hieman päälle 4.00/km vauhtia, joka tuntuu hyvältä. Aika pian muodostuu myös ryhmä, jonka mukana etenen. Sitä vetivät erittäin värikkäästi pukeutuneet barilialaiset kaksoset. Reitti menee pienen kaupunkikierroksen jälkeen Amsteljoen varteen, jota juostaankin sitten aina 30km tietämille saakka. Puolimaratonin väliaikani on 1:26.38. Olen siis selvästi tavoiteaikaani edellä. Juoksu tuntuu hyvältä ja myhäinen tyytyväisenä. Puolimatkan tietämissä ylitämme Amsteljoen sillan kautta ja lähdemme joen toista puolta painamaan takaisin keskustaa kohti. Etukäteen kokeneemmat juoksijat neuvoivat, että 25km paalu on hyvä tunnustella omaa menoa. Ja vaikka tuntuisi olevan siivet selässä, vauhtia ei missään nimessä saisi kiristää! Kävi niin, että joku häiskä painaa takaa heittämällä porukkamme ohi. Toinen näistä brassikaksosista hymyilee minulle ja huikkaa "We will see that guy allready before the finnish line". Itselläkin menohaluja olisi ollut, mutta pidän pääni ja jatkan tasaista jyräämistä. Lämpötila on noussut n. +10-12c tuntumaan. Olin hieman aikausemmin jo heittänyt pois alussa pälle pukemani hanskat ja pipon. 

30km hujakoilla alkaakin painamaan. Kiitän itseäni, että en höntyillyt aikaisemmin. Matkaakin on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä. 30-35km välisestä pätkästä tuli kisan huonoin. Vauhti tippui, joskaan ei onneksi paljon. Porukkamme myös hajosi, kuten tässä vaiheessa maratonia aika usein käy. Etenin yksin, välillä sain jonkun kiinni ja välillä takaa tuli joku ohi. 35km kohdalla juoma-aseman jälkeen joku espanjalainen vanhempi äijä ottaa minut kiinni. Sain energiageelistä ja juomisesta hieman lisää virtaa ja lyöttäydyn tämän ukon peesiin. Loppu tuleekin pääosin hänen mukanaan. Hieman 40km kyltin jälkeen tämä porukkamme 25km kohilla ohittanut kaveri nojasi polviinsa, eikä päässyt oikein eteen eikä taakse. Tämä hymyilytti, vaikka kanssakisaajille pelkkää hyvää toivonkin. Sain vikat kilsat ravattua suht tasaisesti. 

Maaliintulo Amsterdamin vanhalle olympiastadionille oli kerta kaikkiaan ikimuistoinen. Ihmisiä oli myös reitin varressa todella paljon kannustamassa, jota en ollut tietenkään Suomen kisoissa ikinä kokenut. Katsoin kelloa rynistäessäni stadionin portista sisään. Riittää ja reilusti!!! 3 tuntia tulee alittumaan! Tuuletan loppusuoralla rajusti. Maalissa kello pyshtyy kohdallani aikaan 2:58.55.

Vihdonkin oli maratoonari! Ja kun myös tavoite juosta alle 3 tuntia täyttyi, ei varmasti tarvitse kertoa, kuin katossa fiilis oli. Vaimoni oli saapunut satdionin ulkopuolelle katsomaan ja tapaan hänet kävellessäni kohti varustesäilytystä. Olen yhtä auringonpaistetta, vaikka jalat painaa kävellessä turkaisesti. Tätä tunnetta ei voi kokea kun vain onnistuneen maratonin jälkeen. Seuraavat päivät menivätkin Hollannissa varsin letkeissä tunnelmissa, Amsterdamin ja Haagin antimista nauttien. 

Loppuvuosi 2010

Amsterdamin maratonin jälkeen otin totaalisesti taukoa juoksusta muutamiksi viikoiksi. Tein kaikkea muuta ja nautin elostani. Loppuvuodesta ruoktorveni tulehtui ikävästi. Sen tähystyksessä ilmeni ihan haavaumaa ja tämä aiheutti ikävähköä närästystä ja muutenkin tympeää fiilistä. Lekuri määräsi vahvoja happosalpaajia, joilla vaiva pysyi jotenkin kurissa. Tämä aiheuttaja oli ilmeisesti osaltaan nuo aikaisemmin vuonna käyttämäni tulehduskipulääkkeet. No kaikesta viisastuu, niin tästäkin. Vaivaan määrättiin myös seuranta ja seuraavana vuonna pitäisi kuulemma taas käydä tähystysletkua nielemässä. 

Vuosi 2011 ja uudet tavoittet

Loppuvuodesta 2010 olin pyöräyttänyt treenit taas käyntiin. Homma sujui mukavasti. Kajaanissa on myös alueelle tyypillisesti erittäin kattava ja hyvä latuverkosto ja hiihdin juoksun ohessa talvella aika paljon. Kunto tuntui hyvältä ja aloin miettimään uusia tavoitteita. 

Nyt kun tuo 3 tunnin raja oli maratonilla rikottu, pitäisi tietenkin pyrkiä aikaa parantamaan. Ruokahaluhan kasvaa syödessä! Alle 2:50 tuntui sopivalta tavoitteelta. Kun maraonin juoksee tasaista 4.00/km vauhtia, eli sitä kuuluisaa 3000m cooperin vauhtia, loppuaika olisi 2:49 tietämillä. No tämähän oli juuri sopiva uudeksi tavoitteeksi. Jos oli tuo ensimmäinen maraton ollut kiven takana ja matka sisälsi lukuisia vaistoinkäymisiä, niin en onneksi osannut tuolloin edes ajatella, että tästä tulisi viel monin verroin haastavampaa. 

Mystinen sairastuminen

Pääsiäisenä 2011 sairastuin. Se oli sellainen ärhäkkä flunnsa. Kun siitä toivuin, ei kaikki kuitenkaan ollut kohdallaan. Treeneissä en jaksanut mihinkään! Henki pihisi välittömästi löysissäkin vauhdeissa ja olo oli vetämätön. Kävin monissa testeissä. Tsekattiin tulehdusarvoja, kuvattiin poskionteloita ja keuhkoja jne. Mitää ei kuitenkaan löytynyt. Vihdoin työterveydessä pistivät mykoplasmatesteihin. No mullaha oli mykoplasma- ja keuhkoklamydia kuulemma päällä, joka näkyi testissä selvästi. Olin tapellut oireiden kanssa jo 1½ kuukautta, joten hieman sapetti! Miksi eivät testanneet jo aikaisemmin näitä?!?

Muutto Poriin

Olin aikaisemmin keväällä hakenut uutta työpaikkaa Porista. Kävi niin onnellisesti, että minut siihen myös valittiin. Niinpä ainoastaan 1v. ja 9kk Kajaanissa asumisen jälkeen muutimme vaimon kanssa Poriin 1.6.2011. Kajaanin talomme meni kaupaksi uskomattoman nopeasti, ainoastaan 2 viikkoa myyntiin laiton jälkeen. Porista ostimme myös omakotitalon Viikinäisten asuinalueelta, joka on noin 5km Porin keskustasta merelle päin. 

Mykolasman oireet vain eivät kadonneet minnekään. Yritin työmatkaa uudelle työpaikalle lenkkeillä, mutta se oli usein tuskaista raahautumista. Tympäsi toden teolla! Onneksi kävi niin, että uuden työpaikkani eräs työterveyslääkäri oli kunnolla perehtynyt mykoplasmaan ja sen hoitoon. Kertoi että nämä nuhaiset viikon yms. antibioottikuurit eivät auta mihinkään ja siihen pitää olla myös aivan tietty antibiootti. Arvon tohtori määräsi 4 +2 viikon hevoskuurin päälle. Juhannuksen tietämillä oireet viimeikin alkoivat helpottamaan ja juoksu taas sujumaan. Pääaiäisestä saakka olin tämä kanssa tapellut, joten taas oli tunnelma aivan eri korkealla, vaikka kunto olikin tippunut hyvän alkvuoden jälkeen totaalisen surkeaksi. 

Loppuvuosi 2011

Elokuun alussa lähdin juoksemaan Pirkkalan yöhölkkään 10,55km mittaista kisaa. Startti olisi ensimmäinen sitten viime vuoden maratonin. Pötsi vaan jostain syystä sekosi täysin ja tuloksena oli elämäni ensimmäinen keskeytys 5km jälkeen. 

Sen jälkeen keskityin treenaamiseen, enkä lähtenyt kisailemaan kun vasta lokakuun alussa juostavalle Noormarkun Oravakympille, jossa oli tarjolla virallisesti mitattu 10km reitti. Kisa kulki hyvin loppuajan ollessa tasan 37.00. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi maaliin juostuksi kisaksi koko vuonna, sillä loppuvuodesta en enää mihinkään osallistunut. Kunto oli kuitenkin nousussa, ongelmat selätetty ja vuotta 2012 kohti oli mukava treenejä painaa. Mietin kuitenkin, että kisailisin keväällä 2012 jonkun puolimaratonin, 10km kisoja ja muita vastaavia, enkä yrittäisi keväällä maratonia juosta. Sen aika tulisi vasta syksyllä. 

Elämä Porissa oli mallillaan kaikin puolin. Seuraavistakaan vuosista vaan ei tullut ihan ongelmattomia, pikemminkin päinvastoin. Tästä ja monesta muusta lisää seuraavassa osiossa. 

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 4: 2000-luvun jälkipuolisko

Jatketaampa taas menneiden muistelua. Osa 3 päättyi siis vuoteen 2003. Olin opiskellut siinä vaiheesa Jyväskylän yliopistolla 3 vuotta. Nuo vuodet olivatkin aika hurjia kaikkien opiskelijaelämän tarjoaminen rientojen muodossa. Paljon olin myös saanut uusia kavereita, joista eräät ovat säilyneet näihin päiviin saakka hyvinä ystävinä. Kesällä 2003 olin muuttanut myös yhteen asumaan erittäin mukavan naikkosen, Maijan kanssa. Elämä oli siis kaikin puolin mallillaan.

Juoksukunto oli kesällä 2003 usean vuoden tauon jälkeen taas hyvä. Lenkkikenkien ulkoilutus maittoi taas, vaikka välillä tuli kavereiden kanssa melskattua erinäköisten illanistujaisten ym. muodossa. Kun kesätyöni Keuruun kaupungin maanmittaustoimessa päättyi syksyn koittaessa ja uusi lukuvuosi Jyväskylän yliopistolla alkoi, olin intoa täynnä vähän joka asiaan. Syyslukukaudella suoritin opintoja todella ahkerasti, lenkkeilin paljon, olin aktiivinen ainejärjestötoiminnassa jne. Yliopistolla toimin myös liikuntavalikokunnan jäsenenä ja Jyväskylän kaupungilla kulttuurilautakunnan jäsenenä. Tekemistä oli siis yllin kyllin, mutta en muista koskaan kokeneeni itseäni tuolloinkaan mitenkään ylikuormittuneeksi. 

Päätettiin mennä Maijan kanssa kihloihin itsenäisyyspäivänä 2003, vaikka olimme asuneet yksissä vasta kesästä saakka. Hänen kanssaan elo oli mutkatonta ja mukavaa kaikella tavalla, joten miksipä ei. 

Vuodet 2004-2005

Vaikka juoksin ja treenasin muutenkin kohtuullisen paljon, ei hommassa jotenkin ollut sellaista tavoitteellista otetta vuonna 2004. Kunto oli kyllä ihan hyvä, mutta halusin tuolloin tehdä vähän kaikenlaista kivaa, joten en fokusoitunut treenaamaan minkään tavoitteen eteen vielä. Mielessä kyllä oli, että maraton olisi kiva juosta, mutta en halunnut lähteä sitä vain läpi lompottamaan. Kunnon pitäisi olla sellainen, että kunnon tulos olisi mahdollinen ja sellaisena pidin 3 tunnin alittamista. 

Kesän 2004 vietin viimeisen kerran töissä Keuruun kaupungin maanmittaustoimessa. Olin siellä nyt jo neljättä kesää kartoitushommissa ja ne sujuivat jo vanhalla rutiinilla. Syksyn koittaessa olin saanut opinnotkin yliopistolla siihen malliin, että pääaineesta olisi enää syventäviä kursseja tehtävänä. Into juoksemiseen oli myös tapissaan ja kun vuosi 2005 vaihtui, päätin että tänä vuonna juoksen maratonin. Paikaksi mietin lokakuussa juostavaa Amsterdamin maratonia Hollannissa. Serkkuni oli perheensä kanssa muuttanut pari vuotta aikaisemmin Haagiin, joten pohdin tehdä hänen luo loppusyksystä vierailun ja samalla juoksen maratonin. Amsterdamin maraton houkutti oikeastaan kolmesta syystä: 1. serkkuni asui Hollannissa 2. Amsterdamin maratonin reitti oli lukemani ja kuulemani mukaan huippunopea 3. lokakuussa Hollannissa olisi kelin puolesta täydelliset olosuhteet kovan tuloksen tekemiseen. Tuosta viimeksi mainitusta syystä eivät esimerkiksi kesäkuun alussa juostava suomalaisten kestosuosikki Tukholman maraton tai tuolloin vielä elokuussa järjestetty Helsinki City maraton houkuttaneet yhtään. Niissä kun oli hitaampien reittien lisäksi konkreettinen riski joutua juoksemaan esimerkiksi hirveässä helteessä. 

Kunto nousi ihan hyväksi kevään 2005 aikana. Kesän korvalla säären etuosa alkoi kuitenkin kipuilla ikävästi. Kipu oli välillä pistävää, erityisesti lenkkien alussa, mutta helpotti jotenkin lenkin edetessä. Elikkä siis typeränä jatkoin treenejä entiseen mallin maailman ajatuksella "sillä se lähtee millä on tullutkin". No eihän se nyt tietenkään niin mennyt, kuten ei koskaan ole mennyt tuon jälkeenkään. Kipu yltyi alkukesästä entisestään ja kohta koipeen koski koko lenkkien ajan melkoisesti. Siltikään en suostunut juoksusta vielä taukoa pitämään, vaan hammasta purren väänsin kilometrejä tauluun. Parit suunnittelemani kisat kuitenkin skippasin kun hirvitti niin kipeällä jalalla lähteä kisaa juoksemaan. Kohta homma oli kuitenkin siinä pisteessä, että kinttua särki levossakin likipitäen koko ajan, välillä oikein huolella. Tympääntyneenä marssin lääkäriin selvittämään mikä oikein oli vialla. Jo röntgenkuvissa näkyi oikean jalan sääressä paha rasitusmurtuma. Koska olin kipeällä jalalla jatkanut jääräpäisesti treenaamista, se oli lekurin mukaan pahentanut tilanteen siihen pisteeseen, että koivella ei juostaisi koko kesänä. Plääh! Maratonprojekti siltä vuodelta loppui siis siihen paikkaan. Kaiken huipuksi kesä pitäisi kitkutella ilman lenkkejä!! 

Tietenkin korpesi ja paljon, mutta onneksi elämässäni oli paljon muutakin tekemistä ja suunnitelmia. Kesäksi 2005 olin saanut työpaikan Valio Oy:n Jyväskylän tehtaalta. Homma oli kolmivuorotyötä mallilla 2 aamuvuoroa (6:00-14:00) + 2 iltavuoroa (14:00-22:00) + 2 yövuoroa (22:00-6:00), joiden jälkeen tuli aina 4 vapaapäivää. Tämä rytmi tuntui sopivan itselleni aika hyvin. Elokuussa 2005 oli tiedossa myös omat häät. Olin edellisenä vuonna Maijaa kosinut ja hän vielä vastasi myöntävästi :) Jyväskylän Taulumäen kirkossa sanoimme siis alttarilla kyllä toisillemme 13.8.2005 ja häitä juhlittiin Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksen salissa. Loppujen lopuksi siis kesästä 2005 tuli oikein mukava, vaikka haaveet maratonin juosemisesta piti tuon vuoden osalta haudata ja juoksuharrastus oli vaivan takia katkolla oikeastaan koko kesän.  Syksyllä aloittelin sitten uudelleen lenkkeilyn ja loppuvuodesta se sujui muistaakseni jo ihan hyvin. 

Vielä uusi suunta opiskeluun ja työelämään

Kun olin Jyväskylän yliopistolla opiskellut 6 vuotta, olivat opintoni likipitäen loppusuoralla. Tahti vaan oli parin edellisen vuoden aikana jo ollut niiden edistämiseksi todella verkkainen, suoraan sanottuna olin muuttunut opiskelijana laiskaksi. Tämä johtui osittain myös työstäni Valion tehtailla, joissa olin määräaikaisen kesätyön lisäksi hommissa myös muina aikoina ns. "kutsuttaessa" - sopimuksella. No soittoja talvellakin töitä tekemään tuli niin paljon, että olin huomattavasti enemmän töissä kuin opiskelin. Tietenkin rahallisesti tämä sopi, koska opintotuella tai vastaavalla eläminen ei oikein houkuttanut. Opintotukikuukausia minulla oli edelleen käyttämättä, koska en niitä aikaisempina vuosinakaan juuri töiden takia ollut läheskään aina tarvinnut.  

Vuonna 2005 olin kunnolla alkanut pohtia valmistumisen jälkeistä aikaa, eli työuraa. Pääaineeni taloushistoria tarjosi yhdeksi vaihtoehdoksi historian opettajan ammatin, mutta toki muutakin oli tarjolla. Opettajan homma ei vaan jotenkin houkuttanut, tutkijaksi en halunnut historian pariin ryhtyä ja muutenkin olin vähän tuuliajolla, että mitähän tässä nyt pitäisi alkaa oikeasti tekemään. 

Poliisin työ alkoi ammattina kiinnostamaan loppuvuodesta 2005 ihan kunnolla ja päätin hakea poliisikouluun. Toki tämä oli ollut mielessä aikaisemminkin, mutta konkretisoitui tässä kohtaa. Kävin alkuvuodesta 2006 Tampereella pääsykokeissa ja aloitin poliisin 2½ vuoden opinnot syksyllä 2006. Poliisin perustutkinnon suoritin valmiiksi alkuvuodesta 2009, jonka jälkeen olenkin työskennellyt talousrikostutkinnan sektorilla. Olen aina välttänyt työstäni kertomista sosiaalisessa mediassa ja myös tässä blogissani, joten en siitä tässäkään enempää mainitse. Riittäköön tämä maininta, että olen toiminut poliisiksi valmistuttuani talousrikostutkinnan parissa, joskin vietin yhdessä välissä 4½ vuotta ulosottoviraston palveluksessa. 

Polvivaivat kiusaavat

Palataanpa juoksuharrastukseen, jonka kaikesta rönsyilystäni huolimatta pitäisi olla edelleen tekstin punainen lanka ;) Vuosi 2006 sujui hyvin. Kisoissa en kuitenkaan käynyt lainkaan, koska tarkoitus oli rasitusmurtumasta toivuttuani ottaa asiat maltillisesti. Ajatukseni oli vuoden 2006 aikana saada kuntopohja rautaiseksi ja nostaa sitten seuraavan vuoden aikana suorituskykyä astetttain kohti Amsterdamin maratonin, joka uuden pläänin mukaan olisi kalenterissa lokakuussa 2007. Heti vuoden 2007 ekoina päivinä tuli kuitenkin lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Polvessa rusahti lenkillä ikävästi ja sitä seurasi melkomoiset kivut. Hieman koetin taas juoksua jatkaa, mutta nyt kipu oli heti kättelyssä sitä luokkaa, että varasin pian ajan tutkimuksiin. Jotainhan siellä oli rikki ja lisäksi arpikudosta paranemista estämässä. Tähystysellä kuitenkin hommasta selvisin, mutta juoksun sain unohtaa useaksi kuukaudeksi. 

Taas sapetti! Vaiva lopetti tylysti maratonharjoittelun. Kevät 2007 meni korvaavien treenien parissa kun sain taas lekurilta luvan alkaa jotain tekemään. Seuraavat puolitoista vuotta olivatkin melkoista vuoristorataa. Jompi kumpi polvista meinasi olla tuon tuostakin kipeänä. Peruslenkkeilyä ne kestivät kyllä hyvin, mutta aina kun aloin tehdä vauhdikkaampia harjoituksia, ilmeni kipeytymistä ja ongelmia. Lopulta keväällä 2008 menin tutkimuksiin Jyväskylän yliopiston yhteydessä olevaan Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukseen. Siellä sain ison pläjäyksen tietoa ja aloin ymmärtämään ongelman laajuuden. Ensiksikin kärsin lattajalkaisuudesta. Se puolesta johti siihen, että kovempaa juostessani polveni kiertyi sisäänpäin ikävähkösti. Toisekseen lihastasapainoni oli heikohko. Myönnän auliisti, että noina vuosina en ylipäätään lihaskuntooni ollut kiinnittänyt juuri mitään huomiota, vaikka olisi tietenkin pitänyt. Lisäksi kroppani oli kuulemma luontaisesti "vino", eli lihaskunnosta huolehtiminen korostuisi entisstään vammojen ehkäisyssä. 

Maratonin juokseminen kiinnosti ja paljon! Niinpä aloin jumpata ja muutenkin parantaa lihakuntoani huomioiden juoksun kannalta mahdollisia vammoja tuovia juttuja paremmin jne. Polvet kiusasivat kivuillaan vielä kesällä 2008 aika paljon, mutta pikku hiljaa touhussa näkyi valoa tunnelin päässä. Amsterdamin maraton syksyllä 2009, oli uusi plääni!!!

Vuosi 2009

Olin asunut joitakin pätkiä lukuun ottamatta Jyväskylässä kesästä 2000 saakka, mutta vuoden 2009 alussa muutin työn perässä Vantaalle. Asuimme Kartanonkoskella, joka oli lenkkeilyn kannalta todella unelmaista seutua. Vantaajoen varsi, Paloheinä, Keskuspuiston polut ja monet muut tulivat pian tutuiksi. En ollut vuosikausiin käynyt missään juoksukisassa, koska vaivat olivat kiusanneet pahasti ja ei myöskään huvittanut noina vuosina ihan rapakunnossa lähteä kisaa juoksemaan. Heinäkuun lopulla osallistuin Turun lähellä järjestettyyn Mansikkahölkkään (10km). Olin temponut alle melkomoisen kova treeniviikon, eli terävyys ei kisaan lähdettäessä ollut mitenkään kummoinen. Loppuaikani 37.21 oli ihan mieltä tyydyttävä. Pohdin, että tästä on hyvä alkaa kuntoa lokakuun maratonille rakentaa. 

No taaskaan ei mennyt niin kuin Stömsössä! Lonkka kipeytyi pirullisesti loppukesästä. Juoksu oli pakko laittaa tauolle. Marssin työterveyteen vaivaa kitisemään ja laittoivat lähetteen fyssarille + jollekin toiselle spesialistille. Sain diaknoosit, kävin fyssarilla ja tein kuntouttavia treenejä. Kivut eivät vaan millään alkaneet hellittää. Lopulta tuskastuin ja varasin ajan Ilkka Räsäselle, jonka tiesin monen juoksukaverin kertomana olevan melkomoisen guru-ortopedi jalkavaivojen suhteen. Ilkka suoritti tutkimukset ja totesi mulle, että ei vaiva ole kyllä ollenkaan näistä seikoista johtuva, mitä mulle aikaisemmin tutkimuksissa oli todettu. Johan pomppasi! Sai olla viimeinen kerta kun kuuntelin minkään urheiluvamman suhteen puoskareita! Olin jo opiskeluaikana törmännyt yleislekurien osalta melkomoiseen puoskarointiin ja tämä katkaisi kamelin selän lopullisesti. Ilkalta sain uudet ohjeet, kävin hyvällä kiropraktikolla muutaman kerran ja kivut alkoivta pikku hiljaa hävitä. 

Kun toivuin lonkkavaivastani, karistimme syksyllä Vantaan tomut taaksemme, vaikka emme olleet kaupungissa asuneet kuin about 8 kuukautta. Muutimme Kainuun korpien kuiskintaa kuuntelemaan. Tai emme me nyt ihan korpien keskelle menneet kun uusi kotikaupunkimme oli Kajaani. Ostimme omakotitalon vain 2km Kajaanin keskustasta, eli asuinpaikkana ihan mukava. Treenit alkoivat taas kulkea. Kainuussahan oli monipuolista maastoa ja reittejä lenkkeilyyn vaikka millä mitalla. Lisäksi Oulujärvi, Vuokatti ja Sotkamo upeine luontoineen ovat vain kivenheiton päässä Kajaanista. 

Uudelle vuosikymmenelle

Kun vuosikymmen vaihtui, olin luottavainen. Maratonin juokseminen kunnon tulokseen oli ollut mielessä nyt jo useita vuosia, mutta vammat, jotka kaiken kukkuraksi olivat useasti aiheutuneet tietämättömyydestä sekä omasta typeryydestä, olivat estäneet viivalle saakka pääsemisen. Elämä muuten oli sujunut mukavasti: minulla oli kiintoisa työ, hieno elämänkumppani rinnallani, mukavia kavereita ja paljon kiinnostuksen kohteita. Maratontreenit oli ainoa isompi asia, joka oli kyntänyt edelliset vuodet sangen mollivoittoisesti. Vuosi 2010 toi tähän kuitenkin kauan kaivatun muutoksen. Kirjoittelen tästä lisää seuraavassa osiossa... 

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 3: Hurjat opiskeluvuodet

Tämän historiikkini lapioimisessa jäin edellisessä osassa vuoteen 2000. Vaikka tarkoitus näissä on kirjoittaa elostani lähinnä kestävyysjuoksuharrastuksen näkökulmasta, ei kaikkea muuta elon tielle sattunutta oikein voi sivuuttaa, muuten tarinasta ei saa oikein ehyttä. 

Pois kotikonnouilta

Elämäni oli noudattanut samaa käsikirjaa, mitä varmaankin suurimmalla osalla suomalaisista miehistä on tehnyt: käydään koulut + armeija ja sitten muutetaan pois kotoa vanhempien hellästä huomasta. Naispuoleisethan yleensä "lentävät pesästä" jo miekkosia aikaisemmin juuri tuon armeijan takia, toki itsekin tunnen aika monta varusmiespalveluksen suorittanutta naista. 

Vuosi 2000 oli itselleni merkittävä. Armeija oli käyty ja Jyväskylän yliopistosta olin saanut opiskelupaikan. Olin asunut Keuruulla koko ikäni, mutta nyt oli aika muuttaa uusiin kuvioihin. Jo pienestä pitäen olin pinnokas kohtaamaan uutta. Aikanaan olin intoa täynnä kun koulu muuttui Kalettoman ala-asteesta Keuruun yläasteeksi, vaikka toki kyläkoulussakin viihdyin hyvin. Lukiovuosina sitä alkoi sitten tosissaan pohtia muuttoa pois kotoa, kunhan koulun saa kunnialla suoritettua loppuun. Ei siis liene yllätys, että kesällä 2000 olin intoa täynnä uuden edessä. 

Vanhempani halusivat tarjota minulle mahdollisimman hyvät lähtökohdat opiskeluvuosiin ja auttoivat minua hankkimann Jyväskylästä oman asunnon. Sen hankinnassa kävi aivan järjettömän hyvä tuuri, eli siis hyvä asunto hyvällä sijainnilla ja vielä törkeän edullisesti edellä mainittuihin seikkoihin nähden. Kokonaisuutena voin lapsuus- ja nuoruusvuosistani sanoa, että eipä sitä parempia eväitä juuri omaan eloon voi saada kuin mitä olin itse kotoani saanut. Siitä voin vain ja ainoastaan olla vanhemmilleni kiitollinen. 

Muutto Keuruulta Jyväskylään

Kesällä 2000 oli siis kuviot valmiina elon seuraavaa etappia varten. Kämppä oli Jyväskylästä hankittu ja syyskuun alussa alkaisi opinnot Jyväskylän yliopistolla. Kuten edellisessä osiossa kerroin, sairastin hiivatin pahan myyräkuumeen keskikesällä, joka oli estänyt juoksuharrastuksen ja muunkin liikunnan tehokkaasti koko kesältä. Elokuussa kuitenkin toivuin jo suorittamaan kevyttä liikuntaa. Romut raahasin uudelle asunnolleni Jyväskylään hyvissä ajoin elokuuta, koska elokuun lopussa lähdin Keuruun seurakunnan ja Keuruun ladun järjestämälle vaellusreissulle Kilpisjärven upeisiin maisemiin käsivarteeen. Retkeily ja vaellus Lapissa on myös kuulunut kiinnostuksen kohteisiin pienestä pitäen ja olin jo tuohon aikaan tehnyt monia noin viikon mittaisia vaellusreissuja eri puolilla pohjoista. Tällä kertaa kävelin kahdestaan erään puolustusvoimien everstiluuntantin kanssa. Jälleen kerran retki oli upea hienoissa käsivarren puuttomissa tunturimaastoissa. Suomen korkeimmalle kohdalle Haltille olin tehnyt jo viikon vaelluksen elokuussa 1997, joten nyt kiertelimme hieman eri seutuja. Maisemaahan tuolla seudulla kyllä riittää koluttavaksi. Kun kotiuduin takaisin tuolta reissulta, muutin lopullisesti Jyväskylään oikeastaan saman tien. 

Opintojen ja erityisesti opiskelijaelämän aloitus

Jyväskylän yliopistoon astelin sisään syyskuun alussa 2000. Pääaineeni oli siis tilastotiede, mutta lähdin opintoja tekemään hieman sillä ajatuksella, että katsotaan mitä kaikkea kiintoisaa sitä keksii. Välittömästi tuli tietenkin tutustuttua uusiin opiskelutovereihin ja liityttyä tilastotieteen ainejärjestön Tiltti Ry:n jäseneksi. Muutoinkinhan tuo opiekelijaelämä tarjosi heti kärkeen sangen mukavaa ajan vietettä: oli uusien iltoja, ainejärjestöjen bileitä ja kaikenlaista aktiviteettia. 

Kunto oli tippunut kesän pahan sairastelun jälkeen pohjille, mutta taas juokseminenkin kiinnosti. Uusiin lenkkimaastoihin tutustuin innolla ja kilometrejä tuli opiskelijaelämän riennoista huolimatta ihan kiitettävästi syksyllä kerättyä. Yliopistolla myös puitteet eri lajien harrastamiseen olivat loistavat. Liikuntatieteellisen tiloissa oli kattavat kuntosalit ja kampuksella useita palloilusaleja. Ainejärjestön sählyvuorolla kävin pelaamassa joka viikko ja pian myös eräällä toisella sählyvuorolla. 

Joulukuussa 2000 polveen tuli joku ikävähkö rasitusvamma ja juokseminen alkoi olla kivuliasta. Jatkoin jonkun aikaa lenkkeilyä aika normaaliin tyyliin, mutta kun kipu vain yltyi oli homma laitettava seis. Tästä alkoi parin vuoden suvantovaihe juoksuharrastukseen. En tuolloin edes kunnolla viitsinyt lähteä vaivan syitä selvittämään. Siihen taas syyt olivat selvät: elämässä kiinnosti niin moni muu asia kuin juoksu sillä hetkellä. Opiekelijaelämä, erityisesti se kosteampi puoli veti puoleensa ja myönnettäköön, että erityisesti tuon polvivaivan myötä biletys vain yltyi. Alkuvuodesta 2001 polvi oli parantunut sille tolalle, että urheilukin taas sujui ilman kipuja, mutta ihan joitakin satunnaisia lenkkejä lukuun ottamatta ei treenaaminen napannut yhtään. Sählyä kävin pelaamassa, punttisalillakin temusin rautojen kimpussa jonkun verta ja uin sillon tällöin, mutta mitään tavoitteellista ei treemaaniseen sisältynyt. 

Eräs tilastotieteellä samaan aikaan kanssani aloittanut kaveri otti minut kerran mukaan erään salibandyjoukkueen treeneihin. Hänen kauttaan olin tutustunut jo eräissä illan istujaisissa yhteen tuon joukkueen pelaajista. Seuraavat 2 kautta (2001-2002 ja 2002-2003) pelasinkin sitten salibandyä aladivareissa tämän Jytah- nimisen joukkueen riveissä. Tästä porukasta ja sen kautta myös muodostui noina yliopisto-opintojen 2 ensimmäisen vuoden aikana kaveriporukka, joka on säilynyt näihin päiviin saakka. Nykyään puhelimessa porukka kulkee WhatsAppissa nimellä "Satunnaiset sählääjät". Edelleen tulee tämän poppoon kanssa aikaa säännöllisen epäsäännöllisesti vietettyä ja aina on kivaa. 

Hurjia rientoja ja muuta kivaa

Olihan elo kyllä opiskelujen kahden ensimmäisen vuoden aikana melkoista. Usein keskellä viikoakin oli ainejärjestöjen bileitä tai sitten muuten vaan rymyttiin kavereiden kanssa. Nuorena mokoman kesti kun ei rankastakaan illasta toipuminen ottanut yleensä aikaa juuri mitään. Opinnot sujuivat itselläni hieman siihen tyyliin, että syksystä jouluun suoritin kursseja ihan kiitettävän määrän, mutta keväällä tahti oli suorastaan laiskaa. Siihenkin pääsyy oli kaikenmaailman riennot, joihin tuli osallistuttua kirjojen pänttäämisen kustannuksella. 

Naikkosiakin elämässä toki oli, mutta lähinnä sellaisia nuoruuden säätöjä. Ensimmäisen yliopistolla vietetyn vuoden aikana en voi sanoa minkään laista parisuhdeeloa viettäneeni. Toinen lukuvuosi 2001-2002 eteni oikeastaan samoissa merkeissä, paitsi että pelasin salibandyä Jytahin riveissä. Keväällä 2002 innostuin lenkkeilemään taas hieman aktiivisemmin. Mitään kovin hurjia treenimäärät eivät olleet sillä tuo kevät oli kyllä eloni hurjinta aikaa ja viihteellä tuli aikaa vietettyä oikeastaan enemmän kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Kesää ennen tapailin erästä naikkostakin muutaman kuukauden ajan vähän totisemmin, mutta ei homma sitten luonnistunut ja päättyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. 

