Pitääpä ihan katsoa, mihin kohtaan tässä eloni muistelussa oikein edellisessä osassa jäinkään... Aivan, vuosi oli 2014 ja kesä kääntymässä syksyyn.
Vuosi 2013 oli ollut treenien(kin) puolesta kaikin puolin hyvä, vaikka tuo tavoite alittaa 2:50 maratonilla jäikin vielä toteutumatta. Ei ollut vaivoja eikä tautejakaan. Maisema vaihtui Turkuun tuon vuoden marraskuussa. Sen sijaan nemesikseni, eli polvivaivat kiusasivat ikävästi harjoittelua keväällä 2014, mutta kesäksi pääsin niistä eroon ja kävinpä pari kisaakin kesällä tempaisemassa.
Tosiaan Porissa yli puoli vuotta myynnissä ollut kämppämme meni elokuussa 2014 myös vihdoin kaupaksi, joka tiesi taloudellista helpotusta ikävän 2 asunnon loukun päättyessä. En nyt varsinaisesti koskaan joutunut vyötä kiristämään, mutta kyllä se tietty mieltä muutenkin kevensi, kun ei ollut toisessa kaupungissa kämppää enää vastuulla ja hoidettavana.
Syksy ja loppuvuosi 2014
Kun olin juossut heinäkuun lopussa Hirvijärvihölkän (13,9km) lapsuuteni maisemissa, tuntui treenit sujuvan ihan kivasti. Tätä tunnetta ei taaskaan valitettavan kauan kestänyt, vaan elokuun puolen välin jälkeen oikeassa polvessa alkoi esiintyä kipua. Nyt vaiva oli erilainen, sillä se ei liittynyt askelluksen mukana tulevaan tärähtelyyn, vaan polven koukistus aiheutti kipua sisäsyrjään ja hieman sen yläpuolelle. Normaali lenkkeily tuntui kylmähoidon ja hierontojen avulla sujuvan suht ok, mutta kovemmassa vauhdissa kipu yltyi heti suhteellisen sietämättömäksi. No koska juoksu silti onnistui, mätin sellaisia 100-120km treeniviikkoja menemään, toivoen parasta ja peläten pahinta.
Syyskuussa oli jälleen kerran peiliin katsomisen aika. Kivut yltyivät melkoisiksi ja muistan töissä konttirituolilta nousunkin aiheuttaneen irvistelyä. Alkuvuodesta hyväksi havaittuun hoidonsaantiin luottaen marssin taas Sairaala Neoon Sakari Oravan vastaanotolle. Oravan mukaan kärsin juoksijoille tyypillisestä Plica-oireyhtymästä, joka olikin ärtynyt aika pahaksi. Väkisin vääntämisellä lienee ollut taas osuutta pahentumiseen, ei sitä vain koskaan opi. Sakke tökkäsi polveen kortisonia ja käski olla jonkun aikaa juoksematta. Tällä kertaa vaivasta johtunut juoksutauko jäi ilahduttavasti vain muutamaan viikkoon ja lokakuun alussa homma sujui jälleen ilman kipuja.
Lokakuun aikana sain juoksumäärät palautettua hyviksi. Homma oli kuitenkin pääosin vielä sellaista peruslenkkeilyä vailla kummempia tehotreenejä. Lokakuun loppupuolella aloin testailla, mitä koneisto tykkäisi kovemmasta menosta. No eihän se hääviä ollut ja henki pihisi kovalla lenkillä kuin lapsena uimapatjaa puhallettaessa ja vauhti oli surkeaa. Vetoja tehdessä ei kulkenut sitäkään vähää.
Päätin silti marraskuussa lähteä Vantaalle juoksemaan Aktia Cupin talvijuoksusarjan ensimmäistä osakilpailua. Kyseessä oli vasta vuoden kolmas startti ja näiden muutamien hassujen kovempien treenien perusteella en todellakaan mitään odottanut. Kiva oli kuitenkin taas viivalle asettua, Aktia Cup oli jälleen mukava tapahtuma ja porukkaakin mukana reilusti päälle 500 juoksijan verran. Tuo 10km otatus sujui startista maaliin älyttömän hyvin. Loppuaikani 36.25 yllätti totaalisesti, siis positiivisessa mielessä. Omissa treeneissä olin 1000m ratavetoja saanut juostua hädin tuskin tuota vauhtia. Tuttujen juoksijoiden näkeminen ja myös uusien tuttavuuksien luominen myös piristivät sekä antoi pontta omaan treenieloon. Tapasin tuolloin mm. kovan menijän Mikko Järvisen ensimmäistä kertaa kasvotusten, vaikka juoksufoorumeilla ja muilla palstoilla oli paljonkin ajatuksia jo tuota ennen vaihdettu.
Loppuvuoden treenailin suht asiallisesti, vaikka pikkujouluaikana oli jos jonkinnäköistä kinkeriä rytmiä sotkemassa. Treenipäiväkirjojen tarkastelu näyttikin monen viikonlopun kohdalla merkintöjä "juhlista toipumista". Fiilis kaikkeen oli silti positiivinen ja miksei olisi ollut. Ajatukset myös alkoivat kääntymään seuraavan vuoden tavoitteisiin.
Uusi maraton tavoitteeksi
Alkuvuodesta 2015 mietin uutta maratontavoitetta ja sitä, missä tulisin sen juoksemaan. Tammikuun 2013 Dubain maratonista takaraivoon oli jäänyt itämään ajatus, että ennen maratonia pitää päästä ulkonakin kovia treenejä kunnolla takomaan. Siksi hylkäsin ajatuksen aikaisesta kevätmaratonista, koska Turussakin oli tuona vuonna kunnon talvi ja pelotti, että taas joutuisi liikaa kovia treenjä juoksemaan matolla, jos maraton tulisi talven jälkeen liian aikaisin eteen. Valitsinkin ajankohdaksi vasta kesäkuun puolen välin ja paikaksi Liverpoolin maratonin Brittein saarilla. Sen yhteyteen suunniteltiin myös vaimon kanssa, että lennetään vielä maratonin jälkeen seuraavaksi viikoksi Skotlannin ylämaalle lomailemaan hienoista maisemista nauttien.
No niin, taas oli selkeä tavoite laitettu treenimotivaatiota tuomaan. Sai suorittaa! Treenit kulkivatkin alkuvuodesta ihan mukavasti, vaikka aika paljon juoksin kuntosalin matolla. Tiestö Turun talvessa oli todella usein jäinen ja sohjoinen. Pelkkä liukkauskaan ei nastakengät jalassa niin haitannut, mutta kun jäinen pinta oli usein monttuinen/röpelöinen kun perunapelto, ei siinä oikein meinanneet nastatkaan auttaa. Silti kilometrejä kertyi viikkoihin ihan mallikkaasti ja tunsin kunnon olevan nousussa kohti kevättä.
Leikkaus ja pitkä toipuminen
Maaliskuun alussa karmean jäisellä ja muhkuraisella tiellä juostessani liukastelin itseni nurin oikein kunnolla. Oikeassa nivusessa vihlaisi ikävästi, mutta muuten en tuntenut rikkovani mitään. Lenkinkin taisin hölkötellä kotiin saakka. Tulevien päivien lenkit kuitenkin aiheuttivat perhanan kovaa kipua oikeaan nivuseen ja sitä kautta koko lonkan seutuun. Jotain oli nyt kunnolla pielessä ja ehkä rikkikin. Kävin kinuamassa lähetteen mangneettikuviin, jonka jälkeen varasin taas ajan Sakari Oravan vastaanotolle. Kuvat matkassani menin Oravan luo kuuntelemaan, mitä tuleman pitää. Ja Sakke sitten kertoi homman olevan selvääkin selvempi. Nivusessa oli selvä repeämä reisilihaksen kiinnityskohdassa. Leikkaus tulee olemaan edessä. Eniten mielen matalaksi vei kuitenkin arvon ortopedigurun ennuste toipumisajasta, joka tulisi olemaan piinallisen pitkä. Nivunen joudutaan avaamaan kunnolla (pitkä viilto) ja juuri tämän kohdan paraneminen oli kuulemma pitkä prosessi, koska aina painoa jalalle laittaessa tuo seutu joutuu sitä väkisinkin "käsittelemään".
No justiinsa! Kesä olisi juoksun osalta täysin menetetty! Maratonhaaveet tältä vuodelta sai haudata saman tien. Korepesi, sapetti, vitutti ja sitä rataa!
7.4.2015 menin Sairaala Neoon operoitavaksi. Leikkaus sujui hyvin ja Orava määräsi 5 viikon sairaslomalle kotiin toipumaan. Pakko sanoa sananen meikäläisen toipilasajasta. Olen kaikkiruokainen ja murkina maistuu aina liiankin hyvin. Lisäksi mottoni on aina ollut, että paino lähtee liikkumalla, ei syömällä. En ole koskaan myös ymmärtänyt sitä, kun monet sanovat, että ruokahalu tippuu mikäli liikunta vähenee. Mulla näin ei ole todellakaan! Sapuska maittaa tismalleen samaan malliin, juoksen sitten päälle 100km viikossa tai makaan vain sohvalla. Ei siis liene yllätys, että elopainoni lähtee aina ramakkaan nousuun, jos joudun olemaan urheilematta. Tuolloin se konkretisoitui erittäin "hyvin"! Leikkauksen jälkeen makasin vaaterissa päivät töllöttimen ääressä. Siinä röhnöttäessäni söin enemmän ja vähemmän lähes koko ajan jotain. Koetin tolkuttaa välillä itselleni, että älä nyt koko ajan syö. Mullahan touhu kulkee yleensä vielä sitä latua, että kun en voi treenata, on aikaa syödä sitäkin enemmän. Puolentoista kuukauden aikana vaaka näytti massaa kertyneen noin 10kg lisää, joka taitaa edelleen olla jonkin sortin ennätykseni aikaan suhteutettuna.
Toipuminen kesän aikana
Kesäkuun alussa kävin Oravan luona ekassa kontrollikäynnissä kun leikkauksesta oli kulunut 2kk. Töihin olin palannut jo toukokuun puolivälissä. Sakke sanoi toipumisen edenneen hyvin, mutta juoksun ajatteleminenkin on vielä pitkään kiellettyä. Nivusen seutu kaipasi hyvin toipuakseen kuitenkin liikettä, mutta painoa se päälle ei saanut liian paljon varata. Kävelykin olisi siis liiallisessa mielessä huono. Paras keino koiven liikuttamiseen olikin ajaa erittäin kevyellä vastuksella pyörällä, jolloin lonkan seutuun tuli kunnolla liikettä, mutta ei raskasta vastusta lihaksille ja mikä tärkeintä, ei liikaa askelluksen tärähtelyä. Lähellä asui eräs työkaverini Ulla, joka tykkäsi myös lenkkeillä paljon. Kävinkin aika usein pyörällä hänen mukanaan lenkeillä. Konsepti toimi hyvin. Ulla juoksi ja itse sotkin maastopyörälläni erittäin kevyellä vastuksella mukana. Vauhti oli sopivan hidasta siihen, että en vahingossa alkanut runttaamaan pyörällä ja kevyttäkin keveämpi vaihde takasi kierrosten pysymisen korkealla, eli jalkojen liikkeen maksimoinnin.
Kesäkuun puolivälissä lähdimme Maijan kanssa myös viikoksi Skotlannin ylämaalle, kuten olimme suunnitelleet. Liverpoolin keikan skippasimme, koska maraton peruuntui. Skotlannissa teimme kävelyretkiä, mutta en liikaa siellä nivusta/lonkkaa rasittanut.
Kesä meni elokuulle pitkälti tällä mallilla. Elokuun alussa oli vielä toinen kontrollikäynti Oravan luona. Hän väänteli koipea ja totesi jalan reakoivan vastuksen antoon hyvin sekä liikeratojen toimivan mallikkaasti. Tuli lupa kokeilla juoksua!!
Paluu juoksuun
Juoksuhan ei tietty alkuun ollut herkkua. Nivuseenkin koski jonkun verran, mutta se oli Oravan mukaan normaalia, eikä aiheuta paniikkia. Pikku hiljaa nuo ikävät tuntemukset alkovatkin väistyä ja operoitu kohta osoitti myötämielisyyttä taas juoksuakin kohtaan. Kuntohan nyt tietty oli surkea ja taisi painokin huidella 90kg tietämillä kun se mulla yleensä kyllä oli 75-78kg haminoissa. Kaikin puolin näytti kuitenkin siltä, että Sakke oli teinnyt mitä teki ja vamma oli korjattu. Mieli oli taas toivoa täynnä!
Muutto Seinäjoelle
Olen varmaan ollut jonkun verran levoton sielu näissä työkuvioissani, sillä vaikka viihdyin Turussakin ihan hyvin, en malttanut olla hakematta Seinäjoelta kiinnostavaa työpaikkaa. Syksyllä 2015 tuli tieto, että sain kyseisen homman. Edessä oli siis jälleen muutto uuteen ympäristöön. Tyhmähän lisäksi uusii virheensä, eli ostimme Maijan kanssa erittäin mukavan rivitaloasunnon Seinäjoelta, ennen kuin Turun paritalon puolikkaamme oli myyty. Näin uskansin tehdä toki sen takia, sillä tiesin Turun läävämme sijaitsevan niin halutulla paikalla, että se menisi taatusti äkkiä kaupaksi. Näin kävikin alle 2 viikossa ja vieläpä hyvään hintaan.
Aloitin työt Seinäjoella lokakuun alussa. Muutimme sillai pikku hiljaa, sillä Maija muutti lopullisesti vatsa joulukuun alussa samalla kun luovutimme sovitusti Turun asuntomme pois. Työmatkani Seinäjoella oli vain noin 1km ja aika usein kiertelin jonkinlaisen lenkin kautta töihin aamuisin. Lenkkimaastot Seinäjoella osittautuivat loistaviksi ja niihin tutustuin innolla. Etelä-Pohjanmaan lakeudet tarjosivat tietty taisaisia peltoaukion vieressä meneviä reittejä vaikka kuinka, mutta Joupin kaupunginosassa asuessamme, oli Jouppilanvuoren reitit vain parin kilometrin päässä. Siellä oli myös runsaita korkeuseroja vaikka muille jakaa. Peruskunto alkoi myös nousta sille tolalle, että lenkkeily oli taas kivaa. Mietin, että täältä noustaan vielä! Ensi vuonna lyön maratonrekordin uusiin lukemiin.
Loppusuovi 2015
Treenejä lykin aika maltillisesti vuoden viimeisten kuukausien aikana. Kuten totesin, pidin Seinäjoen lenkkimaastoista. Tarjolla oli kaikenlaista, riippuen siitä, minkätyyppisessä maastossa kulloinkin halusi juosta. Itseäni viehättää myös Pohjanmaan lakeudet, eli että näkee välillä kauas. Kilometrimäärät eivät päätä huimanneet. Pyörivät suunnilleen 50-80 tietämillä per viikko. Kunto oli edelleen aika kehno, mutta perusjyrääminen ei enää loppuvuodesta tuntunut niin tahmealle. Sairastuin joulukun alussa flunssaan ja kaikki liikunta oli jonkun aikaa seis. Katsee oli treenien osalta toki jo suunnattu tulevaan vuoteen.
Liityin myös elämäni ensimmäisen kerran Seinäjoella seuran jäseneksi. Siis ensimmäisen kerran juoksuharastuksen tiimoilta, olinhan toki tennistä ja salibandyä joskus seuroissa pelannut. Seura oli Häjyt Ry, joka vaikuttaa vahvasti erityisesti Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella.
Alkuvuosi 2016
Seinäjoella oli todella kova talvi vuoden 2016 alussa. Katselin treenipäiväkirjan merkintöjä, että pakkanen paikkui ja lumitöitä sai tehdä ahkerasti. Juoksuun tämä toi toki omat haasteensa. Jouppilanvuoren laduilla tuli kyllä myös hiihdettyä jonkun verran. Ladut siellä olivat täyttä timanttia hyvien hiihtotreenien tekemiseen.
Voisi luulla, että kun pitkän toipumisen jälkeen olin päässyt vihdoin taas vammoista eroon, olisi motivaatio treeneihin ollut tapissaan. Mutta ei! Alkuvuodesta oli vaan jotenkin sellainen fiilis koko ajan, ettei huvittanut. Kyllä mä jotenkin treenailin ja vieläpä suhteellisen säännöllisesti, mutta sellainen kunnon tekeminen ei vain ottanut tuulta purjeisiinsa.
Tavoitteeksi Dublinin maraton lokakuun lopulle
Maaliskuun alussa määrittelin itselleni päätavoitteen tälle vuodelle: se tulisi olemaan Dublinin maraton Irlannissa 30.10.2016, eli ihan lokakuun lopussa. Pähkin treenisuunnitelmia ja kokosin hieman ideoita siihen, miten pitäisin homman sopivasti nousujohteisena, sekä välttäisin uudet takaiskut. Ilmoittauduin Dubliniin jo maaliskuun ekoina päivinä, eli nyt olisi ainakin selvääkin selvempää, milloin tulisi olla parhaassa tikissä.
Heti takapakkia
Motivaatio alkoi nousemaaan ja treenit maittaa. Maaliskuun puolivälissä kuitenkin sairastuin ja olikin taas melkoinen tauti. Yli 10 päivää olin kuumeessa putkeen ja välillä kuumemittari näytti miltei +40c kehon lämpötilaksi. Tauti selvisi influenssaksi, aivan kuten samoihin aikoihin 4 vuotta aikaisemmin. Työpaikalla se oli jyllännyt, enkä taaskaan siltä välttynyt. Olin tuon 2012 influenssan kärvisteltyäni ottanut rokotteen vuosittain, mutta nyt se jäi väliin ja heti tauti iski täysillä päälle. Treeneihin tämä luonnollisesti tiesi useamman viikon totaalilepoa. Kunnonkin mokomat pöpöt vei ihan nollille. Kun sitten huhtikuun alussa kokeilin varovaisesti lenkkeilyä, iski vielä jotain jälkitautia ruhoani kiusaamaan. Vasta huhtikuun puolivälissä elimistö palasi ns. normaaliin tilaan.
Treenit kunnolla käyntiin
Toukokuussa sain treenit kunnolla vauhtiin. Tosin pienillä toipumisbreikeillä höystettynä, sillä muutamana viikonloppuna vietttyä aika rajuja juhlia mm. entisen ammattiyhdistyksen vuosibileissä ja parilla kaveriporukan reissulla. Silti tekeminen kohti loppusyksyn maratonia alkoi. Viikkokilometrit huitelivat taas hyvin 100km paremmalla puolella ja tehojakin lykin jo mukaan sopivasti. Juhannusviikolla matkustimme Maijan kanssa Jäämeren rannalle aivan Pohjois-Norjaan. Oli hienoa viettää yötöntä yötä ja yhtensä "yönä" lähdinkin lenkille taktisesti puolen yön maissa, koska olin aina halunnut juosta pohjoisen valossa keskellä yötä. Huikea kokemus huikeissa maisemissa!
Heinäkuussa alussa ajelin Seinäjoelta Ähtärin kautta jälleen juoksuharrastukseni alkulähteelle, eli Keuruun Liesjärven kylälle juoksemaan Hirvijärvihölkkää (13,9km). Tämä 9.7.2016 juostu kisa oli mulle ensimmäinen sitten marraskuun 2014 Aktia Cupin kympin. Olin näköjään oikein merkannut treenipäiväkirjaan että 601 päivää tuli kisoista taukoa kaikkiaan. Itse kisa kulki suht hyvin aikaan 54.26, johon olin reitin mäkinen maasto huomioiden ihan tyytyväinen. Tästä oli hyvä jatkaa.
Ohjelma käyntii kohti Dublinin maratonia
Olin tehnyt itselleni treeniohjelman rungon maratonille, joka starttasi elokuun alussa. Mukaan kuuluisi myös sopivasti treenikisoja tiettyinä viikonloppuina. Niille en totuttuun tyyliin kummempia tavoitteita asettanut, vaan palvelisivat kovina treeneinä maratonharjoittelua.
20.8 juoksin Alavudella Kuula hölkän (11km) aikaan 43.24. Tämä kisa juostiin suurimmaksi osaksi raskailla pururadoilla. Ihan hyvin jaksoin, vaikka viikkoon oli alla jo pitkä lenkki ja aika raju vetotreeni. Seuraavan kisan juoksin heti seuraavana viikonloppuna Oulussa käydessäni 27.8. Tapahtuman oli perinteinen Oulun juoksu (10km). Kisaan sattui tosi kova tuuli ja välillä olikin hirveää raastoa. Loppuaikaan 37.26 oli siinä kelissä pakko olla tyytyväinen, kun myös 120km treeniviikko painoi jaloissa aika paljon. Kolmen kisaviikonlopun putki tuli päätökseen tästä viikko eteenpäin Vaasassa, jossa juoksin 3.9 puolimaratonin Vaasa maratonilla. Ei kulkenut, ei sitten pätkän vertaa. Reitti kulki kahtena 10,55km lenkkinä Kaarlen kentältä ja kympin väliaika 39.35 kertoi omaa kieltään. Sitten meno hieman helpottui, mutta 14km jälkeen alkoi taas painamaan ja loppu oli todella tuskaista taistelua väsymystä vastaan. Tämä yksi elämäni huonoiten kulkenut kisa päättyi aikaan 1:24.36.
Mietin tuolta Vaasan puolimaratonilta kotiin ajellessa, että mikähän tässä nyt mättää?! Kuitenkin tarkemmin asiaa analysoituani tulin siihen tulokseen, että olen treenannut kovaa ja kyllä suorituskyky tällä tekemisellä tästä vielä nousee. Luota vain omaan ohjelmaaasi! Tämä ajatus osoittautui oikeaksi sillä seuraavina viikkoina tunsi kunnon kohoavan ihan eri tasolle. Parin todella kovan treeniviikon jälkeen juoksin hieman kevyemmän viikon päätteeksi taas puolimaratonin Vimpelissä 24.9. Nyt kulki aivan eri tavalla kuin Vaasassa. Nousujohteinen juoksu pysäytti kellon maalissa aikaan 1:19.17. Hyvää kiriapua kisassa sain Kyyjärven sitkeältä veteraanilta Jari Hakolalta. Jahtasin hänen muutaman sadan metrin eroaan aina puolimatkasta saakka kiinni. Saavutin Jarin 20km paalulla, mutta loppukirissä hän nuiji minut, kuten yleensä mulla loppukireissä on tapana tukkaani ottaa. Silti hymy oli korvissa saakka! Maratonille aikaa reilu kuukausi ja kunto alkaa olla mallillaan. Enää muutama treeniviikko ja sitten keventelyä.
Lokakuun alkuun mätkin kovan 133km treeniviikon, josta ei tehojakaan totta vie puuttunut. Seuraavalla viikolla juoksin 8.10 Kyrkösjärven kierroksen, 15,8km kisan Seinäjoella. Tasaisella vauhdilla jyräsin mielestäni hyvän ajan 59.35. Seuraava viikko oli viimeinen kunnon treeniviikko ennen maratonia, jonka päätin juoksemalla lauantaina 15.10 Kankaanpään maratonilla 10km aikaan 36.46 ja sen perään sunnuntaina vielä hyvä 27km pitkä lenkki. Aloin olla valmis maratonille.
Valtava pettymys
Kun lokakuun viimeinen viikko, eli kohdallani maratonviikko koitti, olin intoa täynnä. Edessä olisi reissu Dubliniin ja maratonin juokseminen. Olin elämäni parhaassa kunnossa ja nyt mikään ei voisi enää tätä kisaa estää. Tai niinhän minä luulin ja luulin taas kerran väärin!! Nimittäin maratonviikon torstaina iski flunssa päälle. Saakalin saakeli! Perjantaina piti lähteä reissuun ja sunnuntaina olisi kisa. Reissuun lähdimme vaimon kanssa suunnitellusti ja elättelin toivetta, että kyseessä olisi joku mitätön köhä, joka häviäisi nopeasti. No ei ollut, vaan tauti iski reissun päällä kunnolla päälle. Näin Dublinin maraton jäi juoksematta. Taudista huolimatta muistan "lääkinneeni" itseäni sopivilla päihteillä Dublinissa ja yritin reissusta nauttia edes turistimielellä. Vitutus oli kuitenkin niin tapissaan taustalla, ettei mitään rajaa! Miten voikin käydä näin huono tuuri?!
Mietin Dublinin reissun jälkeen, että yrittäisinkö maratonia viel loppuvuodesta jossain, koska kunto oli niin hyvä? Se olisi kuitenkin tietänyt uuden ulkomaanreissun suunnittelua ja vähin äänin hylkäsin moiset ideat. Nielin tappion karvaan kalkin. Janosin kostoa tälle pettymykselle! Ensi vuonna sitten... Loppuvuodesta elelin aika leppoisaa eloa treenien suhteen ja tulipa viihteelläkin käytyä muistaakseni suht usein, erityisesti pikkujoukukauden aikaan.
Vuoden 2017 pläänit
Olin vuoden 2017 vaihduttua täynnä kostomielialaa! Käännän nämä lukuisat vastoinkäymiset voitoksi ja ladon tänä vuonna maratonin ennätykseni ihan uusiin lukemiin, tai no ainakin sen alle 2:50. Lisäksi mietin jopa 3 maratonin taktiikkaa, mutta hautasin pian moiset ajatukset mahdottomana. Meikäläisen vamma-alttiudella nyt ois hyvä kun pääsisi ehjänä ja terveenä edes johonkin hyvässä tikissä yrittämään.
Silti päädyin 2 maratonin taktiikkaan. Tämä johtui osittain myös siitä, että meillä oli jo edellisenä vuonna Maijan kanssa muodostunut matkasuunnitelma lähteä koko joulukuuksi 2017 Havaijin saarille. Ja kun Honolulun maraton juostaan Havaijilla aina joulukuun toisena sunnuntaina, alkoi mieleni tehdä kovasti sitä juoksemaan. Pohdin että voisin alkusyksystä käydä myös Levin Ruskamaratonin juoksemassa, joka puolestaan juostaan aina syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Tässäpä oli manio plääni. Ei kun toteuttamaan. Tiesin toki, että Ruskamaratonin reitti on Levillä hirmu mäkinen ja Honolussakin reitillä mäkeä piisaa. Liäsksi Havaijilla olisi kuuma keli kisan kulkua hidastamassa, eli eiväthän nämä mitään optimaalisia ennätysreittejä todellakaan olisi. Silti ajattelin Honolulussa ainakin tekeväni parhaani myös hyvän tuloksen eteen.
Alkuvuoden 2017 toilailut
Kävin tammikuussa parilla viihdepuoleen painottuvalla reissulla Virossa ja helmikuussa kärsin jonkun verran flunssasta. Treenit kulkivat silti ihan mukavasti, varmasti myös sen takia, että pohjat edelliseltä vuodelta olivat nyt todella hyvät uutta tekemistä aloittaa. Helmikuulta huhtikuuhun jyräsin sellaista perustekemistä, sekä aika paljon tein myös salitreeniä hyvän voimatason ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Näiden uskoin kantavan hedelmää kun alkaisin juoksussa kunnolla tehoja hakemaan.
Kesä 2017: treeniä ja treenikisoja
Kesän suunnitelma oli selkeä: treeniä kunnolla, nousujohteisesti kohti syksyä ja kisoja kovina treeneinä ohjelmaan sopivasti. Ensimmäinen startti oli toukokuun puolivälissä Tuliruovijuoksu (9,6km) Lappajärvellä. Viileässä kevätkelissä kulku oli hyvä, aika 35.36 ja tyytyväisenä mies kotiin kisasta. No tämän viikon jälkeen kävin läksin taas entisen työyhteisön kutsumana rajoihin kemuihin ja treenit olivat vähän sitä sun tätä. Tätä lukuunottamatta viikot menivät suhteellisen hyvin juoksuharrastuksen parissa vapaa-aikaa kuluttaen. Kesäkuun alussa juoksin vuoden toisen kisan Tainusjärven hölkän (9,5km) Jurvassa aikaan 36.19 ja siitä viikko eteenpäin Pappilankangashölkän (10km) Teuvalla aikaan 38.27. Itse asiassa jälkimmäisessä muistan olleen parempi kulku. Vaikka aika ei kovin häävi ollutkaan, mutta reitti oli osin raskasta polkua ja upottavaa hiekkatietä.
Tämän jälkeen kiristin ruuvia, niin määrien kuin tehojenkin suhteen. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä olin Turussa juoksemassa Paavo Nurmi maratonin puolikasta, josta itselläni oli huippuhyviä muistoja. Olinhan kyseisessä kisassa juossut puolimaratonin ennätykseni vuonna 2013 elämäni parhaiten sujuneessa juoksukisassa. Nyt kävi ihan päin vastoin. Kovassa helteessä ja tuulessa hyydin pahasti jo kympin jälkeen. Lisäksi pötsi sekosi täysin. 14 km kohdalla piti käydä puskassa tyhjentämässä ja 17 km hujakoilla vielä toisen kerran. Voimat oli täysin poissa, mutta ajattelin hölkätä maaliin, jonne saavuin ajassa 1:29.07. Eipä siinä, joskus näin vain käy kisassa.
Viikko Paavo Nurmen rämpimisestä oli Oulussa sukulaisten luona käymässä ja hieman Oulusta etelään päin juostiin 8.7 Limingan rantalakeusjuoksu (10km). Sinne suuntasin siis auton keulani. Tämä Limingan rantalakeusjuoksu oli todella mieleiseni kisa. Reitti oli virallisesti mitattu 10km, joka juostiin yksisuuntaista reittiä peltoaukioiden keskeltä päättyen Liningan liikuntahallille. Juoksijat kuskattiin busseilla lähtöpaikalle maalialueelta. Tämä reittihän oli ihan pöytätasainen ja siis erittäin nopea. Kovasta helteestä huolimatta juoksin 37.09, johon olin raskaan treeniviikon päätteeksi täysin tyytyväinen. Kisa myös osoitti, että aihetta kriisiin ei ollut, vaikka olin viikkoa aiemmin tarponut ihan suossa Paavo Nurmessa Turussa.
Taas uudet työkuviot ja uusi kaupunki
Kesällä minut valittiin Vaasaan mielenkiintoiseen työtehtävään, jota oli hakenut aikaisemmin keväällä. Emme kuitenkaan olleet Vaasaan muuttamassa Seinäjoelta, vaan hommasin sieltä vuokra-asunnon ns. kakkoskämpäkseni, jossa sitten tulin viikot asustelemaan. Vaasa oli ympäristönä satunnaisia käyntejä lukuun ottamatta aika tuntematon itselleni, mutta erityisesti lenkkeilyn myötä alkoi kaupungin kartta pian tulemaan tutuksi. Vaasasta tunsin myös Vaasa IS:n kovan juoksijan Antti Ranta-Ahon, jonka kanssa silloin tällöin teimme kimppalenkkejä. Viikonlopuiksi menin kyllä aina Vaasasta Seinäjoelle, kun kaipa sitä vaimoakin oli väliin mukava nähdä ;)
Treenit kulkivat myös Vaasassa ihan mukavasti ja nautin erityisesti merenrantojen reiteistä. Pidin reilun kuukauden breikin kisojen suhteen, mutta 13.8 ajelin Jämijärvelle juoksemaan Tykköö hölkän (11km). Hiekkateillä käydyn kisan loppuaika 42.37 ei tyydyttänyt ja koko kisan ajan oli tunne, että on tahmeaa menoa. No luotin silti tekemiseeni ja uskoin olevani oikealla tiella kun Levin Ruskamaratoniin oli aikaa muutama viikko.
Oikea Aku Ankan tuuri
Viikko Tykköö hölkän jälkeen olin lähdössä juoksemaan lauantaina 19.8 puolimaratonia Vaasan lähelle Sulvaan, jossa järjestettiin Meteoriittimaraton. Päivää ennen tätä kävi lenkillä niin, että kusihädän iskiessä päälle, menin totuttuun tyyliin metikön puolelle tarpeille. Astuin samalla ampiaispesään ja muutamia pörriäisiä onnistui mua siinä samalla tikkaamaan piikeillään, Joitakin pistoja sain käsiin ja jalkoihin, sekä yhden ylähuuleen. En ole ampiaisen pistoksille allerginen, joten eipä ne muuta aiheuttaneet kuin punaisia paukamia, jollainen siis yksi nousi myös ylähuuleen. Samana iltana partaa ajaessani, onnistuin rikkomaan tuon ylähuulessa olevan patin. Enpä arvannut mikä riesa tällä mitättömällä tapahtumalla vielä olisikaan.
Juoksin Meteoriittimaratonin puolikkaan aikaan 1:22.52. Tulos ei vastannut sinne päinkään odotuksia. Lisäksi jokin oli pielessä. Kaula oli turpea ja olo väsynyt. Seuraavana päivänä ylähuuleni alkoi turvota ja myös vuotaa visvaa siitä kohdasta, josta oli partakoneella rikkonut sen ampiaisen piston aiheuttaman punaisen patin. Seuraavan viikon alussa naama oli kuin turpaan vedetyllä! Olo ei muutenkaan ollut häävi ja tunsin kaulan imusolmukkeiden olevan todella turpeat. Lääkäriin selvittämään, mikä hiivatti tämä nyt oikein on?! Otettiin verikokeet, joissa tulehdusarvt olivat kuulemma erittäin korkeat. Lekuri meinasi, että partakoneen terästä oli päässyt joku bakteeri elimistööni, joka oli aiheuttanut koko naaman turpoamisen. Antibioottikuuri määrättiin välittömästi päälle ja arvon tohtorin mukaan se kyllä pitäisi pian rueta tepsimään.
No terve! Maratoniin aikaa vajaat 2 viikkoa ja tämmöinen ihmeellisten sattumien kautta tullut pöpö riesana. Juoksu ja kaikki muukin liikunta piti heittää tyystin pois koko viikoksi. Olo kyllä lähti loppuviikkoa kohti tokenemaan, mutta ei vielä maratonviikon alussakaan ollut täysin terve. Tein päätöksen, että jos olo kohentuukin ns. normaaliksi, en Levillä maratonia juokse, vaan vedän korkeintaan 10km kisan sen sijaan. Juuri näin kävikin. Kunto oli sen verran hyvä, että erittäin mäkisellä reitilläkin 10km kulki tuona Ruskamaratonin viikonloppuna 37.01. Pidin silti täysin oikeana ratkaisuna passata maratonin. Kisan jälkeen vietimmekin kunnon kemut Levillä, jotka Ruskamaratonin jälkeen ovat koko keskuksessa isot ja menevät :)
Aika ennen Havaijin reissua
Levin reissulta kotieduttuani pohdin, että reilut 3 kuukautta aikaa Honolulun maratoniin. Kunto on hyvä ja ehdin saada hyvän vireen päälle. No eihän se niin mennyt. En lähde yksityiskohtia availemaan, mutta eri asteista sairastelua iski päälle tuon tuostakin. Erityisesti lokakuun alussa meni pari viikkoa täysin ilman treenejä. Lekurissakin kävin tätä kysymässä ja meinasivat, että tuon bakteeritulehduksen kukistumisen jälkeen joku virus oli päässyt elimistöön mellastamaan. Pyh, pöh ja plääh!
Kun vointi taas välillä tokeni paremmaksi, lähdin 21.10 Wihan kilometreille Tampereelle juoksemaan puolimaratonin. Tässä tapahtumassahan kierretään 3,333km mittaista rinkiä 6 kertaa puolimaratonilla + ekalla kiekalla juostaan pieni lisälenkki. Sujui ihan jotenkin. Loppuaika 1:22.45 ei ollut viime aikojen tapahtumiin suhteutettuna pettymys, mutta ei hurraahuutojakaan aiheuttanut. Vielä mietin ehtiväni Havaijille kuntoon.
Mutta sitten iski taantumus. Kun vielä kärsin jonkun verran sairastelusta, niin totesin että totinen yritys Havaijilla saa jäädä. Lenkkeilin kyllä terveenä ollessani, mutta määärät olivat suht vähäisiä. Kävin näiden lusmuiluviikkojen lomassa Aktia Cupin 10km osakilpailun juoksemassa 18.11 aikaan 37.09. No joo, olihan kunto nyt kuitenkin aika hyvä omalla mittapuullani.
Havaijin reissu ja Honolulun maraton
Minulla on koko joulukuu 2017 lomaa. Havaijille lensimme Maijan kanssa tiistaina 5.12. Hololulun maraton juostaisiin sunnuntaina 10.12. Olimme majoittuneet maratoniin saakka sellaiseen hotelliin, josta oli vain kävelymatka starttiin.
Hololulun maraton alkaa aamulla klo. 5:00. Niinpä kisapäivänä herätyskello melusi klo. 3:00 yöllä. Söin aamiaista ja venyttelin hieman. Oli aika huikea tunnelma kävellä aamuyön pimeydessä lähtöpaikalle yhdessä 26000 muun juoksijan seuraksi. Olin päättänyt vain hölkätä maratonin läpi ilman mitään aikatavoitteita. Nauttisin tunnelmasta ja auringon noustua maisemista. Niin teinkin ja hölköttelin rennolla mielin kisan aikaan 3:15.54. Suomesta Hololulussa oli juoksemassa myös hyvä tuttavani Timo Leppäkorpi paremman puoliskonsa kanssa. Timokin juoksi kisan vain ihan fiilistelymielessä. Maratonin jälkeen tapasimmekin Timon ja Sarin illanistumisen merkeissä. He jatkoivat lomaansa käyden eri saarilla kuten teimme mekin.
Havaijin saaret on huikean hieno paikka. Lomailimme siellä lähes koko joulukuun 2017. Kävimme eri saarilla, joiden maisemat poikkeavat huimasti toisistaan. Todella käymisen arvoinen paikka, jossa tekemistä, nähtävää ja koettavaa on vaikka miten paljon. Kauain saarella lensimme helikopterikyydilläkin eri saaren kolkkia tutkailemassa. Siellähän on kuvattu elokuvista mm. Jurassic Park ja Peter Jacksonin King Kong. Takaisin Suomeen lensimme vasta jouun jälkeen ja kokonaisuutena voin sanoa reissun olleen yksi parhaista ikinä mitä olen tehnyt.
Muutto Vantaalle
Olin aikaisemmin syksyllä hakenut töihin Vantaalle. Tällä kertaa ajatus kaupunginvaihdosta ei ollut täysin oma, sillä vaimoni alkoi jutella kiinnostavista työkuvioista, joita hänelle olisi pääkaupunkiseudulla tarjolla. Kun sitten sain tämän hakemani paikan, alkoi Maijakin työn haun kunnolla.
Jo ennen tuota joulukuun 2017 Havaijin reissua olimme setvineet itsellemme vuokra-asunnon Vantaalta, ihan Tikkurilan aseman vierestä. Myös romuja veimme sinne jo marraskuun lopussa, koska tiesin aloittavani työt uudessa jobissa heti uudenvuoden jälkeen. Maija tuli lopullisesti taas hieman "jälkijunassa", helmikuun alussa. Seinäjoen kämppä meni myyntiin ja idea oli asua vuokralla Vantaalla niin kauan kunnes se menee kaupaksi.
Näin ympyrä tavallaan sulkeutui, sillä Vantaaltahan olimme muuttaneet pois syksyllä 2009.
Treenisuunnitelmat vuodelle 2018
Kun elomme oli asettunut Vantaalle vuoden 2018 alussa, aloin arjen pyöriessä taas normaalisti miettimään myös treenejä ja tulevaa maratonia. Ajattelin juosta sen vasta tuon vuoden syksyllä jossain, sillä kevät tulisi liian äkkiä. Treenit kulkivat ihan mukavasti, määrät olivat jo heti vuoden alusta pitäen aika hyviä ja motivaatio juoksemiseen yleisesti korkealla.
Kevät 2018
Huhtikuun alussa juoksin vuoden 2018 ensimmäisen kisani. Se oli Nummelaharjun hölkkä (7km) Vihdissä. Vaikka kunto tuntui hyvältä treeneissä, ei kauden eka kisa taaskaan kummoisesti sujunut. Reitillä 2 kertaa ylitetty pitkä nousu vei itseltäni voimat totaalisesti ja loppuaika oli 26.20. Ajattelin tempoa kisoja treenimielessä nyt enemmänkin keväällä ja jo viikon kuluttua juoksin taas toisessa Vihdissä pidetyssä tapahumassa. Tämä oli Averian lenkki (10km), joka juostiin myös erittäin mäkisessä maastossa ja sisälsi vielä pätkän polkua. Kaiken kukkuraksi polkupätkältä ei ollut vielä kaikki lumet sulaneet ja hetken piti sohjossa tarpoa. Nyt kuitenkin kulki ja loppuaika 37.57 tuolla reitillä nosti hymyä huulille.
Huhtikuuhun mahtui vielä kolmas kisa, joka oli 28.4 juostava Kyrönjoki maraton Ylistarossa Seinäjoen lähellä. Kyrönjoki maratonin reitti on erittäin nopea ja tasainen, mutta myös erittäin tuulelle altis. Olikin suoranainen ihme, että kisapäivänä ei tuullut juuri lainkaan, sillä yleensä noilla lakeuksilla puhalsi aina jonkinmoinen puhuri. Lisäksi lämpötila oli juoksukisaan täydellinen: 10-12c ja aurinkokin paistoi. Tasaisella vauhdinjaolla juoksin puolimaratonin 1:19.52 ja totesin kunnon olevan jopa parempi kuin olin edes ajatellut. Ainoastaan viikko tästä puolimaratonista juoksin vielä Tuusulajärven maratonilla 10km matkan aikaan 37.43. Voi veljet! Tästä oli hyvä lähteä kesään ja rakentamaan maratonpohjia syksyksi.
Paluu monttuun... ja syvään sellaiseen!
Kesäkuun alussa akillejänne alkoi kipuilla lenkeillä melkoisesti. Koetin sitä parhaani mukaan hoitaa kylmällä, tulehduskipugeelillä ja mitä konsteja ikinä keksinkin. Silti kivut yltyivät ja vaihdoin juoksun korvaaviin treeneihin. Ajattelin, että taistelen hullun raivolla korvaavia treenimuotoja muutaman viikon, jotta kuntotaso ei tippuisi ja kokeilen sitten juoksua. Jospa toivetita syksylle ei tarvitsisi vielä haudata.
Kun sitten heinäkuun alussa kokeilin juoksemistta, oli akilles välittömästi aivan turkasen kipeä. Vai niin! Tämä on sii taas pelin henki. Jos aikaisempina vuosina oli vammojen kanssa taistelu saanut mielen välillä apeaksi, niin nyt kyllä korpesi vieläkin enemmän. 3 edellistä vuotta oli mennyt joko vammasta toipumiseen tai sitten joku tauti ilmestyi pilaamaan hyvin tehdyn työn ihan H-hetkien kalkkiviivoilla.
Muistan elävästi ajetelleeni, että pohja se on minunkin ämpärissä! Tein arvion tilanteesta. Akilles oli niin kipeä, että siihen koski käytännössä koko ajan. Päätin laittaa juoksut seis ainakin kuukaudeksi. Tämän päätöksen tehtyäni taisin muuten lähteä Turkuun pariksi päivää oikein kunnolla kaverieden kanssa remuamaan.
Akilleskivut hävisivät heinäkuun aikana. Elokuussa oltuani yli puolitoista kuukautta juoksematta, päätin kokeilla, miten jänne reakoi. Vain muutaman lenkin jälkeen oli kivut taas arkea. Asia tuli harvinaisen selväksi! Tutkimuksiin täytyy mennä, jos tästä vielä mielii harrastusta jatkaa. Syyskuussa kävin mangneettikuvissa ja varasin ajan ortopedi Ilkka Räsäsen vastaanotolle. Ilkkahan on itsekin vanha maratonjuoksija, jolla maraton on taittunut aikaan 2:30.50 ja arvostettu lääkäri urheilijoiden keskuudessa. Ja taas oli tuomio selvä: akilles täytyisi opetoida. Räsäsen mukaan jänteessä on kiinnikkeitä paljon, tulehduksen aiheuttamaa arpikudosta ja repeämän alkua nähtävissä, että voisin olla vaikka puoli vuotta juoksematta, mutta kipu luultavasti olisi seurana pian uudelleen.
Voi turkanen sentään! Nyt ei ollut motivaatio ainoastaan montussa, vaan sen kaikki rippeetkin olivat hävinneet. Pitäskö lopettaa koko touhu?!? Mietin että rakennan juoksukengistä ja muista treenivermeistä komean rovion pihalle. Keksisin sitten itselleni jatkossa vapaa-ajalle jotain ihan muuta puuhaa. Myönnän, että koskaan ei juoksuharrastuksen lopettaminen ole yhtä konkreettisesti mielessä ollut kuin tuolloin. Väkisinkin tunne oli, että tappelen vain vääjäämätöntä vastaan ja kroppani ei vain ole suotu kestämään edes tämän tason tavoitteellista harjoittelua.
Kuitenkin varasin ajan leikkaukseen, joka olisi 26.11.2018. Tuttavistani Leppäkorven Timokin oli kärsinyt akillesvaivoista ja hänellä olisi sama operaatio niin ikään Räsäsen suorittamana viikkoa minua ennen.
Tästä jatkuu...
... tarina toisella kertaa. Ajattelin alunperin tämän oion olevan historiikkini viimeisen, mutta tuli nyt niin pitkästi tekstiä, että naputtelen aivan lähihistorian vuodet vielä erilliseen jatkokertomukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti