Viikko 4

Ma 25.1; i: keskivartalojumppa
Ti 26.1; i: 12km, viim. 4km tv-reipas
Ke 27.1; i: 20km
To 28.1; a: 5km. i: 9km. Yht. 14km
Pe 29.1; a: 6km + lumitöitä. i: 10km, sis. 6km vauhtileikittelyä + lisää lumitöitä. Yht. 16km
La 30.1; p: 23km
Su 31.1; p: keskivartalojumppa. i: 15km

Viikko 4: juokusua yht. 100km

Viikkon mahtui vähän sitä sun tätä. Alkuviikosta töissä venyi päivät sen verran pitkiksi että ei meinannut ollenkaan ehtiä treenailemaan. Tiistain lenkin loppuun tehty reipastelu tuntui hirmu kovalta rypistykseltä ja meno oli kehnoa. Seuraavina päivinä vire oli kuitenkin jopa yllättävän hyvä. Innostuin keskiviikkona juoksemaan vitosen suunniteltua pidempään kun tuntui niin kevyeltä. Perjantaina oli aika tehokas päivä ja vauhtileikittelykään ei ollut hassumpaa. Tätä vasten ajattelin lauantain pitkän lenkin sujuvan hienosti. Ylpeys käy kuitenkin lankeamuksen edellä. Aurinko paistoi hienosti kun lähdin päivällä lenkuttelemaan, mutta tuuli oli myrskylumemissa. Eka kymppi hurahti hyvin myötätuuleen, mutta sitten vastatuuli hyydytti miehen. Juoksin vielä peltoaukion keskellä meneviä teitä ja suojaa tuulelta ei ollut suurella osaa reittiä lainkaan. En nyt kuitenkaan ymmärrä miten ihmeessä väsyin niin totaalisesti. Vikat kilsat oli hirveää raahautumista, piti kävelläkin pariin otteeseen ja lyhentää lenkkiä muutamalla kilsalla. Kotona rojahdin aivan rättiväsyneenä suihkuhuoneen lattialle, jossa otin jonkun aikaa lukua. Tämän jälkeen istuin suihkun alla jakkaralla jonkun aikaa ennen kuin pikku hiljaa aloin tokenemaan. Olipahan raastamista. Nyt sunnuntaina juoksu tuntui taas kevyeltä. Luulenpa oppineeni tuosta lauantain kärsimyksestä seuraavat asiat:

1. Kun olet huonossa kunnossa, älä juokse pitkää lenkkiä tehopäivän jälkeen. Hyvässä kunnossa ollessa tällaiset kova - pitkä yhdistelmät peräkkäisinä päivinä tehtyinä toimivat joskus hyvinä ärsykkeinä, mutta nykyisellä kunnolla siitä seuraa vain koetun kaltaista tuskaa.
2. Älä juokse lähes myrskyluman mitat täyttävällä tuulella lenkkiä peltoaukioiden laidalla, saati sitten sellaisella tiellä joka menee keskellä peltoja. Keli vaan oli auringonpaisteen kera niin hieno, että houkutti maisemia katsomaan. Paha virhe.

Kappas vaan, satanen tuli viikon aikana kilsoja mittariin. Edellisen kerran satkun viikko tulikin juostua viikolla 6 viime vuonna, joten melkein vuosi on edellisestä aikaa. Jospa seuraavaan ei nyt menisi aivan niin kauan ;) Tuosta lauantain totaalisippaamisesta huolimatta treenifiilis on aika korkealla. Jalat tuntuvat pelaavan hyvin eikä ole liiemmin haitannut sekään, että nastakengillä pitää tuolla pääkallojäätiköllä juosta. Haastavat kelit jatkuvat varmaan vielä pitkään Eiköhän konekin ala pikku hiljaa pelaamaan kun saa treeniä tarpeeksi.

Viikko 3

Ma 18.1; i: 60min. crosstrainer, sis. 5 x 2min. kovaa raskaalla vastuksella ja isolla nousukulmalla + 3 x 100 kpl. päkiähypyt
Ti 19.1; a: 4km. i: 8km. Yht. 12km
Ke 20.1; i: 14km
To 21.1; lepo
Pe 22.1; p: tunnin hieronta. i: 14km
La 23.1; p: 8km
Su 24.1; i: 22km

Viikko 3: juoksua yht. 70km

Ei tämä nyt ihan sellainen treeninaloitusviikko ollut kuin suunnittelin, mutta kelvatkoon. Kelit hieman sotkivat suunnitelmia. Maanantaina mittarissa oli -29C ja menin suosiolla crosstraineria vemputtamaan työpaikan salille. Tiistaiaamuna uhmasin luontoa ja juoksin mutkan kautta töihin vaikka pakkasta oli edelleen -25C. Säätieto lupaili iltapäiväksi lauhtuvaa ja ajattelin että töistä olisi sitten mukava lähteä suoraan lenkille. Eipä pitänyt ennusteet ihan paikkaansa ja pakkanen pysytteli sitkeästi tiistai-iltapäivänkin -20C selvästi kylmemmällä puolella. Tuulen kanssa meno oli sen verta jäätävää että kyllästyin suht pian ja suuntasin kotiin. Keskiviikkola puolestaan pakkanen oli suht inhimillisissä lukemissa, mutta lunta tuiskutti taivaan täydeltä. Torstaina sama jatkui ja tällä kertaa pidin suosiolla lepopäivän.

Nyt viikonloppuna kulku vaihteli melkoisesti. Lauantaina meno oli todella väsynyttä ja tahmeaa. Palauttaluksi tarkoitettu kasi oli kaikkea muuta. Hyvä kun edes jaksoin juosta sen. Lauantai-iltana menin ensin katsomaan salibandyn SM-sarjaa kun SPV sai vieraaksi Classicin Tampereelta. Erätauoilla tuli munkkia vedettyä. Pelin jälkeen suuntasimme leffateatteriin katsomaan Quentin Tarantinon uusimman tekeleen. Ennen sitä käytiin kuitenkin pubissa ottamassa parit oluet ja syömässä kunnon hampurilaisateria. Vaikka olo oli aika täysi, tuli leffan aikana silti tungettua kupuunsa saavillinen popcornia. Vielä tänä aamunakin olo oli todella pöhöttynyt. Kun vielä päivällä en malttanut olla santsaamatta vaimon huippuhyvää lasagnea, oli jälleen ähky päällä. Mietinkin että mitähän lenkistä tulee. Viikon päättänyt puolipitkis sujui kuitenkin jopa kummallisen kevyesti. Ota tästä nyt sitten selvää. Jos ennen juoksua on väsynyt, turpea tai muuten vain huono olo, juoksu sujuukin loistavasti?!

Huomenna pitää mennä sen verran aikaisin töihin, että ensi yön NFL:n konferenssifinaalit jäävät katsomatta. Hiivatti sentään! Ei auta kun koetaa olla tulospimennossa ja katsoa ne sitten viikolla jälkilähetyksinä.

Viikko 2

Ma 11.1; i: 13km, sis. loppupuolella 5x100m kiihdytykset
Ti 12.1; i: 12km
Ke 13.1; i: pieni kuntopiiri
To 14.1; i: 14km
Pe 15.1; i: 13km
La 16.1; a: lumitöitä. i: 11km
Su 17.1; p: lumitöitä. i: 1h 40min. punttisalitreeni + 10min. crosstrainer

Viikko 2: juoksua yht. 63km

Treenimotivaatio alkaa ehkä pikku hiljaa heräilemään talvihorroksestaan. Keli vaan oli monena päivänä juoksulle tuskainen. Keskiviikkona tiet oli töistä kotiin tullessa niin muhkuraista töhmeröä että katsoin viivaammaksi tehdä vain kuntopiiriä. Myös lauantaina lunta pyrytti taivaan täydeltä ja lenkin juokseminen oli hirveää lumessa rämpimistä. Alkoi jo vitosen jälkeen ottaa koko touhu sen verta kuuppaan että kurvasin huomattavasti aiottua lyhyemmän kautta kotiin. Nyt sunnuntaina pakkanen taas otti ja kiristyi kunnolla. Lumitöitä tehdessäni mittarissa oli -23C ja mietin vielä lenkkiä. Kohta kuitenkin oli jo -28C ja vaihdoin suosiolla lenkin punttisalilla temuamiseen. Uutta intoa on kuitenkin tekemisessä havaittavissa ja pähkäilin tässä jo, että ensi viikolla voisi koettaa yrittää treenin aloitusta tän puuhastelun sijaan. Ehkäpä se tästä.

Nyt on se aika vuodesta etä rapakon takana pelataan NFL:n pudotuspelejä. Tätä timantin kovaa jenkkifutissarjaaha olen seurannut jo aktiivisesti 20v. ajan ja nytkin on Viasat Sport töllöttimestä auki. Aivan kaikkea en ole suorana valvonut, vaan olen tehnyt niin että katon illan matsin suorana ja sitten seuraavana päivänä jälkilähetyksenä sen 03:00 aikoihin yöllä tulevan. Nythän pelataan jo pääsystä 4 parhaan joukkoon joten kausi lähenee loppuaan. Kolmen viikon päästä tuleva huipennus Super Bowl pitää tietenkin valvoa läpi yön, vaikka se sitten tietäisi tuskasta väsymistä seuraaville päiville.

Viikot 53 ja 1

Ma 28.12; i: 2km + 90min. punttisalitreeni + 4km. Yht 6km
Ti 29.12; lepo
Ke 30.12; i: 13km
To 31.12; a: 8km
Pe 1.1; lepo
La 2.1; i: keskivartalojumppa
Su 3.1; i: 13km

Viikko 53: juoksua yht. 40km

Vuosi vaihtui ja vuoden toiseksi viimeisenä päivänä vanhenin taas uudelle vuosiluvulle. Veteraani-ikä alkoi nyt toden teolla lähestyä. Jo vuosi sitten saavutettu 35-sarjahan ei ole mitään todellista veteraanisarjaa nähnytkään vaan on täyttä humpuukia. Loppuviikosta oli tarkoitus juosta enemmänkin, mutta keuhkoissa rohisi jotenkin kummasti joten päätin olla pari päivää ilman lenkkejä. Sunnuntaina hengitys tuntuikin sitten pelittävän ihan eri hienosti.

Ma 4.1; i: 11km
Ti 5.1; i: 11km
Ke 6.1; i:1h 45min. punttisalitreeni
To 7.1; i: 60min. crosstrainer
Pe 8.1; i: 12km
La 9.1; p: keskivartalojumppa. i: 9km
Su 10.1; i: 12km

Viikko 1: juoksua yht. 55km

Hrrrr! Olipa kylmää. Alkuviikosta pakkasta oli vielä karvan verran alle -20C, mutta loppiaisena elohopea jämähti -28C tietämiin. Tämä oli mulle juoksua ajatelleen liikaa ja raahauduin työpaikan salille. Siellä sainkin ihan hyvin jumpattua ja rautoja temmottua. Torstaina oli sama tilanne ja menin taas salille, tällä kertaa crosstraineria vatkaamaan. Työpaikan sali on muuten erittäin hyvä, mutta juoksumatto sieltä puuttuu. Seinäjoen tyyliin iso painimolski totta kai löytyy. Pihinä miehenä en juoksumaton takia aio mitään erillistä salijäsenyyttä hommata. Saa nähdä muuttuuko mieli jos ulkona vallitsee viikkokaupalla pääkallokelit jossain vaiheessa. Perjantaina pakkanen hieman hellitti -15 asteen tuntumaan, mutta nyt viikonloppuna oli taas -20C ja lisäksi paikoin erittäin pureva tuuli. Aika nuhaisiahan nämä mun juoksumäärät vielä ovat, mutta tulipahan nyt joka päivä jotain puuhasteltua.

Vuosi 2015

Taas on vuosi kulunut ja uusi aluillaan. Maratonharrastuksen puolesta vuosi 2015 oli sellainen, että ei paljon muisteltavaa jäänyt, ainakaan hyvää sellaista. Tästä tuli taas yksi vuosi lisää "niihin vuosiin" jotka haluaa pikemminkin unohtaa nopeasti. Muuta mukavaa vuoteen toki mahtui vaikka treeneistä ei mitään tullutkaan. Seuraavassa hieman yhteenvetoa vuoden 2015 tapahtumista, lähinnä siis surkuhupaisaa luettavaa. Koetan välttää turhaa paatokselisuutta, vaikka sitä voi täysin välttääkään.

Aloitetaan juoksukilometreillä

- tammikuu: 356km
- helmikuu: 187km
- maaliskuu: -
- huhtikuu: -
- toukokuu: 6km
- kesäkuu: 117km
- heinäkuu: 190km
- elokuu: 216km
- syyskuu: 222km
- lokakuu: 289km
- marraskuu: 234km
- joulukuu: 103km

Vuosi 2015: juoksua yht. 1920km

Lupaava alku

Marraskuun puolivälissä 2014 olin juossut Vantaalla Aktia Cupissa 10km 36.25. Pidin sitä erityisen hyvänä tuloksena koska en ollut sitä ennen treenannut omasta mielestäni mitenkään kummoisesti. Silti vauhtia tuntui löytyvän hyvin ihan muutaman kovan ja vauhdikkaamman treenin jälkeen. Tämän jälkeen kunto tuntui vain nousevan loppuvuodesta ja kun viime vuosi alkoi, olin vuodenaikaan nähden todella hyvässä kunnossa. Olin ilmoittautunut kesäkuussa juostavalle Liverpoolin maratonille. Olinkin vuoden alussa intoa täynnä. Juoksu kulki ja pitkän kevään aikana ehtisin hioa maratonkuntoni huippuunsa. Hieno suunnitelma, mutta sen toteuttaminen loppui jo oikeastaan ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan.

Vammat riesaksi

Tammikuun lenkit sujuivat mukavasti, mutta helmikuun alkupuolella alkoi oikeaan nivuseen ja lonkan seutuun koskea juostessa ikävästi. Ajattelin sen olevan jotain lihastulehdusta, pahaa jumia tai vastaavaa. Välillä sain ihan hyvänkin lenkin juostua tuntemusten alettuakin, mutta puolivälissä helmikuuta oli pakko katsoa totuutta silmiin. Tuntuva kipu oli seurana levossakin. Kuntopyörän polkeminen ja crosstrainerin vatkaaminen sujuivat jotenkin, mutta kun tilanne ei alkanut kohenemaan, varasin ajan Sakari Oravalle. Sakke käänteli ja väänteli kinttua vastaanotollaan. Veikkasi jo ennen kuvaamista, että hyvin todennäköisesti nivusessa on jotain rikki. Mangneettikuvissa kävin maaliskuun alussa. Ennen kuin marssin kuvien tuomiota kuulemaan, elättelin vielä salaa toiveita, että tämä menisi hyvällä kuntoutuksella viikoissa ohi. Saken tuomio oli kuitenkin tyly ja selkeä: ilman leikkausta vammasta ei selvitä. Nivusen ja reisilihaksen kiinnityskohdassa oli repeämä ja jänne nivusessa oli mennyt jotenkin "vinksalleen". Olisin kuulemma voinut olla vaikka vuoden juoksematta, mutta silti vaiva ei olisi tullut kuntoon. Huhtikuun alussa, tarkemmin 7.4 menin sitten Sairaala Neoon Oravan ja Lasse Lempaisen puukotettavaksi. Itse operaatio sujui lekurien mukaan hyvin. Kunnolla lunta tupaa ja jäitä porstuaan tuli kuitenkin toipumisennusteen suhteen. Orava oli jo ennen leikkausta kertonut, miten turkasen hitaasti tällaiset nivusvammat usein paranevat ja teroitti tätä erityisesti leikkauksen jälkeen. Vaikka varovaista mummohölkkää saisikin aloittaa harrastamaan jo reilun 6 viikon kuluttua operaatiosta, saattaisi kunnon juoksu onnistua vasta kesän jälkeen.

Tuskaisen hidasta toipumista: kunto huononee ja paino nousee

Leikkausen jälkeen lojuin luonnollisesti sairaslomalla kotona. Tästä seurasi myös se, että paino nousi aivan tolkuttomasti. Koetin tolkuttaa itselleni että "älä syö koko ajan" mutta eihän se tällaiselle elämäntapa-ahmatille onnistunut. Kesäkuun alkuun mennessä massaa oli tullut 10kg lisää. Muistan kesäisen Skotlannin matkan jälkeen vaa´an näyttäneen juuri ennen juhannusta huippulukemina 88,2kg. Aloin lenkkeilemään varovaisesti ja lisäsin kertoja sekä matkaa vähä vähältä. Kuntohan ei nyt tietysti vielä mokomasta noussut. Kun sitten elokuussa koetin päästä hieman jo oikeaan rytmiin, jalat ilmoittivat painokkaan vastalauseen kovien penikkataudin oireiden kanssa. Myös nivunen antoi joskus kuulua itsestään ikävien vihlaisujen muodossa.

Uusi alku ja muutto Seinäjoelle

Syksyn mittaan oireet pikkuhiljaa hävisivät. Syyskuun lopussa pystyin jo tekemään lenkkiä aika hyvin. Olin kesällä hakenut Seinäjoelta uutta työpaikkaa, jonka myös lopulta sain. Ehdin siis asua Turussa vain 2 vuotta kun taas maisema vaihtuisi. Uusi työni alkoi lokakuun alussa, mutta Maija jäi vielä Turkuun toistaiseksi. Muutin tavaroitamme Seinäjoelle aina viikonloppuisin ja tämä aihheuttikin aika paljon ohjelmaa viikonlupuille aina joulukuun alkuun saakka kunnes Maijakin muutti Seinäjoelle. En tiedä oliko syynä tällainen hektinen elämänvaihe vai mikä, mutta lenkkeilyinto ei oikeen ottanut tuulta purjeisiinsa loka- ja marraskuussa. Motivaatio pikemminkin kynti alamaissa, vaikka luulisi intoa erittäin pitkän toipumisjakson jälkeen löytyvän. Varsinkin aamulenkeille herääminen oli tuskaisaa. Myös huono keli yms. seikat olivat "hyviä" tekosyitä jättää lenkki tekemättä. Nyt joulukuun alussa iski sitten riesaksi oikea hirmuflunssa. Sen kanssa taisteleminen kesti aina joulun alle saakka, eikä olo oikein vieläkään tunnu täysin terveeltä. Lekurihan totesi minulla juur kuun puolta väliä ennen pahan keuhkoputken- ja poskiontelotulehduksen. Pahimmat oireet ovat toki helpottaneet eikä olo ole enää sillä tavalla sairas / tukkoinen, mutta keuhkot tuntuvat jotenkin pihisevän edelleen tai ainakaan ne eivät pelitä ihan täydellä kapasiteetillaan. Lenkeillä hengitys vinkuu aika helposti ja ukko väsyy äkkiä.

Mitä tulevaisuudessa?

Vuosi meni siis jälleen kerran juoksutavoitteiden suhteen täysin penkin alle. Mokoma on momista takavuosista jo niin tuttua että enää en sitä sillä tavalla pahemmin jaksa hämmästellä. Ykköstoiveenani on nyt alkuvuodesta päästä kokonaan näistä viime aikojen taudeista eroon. En nyt millään kaipaisi tähän enää mitään influenssaa tai jotain ikävää jälkitautia riesakseni. Pakko myös myöntää, että motivaation kanssa olisi ehkä ollut ilman tuota tautiepisodiakin varmasti hakemista. Vastoinkäymisten pitäisi vain vahvistaa, virheistä oppia jne. mutta kaikkien näiden turkasen ongelmien jälkeen on väkisin tullut mieleen ajatukset: "Onko tässä mitään järkeä?" ja "Tuleekohan tästä enää koskaan mitään?" Edellä mainitut ajatukset eivät ole tulleet seuraksi tämän vaikean vuoden takia, vaan koska tuo kulunut vuosi ei ollut mitenkään harvinainen kohdallani. Ehjät ja terveet vuodet ovat pikemminkin olleet kohdallani suuria harvinaisuuksia. 2009 jälkeen oli toki monta vuotta ilman isoja vammoja, mutta noihinkin vuosiin osui kaikenlaista harmia, kuten pitkä mykoplasman / keuhkoklamydian kanssa taistelu kevääseen ja alkukesään 2011 sekä hirmuinen influenssa kevääseen 2012. Olisiko nyt liikaa pyydetty terve ja ehjä treenivuosi?

Vaikka välillä tulee mieleen ajatus lyödä lenkkarit naulaan, niin tuskin sitä ihan vielä olen valmis tekemään. Into testata omia rajoja löytyy kuitenkin taustalta edelleen. Jos vaan pysyn tässä terveenä ja ehjänä, niin ehkäpä motivaatio kunnon treenaukseenkin taas löytyy. Yksi asia on varmaa: menen eteenpäin askel kerrallaan enkä puhu mistään tuloksista vielä pitkään aikaan. Eihän sitä kirkkoakaan viikossa rakennettu.

Kuva edelliseltä maratoniltani, Kankaanpäästä syksyltä 2013. Ehkäpä vielä joskus...