sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Viikko 39

Ma 22.9; i: 16km, viimeiset 5km hieman reippaammin
Ti 23.9; lepo, flunssa
Ke 24.9; lepo, flunssa + päivällä kortisonipiikki oikeaan polveen
To 25.9; lepo, flunssa
Pe 26.9; lepo, flunssaa
La 27.9; i: pieni kuntopiiri
Su 28.9; p: 8km

Viikko 39: juoksua yht. 24km

Tauti tuli sitten kylään. Osasin tätä kyllä odottaakin koska Maija sairasti jo edllisellä viikoalla ja työkaveritkin ovat köhisseet urakalla. Tiistaina ja keskiviikkona oli jo sellainen olo että ei viitsinyt lenkille lähteä, mutta torstai ja perjantai menivät täysin kotona makoillessa kun tauti yltyi todella jylläämään. Lauantaiaamuna kuume oli laskenut ja tein illalla rauhalliseen tahtiin pientä kuntopiiriä töllöttimen ääressä. Nyt viikon lopuksi uskaltauduin tekemään jo lyhyen lenkin rauhallisella vauhdilla, mutta eipä tuo hääviltä tuntunut siltikään. Keuhkot röhisee ikävän tuntuisesti ja meno olo todella väsyneen tuntuista. Pitänee vielä alkuviikosta tarkkailla, mihin suuntaan tämä alkaa kehittymään. Mitään jälkitautia en tietenkään kaipaa.

Keskiviikkona kävin Sakari Oravan vastaanotolla tuota oikeaa polvea näyttämässä. Sakke totesi vaivan olevan plica. Tapaus on hänen mukaansa aivan selvä. Polvea tunnustellessa ja liikutellessa sieltä kuului kuulemma selvää rahinaa, mitä juuri plica aiheuttaa. Kortisonia pistettiin polveen, koska muutoin tulehdus ei tahdo millään rauhoittua. Hyvä asiassa oli se, että tulin Saken mukaan ajoissa käymään, sillä myöhemmässä vaiheessa vaiva olisi saattanut kerätä arpikudosta ympärilleen siinä määrin, että ainoa tepsivä hoito olisi täsystys. Sain kehotuksen välttää aamulenkkejä tulevilla viikoilla koska aamuisin jänteet ja lihakset ovat yön jäljiltä jäykät. Plica-vaivaan auttaa ahkera venyttely ja se paranee paremmin jos nyt juoksee muilla kun kankeilla aamujaloilla. Toivottavasti vaiva tällä asettuisi eikä jatkotoimia tarvita. Ainakaan nyt sunnuntaina tekemäni hipsuttelu ei aristuksia aiheuttanut, mutta olihan tässä tuoa lepoakin aika messevästi alla flunssan takia.

Nyt sunnuntaina tuli myös seurattua tietenkin Berliinin maratonia. Dennis Kimetto pisteli hurjat uudet ME-lukemat 2:02.57. Huh huijaa! Aivan käsittämätön on vauhti maratonmaailman huipulla. Mahdollista toki on että hyvän sään sattuessa Chicagoon 2 viikon päästä, siirtyy Kimetton ennätys pikavauhtia historiaan. Ainakin se on mahdollista sillä viivalla ovat mm. herrat Kenenisa Bekele ja Eliud Kipchoge joilla on potentiaalia vaikka mihin. Pitääki tässä vielä selata tuttujen juoksutulokset Berliinistä.

2 kommenttia:

  1. Jos jotain positivista hakee, niin flunssa tuli sopivasti, jotta tuli levättyä piikin jälkeen.

    Itsekkin seurasin livenä Berliinin. Hurja kisa ja Henakin juoksi rajan alle.

    VastaaPoista
  2. Totta puhut. Mun maltilla ois tuokin tullut pian tupeksittua. Viime vuosina nää flunssatkin ovat vaan kestäneet pikemminkin viikkoja päivien sijaan, toivottavasti ei tällä kertaa.

    Hyvin kyllä porukka on taas Berliinissä juossut. Järvisen Mikkokin vetäs 2:44 ja risat, eli enkka parani minuuttitolkulla. Hienoa! Kyllä mekin Jari vielä juostaan maratonia joskus ja kovaa. Siihen uskotaan.

    VastaaPoista