Vuosi 2021

Blogini on viettänyt aika lailla hiljaiseloa sen jälkeen kun innostuin kirjoittelemaan viime vuoden puolella pitkähkön historiikin omasta kestävyyjuoksuharrastuksestani. Nyt on kuitenkin jo perinteeksi muodostuneen vuoden yhteenvedon aika. 

Eli seuraavassa hieman, mitä juuri taakse jäänyt vuosi 2021 piti sisällään. Alkuun taas vuoden juoksukilometrit:

- tammikuu: 259km

- helmikuu: 174km

- maaliskuu: 157km

- huhtikuu: 150km

- toukokuu: 215km

- kesäkuu: 239km

- heinäkuu: 304km

- elokuu: 86km

- syyskuu: 72km

- lokakuu: 179km

- marraskuu: 35km

- joulukuu: -

Vuosi 2021: juoksua yhteensä 1870km

Kuten määristä näkee, ei kovinkaan kummoisesti tullut treenattua. Määrällisesti kovimmaksi viikoksi jäi muuten heti vuoden ensimmäinen viikko, johon juoksin 99km. Yhtään päälle 100km viikkoa ei siis vuoteen mahtunut, kun edellisenä vuonna ei ennen maratonia montaa alle satasen viikkoa tullut ja vuonna 2020 muutoinkin kaikki kuukaudet lokakuussa juostuun maratoniin saakka olivat päälle 400km määrällisesti. Seuraavassa hieman seikkaperäisemmin vuoden kulusta. 

Lähtötilanne vuoteen

Kuten olen täälläkin kertonut, saavutin syksyllä 2020 vihdoin ja viimein pitkäaikaisen tavoitteeni juosta maraton alle 2:50 kun Vantaan maraton taittui 10.10.2020 aikaan 2:48.20. Tämä oli itselleni suunnaton voitto kaikkien vastoinkäymisten ja harmien jälkeen, joita mahtui treenieloon ihan liikaa edellisellä vuosikymmenellä. 

Maratonin jälkeen otin rennosti loppuvuoden 2020, mutta tarkoitus oli aloittaa treenit sitten kohti vuoden 2021 tavoitteita. 

Alkuvuosi

Lusmuiltuani enemmän ja vähemmän (pääsääntöisesti enemmän) tuon loppuvuoden 2020, päätin aloitella sopivan nousujohteisesti treeniä alkuvuodesta. Koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi kuitenkin alkuvuoden kisat peruttiin, eikä jotenkin ollut intoa alkaa kunnolla mitään tekemään. Tähän vaikutti osaltaan se, että olin onnistunut juuri tuon pitkään jahtaamani tavoitteen juoksemaan ja ei vain kiinnostanut lähteä puuhailemaan kun kisoja ei ollut tiedossa ihan lähiaikoina. Pian selvisi, että myös kevän kisat perutaan, joten ajattelin että antaa olla. Voin rehellisesti myöntää, että mukana oli myös tietynlaista turhautumista tähän koronapolitiikkaan. Minä en ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään sitä, miksi hiivatissa ulkona pidettävät kisatkin piti perua?! Kukaan ei viivalle lähtökohtaisesti tule kipeänä, eikä omasta mielestäni riskit taudin leviämiseen ulkona ole niin mekittävät. No tilanne kuitenkin oli mikä oli ja peiliinhän omista ratkaisuista voi vain katsoa. Joka tapauksessa motivaatio treenieloon katosi kuin huuto erämaahan. 

Kevät ja alkukesä 

Huhtikuussa sairastuin ensimmäistä kertaa yli 2 vuoteen. Piti oikein tarkistaa, mutta olin tosiaan sitä ennen ollut kunnon flunssassa maaliskuussa 2019. Kävin luonnollisesti koronatesteissä, kuten protokolla vaati, mutta tästä ei ollut kysymys, ainoastaan normaalista flunssasta. 

Kun paranin, mietin hieman tulevaa. Josko aloittaisi taas enemmän juoksemaan ja koettaisi loppukesästä tai ainakin syksyllä kisatakin? Syystä tai toisesta en saanut intoa kuitenkaan tällaiseen. Lenkkeilin kyllä jonkun verran, kävin silloin tällöin jotain pelailemassa ja punttisalillakin välillä yritin raudoille antaa kyytiä. Aika usein kuitenkin tuli täysiä lepopäiviä vietettyä enemmänkin kun töiden jälkeen tai viikonloppuisin oli vain mielekkäämpää olla öhnöttää kuin treenata. Tätä pientä kunnon ylläpitoa nyt ei voi miksikään treeniksi sanoa parhaalla tahdollakaan. Mikäli jaksoin aamulenkin tehdä ennen töitä, oli päivän määrät aika usein mallia 4-5km aamulla ja sama töiden jälkeen. Useimmiten en aamulenkkiä tehnyt lainkaan ja töiden jälkeenkin sitten tökki pahemman kerran lenkille lähdön kanssa. 

Kesäkuun alussa lähdin testaamaan suorituskykyäni tässä Vantaan Jokiniemessä juostavalle Heidehofin rykäisylle (2,5km). Tämä "rykäisy" juostaan aina hieman eri matkoin ja eri reittiä kiertäen ja tämän vuoden ensimmäinen oli kovan ylämäen sisältävä kierros 2 kertaan, josta tuli tuo matka 2,5km. Koska en ollut pitkään aikaan tehnyt lainkaan kovempitehoisia harjoituksia, niin arvaahan sen, miltä juoksu tuntui. Kammottavalta! Loppuaikani oli 9.32 ja olin maalissa aivan kuitti. Seuraavalla viikolla Heidehofin rykäisy vedettiin 1km tasaisen reitin vetona. Ilmaannuin taas viivalle ja puuskutin tämän läpi ajassa 3.21. Meikäläisellä ei muutenkaan vauhtireservi näille keskimatkoille ole koskaan ollut kummoinen ja hieman hymyilytti, että aika ei ollut kuin 4 sekuntia huonompi kuin vuosi sitten, vaikka kunto oli yleisesti törkeän paljon huonompi ja elopainoa huomattavasti enemmän kannettavana. 

Nämä Heidehofin 2 rykäystä jäivät koko vuoden ainoiksi starteikseni. Kesäkuun jatkoin muuten tuon jälkeen aika lailla alkuvuodesta tuttuun tyyliin juoksemalla n. 40-50km viikkoja ja välillä jotain muutakin tehden. 

Loppukesä

Heinäkuussa mietin, josko tässä nyt ryhdistäytyisi ja alkaisi säännöllisemmin treenaamaan. Kävin kovilla helteillä jopa pari kertaa radalla vetoja yrittelemässä. Kaikki tavoitteet olin kuitenkin tämän vuoden osalta jo haudannut. 

Elokuun alussa iski sitten toisen kerran tälle vuodelle flunssa päälle. Taaskaan ei ollut koronaa ja olin tuossa vaiheessa toki jo 2 kertaa rokotettukin, eli suoja vakavaa tautia vastaan oli todennäköisesti ihan hyvä. Kun sitten sairastelun jälkeen aloin jotakin kuntoilemaan, oli veto kuitenkin täysin poissa. Jo matalatehoisessa juoksussa tai muussa liikunnassa en jaksanut oikein ollenkaan. Muistan kun olin yhdellä padelin pelaamisen vuorolla niin kuitti jo puolen tunnin jälkeen, että pelistä ei meinannut tulla yhtikäs mitään. Alkoi oireet kuulostaa valitettavan tutuilta 10 vuoden takaisiin muistoihin kun sairastin mykoplasmaa kuukausitolkulla. Marssin testeihin ja niinhän asia oli, että mykoplasman vasta-aineet olivat tosi korkeat. Sain pitkän antibioottikuurin päälle, jolla se pitäisi asettua. Nyt tilanne oli hyvä kun tämä testattiin ja havaittiin heti. Vuonna 2011 tappelin oireiden kanssa vaikka kuinka kauan, ennen kuin kunnolla testattiin ja sitten alettiin oikealla tavalla lääkitä. Mykoplasmahan on siitä pottumainen, että normielossa se ei näyttäydy juuri lainkaan, mutta heti kun koettaa urheilla, keuhkot pihisee eikä jaksa lainkaan. 

Elokuun loppuun mennessä mykoplasman oireet olivat suht hyvin kaikonneet ja olin taas valmis uusiin seikkailuihin

Kivaa syksyn puuhastelua

Syyskuun alussa lähdin joka vuotiseksi perinteeksi muodostuneeseen tyyliin pariksi viikoksi Lappiin ruskareissulle. Levillä olin taas Ruskamaratonin aikaan, mutta nyt en mitään kisaa juossut, vaan keskityin tuttujen kannustamiseen ja tietty tuli myös pitkän kaavan mukaan "jälkipeleistä" nautittua. Myös Pallaksen maisemissa kävin vaeltelemassa ja Lapin luonto huikeine ruskan väreineen antoi parastaan. Tätä syksyn perinnettä en hevillä tule jatkossakaan väliin jättämään. 

Osana tuohon Lapin reissuun kuului meno- ja paluumatkoilla Oulun seudulla sukulaisten tapaaminen, joka on myös aina mukavaa. 

Vammojen paluu

Lapin reissusta kotiuduttuani alkoi vasen akillesjänne vihoitella ikävästi. Ensimmäistä kertaa kunnolla tämä tuntui 17.9 padelia pelattuani. Lenkkeily oli pakko pistää kokonaan seis ja aloittaa huoltamaan jännettä ja kroppaa muutenkin. Syyskun lopulla aloin taas lenkkeilemään. Akilles muistutti itsestään kyllä, mutta kylmähoidolla, venyttelyllä ja sopivalla jumpalla kivut pysyivät joten kuten siedettävänä. 

Tilanne ei kuitenkaan rauhoittunut, vaan lokakuun lopulla kivut yltyivät uudelleen kunnolla. Toistaiseksi viimeisen lenkkini juoksin marraskuun alussa 8.11, jonka jälkeen en ole juossut metriäkään. Venyttelin, tein sopivia jumppaliikkeitä, hoidin kylmällä jännettä, hölväsin tulehduskipugeelillä, suihkuttelin kuumalla/kylmällä jne. Silti kävellessäkin välillä jomotti kinttua turkasesti. Homma alkoi olla taas kerran siinä pisteessä, että täytyi marssia lääkäriin vaiva selvittämään perinpohjaisesti. 

Taas kerran leikkaukseen

Joulukuussa kävin vasemmasta akillesjänteestä magneettikuvissa ja juuri ennen joulua kelkoin itseni kuvien kanssa ortopediguru Ilkka Räsäsen vastaanotolle Pohjola sairaalaan. Räsänen suoritti tutkimuksia ja tutkaili magneettikuvat läpi. Tuomio oli selvä: jänne tulee operoida! Ilman leikkausta edessä olisi 3-6kk kuntoutus ja siltikin olisi erittäin epävarmaa, tulisiko siitä juoksukelpoista, tai edes arkieloon täysin kivutonta. Jänteessä näkyi osavaurioita (pari pientä repeämää), sekä arpikudosta, joka Ilkan mukaan estää jännettä paranemasta, mikäli sitä ei "siivota" samalla kun tietty nuo vauriot korjataan. 

Tulevasta elosta

Minulla on vasemmasta akillesjänteestä varattu leikkausaika Räsäselle 24.1.2022, eli reilun 3 viikon päähän tästä hetkestä kun tätä kirjoittelen. Oikean jalan jänne leikattii reilut 3 vuotta sitten ja ainakaan se ei ole oireillut sen jälkeen. Jospa nyt paranisi operaation jälkeen sitten yhtä hyvin? Toivossa on aikakin hyvä elää. 

Jos leikkaus menee hyvin ja paraneminen edistyy suunnitellusti, pitäisi toipumisen sujua suunnilleen seuraavasti: 3 viikkoa sairaslomaa, vajaan 4 viikon jälkeen leikkauksesta korvaavien treenien pitäisi olla mahdollista (vesijuoksu, kuntopyörä, crosstrainer jne.) ja noin 2 kuukauden jälkeen leikkauksesta voi yrittää juoksua. Aika näyttää... Mikäli kaikki menee hyvin, juoksua voisi siis näillä näkymin testata maaliskuun lopulla. 

Toinen asia on sitten, miten treenimotivaatio kehittyy?!? Joskus aikaisemmin olen näiden jatkuvien vammojen kanssa tappeluun kyllästyneenä vannonut lopettavani tavoitteellisen harjoittelun lopullisesti. Tällä kertaa ei kuitenkaan sapetus ole ollut yhtä syvää, joka varmasti johtuu tuosta vuoden 2020 onnistumisesta maratonilla. Sain sen suoritettua, joten ei ole siitä sellaista "apinaa" enää selässä. Ja voihan se into taas löytyä uudelleen, jos paikat taas alkavat treeniä kestämään :) Olen vain huomannut olevani surkea kuntoilija. Jos ei ole tavoitteita, elo menee äkkiä sohvaperunana löhöämiseen. Painoakin on tullut jällee turkasesti lisää ja jos sitten aloitan treenit, tulee olemaan mielenkoista kun kertyneen massan ja susisurkean kunnon kanssa taistelee ;) 

Näin uudenvuoden alkaessa ihmiset tekevät aina kaikenlaisia lupauksia elonsa parantamiseksi tai jotain muita aisoita korjatakseen. Itse en koskaan oikein moisista innostu, mutta tietynlainen ryhtiliike olisi kyllä paikallaan. Menneenä vuotena tuli vietettyä välillä hieman rappiollista elämää, no totta puhuen hieman enemmänkin. Tietenkin löysempi suhde treeneihinkin jo mahdollisti sen ja onhan tämäkin välill kivaa, vaikka kroppa ei illanvietoista ihan parikymppisen opiskelijanuorukoiasen tavoin palaudukaan. Nyt koetan kuitenkin hieman jättää paheita vähemmälle :)  

Odotan innolla, mitä kaikkea kivaa tuleva vusi haasteineen eteen tuo. En vielä julista minkäänlaisia tavoitteita, vaan annan ajan näyttää, miten: a) toivun ja b) mihin motivaationi ja intoni minut suuntaavat.