Ma 11.3; am: 7km. pm: 13km. Yht. 20km
Ti 12.3; am: 5km. pm: keskivartalojumppa ja 10km. Yht. 15km
Ke 13.3; lepo (meno laivalle työpaikan seminaariin)
To 14.3; lepo (seminaarissa laivalla)
Pe 15.3; lepo (kanuuna laivareissun jäljiltä)
La 16.3; am: keskivartalo-, lonkka- ja jalkaterajumppa. pm: 17km
Su 17.3; pm: 22km
Viikko 11. juoksua yht. 74km
Että tammönen viikko sitten tähän väliin. Rankkoja nämä laivareissut, etenkin kaikki tällaiset koulutus / seminaarimatkat ;) Tuli taas syötyä ja juotua aivan omiksi tarpeiksi. Suunittelin alunperin tekeväni perjantai-iltana jonkun reenin, mutta ei tosiaankaan mitään jakoa moiseen, sen verran oli hutera ja voimaton olo iltaan saakka. Onneksi näin ei tule tehtyä turhan usein, vaikka kiva välillä onkin rellestää mukavien työkavereiden kanssa.
Ensi viikolla pitäisi alkaa oikeasti reenaamaan. Tarkoittaa siis, että perushölköttelyn sekaan täytyy ihan juostakin. Penkkiurheilun saralla piti tänään muuten kiirettä. Maratontuloksia tuli seurattua kolmelta manteraalta. Ensin oli Söulin maraton Aasiassa, sitten Rooman maraton Euroopassa ja illalla vielä ravattiin vielä rapakon takana Los Angelesin maraton. Tämän lisäksi ampumahiihdossa oli kauden päättävät yhteislähdöt.
Viikon päästä Jarmo Hast on tulikokeessaan Melbournen Ironmanissa matkalla kohti Havajin legendaarista koitosta. Tsemppiä vaan rutkasti kengurujen maahan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti