sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Viikko 42

Ma 12.10; i: keskivartalojumppa
Ti 13.10; a: 7km. i: 14km. Yht. 21km
Ke 14.10; i: 15km, sis. 5km vauhtileikittelyä
To 15.10; i: 60min. punttisalitreeni
Pe 16.10; a: 10km. i: 10km. Yht. 20km
La 17.10; i: 23km
Su 18.10; p: 9km

Viikko 42: juoksua yht. 88km

Ihan perushyvä viikko. Maanantaina härväsin kämpillä kamoja uusille paikoille enkä jaksanut väsyneenä lenkkareita ulkoiluttaa. Tiistain peruslenkkien jälkeen päätin kokeilla keskiviikkona vauhdikkaampaa juoksua. Edellisestä kerrasta olikin ikuisuus aikaa. Tämä vitosen pätkä vauhtileikittelyä tuntui kaikkea muulta kuin leikittelyltä. Vauhti ei ollut hääviä, mutta olo oli surkea. Eipä ole kunto kovinkaan kaksinen. Jostainhan se on liikkeelle lähdettävä, joten olkoon tämä aloituspiste. Kovempia treenejä on pakko alkaa tekemään jos meinaa kuntoa tästä kohottaa. Lauantaina sain aikaiseksi tuollaisen semipitkän lenkin, jonka lopussa jalat hyytyivät pahasti. Ratkaisu edellä mainittujen asioiden korjaamiseksi on yksinkertainen: on treenattava!

Sunnuntaina tuli penkkiurheiluna nautiskeltua Amsterdamin maratonista. Kovaa pistävät kaverit maratonmaailman huipulla. Maratonlähetys tuntui yllättävän lyhyeltä edellisviikonlopun Havaiji Iromnanin jälkeen. Lisäksi nyt ei tarvinnut moisen takia koko yötä valvoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti