sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Viikko 24: Forssan Suvi-ilta ja Jukolan viesti

Ma 10.6; pm: 11km
Ti 11.6; pm: 14km
Ke 12.6; am: 5km. pm: keskivartalojumppa ja 4km + 10x200m/2x1000m/10x200m, 30s palautus vetojen välissä ja 3min. vetomatkan vaihtuessa. Yht. 18km
To 13.6; am: 9km. pm: 12km. Yht. 21km
Pe 14.6; pm: 11km, sis. 4x100m kiihdytykset
La 15.6; pm: 2km + Forssan Suvi-ilta (10km kisa): 36.54 + 4km. Yht. 16km
Su 16.6; lepo

Viikko 24: juoksua yht. 91km

Olipa kiva viikko. Reenien puolesta tarkoitus oli vetää määrällisesti löysempi viikko. Keskiviikkona tein hieman nopeutta hakevan vetoreenin ihan onnistuneesti. Jalat tuntuivat vain tosi painavilta pitkin viikkoa. Varsinkin torstain lenkeillä meno oli tosi kankeaa ja niinpä päätin passata aamulenkin perjantaina, joka tuntui ihan oikealta ratkaisulta. Lauantaina lähdin sitten ensimmäisen kerran ottamaan osaa Forssan Suvi-iltaan, jossa juoksin 10km matkan. Z lähti myös Porista sinne juoksemaan ja tulikin menomatkalle mun kyytiin. Katsoimme jo menomatkalla, että melkoinen tuuli puhalsi pihalla. Z sanoikin vanhana Suvi-illan kävijänä kovan tuulen kuuluvan tapahtuman vakiokalustoon. Itse kisa sujui kokonaisuudessaan ihan kivasti. Ensimmäinen 5km juostiin pääasisssa loivaan alamäkeen ja myötätuuleen. Vitosen väliaikani olikin 17.59 ja enteili jopa 36min. alitusta. Toisen puolikkaan vastatuuli ja nousupainotteinen reitti karsivat kuitenkin moiset päiväunet. Varsinkin kuudes kilsa oli selkeästi siihen astisia hitaampi. Juoksin oikeastaan ensimmäisen ilsan jälkeen koko matkan yksin aina 9km saakka, jolloin sain edelläni noin 100m päässä siihen saakka taivaltaneen Kai Söderdahlin kiinni. Kain selkä alkoi yllättäen lähentyä 8km jälkeen ja siis n. 9km paalulla sain hänet kiinni. Mies kuitenkin liimautui peesiini ja painoi maalisuoralla vastustamattomasti ohi. Vastatuulen, ei niin tasaisen reitin ja ennen kaikkea alkuviikon kankean vireen yhteistuloksena olen loppuaikaani ihan tyytyväinen.

Suvi-ilta oli tapahtumana ihan mukava. Tapasin myös paljon uusia tuttavuuksia, kuten Vaittisen Markon, jonka kanssa juoksin yhdessä loppuverkan ja turisin kaikennäköistä lähinnä juoksuun liittyvää. Myös Z:n vanha tuttava Ami Laamo oli mukava tavata.

Suvi-illasta jatkoin sitten matkaani suoraan Jämsään Jukolan siestiä seuraamaan ja Z palasi bussikyydillä Poriin. Leppäkorven Timolla oli samanmoinen suunnitelma ja näimmekin vielä Jukolassa uudelleen ja vaihdoimme lisää kuulumisia. Timo on tosin sen verran itseäni kovempi, että lähti vielä  sunnuntaiaamuna juoksemaan joukkueensa ankkuriosuutta kun itse tyydyin vain hengailemaan ja kisaa seuraamaan. Kyllä Jukolan viesti on vaan kertakaikkisen hieno tapahtuma. Pitänee taas kerran miettiä josko sitä saisi suunnistettua tulevina vuosina sen verran, että lähtisi tuonne itsekin juoksemaan.

Ensi viikolla sitten taas enemmän kilometrejä koneeseen. Juhannusta vietän tod.näk sukulaisten kanssa Pohjanmäälla Yppärin kylässä 20km Kalajoelta pohjoiseen. Serkuilla on siellä hieno mökki saaressa meren rannassa ja kiva on heitäkin nähdä pitkästä aikaa.

4 kommenttia:

  1. Hyvä veto Forssassa !
    Pitäis itekkin opetella suunnistusta, vois joskus tosiaan lähtee Jukolaan jollain sopivalla porukalla.

    VastaaPoista
  2. Jep, aletaan vähän suunnistaan joskus ja kasataan joku porukka Jukolaan. Joukkueen nimeksi voidaa laittaa joku osuva esim. "Ryteikköön eksyneet".

    VastaaPoista
  3. Joo, vois kai sitä Jukolaan joskus osallistua... Kaitsu muuten polki Suvi-illan kybän jälkeen samantien 106 km 35km/h keskarilla ja juoksi vielä vitosen kovaa päälle. Sunnuntailenkiksi tuli vielä 180 kilsaa fillarilla. Ei mikään ihmemies vaan teräsmies :)

    VastaaPoista
  4. No huh huh! Nuo triathlonistit onkin vähän kovempaa porukkaa kun me tavikset. Niiden kone vasta lämpenee siinä vaiheessa kun ite alkaa olla jo kypsää kauraa.

    VastaaPoista