Nyt ei auta hätäillä

Ma 25.4 <> lepoa; sairaus edelleen päällä
Ti 26.54 <> lepoa; TOSI tuskainen olo, ei toivoakaan lähteä mihinkään salibandykisoihin. Ei edes huoltajaksi.
Ke 27.4 <> lepoa; ei vieläkään kohentumista
To 28.4 <> lepoa; olo hivenen parempi, mutta ei todellakaan mikään häävi.

Vantaan reissulle ei ollut mitään toivoakaan lähteä. Työkaverit ehotti, että lähe nyt ees mukaan vaikka et pelaiskaan, mutta kuume nousi tiistaina takaisin ja olo muutenkin huononi aivan pohjamutiin. Sitkee tää tauti on kyllä totta vieköön.

Tänään tuntui jo aamusta hitusen paremmalta, eikä kuumettakaan ollut. Pakko oli päästä mökistä ulkoilmaa haistelemaan ja käväisin kaupungilla syömässä lounaan. Pelkkä kävelykin on tällä hetkellä mulle lähes ylivoimainen rasite. Vaikka tauti alkaiskin tulevina päivinä voittamaan, niin nyt pitää koettaa olla kärsivällinen. Päätinkin, että en missään nimessä hötkyä lenkille liian pikaisesti näin veltoksi vetäneen taudin jälkeen. Ties mikä jälkitaudin kammottavuus tai sydänlihastulehdus sieltä olisikaan seurauksena. Kuntohan tunnetusti kasvaa lepäämällä. Meikä on ollu sen verta ahkera sohvalla makaaja, että kesällä oon aivan hirmuvireessä ;). Lisäksi viime päivien kamalat yskänpuuskat on harjoittaneet vatsalihaksia lähes taukoamatta.