Kesätöitä ja paluu juoksun pariin

Olin opiskeluvuosina kesät 2001, 2002, 2003 ja 2004 töissä Keuruun kaupungin maanmittaustoimessa mittamiehen apulaisena. Hienoilla keleillä tämä oli mitä mukavinta hommaa. Sai ulkoilla ja kävellä pitkin maita ja mantuja. Välillä homma oli fyysisesti tosi raskastakin, mutta se ei itseäni haitannut, pikemminkin päinvastoin. Huonolla kelillä painavia kamoja rontatessa pitkin ryteikköjä, ei aina tietty kivaa ollut, mutta näinhän se on joka työssä. Kesällä 2002 kun olin toista vuotta kartoistushommissa, olin myös saanut uudelleen innon juoksuharrastukseen heräämään. Pohdin, josko monen vuoden tauon jälkeen kävisi jossain juoksikisassa. Koska vanhan kotikaupunkini maastoissa olin kesäisin töitä tekemässä, ajattelin kiskaista perinteisen Hirvijärvihölkän uudelleen. 5 vuotta oli kulunut siitä kun olin siellä 13,9km reitin juossut 53.56, joka silloin ylitti kaikki odotukset. Nyt lähdin kisaan meiningillä, että katsotaan mihin rahkeet riittää. Vuoden 2000 kevään jälkeen en ollut oikeastaan kunnolla treenannut kuin vasta kevättalvesta 2002 lähtien. Yllätys oli todella positiivinen, sillä kykenin kisassa mättämään selkeästi alle 4.00/km vauhtia. Lopuaikani oli 54.58 ja vaikka jäin reilun minuutin 17-vuotiaana juoksemastani ennötyksestä tuolla reitillä, fiilis oli katossa. Ajatuksissa pyöri, että ehkäpä alan taas enemmän juosemaan ympäri vuoden. 

Kun kolmas lukuvuosi Jyväskylän yliopistolla alkoi syksyllä 2002, olin valmis vaihtamaan pääaineeni pois tilastotieteestä. Ei meikäläisen (huonolla) matemaattisella älyllä loppuikää mitään tilastokoukeroita väännetä, eikä ne kyllä kiinnostaneetkaan. Olin kahden aikaisemman lukuvuoden aikana vapaiden sivuaineoikeuksien lisäksi hieman "hamstrannut" oikeuksia lukea vähän sitä sun tätä eri tiedekunnissa. Liikuntatieteellisessä luin terveyskastavusta, taloustieteiden tiedekunnassa kauppaoikeutta ja yhteiskuntatieteellisessä oin suorittanut jonkun verran yhteiskuntapolisiikan kursseja. Historia kuitenkin kiinnosti eniten ja onneksi se oli perusopintojen kurssien osalta ollut vapaa sivuaine. Jyväskylän yliopistolla historiasta on yhteisten perusopintojen jälkeen valittavana 3 linjaa: suomen historia, yleinen historia ja taloushistoria. Kun sitten muutenkin olin kauppaoikeuden lukemisen kautta talous- ja lakiasioista kiinnostunut, lähdin taloushistoriaa suorittamaan. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, historia oli aina minulle helppo aihe lukea ja muistaa. Niin oli yliopistossakin. Tenteistä sain yleensä suht pienellä lukumäärällä hyviä arvosanoja. Alkuvuodesta 2003 anoin pääaineen vaihtoa tilastoteiteeltä taloushistoriaan, joka minulle myönnettiin. Vaikka siirryin virallisesti humanistiseen tiedekuntaan kirjoille, ainejärjestötouhuja jatkoin edelleen Tiltti Ry:ssä, koska siellä oli hyviä kavereitä ja mukavaa aktiviteettia. 

Vuosi 2003 ja uudet tuulet

Kun vuosi 2003 vaihtui, kuului eloon opiskelua (ja opiskelijaelämää), salibandyn pelaamista ja juoksemista. Juoksu oli harrastuksista taas noussut sijalle 1 ja vaikka salibandyä pelasin niin joukkueeni kanssa kuin yliopiston vuoroilla, kiinnosti tien kuluttaminen kaikista eniten. Mielessä oli kiskoa joitain kisojan kesällä 2003 ja saada kunto sitä ennen sille tolalle, että en ihan vain muiden pölyä nielisi. 

Syksyllä 2002 tilastotieteelle oli tullut opiskelemaan eräs Maija. Vaikka en siis kyseistä oppiainetta enää mitenkään lukenut, edelleen hengasin ainejärjestö Tiltti Ry:n kautta paljon tilastotieteen porukan kanssa. Tähän Maijaan tutustuin siis syksyllä 2002, mutta kevättalvella 2003 hän alkoi sitten kiinnostaa muussakin kuin kaverimielessä. Aloimme tapailla enemmänkin ja viettää aikaa yhdessä. Ennen Maijaa minun suhteeni olivat tosiaan olleet korkeintaan muutaman kuukauden mittaisia tai sellaisia, joita ei nyt oikein suhteeksi voi edes kutsua, vaikka olisivatkin muutamaa tapaamiskertaa pidempään jatkuneet. Tässä naikkosessa oli kuitenkin jotain, joka heti alusta saakka kiinnosti enemmän. Olimmekin tapailleet vasta muutaman kuukauden kun muutimme saman katon alle kesäkuussa 2003. Tästä alkoi yhteinen elon tiemme, joka on nyt jatkunut jo yli 18 vuotta. 

Nyt on taas tullut juttua kaikesta muusta kuin kestävyysjuoksuharrastuksesta, joten palataampa asiaan. Maijan tapailun myötä myös käynti opiekelijabileissä väheni, mutta ei toki kokonaan lakannut. Kyllä edelleen tuli kavereiden kanssa kaikenlaista kikkailtua ja pitäähän elossa nyt olla muutakin kuin vain oma kumppani. Alusta pitäen vaan Maijan kanssa asiat sujuivat kovin mutkattomasti ja viihdyin hänen seurassaan. Into kiskoa lenkkitossuja jalkaan oli taas myös tapissaan, jopa sinä määrin että päätin salibandyn pelaamisen jäävän näihin kahteen kauteen. Harrastuksena se toki jatkui edelleen, mutta ei enää seuraavaksi talveksi huvittanut lähteä viikonloppuja peliturnauksiin kuluttamaan. 

Kesällä 2003 olin taas töissä kartoitushommissa maanmittaustoimessa Keuruun kaupungilla. Vaikka kunto oli noussut hyväksi, ennen käynyt kisoissa. Olihan elossa ollut kaikkea muutakin ja kesäkuussa ensimmäistä kertaa tuo vastakkainen sukupuolikin nyt sitten asusteli kanssani saman katon alla. Kun kerta Keuruun suunnalla olin kesätöissä, päätin heinäkuussa lähteä taas kerran kuntoani Hirvijärvihölkkään testaamaan. Olisihan sitä voinut isompiin kisoihinkin lähteä, mutta ajettelin tutun reitin olevan myös hyvä juoksukunnon mittari. Ja hyvin kulkikin. 13,9km tauttui aikaan 52.52 ja entinen rekordi vuodelta 1997 oli pyyhitty historiaan. Toki muistan kelinkin olleen täydellinen: sateen jälkeinen happirikas keli, pilvistä, tyyntä ja lämpöä noin 17-18c. Joka tapauksessa kunto oli hyvä ja tästä olisi mukava lähteä seuraavaan lukuvuoteen opintoja tekemään ja kilometrejä tiestölle mättämään. Kisana Hirvijärvihölkkä oli taas ainoa, jonka koko vuonna juoksin, mutta mielessä alkoi jo olla maraton Sen juokseminen vaati mielestäni vielä paljon paremmat pohjat ja erityisesti pitkiä lenkkejä, jotka tuohon aikaan puuttuivat vielä harjoituksistani joitakin yksittäisiä lukuun ottamatta miltei kokonaan. 

Uusi harrastus

Isäni oli aikoinaan opiskellut Rovaniemellä ja omaksunut pohjoisen korttipelin Tupen salat. Tuppi on parina (2 vs. 2) pelattava korttipeli, erittäin taktinen, mutta myös hauska. Suomessa jos Oulussa tai sitä pohjoisempana asuvilta kysyy, osaatko pelata Tuppea, niin liki kaikki osaavat. Isä oli meille kotona Tuppea opettanut, mutta tilastiteiteen opiskelijoiden keskuudessa pelistä tuli oikea hitti vuoden 2003 keväällä. Pian tähän pelirinkiin kuuluin parhaimmillaan liki 20 pelaajaa ja korttia läiskittiin usein myöhäiseen yöhön saakka. Tilastietieteen pari jamppaa myös kehittivät rankingin tietokoneella, jonne merkittiin kaikki päättyneet pelit ja kone laski reaaliaikaisesti henk.koht rankingin tilannetta. Tiettyhän sitten keksittiin välillä, että pelistä sain vieläkin hauskempaa kun sen lomassa otti hieman "neuvoa antavaa". Lisäksi Tuppipukkujoulut ja kevään/kesän Tuppikemut tulivat kohokohdiksi. 

Tupesta pelataan myös virallista SM-cuppia, mutta eteläisin osakilpailu pelattiin jo tuohon aikaan Vihannissa, hieman Oulun eteläpuolella. Niissäkin käytiin muutaman kerran pelaamassa. Itselläni menestys kulloisen parini kanssa oli aika vaihtelevaa, joskus sujui ja joskus ei, mutta hauskaa se on aina ollut. Tupen pelaaminenkin on tietyn pienemmän ringin kesken tuosta opiskeluporukasta säilynyt näihin päiviin saakka, joskin tapahtuu nykyisin enää tosi harvakseltaan. 

Ajatukset maratonin juoksemisesta

Juoksumatkoista maraton oli ehdottomasti se, mikä jo tuolloin veti puoleensa. Toki ajatuksena oli alkaa juoksemaan myös muita virallisia matkoja, mutta niissä saavutetut tulokset eivät olisi kuin kunnon mittareita matkalla maratonille. Elikkä siis lenkkikenkiä kuluttamaan ja kohti maratonia, siinä selkeä plääni harrastukselle tuleviksi vuosiksi. Tästä matkasta vain tulikin sitten pitkä ja kivikkoinen, josta lisää seuraavassa osiossa. 

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 2: Vuodet 1997-2000

Edellisessä osassa jäätiin vuoteen 1997. Vaikka tennis oli tuohon aikaan edelleen ykkösharrastukseni, oli into kestävyysjuoksua kohtaan alkanut toden teolla. Jotenkin pitkän matkan juoksu ja tuskaa vastaan taistelu kiehtoi. 

Tämä näkyi myös penkkiurheilun seuraamisessa. Yleisurheilun arvokisoissa erityisesti maraton oli ehdoton kuningastapahtuma. Ensisysäyksen tähän oli kokenut jo 12 vuotiaana kun seurasin vuoden 1992 Barcelonan olympialaisten miesten maratonia, jossa Etelä-Korean Hwang Young-Cho ja Japanin Koichi Morishita raastoivat itsensä aivan henkihieveriin taistellessaan olymiakullasta. "Nuo ne on kovia äijiä", muistan ajatelleeni tulloin. Vaikka seurasin tuolloin monia lajeja, kuten teen edelleenkin, alkoi tiettyjen kestävyyslajien seurannasta muodostua vuosittaisia kohokohtia. Eurosport alkoi 1990-luvun puolivälin huitteissa näyttää pyöräilyä kunnolla ja Ranskan ympäriajo Tour de France muodostui heinäkuussa yhdeksi vuoden kohokohdaksi penkkiurheilun saralla. Rituaali, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Mun heinäkuun ohjelma rakentuu aina pitkälti Tourin tv-lähetysten mukaan :) Myös suuret kaupunkimaratonit alkoivat tuohon aikaan tulla Eurosportilta, samoin kun triathlonin Havaiji Ironman. Vaikka talviurheiluakin seurasin suht aktiivisesti, ei talvilajit kiinnostuksen kohteena ole koskaan olleet itselle kestyvyysurheilun saralla edes seuraamisen kannalta yhtä kiinnostavia kuin vaikkapa ammattipyöräily, maratonit ja triathlon. Suomessa pidettävistä tapahtumista suunnistuksen jukolan viesti oli aina ja on edelleen yksi kesän kohokohta. Siitä toki tekniikan kehityksen myötä kunnon tv-lähetykset alkoivat vasta 2000-luvun alkuvuosina. Jos en ole Jukolan viestissä paikan päällä, valvon töllöttimen ääressä aina ilman muuta koko yön. 

Palataanpa kuitenkin takaisin omaan tekemiseen. Olin siis vuosina 1995, 1996 ja 1997 juossut Keuruun Liesjärven kylällä aina heinäkuussa järjestetyn 13,9km pituisen Hirvijärvihölkän. Se oli innoittanut itseni kunnolla juoksua treenaamaan. Toki kunnon treeni alkoi siis vasta syksyllä 1996 kun olin kesällä jäänyt tuskaisen raastamisen jälkeen 27 sekunta tunnin alituksesta kyseisessä kisassa, joka oli sapetti kuin pähkinävarastonsa talveksi menettänyttä oravaa. Kuten edellisessä osassa kerroin, tavoitteen eteen uhottiin paljon, mutta tehtiin vähän. Tämä korjattiin seuraavan vuoden aikana ja Hirvijärvihölkkä taittui kesällä 1997 aikaan 53.56, joka ylitti jopa kaikki odotukset. Tämähän lisäsi intoa entisestään. Vaikka pelasin tennistä edelleen Keuruun tennisseurassa, käytin juoksuun entistä enemmän aikaa.

Lukiovuodet

Menin yläasteen jälkeen opiskelemaan Keuruun lukioon syksyllä 1996, eli samaan aikaan kun into kestävyysjuoksua kohtaan alkoi toden teolla. En voi sanoa olleeni mikään maailman välkyin oppilas, mutta sain aina ihan suht hyviä todistuksia koulussa. Oppilaana oli todella kaksijakoinen. Usein kotitehtävien teko ei oikein napannut ja olin muutenkin suht lusmu koululainen, mutta kun eri aineiden kokeet tulivat eteen, olin todella sitkeä ja "pahapäinen" niihin lukemaan. Lukiossa tämä tarkoitti lähinnä sitä, että 6 viikon kurssien aikana tehtiin läksyt ja suoritin lukemista joten kuten, mutta kun kurssit päättyivät koeviikon kokeisiin, niihin luin aina kokeita edeltävinä iltoina kuin pieni eläin. Yöunet jäivät näinä viikkoina aika vähäisiksi kun usein oppia tankattiin viimeisenä iltana ennen koetta kaaliin aina pitkälle yön tunteihin saakka. Sitten muutaman tunnin yöunien jälkeen silmät ristissä koetta vääntämään, toivoen että päntätty asia pysyy nupissa kristallin kirkkaana aina kokeen suorituksen yli. 

Mainitsempa lukion opiskelusta vielä hieman. Luin pitkää matematiikkaa ja pitkää fysiikkaa. En todellakaan ole matikassa mikään guru ja näiden eteen teinkin lukiossa eniten töitä. Olin yläasteella lukenut saksan kieltäkin, mutta kun halusin lukiossa nuo pitkän matikan ja fysiikan tahkota läpi kunnialla, ei äly/aika riittänyt enää kolmannen kielen opiskeluun. Jälkeenpäin olen joskus tätä harmitellut kun en matikalla ja fysiikalla tehnyt elossani oikein yhtikän mitään. En oikein tiedä, mikä into minulla oli lukiossa muutenkin lukea kaikkea ylimääräistä. Lukion läpäisemiseen tarvitsi muistaakseni suorittaa yhteensä 75 kurssia ja minä taisin tehdä niitä peräti 87. Luin mm. täysin vapaavalintaisena aineena ollutta psykologiaa 5 kurssia, biologiasta monta ylimääräistä kurssia jne. Helpoin lukuaine ja myös kiinnostavin sellainen itselleni oli aina historia. Sen opin yleensä kerta lukemisella hyvin, sillä nimet ja vuosuluvut ovat aina jääneet jostain syystä helposti mieleeni. Varmaan perinnöllistä, sillä en tässä asiassa ole mitään äitiini verrattuna, joka on ollut aina aivan käsittämätön muistihirviö, erityisesti numeroiden suhteen. Ennen kännykkäaikaa hän tiesi ulkoa kaikkien tuttujen puhelinnumerot ja autojen rekisterinumerot, muisti syntymäpäivät ja kuulemma töissään pankkitilien numerot ja sitä rataa. 

Eksyin pääaiheesta, mutta eloni lukiovuosina oli usein sitä, että kävin koulua ja iltaisin lenkkeilin. Tennistä pelasin talvisaikaan yleensä muutaman kerran viikossa omilla ja tennisseuran vuoroilla. Perjantai-iltaisin kävin lisäksi sählyä pelaamassa Keuruun kisoilijoiden kestävyysjuoksijoiden vuorolla tai Keuruun seurakunnan vuorolla. Viikonloppuja lukuun ottamatta juoksin lenkin yleensä suht myösäiseen ajankohtaan. Usein kiskoin lenkkareita jalkaan vasta illalla klo. 19:00-20:00 välissä. Jos koulussa oli koeviikko, kävin yleensä samoihin aikoihin lenkin tekemässä ja sitten jatkui oppikirjan pänttäys aina yöhön saakka. Tenniksen vakiovuorot olivat keskiviikkoisin klo. 18:00, torstaina klo. 20:00 ja lauantaina klo. 10:00. Erityisesti tuota torstai-illan myöhäistä vuoroa ennen kävin usein vuosina 1997-1998 jo lenkin kiskasemassa ja menin pelaamaan helvetin kankeilla jaloilla. 

Muut kiinnostuksen kohteet

Vaikka urheilu ja urheilun seuraaminen ovat pienestä saakka olleet merkittävä osa vapaa-aikaani, ilmaantui nuoren miehen elämään noina vuosina luonnollisesti muitakin kiinnostuksen kohteita. Kavereiden kanssa tuli viikonloppuisin vieteyyä aikaa ja valvottua usein aina aamuyön tunteihin saakka. En ollut koskaan mikään rakkariteini, mutta kyllähän sitä ennen täysi-iän saavuttamista tuli myös joitakin kertoja alkoholin kanssa läträttyä. Kalettoman pionooerivarikon rantasauna oleskelutiloineen oli meistä vain vajaan parin kilometrin päässä ja sinne kokoonnuttiin ilmojen lämmettyä joskus kavereiden kanssa melskaamaan. Moista touhua vanhemmilta piiloteltiin, mutta joskus jäätiin kunnolla kiinni. Kovin montaa kertaa en toki tällaista laitonta ryypiskelyä alaikäisenä edes harrastanut. 

Täytin 18 vuotta vuoden 1997 lopussa ja ajokortin ajoin vuoden viimeisenä päivänä, eli uudenvuoden aattona. Tämä tiesi sitä, että minun oli entistä helpompi lähteä Kalettomalta Keuruun keskustaan ja moneen muuhunkin paikkaan, erityisesti talvisin. Harrastuksiin ym. menoihin en tarvinnut enää porukoiden kuskausapua ja tietynlainen vapaus vallitsi. Vaikka kortin saatua tuli autolla ylimääräistä rällättyä, niin muistan lumien sulattua kulkeneeni tennistreeneihin ja moniin muihinkin harrasteisiin taas polkupyörällä. Isäni ei oikeastaan koskaan kieltänyt perheemme kakkosautolla pörräämistä, vaikka joinakin viikonloppuina mittariin oli kertynyt turhia ajoja vaikka millä mitalla. Hieman jopa ihmettelin tätä joskus, mutta jälkeen päin olen tajunnut, että aina kun otin auton, porukat tiesivät etten ainakaan ryypiskele. 

Myös vastakkainen sukupuoli alkoi luonnollisesti noina vuosina entistä enemmän nuorta miestä kiinnostamaan. Lukiovuosina en varsinaisesti kenenkään kanssa koskaan seurustellut, vaikka välillä jonkinlaista "säätöä" yritinkin kehitellä. Tuntui olevan elossa koulua, kesäisin kesätöitä, harrastuksia, kavereiden kanssa hengailua yms. että en oikein osannut edes kaivata mitään parisuhteen omaista, vaikka monilla kavereilla tyttöystäviä olikin. En nyt tiedä olinko varsinaisesti koskaan edes naikkosten mielestä mitenkään hyvä saalis (siis silloinkaan) :) 

Ensimmäiset vastoinkäymiset

Vuonna 1998 pelasin tenniksessä ehkä elämäni parhaan vuoden. Ihan mukavasti kulki, talvella liigapeleissä tuli pääosin voittoja ja yhdessä nelinpeliturnauksessa otettin voitto parini kanssa. Olin keväällä päässyt myös hyvään juokukuntoon ja odotin kesää ihan innolla. Ajattelin, että voisin tenniksen ohessa muutaman kisankin käydä loppukesästä juoksemassa. Kävi kuitenkin niin, että kun olin juuri heinäkuussa päättänyt kesätyöni pioneerivarikon varikkotyöntekijänä, astuin tennisharkoissa täydessä vauhdissa kentälle jääneen pallon päälle. Nilkka pyärähti kunnolla ympäri ja meni aika lailla sököksi. Aika pian se siitä toipui kevälykuntoon, mutta kunnon urheilu on kesältä seis sen jälkeen. Pian tämänn jälkeen lähdin useaksi viikoksi Eurooppaa kiertämään. Tältä reissulta riittäisi vaikka mitä juttuja, mutta ne menisi jo lopullisesti toiseen kontekstiin. Todettakoon että yksi kohokohta oli osua Pariisiin samana viikonloppuna kun pyöräilyn Tour de France päättyi sinne. Tungettiin katsomaan Champs-Elyseesille palkintojen jakoa ja pääsin todistamaan livenä kun legendaarinen, nyt jo edesmennyt Italian suuruus Marco Pantani meni keltaisessa voittajan paidassa palkintopallille.

Viimeinen vuosi lukiossa 

Syksyksi nilkka oli ehtaantunut. Lukiossa alkoi viimeinen vuosi, joka päättyisi kevään 1999 ylioppilaskirjoituksiin. Tuossa vaiheessa kävin tennistä edelleen joka viikko pelaamassa, mutta enemmän omaksi huviksi kuin että olisin oikeasti yrittänyt lajissa kehittyä tai kilpailla. Taisin pariin liigapeliin seuran väreissä osallistua, mutta siinä se olikin. Juokseminen sen sijaan kiinnosti paljonkin. Kun usein perjantaisin kävin Keuruun kisailijoiden juoksupoppoon kanssa sählyä pelaamassa, kyselin ensimmäistä kertaa hieman vinkkejä siihen, kuinka saisin suorituskykyä nostettua. Talven paiskoin ihan hyvää treenimäärää, mutta se oli kyllä miltei kokonaan sellaista peruslenkkeilyä vailla mitään spesiaalia. Ylioppilaskirjoitukset olivat pulkassa maaliskuun lopussa 1999. Sen jälkeen toimin eripituisia pätkiä opettajien sijaisena Kalettoman kyläkoululla ala-asteen luokanopettajana, sekä uskonnon opettajan sijaisena Keuruun yläasteella. 

Keväällä 1999 aloin normaalin juoksuharjoittelun sekaan tempoa mm. mäkivetotreenejä ja joitakin lenkkejä kiskoin tavallista kovempaa. Kunto olikin aika messevän hyvä kun sain kesäkuun alussa valkolakin päähäni. Sinä keväänä ja kesänä ravasin myös eri oppilaitosten pääsykokeissa. Tavoite oli päästä Jyväskylän yliopistoon, jossa pyrin liikuntatieteelliseen tai valtio-oppia lukemaan. Kumpaankaan en päässyt, mutta ammattikorkeakouluun sain paikan matkailualalle. Harmitti, mutta ei liiaksi, koska heinäkuussa edessä oli joka tapauksessa armeijaan lähtö. 

Armeijan sinisiin

Heinäkuun alussa 1999 astuin sisään Hallin varuskunnan porteista palvelukseen. Siksi sanamuoto armeijan sinisiin, eikä harmaisiin, kosa kuuluin ilmavoimiin. Olin jo kutsunnoissa maininnut, että kotikontuni Keuruun varuskuntaan en missään nimessä halua. Tämä johtui siitä, äitini oli töissä pioneerivarikolla ja tunsin Keuruun varuskunnastakin paljon upseereita. Ei huvittanut pätkääkään lähteä näiden tuttujen jamppojen höykyytettäväksi. Kutsunnoista on pakko mainita vielä sen verran, että unohdin koko homman lahjakkaasti ja poliisit tuli koululta sinne hakemaan. Tämä johtui siitä, että kun olen syntynyt v. 1979, muuta kävin aina kouluni v. 1980 syntyneiden kanssa. Ihan loppuvuodesta syntyneenä porukat olivat hakeneet aikoinaan mulle lykkäystä koulusta, kaipa ne katto ettei tota räkänokkaa voi vielä laittaa sinne turvaltamaan. No eihän mun luokkakaverit tietenkään sitten olleet kanssani vielä samana vuonna kutsuntoihin menossa ja enhän mä muistanut koko asiaa. Ollessani tunnilla rehtori kuulutti "Antti Perälä välittömästi rehtorin kansliaan". Siellä puolestaan oli poliisipartio paikalla ja kertoivat ettei miestä oltu kutsunnoissa nähty. No eipä siinä partion mukaan ja kutsuntoihin. 

Sanotaan aina, että miehet keksii armeija-ajastaan vaikka mitä juttuja, joten jätän ne nyt vähemmälle. Minua ei kiinnostanut lähteä AUK:iin tai RUK:iin, koska se olisi vaatinut koko vuoden palvelusta. Plääneissä oli seuraavana vuonna pyrkiä Jyväskylän yliopistoon uudelleen. Kunto oli armeijan alettua ihan kova ja pärjäsin hyvin kaikissa fyysisissä höykytyksissä. Cooperin testissä juoksin n. 3700m, joka taisi olla koko komppanian paras tulos. Tämän huomattua joukkuekaverit pyysi myöhemmin tulevissa testeissä mua juoksemaan tasaista hieman päälle 3000m vauhtia ja tarjosivat kaikki munkkikahvit sotkussa, jotka pystyi vetoavullani tuon 3000m rajan rikkomaan. 

Sotilaana oli aivan karmea häröilijä! Erityisesti karasmilla kaikenlainen säätö ei oikein aina napannut, joten kikkailin, lusmuilin ja suorastaan tein joitain palvelukrikkomuksia. Välillä näistä jouduinkin joukkuejohtajan ja jopa komppanian päällikön puhutteluun + sain pari kertaa "pekkaa ja penaltia" mm. ylimääräisen palveluksen, iltavapaiden perumisien ym. muodossa. Sen sijaan metikköleireillä olin elementissäni. Jaksoin painaa pitkin mantuja suht hyvän kunnon omaavana ja se kiinnostikin ihan eri lailla kun varuskunta-alueella säätäminen. Komppanian päällikkömme kapteeni Iivonen oli innokas suunnistaja ja muutenkin kestävyysurheilumiehiä. Niimpä kuntoisuuslomia sai usein kovista juoksu- ja muista ponnisteluista. Olinkin joukkueen ja alle vuoden palvelleista koko komppanian tuon erän kuntsarikuningas. Kaikesta turveloinnista johtuen kapteeni Iivonen tosin totesi minulle lähellä kotiutumista että "Olette monella tapaa komppanian ansioitunein sotilas, mutta hyvin palvelleeksi teitä ei voi missään nimessä kutsua". Tuo ehkä piti täysin paikkansa ja kuvaa hyvin palvelusaikaani. 

Juoksuharrastus hieman jäi armeija-aikana. Lenkkeilin kyllä jonkun verran, mutta yleisesti kunto kyllä tippui. Painokin nousi reilut 10kg tuona aikana. Kuten totesin,  armeijaan mennssä olin kovassa kunnossa, mutta kun viikonloppulomillakin tuli yleensä keskityttyä kavereiden kanssa rellestämiseen tai naisten perässä menemiseen, niin eipä siinä kunto yllä pysynyt. 

Vuoden 2000 eka puolisko

Talvella 2000 vapauduin armeijasta takaisin siviiliin. Keväällä tein parin kuukauden ajan opettajan sijaisuuksia Keuruulla ja tarkoitus oli kesällä hakea uudelleen opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Liikunnalle en kuitenkaan enää hakenut, vaan kertasin jonkun verran matematiikkaa ja pyrin sisään tilastotieteelle. Näin siksi, että tilastotieteen kautta pääsi suht helposti sisään. Ylioppilaspahveista sain pitkän matikan arvosanasta + päättötodistuksen pitkän matikan ja pitkän fysiikan arvosanoista jo sen verran hyvin pisteitä, että pääsykokeissa ei edes tarvinnut kummoisesti menestyä. Ajattelin, että voin sitten yliopistossa vaihtaa pääainetta jos siltä tuntuu. Posti toi kotiin kesällä hiivatin paksun nivaskan, jossa oli tieto opiskelupaikan saannista ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitä kannattaa tehdä ja ottaa huomioon kun yliopisto-opinnot syksyllä alkaa. No tässä kohtaa toki nuo lukiossa tahkotut pitkä matikka ja fysiikka osoittivat tarpeellisuutta.

Kaamea tauti

Olin opiskelupaikan varmistuttua ja tulevien kuvioiden ollessa tiedossa kesällä 2000 intoa täynnä. Tenniksen pelaamisen olin oikeastaan lopettanut armeijaan mennessä miltei kokonaan satunnaista pelailua lukuun ottamatta. Juoksu oli ehdoton nro. 1 harrastuksista ja paljon tulikin tiestöä kulutettua vapaa-ajalla. Heinäkuun alussa 2000 vaan sattui ikävä tapaus. Olin isäni kanssa raivaamassa peltoaukioiden pientäreita isän vanhalla kotitilalla Pohjanmaalla Yppärin kylässä. Kun palasimme reissusta takaisin Keuruulle, isäni tuli niin sairaaksi, että hänet otettiin Jyväskylän keskussairaalan osastolle sisään. Hänen tauti paljastui jänisrutoksi. Vain päivä pari tästä kun itsekin tulin todella kipeäksi. Kun sitten marssin lekurille, tulehdusarvot olivat taivaassa ja tuntui että hyvä kun pysyin tajuissani. Oma tautini osoittautui myyräkuumeeksi ja jouduin myös sairaalan vuodeosastolle sisään viikoksi. Ilmeisesti raivaussahan kanssa peltoaukion vieressä heiluminen nosti maasta jotain itiöitä, joista saimme taudin. Soitinkin pari päivää sairaalassa pötkötettyäni isälle, että oon muuten samalla käytävällä saamassa antibiootteja suoneen. Lekurien mielestä oli erikoista, että meille oli tullut samasta paikkaa eri tautikanta. 

Kun tuosta myyräkuumeesta toivuin, oli kunto surkea. Arvon tohorit vieläpä kielsivät ettei tällaisen taudin jälkeen sitten kovin äkkiä lähdetä mitään fyysisiä suorituksia tekemään. Olinkin aika lailla koko loppukesän ihan elokuun viimeiselle viikolle saakka tekemättä oikeastaan mitään kävelyä raskaampaa. Jälkitarkastuksissa totesivat minun kuitenkin toipuneen täysin ja lähdinkin elokuun viimeisellä viikolla Kilpisjärven maastoihin tekemään viikon mittaisen vaellusreissun. 

Kun palasin vaellusreissulta, oli edessä muutto Jyväskylään ja yliopisto-opintojen alku. Kunto oli tosi surkea, mutta odotin opintoja, treenejä, opiskelijaelämää, uusien kavereiden tapaamista ja kaikkea innolla. Näistä vuosista lisää joskus myöhemmin. Alkaa nämä tekstit olemaan näköjään yhtä pitkiä kuin tylsiäkin kohta, pitäisi varmaan jotenkin osata tiivistää :) :) 

Kestävyysjuoksuharrastus, osa 1: Tausta ja alkutaival

Välillä kun tykkään epämääräisiä turinoita elostani ja erityisesti juoksuharrastuksesta tänne kirjoitella, niin sain näin lomalla ajatuksen, että aloitan purkamaan tekstin muotoon omaa juoksuharrastustani historiikin muodossa. Aika tuntuu siihen sopivalta. 

Olen nyt 41 vuotias ja kestävyysjuoksu on ollut ykkösharrastukseni jo yli 20 vuoden ajan. Ei tarkoita, etteikö harrastus jatkuisi ja ettenkö asettaisi uusia tavoitteita, vaikka tämän vuoden olenkin päättänyt elää ilman maratontavoitteita pitkästä pitkästä aikaa. Kestävyysjuoksu on antanut paljon, tuonut eloon ympäri Suomen hyviä kavereita ja lukuisia tuttavia. Vastoinkäymisiäkin on ollut välillä enemmän kuin tarpeeksi, lähinnä vammojen muodossa, mutta ilman muuta kokonaisuus kääntyy selvästi plussan puolelle. 

Seuraavassa hieman tarkemmin tästä hienosta matkasta ja mitä kaikkea on matkan varrelle sattunut. En tiedä kiinnostaako tämä nyt erityisesti ketään, mutta jospa nyt joku sattuisi vaikka lukemaan paremman puutteessa. 

Aika ennen juoksuharrastusta

Olen siis syntynyt 30.12.1979. Eli siis selkeästi vielä 1970-luvun sukupolvea :) Kotoisin olen Keuruulta Keski-Suomesta, jossa asustelin aina vuoteen 2000 saakka. Keuruu oli tuohon aikaan ennen kaikkea merkittävä puolustusvoimien keskus. Paikkakunnalla oli Pioneerivarikko ja Keuruun varuskunta, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Pioneerirykmentti. Kaupunki Keuruusta tuli vuonna 1986 kun meikäläinen oli päiväkoti-ikäinen. Perheemme asui Kalettoman kylässä, noin 7km Keuruun keskustasta itään, juuri Pioneerivarikon lähimaastoissa. Osaksi varmaankin juuri puolustusvoimien merkittävästä läsnäolosta ja aktiivisesta kyläyhdistysoiminnasta johtuen, erilaiset urheiluharrastukset olivat aina lähellä ja läsnä. Myös vanhempani olivat liikunnallisia ja kannustivat harrastamaan. 

Tennis muodostui itselleni urheilulajeista kaikkein kiinnostavammaksi jo pienenä. Olin muistaakseni 5 vuotias kun isäni osti ensimmäisen tennismailani. Pian kävimmekin Pioneerivarikon alueen viereen rakennetulla uudella tenniskentällä suhteellisen aktiivisesti palloa lyömässä. Vaikka harrastin liikuntaa ala-asteikäisenä todella monipuolisesti, tenniksestä tuli suurin kiinnostuksen kohde. Ihan pienenä en kuitenkaan vielä lähtenyt tenniksestä millekään kurssille, vaan harastus oli enemmän itse oppimista. Tätä auttoi se, että Kalettoman kylällä asui muitakin tenniksestä kiinnostuneita, joiden kanssa tuli koko ala-asteen ajan palloa hakattua aktiivisesti. Ollessani viidennellä luokalla koulussa vuosina 1991-1992, liityin mukaan Timo Levosen vetämään Keuruun tennisseuran harjoittelurinkiin. Joitakin juriorien kisoja olin käynyt jo pelaamassa, mutta siitä alkoi kunnollisempi panostus lajiin. Suurin muutos oli erityisesti siinä, että tätä ennen tennis oli ollut hyvin vahvasti kesäaikaan painottuva harrastus, nyt siitä tuli ympäri vuoden toteutuvaa, ohjatumpaa ja tavoitteena oli oikeasti kehittyä pelaajana. 

Monipuolista liikuntaa

Kuten jo totesin, harrastin lapsena montaa urheilulajia, vaikka tennis olikin ainoa, jossa selkeästi kilpailin virallisissa kisoissa. Talvisin pelasin sählyä Keuruun seurakunnan vuoroilla ja erityisen paljon pelasimme "pipolätkää" Kalettoman kyläkoulun kentällä, joka aina talveksi jäädytettiin. Kalettoman kylällä asui juuri sopivasti saman ikäisiä, sekä hieman nuorempia ja vanhempia kavereita, joiden kanssa saatiin likipitäen aina pelit aikaiseksi kun vain haluttiin. Saman poppoon kanssa pelasin joskus kesäisin jalkapalloa ja pesäpalloa, mutta tennis vei kesiksi aina suurimman huomion. Vanhempieni, erityisesti isäni suurin kiinnostus eri urheilulajeista oli hiihtoon ja talvisin hiihdin myös aina aika paljon. Olen yleisesti omista urheiluharrastuksistani ja niiden eloon tuomasta lisästä vanhemmilleni erittäin kiitollinen. He antoivat minun harrastaa erittäin vapaasti mielenkiintoni mukaan, enkä muista että he olisivat koskaan painostaneet, asettaneet kovia tavoitteita tms. mitä valitettavan usein kuulee vahnempien omille lapsilleen kohdistavan heidän harrastuksiaan kohtaan. 

Ala-asteikäisenä uinti oli tenniksen lisäksi toinen merkittävä laji, jota harrastin suhteellisen säännöllisesti. Vaikka uin erityisesti talvisin aika paljon, en koskaan kuulunut uintiseuraan (Keuruun toverit), vaan uin enemmänkin omaksi ilokseni. Joitakin uintikursseja toki kävin, jotta tekniikka ei olisi ihan puhdasta räpiköintiä. Uinti oli kuitenkin ensimmäinen laji, jossa intoni enemmän kestävyyssuorituksiin kuin pikamatkoihin tuli ilmi. Kun menin uimahallille, intoni ei koskaan ollutkaan harjoitella liiemmin tekniikkaa tai parantaa nopeutta, vaan ainoastaan uida matkaa. Tuohon aikaan Keuruulla pidettin kesäisin 10km uintimaraton. Kärtin isältäni, että haluaisin sen uida läpi. Olin tuolloin 11 vuotias ja tarvitsin erikoisluvan niin nuorena, jotta saisin siihen osallistua. Se järjestyi ja kesällä 1991 usean tunnin tasitelun jälkeen suoritin uintimaratonin puolustusvoimien Keurusselälle poijuilla merkkaamaa reilun kilometrin rataa kiertäen. Usean tunnin taistelun jälkeen (en muista tarkkaa aikaa) olin maalissa. Muistan edelleen, että sitä seuraavana päivänä käteni olivat niin poikki, että syödessä lusikan/haarukan pitäminen kädessä oli vaikeaa. Tästä kohta 30 vuotta sitten tekemästäni suorituksesta minulla on muuten tapahtuman osallistumismitali edelleen palkintokaapissa tallessa. Tämä uintimaraton oli myös ensimmäinen virallinen kestävyysurheiluun liittyvä kisa, jonka vedin. Koulujen välisissä yleisurheilu- ja hiihtokisoissa olin toki käynyt, mutta niitä en laske virallisiksi kisoiksi. 

Ala-asteen jälkeen matka jatkui Kalettoman kyläkoulusta Keuruun keskustaan yläasteelle syksyllä 1993. Tennistä pelasin paljon ja muita sivulajeja, kuten sählyä, jääpelejä, hiihtoa ja vastaavia kouhotin aina kun aikaa riitti. Juoksussa olin osallistunut koulun kisojen lisäksi kerran maastojuoksun piirinmestaruuskisoihin, joissa jäin aika lailla jäännössijoille. Vaikka silloin tällöin lenkkeilin, en mitenkään aktiivisesti, saati niin että sitä olisi millään tavalla juoksuharjoitteluksi kutsua. Kohta tämä oli kuitenkin muuttumassa. 

Kiinnostus kestävyysjuoksuun herää

Keuruulla, tarkemmin Liesjärven kylällä oli juostu jo vuodesta 1977 lähtien perinteinen Hirvijärvihölkkä, pituudeltaan 13,9km. Isäni oli useasti tapahtumaan osallistunut ja sain 15 vuotiaana 1995 päähäni, että haluan itsekin sen juosta. Koulussa yläasteella pojat juoksivat kuntotesteissä 2000m testin, jossa menestyin ikätoveihini nähden hyvin. Intoni oli testeissä ja muutenkin fyysisissä urheilusuorituksissa selkeästi eniten juuri kestävyyttä vaativissa suorituksissa. Jotenkin sellainen pitkäkestoista tuskaa vastaan taistelu voitti voimien koettelun tai nopeutta vaativat lajit. 

Hirvijärvihölkkä juostiin Liesjärven kylällä aina heinäkuun lopussa. Vuonna 1995 olin kisaan siis ensimmäistä kertaa menossa. Intuitio osallistua tuli vasta kesällä, enkä todellakaan kovin montaa lenkkiä käynyt siihen valmistautuessa tekemässä. Tennis oli selkeä ykköslajini ja olin harva se päivä kentällä, enkä juoksukuntoa kohottamassa. Ajattelin 13,9km matkan kyllä hoituvan yleisesti vahvalla urheilupohjalla. Itse kisassa totuus löi vasten naamaa kuin märkä rätti. En jaksanut sinne päinkään sellaista vauhtia kuin olin ajatellut, mutta loppujen lopuksi kisasta jäi ihan mukavat muistot. Aikani oli 1:07 ja risat, jota jotkut vanhemmat juoksujermut kehuivat 15 vuotiaan klopin suorittamaksi ihan hyväksi. 

Vuoden 1995 kesän jälkeen juoksu jäi aika lailla mielestä. Näin vaikka Hirvijärvihölkästä jäikin väsymyksen ja maaliinpääsyn jälkeen ihan mukava fiilis. Pelasin tennistä paljon ja olin mukana nuorten sarjan pelaajana myös Keuruun tennisseuran liigamatseissa. Kun kesä 1996 koitti, kyseli isäni ja muutama vanhempi innokas juoksumies, että olenko taas Hirvijärvihölkkään lähdössä juoksemaan. Sanoin jotta mikäpä siinä, voin lähteä. Ensimmäistä kertaa iskin itselleni tavoitteet myös juoksua kohtaan: tuo 13,9km juoksen alle tuntiin!! Tein kuitenkin pahan virheen, jota en ole tuon jälkeen toistanut koskaan. Nuoren miehenalun koppavuudella rehentelin tunnin maagisen ajan kisassa alittuvan, mutta vaikka asian eteen puhuttiin paljon niin tehtiin todella vähän. Ja kuten kakki juoksua harrastaneet tietävät, tästä ei hyvää seuraa. 

Hirvijävihölkän 13,9km reitti on todella salakavala ja pottumainen. Kokonaan hiekkatietä juostava reitti painetaan ensin eka kilsa ramakkaan alamäkeen. Sitten seuraavat 6-7km aika tasaista, joskin kumpuilevaa maastoa, kuitenkin jonkin verran alamäkivoittoista. Kilometrit 8-11 erottavatkin sitten kovakuntoiset ja kovakuntoiseksi itseään luulevat toisistaan. Ne ovat pitkää ja hivuttavaa nousua, ei mitään kovin jyrkkää, mutta juuri sellaista jossa kone piiputtaa, mikäli ei "pohjatyötä" ole tehty kuntoon. Vuoden 1996 Hirvijärvihölkkä starttasi heinäkuun viimeisenä lauantaina helteisessä kelissä. Olin hieman aikaisempia vuosia enemmän käynyt tenniksen ym. lajien pelaamisen + uinnin ohella lenkillä, mutta en taaskaan mitenkään säännöllisesti, saati kovin usein. Alun alamäki tuntui helpolta. Seurasin paria venhempaa jantteria Raimo Pummilaa ja Jorma Ahoa sellasita 4min/km ramakkaa ravia. Tunnuin jaksavan ja virnistelin mielessäni, kuin reilusti pidän tuota tunnin rajaa pilkkanani. Isäni oli aikoinaa juossu reitin hieman alle tuntiin ja tuolloin olin päättänyt viedä samalla perheen piikkipaikan kisassa itselleni. Kun ylämäkiosuus alkoi 8km jälkeen, alkoi painamaan. "Vanhat ukot" painoivat pikkuhiljaa horisonttiin ja kohta jotkut muutkin rynnivät takaa ohi. 11km paalulla muistan olleeni todella sippi. Eväät oli syöty ja koneesta bensa loppunut. Vauhti oli kuitenkin pysynyt jotenkuten sidettävänä ja tunnin rajan rikkominen periaatteessa oli vielä omissa käpälissä. Yritin taistella vaikka olo oli infernaalisen kammottava. Jossain 12km jälkeen Ari Silen, aikoinaan puolimaratoninkin 1:09 juossut kova hiihtäjä ilmestyi takaa rinnalle ja huikkasi että "tunnin juna menee tässä". Puuskutin kuin veturi ja irvistin tuskaani. Yritin laittaa kaiken peliin, mutta vauhti ei todellakaan noussut pätkän vertaa. Ari loittoni hitaasti, mutta varmasti edelläni karkuun. Maaliin tulin kaikkeni antaneena ajassa 1:00.26. Ari oli juossut 4 sekuntia alle tunnin rajan. Olo oli surkea pitkin iltaa. Vuoron perään tyhjensin pötsinikin sekä ala että yläkautta. Mutta pahinta oli sapetus tulosta kohtaan! Saakelin saakeli! Samalla päätin, että nyt muuttuu toteutus: seuraavaksi tehdään eikä puhuta, saati sitten rehennellä. Vanha sananlasku "oppirahat pitää maksaa", päti tähän kyllä 100% hyvin. 

Uusi päälaji vanhan rinnalle

Tuo kesän 1996 Hirvijärvihölkän pettymys tuskaisen taistelun jälkeen ei todellakaan lopettanut intoani juoksemiseen. Päinvastoin, se vei sen ihan uudelle tasolle. Fiilis oli, että odottakaahan ensi vuotta, silloin näytän. Tennistä pelasin edelleen ykköslajinani, mutta aloin syksyllä 1996 lenkkeillä huomattavasti aikaisempaa enemmän. Talvella 1996-1997 tuli tenniksen, satunnaisten sählyjen, pipoltäkän ym. lisäksi juostua noin 70km viikossa, joskus hieman enemmänkin. Olin aika rimpula tuohon aikaan ja kroppa tuntui sopivan ihan hyvin kestävyysjuoksuun. Kevääksi 1997 tunsin päässeeni jo ihan hyvään kuntoon. Tennisseurassa vähän jopa välillä ihmeteltiin, että vetääkö juoksu nyt miestä tennistä enemmän puoleensa. Kieltämättä fiilis oli välillä sen suuntainen. Mitään vetotreenejä tai vastaavia en koskaan tulloin tehnyt, mutta kesällä 1997 kasvatin joidenkin lenkkien vauhtia. Yleisesti juoksuuni tuohon aikaan päti vähän se, että juoksin koko ajan lenkit liian kovalla vauhdilla, mutta koska kroppa luonnollisestikin vahvistuu vielä 17v. ikäisellä retaleella, ei tullut mitään ylirasitustiloja tai vastaavia hommaa kiusaamaan. 

Heinäkuun viimeisenä lauantaina 1997 kokoontui porukka taas Hirvikylän tanssilavan läheisyyteen, josta Hirvijärvihölkkä perinteisesti aina starttasi Hirvijärveä kiertämään. Viimeisen viikon oli ottanut kevyemmin ja myönnän, että odotin tätä kisaa enemmän kuin seuran tennismatseja. Paukusta ampaisen liikkeelle ja meno tuntui hyvälle. Olin ajatellut, että jopa 56.00 loppuaika voisi olla mahdollinen, niin hyvin oli treeneissä kulkenut. Tällä kertaa en ollut tavoitteistani, enkä mistään muustakaan puhunut yhtikäs mitään. Taisin aina kysyttäessä todeta, että katsotaan miten kulkee ja hieman olen treenannut. Suunnitelmaini oli painaa sitä kuuluisaa 3000m cooperin vauhtia, eli 4min/km vauhtia piti matkan edetä. Kello kertoi ekan 8km pätkällä, että oli posottanut jopa 3.50/km vauhtia. Hieman hirvitti, että mitähän noista ylämäistä ja lopusta ylipäätään tulee?!? Meno kuitenkin jatkui vahvana. Silti Ahosen Tuomo (2:44 maratoonari) ja pari muuta kokenutta ukkoa painoi viime kilsoilla ohi, vaikka äijiä ei ollut näkynyt vielä ihan kintereillä paria kilometriä aikaisemmin. Tämä ei haitannut, koska tiesin tänään tulevan hyvän tuloksen, jopa paremman kuin olin uskaltanut ajatella. Maalissa kello pysähtyi aikaan 53.56. Tunnin raja alittui selvästi, isän vanha tulos perheen piikkipaikalta sai kunnolla kyytiä ja 4.00/km vauhtipläänistäkin pistin vielä paremmaksi. 

Koukussa

Tuo onnistuminen kesän 1997 Hirvijärvihölkässä koukutti minut lopullisesti kestävyysjuoksun julmaan, mutta niin ihmeelliseen maailmaan. Keuruun kisailijat oli tuolloin kova seura kestävyysjuoksun rintamalla, voittihan seura seuraavana vuotena 1998 miesten 4x800m viestijuoksun SM-kultaa ja oli pronssilla 4x1500m viestissä. Minuakin seuraan hieman kyseltiin, mutta en halunnut mihinkään valmennusohjelmaan rueta. Juoksin ilman seuraa, ilman ohjelmaa ja omaksi ilokseni. Tenniksessä edustin edelleen Keuruun tennisseuraa ja seurojen välisissä liigapeleissä pelailin. 

Vuoituhannen lopussa into tennikseen kuitenkin loppui. Juoksuun sen sijaa ei. Tästä myöhemmin lisää seuraavassa osisossa. 

Vuoden 2021 alku

Tässäpä vuoden 2021 alun treenejä, tai voisi oikeammin sanoa treenitöntä eloa. Olen jotain pientä pyrkinyt puuhastamaan, jotta homma ei olisi ihan pelkkää lojumista, mutta motivaatiota todelliseen treenaamiseen ei tällä hetkellä ole. Suurin syy on kisojen peruminen koronaviruksen varjolla, mikä on mielestäni täysin järjetöntä touhua. Ulkona tapahtuvaan urheilutoimintaan ei pitäisi missään nimessä soveltaa samoja kokoontumis ym. rajoituksia kuin vaikkapa sisätiloihin. No, alkuvuoden lusmu eloni näyttää seuraavala:

Ma 28.12; a: 5km. i: 12km. Yht. 17km

Ti 29.12: a: 5km. i: 8km. Yht. 13km

Ke 30.12; i: 1h 45min. punttisalitreeni

To 30.12; a: 5km. i: 11km. Yht. 16km

Pe 1.1; i: 12km

La 2.1; p: 10km

Su 3.1; i: 12km

Viikko 53: juoksua yht. 80km

Ihan tällainen perusviikko. Ei tosin pitkää lenkkiä eikä mitään tehoja juoksun osalta. Keskiviikkona ärhärin kiitettävästi rautojen kimpussa punttisalilla. Vuoden 2020 lopussa, tarkemmin torstaina 30.12 tuli ikääkin taas vuosi lisää mittariin. Nyt vuosia on elettynä jo 41v. En pode mitään ikäkriisiä, tunnen itseni nuoreksi ja henkisestihän olen edelleen hädin tuskin aikuinen :)

Ma 4.1; a: 6km. i: 12km. Yht. 18km

Ti 5.1; i: 80min. kuntopiiri

Ke 6.1; i: 12km

To 7.1; a: 5km. i: 13km. Yht. 18km

Pe 8.1; a: 5km. i: 15km. Yht. 20km

La 9.1; i: 17km

Su 10.1; 14km

Viikko 1: juoksua yht. 99km

Pari ihan normaalin rytmin mukaista treenipäivää, siis jopa määränsä puolesta. Ajattelin jo, että alkaisko homma tästä tuttuun tyyliin rullaamaan, mutta viikon jälkeen jotenkin into lässähti pahemman kerran. 

Ma 11.1; a: 5km. i: 12km. Yht. 17km

Ti 12.1; a: 2km. i: 90min. punttisalitreeni + 3km. Yht. 5km

Ke 13.1; a: 2km (sis. autojen työntöä lumihangesta). i: 2km + tunti lumitöitä. Yht. 4km

To 14.1; a: 2km. i: 2km. Yht. 4km

Pe 15.1; p: kuntotesti (pyörätesti, vatsalihakset, pystypunnerrus ja kyykky)

La 16.1; lepo

Su 17.1; lepo

Viikko 2: juoksua yht. 31km

Oikeastaan tämä oli kulminaatioviikko nykyiseen olotilaan. Lakkasi vaan huvittamasta edes yrittää kunnollista treeniä ja juoksukunnon kohotusta. 

Lunta satoi alkuviikosta tosi paljon ja tiet olivat välillä aika mielenkiintoisessa kunnossa. Kun lähdin tiistaiaamuna juoksemaan töihin, oli joku autonsa kanssa jumissa heti n. 150m. päässä kotioveltani. Auttamaan pyrkivänä kaverina hain kotoa lumilapion ja autoin kaipparin irti kinoksesta. Teitä ei oltu vielä paikoin lainkaan aamuliikennettä varten aurattu ja tyyppi oli juuttunut pohjastaaan risteykseen. Sain lapioitua/työnnettyä miekkosen irti ja hilpasin lumilapion takaisin kotivarastoon. Pääsin sen jälkeen about 400m kun toinen poloinen autonsa kanssa jumissa keskellä tietä. Muutaman muun avuliaan kanssa autoimme hänet liikkeelle. Tulipa ainakin päivän hyvä työ tehtyä :) Loppuviikosta en sitten oikein jaksanutkaan enää lenkkeillä, johtui osaksi lumen tulon paljoudesta, mutta sehän on vain tekosyy kaltaiselleni lusmulle. Perjantaina oli työpaikan kuntotesti, jonka läpäisin hyvin. Suoritin kuulemma jopa erityisen korkeat tulokset. Seuraava työkunnon kuntotesti on 3v. kuluttua ja testin pitäjä sanoikin, että olettaa kunnon olevan sitten yhtä hyvällä mallilla. Vitsailin, että saahan niin odottaa, mutta saatan ilmestyä sitten keski-ikäisenä rapamahana puuskuttamaan jos ei ole treenit kiinnostanu. 

Ma 18.1; a: 5km. i: 5km. Yht. 10km

Ti 19.1; a: 3km. i: 60min. kuntopiiri + 5km. Yht. 8km

Ke 20.1; a: 4km. i: 2km. Yht. 6km

To 21.1; a: 2km. i: 2km + puolitoista tuntia lumitöitä. Yht. 4km

Pe 22.1; lepo

La 23.1; i: 13km

Su 24.1; i: 13km

Viikko 3: juoksua yht. 54km

Tiistaina sain sentäs ihan hyvän kuntopiirin väännettyä, mutta muuten olikin aika vetelehtimistä. Keskiviikkona juoksin suoraa töistä kotiin ja jäin sohvalle makaamaan. Torstaina ei mokomaa voinut toistaa, sillä lunta oli tullut ylen määrin ja tämähän tiesi töiden jälkeen messevää lumikolan ja lapion kanssa heilumista. Viikonloppuna sain ihme kyllä kemmettua itseni ihan hyvät lenkit juoksemaan. 

Ma 25.1; lepo

Ti 26.1; a: 4km. i: 8km. Yht. 12km

Ke 27.1; a: 5km. i: 9km. Yht. 14km

To 28.1; i: 60min. punttisalitreeni

Pe 29.1; a: 5km. i: 10km. Yht. 15km

La 30.1; p: tunti lumitöitä. i: 60min. kuntopiiri

Su 31.1; lepo

Viikko 4: juoksua yht. 41km

Lihaskuntoa sain kyllä kunnolla väännettyä, juoksua en niinkään. Jospa olisin kesällä silmiä hiveleväsä rantakunnossa?! (tähän epäuskoista naurua). Näkyhän ei silmiä hivele, vaikka miten treenaan, eikä ole tuo kuvajainen peilistä kyllä koskaan mielessä treenejä tehdessä :) 

Ma 1.2; a: 2km. i: 10km. Yht. 12km

Ti 2.2; a: 2km. i: 8km. Yht. 10km

Ke 3.2; a: 2km. i: 7km. Yht. 9km

To 4.2; lepo

Pe 5.2; i: keskivartalojumppa

La 6.2; i: 11km

Su 7.2; p: 10km

Viikko 5: juoksua yht. 52km

Heh, alkuviikosta kun sain itseni liikkeelle töihin juoksemaan, oli tämä lenkki tasan tarkkaan suorinta tietä töihin. Enempää en jaksanut enkä viitsinyt. Viikonloppuna lenkuttelin hieman päiväunien lomassa, sillä su-ma yönä tuleva amerikkalaisen jalkapallon NFL:n finaali Super Bowl vaati, että jaksaa taas valvoa koko yön putkeen. 

Ma 8.2; lepo

Ti 9.2; i: 80min. punttisalitreeni

Ke 10.2; a: 2km. i: 11km. Yht. 13km

To 11.2; lepo

Pe 12.2; a: 3km. i: 11km. Yht. 14km

La 13.2; i: 12km

Su 14.2; lepo

Viikko 6: juoksua yht. 39km

Maanantai toki oli jo etukäteen junailtua töistä vapaapäiväksi kun valvoin su-ma yönä jenkkifutiksen finaalin Super Bowlin kaverin kanssa ja olihan se taas valvomisen arvoista, vaikka suosikkijoukkueeni olikin taas tippunut välierissä. Menin nukkumaan aamulla klo. 6:00 tienoilla ja sain ihan hyvin kiskottua hirsiä suunnilleen 6 tuntia. Toki rytmin sekoittuminen aiheutti maanantaina vielä melkomoisen kooman tunteen kehoon. 

Näemmä tuo aamun laiskuuskin on jotenkin salakavalasti hiipinyt pysyvämmäksi olotilaksi. Tiistain juntti-puntti oli taas viikon "tehokkainta" antia treenien osalta. 

Katsotaan miten homma etenee. Nyt ei tosiaan oikein treenaaminen motivoi. Katsotaan myöhemmin, mikä on kesän ja syksyn tilanne kisojen suhteen? Jos vaikka treenimotivaatio herää talvihorroksestaan. Ja jos ei herä, pidetään vuosi enemmän ja vähemmän "välivuotena", lusmuillaan ja pidetään hauskaa muilla tavoilla.