Ma 3.11; a: 6km. i: 16km. Yht. 22km
Ti 4.11; a: 6km. i: 17km. Yht. 23km
Ke 5.11; i: 11km
To 6.11; lepo
Pe 7.11; i: pieni kuntopiiri
La 8.11; i: 13km, sis. 10km tv-kova
Su 9.11; i: 21km
Viikko 45: juoksua yht. 90km
Alkuviikosta tuli juostua ihan mukavasti. Keskiviikkona oli työreissu Poriin. Ehdin sieltä takaisin suht ihmisten aikaan ja kerkesin illan päätteksi vielä lenkillekin. Torstaina hyppäsin työpäivän jälkeen junaan ja matkasin Jyväskylään, jossa oli edessä paluu yliopiston penkille. Kävin tekemässä maturiteetin jotta saisin otettua tutkintoni jossain vaiheessa ulos. Kyseessä oli ensimmäinen opintosuoritukseni yli 8 vuoteen. Vuonna 2006 opintoni jäivät kesken vaikka olin jo lähes valmis. Tarkoitus on ottaa ensi keväänä kandin paperit ulos. Ei tarvitse tehdä kuin yksi kielikurssi ja se on siinä. Maisterintutkinnostakaan ei tämän jälkeen paljon puutu kun sain aikanaan kaikki syventävät kurssitkin tehtyä. Gradu vaan pitäisi vääntää valmiiksi ja käydä siihen liittyvä seminaari. Tämä näyttäisikin onnistuvan lukukaudella 2015-2016 hyvin, koska graduseminaari suoritetaan pääaineestani taloushistoriasta tuolloin sekä syys- että kevätlukukauden lopuksi muutaman pävän intensiiviistunnoilla. Sopii työssäkäyvälle siis paremmin kuin hyvin. Homma menisi hankalaksi jos pitäisi pitkin vuotta ravata Jyväskylässä seminaarin takia. Onneksi kuulun tähän vanhaan kaartiin jolla on yliopistossa ikuinen opinto-oikeus niin saan ehkä vielä opintoni kunnialla päätökseen.
Juoksukin sujuu ihan kohtuullisesti tällä hetkellä, ainakin tällainen normaali lenkkeily. Tarkoitus on tuloskuntoakin hieman testata viikon päästä Aktia Cupissa. Mistään kovasta tuloksesta on turha edes haaveilla, mutta kisaamaan on silti mukava lähteä koska takana on huimat 2 starttia koko kalenterivuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti