Edellisessä osassa jäätiin vuoteen 1997. Vaikka tennis oli tuohon aikaan edelleen ykkösharrastukseni, oli into kestävyysjuoksua kohtaan alkanut toden teolla. Jotenkin pitkän matkan juoksu ja tuskaa vastaan taistelu kiehtoi.
Tämä näkyi myös penkkiurheilun seuraamisessa. Yleisurheilun arvokisoissa erityisesti maraton oli ehdoton kuningastapahtuma. Ensisysäyksen tähän oli kokenut jo 12 vuotiaana kun seurasin vuoden 1992 Barcelonan olympialaisten miesten maratonia, jossa Etelä-Korean Hwang Young-Cho ja Japanin Koichi Morishita raastoivat itsensä aivan henkihieveriin taistellessaan olymiakullasta. "Nuo ne on kovia äijiä", muistan ajatelleeni tulloin. Vaikka seurasin tuolloin monia lajeja, kuten teen edelleenkin, alkoi tiettyjen kestävyyslajien seurannasta muodostua vuosittaisia kohokohtia. Eurosport alkoi 1990-luvun puolivälin huitteissa näyttää pyöräilyä kunnolla ja Ranskan ympäriajo Tour de France muodostui heinäkuussa yhdeksi vuoden kohokohdaksi penkkiurheilun saralla. Rituaali, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Mun heinäkuun ohjelma rakentuu aina pitkälti Tourin tv-lähetysten mukaan :) Myös suuret kaupunkimaratonit alkoivat tuohon aikaan tulla Eurosportilta, samoin kun triathlonin Havaiji Ironman. Vaikka talviurheiluakin seurasin suht aktiivisesti, ei talvilajit kiinnostuksen kohteena ole koskaan olleet itselle kestyvyysurheilun saralla edes seuraamisen kannalta yhtä kiinnostavia kuin vaikkapa ammattipyöräily, maratonit ja triathlon. Suomessa pidettävistä tapahtumista suunnistuksen jukolan viesti oli aina ja on edelleen yksi kesän kohokohta. Siitä toki tekniikan kehityksen myötä kunnon tv-lähetykset alkoivat vasta 2000-luvun alkuvuosina. Jos en ole Jukolan viestissä paikan päällä, valvon töllöttimen ääressä aina ilman muuta koko yön.
Palataanpa kuitenkin takaisin omaan tekemiseen. Olin siis vuosina 1995, 1996 ja 1997 juossut Keuruun Liesjärven kylällä aina heinäkuussa järjestetyn 13,9km pituisen Hirvijärvihölkän. Se oli innoittanut itseni kunnolla juoksua treenaamaan. Toki kunnon treeni alkoi siis vasta syksyllä 1996 kun olin kesällä jäänyt tuskaisen raastamisen jälkeen 27 sekunta tunnin alituksesta kyseisessä kisassa, joka oli sapetti kuin pähkinävarastonsa talveksi menettänyttä oravaa. Kuten edellisessä osassa kerroin, tavoitteen eteen uhottiin paljon, mutta tehtiin vähän. Tämä korjattiin seuraavan vuoden aikana ja Hirvijärvihölkkä taittui kesällä 1997 aikaan 53.56, joka ylitti jopa kaikki odotukset. Tämähän lisäsi intoa entisestään. Vaikka pelasin tennistä edelleen Keuruun tennisseurassa, käytin juoksuun entistä enemmän aikaa.
Lukiovuodet
Menin yläasteen jälkeen opiskelemaan Keuruun lukioon syksyllä 1996, eli samaan aikaan kun into kestävyysjuoksua kohtaan alkoi toden teolla. En voi sanoa olleeni mikään maailman välkyin oppilas, mutta sain aina ihan suht hyviä todistuksia koulussa. Oppilaana oli todella kaksijakoinen. Usein kotitehtävien teko ei oikein napannut ja olin muutenkin suht lusmu koululainen, mutta kun eri aineiden kokeet tulivat eteen, olin todella sitkeä ja "pahapäinen" niihin lukemaan. Lukiossa tämä tarkoitti lähinnä sitä, että 6 viikon kurssien aikana tehtiin läksyt ja suoritin lukemista joten kuten, mutta kun kurssit päättyivät koeviikon kokeisiin, niihin luin aina kokeita edeltävinä iltoina kuin pieni eläin. Yöunet jäivät näinä viikkoina aika vähäisiksi kun usein oppia tankattiin viimeisenä iltana ennen koetta kaaliin aina pitkälle yön tunteihin saakka. Sitten muutaman tunnin yöunien jälkeen silmät ristissä koetta vääntämään, toivoen että päntätty asia pysyy nupissa kristallin kirkkaana aina kokeen suorituksen yli.
Mainitsempa lukion opiskelusta vielä hieman. Luin pitkää matematiikkaa ja pitkää fysiikkaa. En todellakaan ole matikassa mikään guru ja näiden eteen teinkin lukiossa eniten töitä. Olin yläasteella lukenut saksan kieltäkin, mutta kun halusin lukiossa nuo pitkän matikan ja fysiikan tahkota läpi kunnialla, ei äly/aika riittänyt enää kolmannen kielen opiskeluun. Jälkeenpäin olen joskus tätä harmitellut kun en matikalla ja fysiikalla tehnyt elossani oikein yhtikän mitään. En oikein tiedä, mikä into minulla oli lukiossa muutenkin lukea kaikkea ylimääräistä. Lukion läpäisemiseen tarvitsi muistaakseni suorittaa yhteensä 75 kurssia ja minä taisin tehdä niitä peräti 87. Luin mm. täysin vapaavalintaisena aineena ollutta psykologiaa 5 kurssia, biologiasta monta ylimääräistä kurssia jne. Helpoin lukuaine ja myös kiinnostavin sellainen itselleni oli aina historia. Sen opin yleensä kerta lukemisella hyvin, sillä nimet ja vuosuluvut ovat aina jääneet jostain syystä helposti mieleeni. Varmaan perinnöllistä, sillä en tässä asiassa ole mitään äitiini verrattuna, joka on ollut aina aivan käsittämätön muistihirviö, erityisesti numeroiden suhteen. Ennen kännykkäaikaa hän tiesi ulkoa kaikkien tuttujen puhelinnumerot ja autojen rekisterinumerot, muisti syntymäpäivät ja kuulemma töissään pankkitilien numerot ja sitä rataa.
Eksyin pääaiheesta, mutta eloni lukiovuosina oli usein sitä, että kävin koulua ja iltaisin lenkkeilin. Tennistä pelasin talvisaikaan yleensä muutaman kerran viikossa omilla ja tennisseuran vuoroilla. Perjantai-iltaisin kävin lisäksi sählyä pelaamassa Keuruun kisoilijoiden kestävyysjuoksijoiden vuorolla tai Keuruun seurakunnan vuorolla. Viikonloppuja lukuun ottamatta juoksin lenkin yleensä suht myösäiseen ajankohtaan. Usein kiskoin lenkkareita jalkaan vasta illalla klo. 19:00-20:00 välissä. Jos koulussa oli koeviikko, kävin yleensä samoihin aikoihin lenkin tekemässä ja sitten jatkui oppikirjan pänttäys aina yöhön saakka. Tenniksen vakiovuorot olivat keskiviikkoisin klo. 18:00, torstaina klo. 20:00 ja lauantaina klo. 10:00. Erityisesti tuota torstai-illan myöhäistä vuoroa ennen kävin usein vuosina 1997-1998 jo lenkin kiskasemassa ja menin pelaamaan helvetin kankeilla jaloilla.
Muut kiinnostuksen kohteet
Vaikka urheilu ja urheilun seuraaminen ovat pienestä saakka olleet merkittävä osa vapaa-aikaani, ilmaantui nuoren miehen elämään noina vuosina luonnollisesti muitakin kiinnostuksen kohteita. Kavereiden kanssa tuli viikonloppuisin vieteyyä aikaa ja valvottua usein aina aamuyön tunteihin saakka. En ollut koskaan mikään rakkariteini, mutta kyllähän sitä ennen täysi-iän saavuttamista tuli myös joitakin kertoja alkoholin kanssa läträttyä. Kalettoman pionooerivarikon rantasauna oleskelutiloineen oli meistä vain vajaan parin kilometrin päässä ja sinne kokoonnuttiin ilmojen lämmettyä joskus kavereiden kanssa melskaamaan. Moista touhua vanhemmilta piiloteltiin, mutta joskus jäätiin kunnolla kiinni. Kovin montaa kertaa en toki tällaista laitonta ryypiskelyä alaikäisenä edes harrastanut.
Täytin 18 vuotta vuoden 1997 lopussa ja ajokortin ajoin vuoden viimeisenä päivänä, eli uudenvuoden aattona. Tämä tiesi sitä, että minun oli entistä helpompi lähteä Kalettomalta Keuruun keskustaan ja moneen muuhunkin paikkaan, erityisesti talvisin. Harrastuksiin ym. menoihin en tarvinnut enää porukoiden kuskausapua ja tietynlainen vapaus vallitsi. Vaikka kortin saatua tuli autolla ylimääräistä rällättyä, niin muistan lumien sulattua kulkeneeni tennistreeneihin ja moniin muihinkin harrasteisiin taas polkupyörällä. Isäni ei oikeastaan koskaan kieltänyt perheemme kakkosautolla pörräämistä, vaikka joinakin viikonloppuina mittariin oli kertynyt turhia ajoja vaikka millä mitalla. Hieman jopa ihmettelin tätä joskus, mutta jälkeen päin olen tajunnut, että aina kun otin auton, porukat tiesivät etten ainakaan ryypiskele.
Myös vastakkainen sukupuoli alkoi luonnollisesti noina vuosina entistä enemmän nuorta miestä kiinnostamaan. Lukiovuosina en varsinaisesti kenenkään kanssa koskaan seurustellut, vaikka välillä jonkinlaista "säätöä" yritinkin kehitellä. Tuntui olevan elossa koulua, kesäisin kesätöitä, harrastuksia, kavereiden kanssa hengailua yms. että en oikein osannut edes kaivata mitään parisuhteen omaista, vaikka monilla kavereilla tyttöystäviä olikin. En nyt tiedä olinko varsinaisesti koskaan edes naikkosten mielestä mitenkään hyvä saalis (siis silloinkaan) :)
Ensimmäiset vastoinkäymiset
Vuonna 1998 pelasin tenniksessä ehkä elämäni parhaan vuoden. Ihan mukavasti kulki, talvella liigapeleissä tuli pääosin voittoja ja yhdessä nelinpeliturnauksessa otettin voitto parini kanssa. Olin keväällä päässyt myös hyvään juokukuntoon ja odotin kesää ihan innolla. Ajattelin, että voisin tenniksen ohessa muutaman kisankin käydä loppukesästä juoksemassa. Kävi kuitenkin niin, että kun olin juuri heinäkuussa päättänyt kesätyöni pioneerivarikon varikkotyöntekijänä, astuin tennisharkoissa täydessä vauhdissa kentälle jääneen pallon päälle. Nilkka pyärähti kunnolla ympäri ja meni aika lailla sököksi. Aika pian se siitä toipui kevälykuntoon, mutta kunnon urheilu on kesältä seis sen jälkeen. Pian tämänn jälkeen lähdin useaksi viikoksi Eurooppaa kiertämään. Tältä reissulta riittäisi vaikka mitä juttuja, mutta ne menisi jo lopullisesti toiseen kontekstiin. Todettakoon että yksi kohokohta oli osua Pariisiin samana viikonloppuna kun pyöräilyn Tour de France päättyi sinne. Tungettiin katsomaan Champs-Elyseesille palkintojen jakoa ja pääsin todistamaan livenä kun legendaarinen, nyt jo edesmennyt Italian suuruus Marco Pantani meni keltaisessa voittajan paidassa palkintopallille.
Viimeinen vuosi lukiossa
Syksyksi nilkka oli ehtaantunut. Lukiossa alkoi viimeinen vuosi, joka päättyisi kevään 1999 ylioppilaskirjoituksiin. Tuossa vaiheessa kävin tennistä edelleen joka viikko pelaamassa, mutta enemmän omaksi huviksi kuin että olisin oikeasti yrittänyt lajissa kehittyä tai kilpailla. Taisin pariin liigapeliin seuran väreissä osallistua, mutta siinä se olikin. Juokseminen sen sijaan kiinnosti paljonkin. Kun usein perjantaisin kävin Keuruun kisailijoiden juoksupoppoon kanssa sählyä pelaamassa, kyselin ensimmäistä kertaa hieman vinkkejä siihen, kuinka saisin suorituskykyä nostettua. Talven paiskoin ihan hyvää treenimäärää, mutta se oli kyllä miltei kokonaan sellaista peruslenkkeilyä vailla mitään spesiaalia. Ylioppilaskirjoitukset olivat pulkassa maaliskuun lopussa 1999. Sen jälkeen toimin eripituisia pätkiä opettajien sijaisena Kalettoman kyläkoululla ala-asteen luokanopettajana, sekä uskonnon opettajan sijaisena Keuruun yläasteella.
Keväällä 1999 aloin normaalin juoksuharjoittelun sekaan tempoa mm. mäkivetotreenejä ja joitakin lenkkejä kiskoin tavallista kovempaa. Kunto olikin aika messevän hyvä kun sain kesäkuun alussa valkolakin päähäni. Sinä keväänä ja kesänä ravasin myös eri oppilaitosten pääsykokeissa. Tavoite oli päästä Jyväskylän yliopistoon, jossa pyrin liikuntatieteelliseen tai valtio-oppia lukemaan. Kumpaankaan en päässyt, mutta ammattikorkeakouluun sain paikan matkailualalle. Harmitti, mutta ei liiaksi, koska heinäkuussa edessä oli joka tapauksessa armeijaan lähtö.
Armeijan sinisiin
Heinäkuun alussa 1999 astuin sisään Hallin varuskunnan porteista palvelukseen. Siksi sanamuoto armeijan sinisiin, eikä harmaisiin, kosa kuuluin ilmavoimiin. Olin jo kutsunnoissa maininnut, että kotikontuni Keuruun varuskuntaan en missään nimessä halua. Tämä johtui siitä, äitini oli töissä pioneerivarikolla ja tunsin Keuruun varuskunnastakin paljon upseereita. Ei huvittanut pätkääkään lähteä näiden tuttujen jamppojen höykyytettäväksi. Kutsunnoista on pakko mainita vielä sen verran, että unohdin koko homman lahjakkaasti ja poliisit tuli koululta sinne hakemaan. Tämä johtui siitä, että kun olen syntynyt v. 1979, muuta kävin aina kouluni v. 1980 syntyneiden kanssa. Ihan loppuvuodesta syntyneenä porukat olivat hakeneet aikoinaan mulle lykkäystä koulusta, kaipa ne katto ettei tota räkänokkaa voi vielä laittaa sinne turvaltamaan. No eihän mun luokkakaverit tietenkään sitten olleet kanssani vielä samana vuonna kutsuntoihin menossa ja enhän mä muistanut koko asiaa. Ollessani tunnilla rehtori kuulutti "Antti Perälä välittömästi rehtorin kansliaan". Siellä puolestaan oli poliisipartio paikalla ja kertoivat ettei miestä oltu kutsunnoissa nähty. No eipä siinä partion mukaan ja kutsuntoihin.
Sanotaan aina, että miehet keksii armeija-ajastaan vaikka mitä juttuja, joten jätän ne nyt vähemmälle. Minua ei kiinnostanut lähteä AUK:iin tai RUK:iin, koska se olisi vaatinut koko vuoden palvelusta. Plääneissä oli seuraavana vuonna pyrkiä Jyväskylän yliopistoon uudelleen. Kunto oli armeijan alettua ihan kova ja pärjäsin hyvin kaikissa fyysisissä höykytyksissä. Cooperin testissä juoksin n. 3700m, joka taisi olla koko komppanian paras tulos. Tämän huomattua joukkuekaverit pyysi myöhemmin tulevissa testeissä mua juoksemaan tasaista hieman päälle 3000m vauhtia ja tarjosivat kaikki munkkikahvit sotkussa, jotka pystyi vetoavullani tuon 3000m rajan rikkomaan.
Sotilaana oli aivan karmea häröilijä! Erityisesti karasmilla kaikenlainen säätö ei oikein aina napannut, joten kikkailin, lusmuilin ja suorastaan tein joitain palvelukrikkomuksia. Välillä näistä jouduinkin joukkuejohtajan ja jopa komppanian päällikön puhutteluun + sain pari kertaa "pekkaa ja penaltia" mm. ylimääräisen palveluksen, iltavapaiden perumisien ym. muodossa. Sen sijaan metikköleireillä olin elementissäni. Jaksoin painaa pitkin mantuja suht hyvän kunnon omaavana ja se kiinnostikin ihan eri lailla kun varuskunta-alueella säätäminen. Komppanian päällikkömme kapteeni Iivonen oli innokas suunnistaja ja muutenkin kestävyysurheilumiehiä. Niimpä kuntoisuuslomia sai usein kovista juoksu- ja muista ponnisteluista. Olinkin joukkueen ja alle vuoden palvelleista koko komppanian tuon erän kuntsarikuningas. Kaikesta turveloinnista johtuen kapteeni Iivonen tosin totesi minulle lähellä kotiutumista että "Olette monella tapaa komppanian ansioitunein sotilas, mutta hyvin palvelleeksi teitä ei voi missään nimessä kutsua". Tuo ehkä piti täysin paikkansa ja kuvaa hyvin palvelusaikaani.
Juoksuharrastus hieman jäi armeija-aikana. Lenkkeilin kyllä jonkun verran, mutta yleisesti kunto kyllä tippui. Painokin nousi reilut 10kg tuona aikana. Kuten totesin, armeijaan mennssä olin kovassa kunnossa, mutta kun viikonloppulomillakin tuli yleensä keskityttyä kavereiden kanssa rellestämiseen tai naisten perässä menemiseen, niin eipä siinä kunto yllä pysynyt.
Vuoden 2000 eka puolisko
Talvella 2000 vapauduin armeijasta takaisin siviiliin. Keväällä tein parin kuukauden ajan opettajan sijaisuuksia Keuruulla ja tarkoitus oli kesällä hakea uudelleen opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Liikunnalle en kuitenkaan enää hakenut, vaan kertasin jonkun verran matematiikkaa ja pyrin sisään tilastotieteelle. Näin siksi, että tilastotieteen kautta pääsi suht helposti sisään. Ylioppilaspahveista sain pitkän matikan arvosanasta + päättötodistuksen pitkän matikan ja pitkän fysiikan arvosanoista jo sen verran hyvin pisteitä, että pääsykokeissa ei edes tarvinnut kummoisesti menestyä. Ajattelin, että voin sitten yliopistossa vaihtaa pääainetta jos siltä tuntuu. Posti toi kotiin kesällä hiivatin paksun nivaskan, jossa oli tieto opiskelupaikan saannista ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitä kannattaa tehdä ja ottaa huomioon kun yliopisto-opinnot syksyllä alkaa. No tässä kohtaa toki nuo lukiossa tahkotut pitkä matikka ja fysiikka osoittivat tarpeellisuutta.
Kaamea tauti
Olin opiskelupaikan varmistuttua ja tulevien kuvioiden ollessa tiedossa kesällä 2000 intoa täynnä. Tenniksen pelaamisen olin oikeastaan lopettanut armeijaan mennessä miltei kokonaan satunnaista pelailua lukuun ottamatta. Juoksu oli ehdoton nro. 1 harrastuksista ja paljon tulikin tiestöä kulutettua vapaa-ajalla. Heinäkuun alussa 2000 vaan sattui ikävä tapaus. Olin isäni kanssa raivaamassa peltoaukioiden pientäreita isän vanhalla kotitilalla Pohjanmaalla Yppärin kylässä. Kun palasimme reissusta takaisin Keuruulle, isäni tuli niin sairaaksi, että hänet otettiin Jyväskylän keskussairaalan osastolle sisään. Hänen tauti paljastui jänisrutoksi. Vain päivä pari tästä kun itsekin tulin todella kipeäksi. Kun sitten marssin lekurille, tulehdusarvot olivat taivaassa ja tuntui että hyvä kun pysyin tajuissani. Oma tautini osoittautui myyräkuumeeksi ja jouduin myös sairaalan vuodeosastolle sisään viikoksi. Ilmeisesti raivaussahan kanssa peltoaukion vieressä heiluminen nosti maasta jotain itiöitä, joista saimme taudin. Soitinkin pari päivää sairaalassa pötkötettyäni isälle, että oon muuten samalla käytävällä saamassa antibiootteja suoneen. Lekurien mielestä oli erikoista, että meille oli tullut samasta paikkaa eri tautikanta.
Kun tuosta myyräkuumeesta toivuin, oli kunto surkea. Arvon tohorit vieläpä kielsivät ettei tällaisen taudin jälkeen sitten kovin äkkiä lähdetä mitään fyysisiä suorituksia tekemään. Olinkin aika lailla koko loppukesän ihan elokuun viimeiselle viikolle saakka tekemättä oikeastaan mitään kävelyä raskaampaa. Jälkitarkastuksissa totesivat minun kuitenkin toipuneen täysin ja lähdinkin elokuun viimeisellä viikolla Kilpisjärven maastoihin tekemään viikon mittaisen vaellusreissun.
Kun palasin vaellusreissulta, oli edessä muutto Jyväskylään ja yliopisto-opintojen alku. Kunto oli tosi surkea, mutta odotin opintoja, treenejä, opiskelijaelämää, uusien kavereiden tapaamista ja kaikkea innolla. Näistä vuosista lisää joskus myöhemmin. Alkaa nämä tekstit olemaan näköjään yhtä pitkiä kuin tylsiäkin kohta, pitäisi varmaan jotenkin osata tiivistää :) :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti