sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Viikko 39: Seinäjoelle

Ma 21.9; a: 4km. i: 13km. Yht. 17km
Ti 22.9; i: 17km
Ke 23.9; a: 4km. i: 5km. Yht. 9km
To 24.9; lepo
Pe 25.9; lepo
La 26.9; lepo
Su 27.9; i: kuntopiiri

Viikko 39: juoksua yht. 42km

Eipä tullut kuin suunnilleen maratonin verran juoksua tähän viikkoon. Tiistain lenkki kulki mukavasti ja antoi uskoa siihen että treenaamisen aloitus on vielä nyt syksyllä oikeasti mahdollista. Torstai ja perjantai hurahtivat ammattiyhdistyksemme hallituksen ja luottamusmiesten kokouksessa. Todella mukavaa porukkaa joita on ollut ilo tuntea ja puuhastella heidän kanssaan.

Viikonloppu menikin sitten muuttopuuhissa. Maisema vaihtuu taas kerran, tällä kertaa Seinäjoelle. Pitäisi kai osata asettua aloilleen, mutta vierivä kivi ei sammaloidu vai miten se nyt menikään?! Samalla vaihdan työpaikkaa ja tällä kertaa palaan takaisin vanhaan tuttuun toimeen 4½ vuoden jälkeen. Vanhojen maakuntarajojen mukaan olen asunut Keski-Suomessa, Uudella maalla, Kainuussa, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Jos opiskelu- ja työharjoittelu otetaan mukaan, niin myös Pirkanmaalla ja Pohjois-Savossa on tullut majailtua. Etelä-Pohjanmaalla en vielä olekaan tätä ennen asunut, joten katsotaan nyt sekin kolkka Suomesta. Odotan ihan innolla. Seinäjoki kiinnostaa minua kaupunkina että myöskin sijaintinsa puolesta. Matka Keski-Suomen mökille lyhenee alle puoleen, joten jospa sielläkin tulisi kesällä käytyä enemmän. Samoin matka Oulun seudulle lyhenee suunnilleen puoleen. Lappiin on toki edelleen ajamista, mutta toivottavasti sinnekin tulisi taas suunnattua viime vuosia aktiivisemmin Seinäjoki on tällä hetkellä pääkaupunkiseudun ulkopuolella Suomen suurin kasvukeskus, joten kyseessä on ihan virkeä paikkakunta.

Uusi työni alkaa ensi torstaina eli 1.10. Olemme Maijan kanssa jo ehtineet ostaa uuden läävän Seinäjoelta, joten taas ollaan iloisesti kahden asunnon loukussa. Asuntomme Turussa on kaupan ja katsojia on käynyt ihan kivasti, joten toivottavasti loukku jää mahdollisimman lyhyeksi. Jotkut oppivat kerralla, mutta me hölmöt tuppaamme aina toistamaan virheemme ;) Mitään paniikkia ei toki ole koska Maija jää vielä toistaiseksi Turkuun töihin, ainakin joksikin aikaa. Katsotaan miten tilanne tässä etenee. Eiköhän Maijallekin Seinäjoen seudulta ennen pitkää jotain mielenkiintoista löydy. Ensi viikolla teen siis mahdollisesti montakin mielenkiintoista asiaa: aloitan uuden työn, jatkan muuttamista ja otan askeleen kohti kunnon treenejä. Näistä uusi työ ja treeni ovat positiivisessa mielessä kiinnostavia, muuttaminen hieman eri tavalla.

2 kommenttia:

  1. Muutamme Jouppiin. Tosi hyvä paikka mielestäni. Keskustaan on vain n. 1,5km, mutta alue on todella rauhallisen oloinen. Jouppilanvuoren juoksumaastot ovat myös alle kilsan päässä. Palvelut, kuten monet kaupat ovat myös ihan vieressä.

    VastaaPoista